Cheeta on fiktiivinen simpanssihahmo, joka esiintyi Tarzan-elokuvissa 1930–1960 -luvuilla sekä Tarzan-televisiosarjassa 1966–1968. Hahmo luotiin elokuvia varten; Edgar Rice Burroughsin kirjoittamissa alkuperäisissä Tarzan-kirjoissa Cheetaa ei mainita. Sen sijaan Nkima-niminen marakatti on tärkeässä osassa kirjoissa.

Cheeta.

Julkisuudessa on esitetty ristiriitaisia väitteitä siitä, mikä tai mitkä simpanssiyksilö(t) esiintyivät Johnny Weissmullerin tähdittämissä Tarzan-elokuvissa 1930–1940 -luvulla. Erään väitteen mukaan kyseinen simpanssi oli nimeltään Cheetah-Mike (1931–2011) ja toisen väitteen mukaan Cheeta-niminen simpanssi (1932–2022).[1][2] Mikäli mainitut simpanssit olisivat väitetyn ikäisiä, ne olisivat kaksi maailman vanhimmaksi elänyttä simpanssia. Simpanssit eivät tutkijoiden mukaan juuri elä edes 70-vuotiaaksi.[3]

Washington Post -lehden toimittajan R. D. Rosen vuonna 2008 kirjoittaman artikkelin mukaan Tarzan-elokuvissa Cheetan roolissa käytettiin aina useampaa eri simpanssia riippuen siitä, minkälaisia taitoja kohtauksessa tarvittiin. Artikkelin mukaan vuonna 1932 syntyneeksi väitetty Cheeta-simpanssi olisi syntynyt vasta vuoden 1960 tienoilla.[4]

Lähteet muokkaa

  1. Tarzanin Cheeta-apina 75 vuotta 9.4.2007. YLE. Viitattu 12.4.2007.
  2. Makinen, Julie: Cheeta, a celebrated Palm Springs chimp with Hollywood origins, dies The Desert Sun. 9.5.2022. Viitattu 11.6.2022. (englanniksi)
  3. Eläintutkijat: Floridassa kuollut simpanssi tuskin Tarzanin Cheetah 30.12.2011. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 11.1.2012. Viitattu 2.1.2012.
  4. Lie of the Jungle 7.12.2008. Washington Post. Viitattu 11.5.2009.

Aiheesta muualla muokkaa

Kirjallisuus muokkaa