Charlotte Perrelli

ruotsalainen laulaja ja televisionäyttelijä

Anna Jenny Charlotte Perrelli (o.s. Nilsson) (s. 7. lokakuuta 1974 Hovmantorp, Ruotsi) on ruotsalainen laulaja ja televisionäyttelijä.

Charlotte Perrelli
Charlotte Perrelli vuonna 2008
Charlotte Perrelli vuonna 2008
Henkilötiedot
Syntynyt7. lokakuuta 1974 (ikä 49)
Hovmantorp, Ruotsi
Muusikko
Taiteilijanimi Charlotte Nilsson/Perrelli
Aktiivisena 1987–
Tyylilajit Dansband, Disco, Pop
Soittimet Laulaja
Levy-yhtiöt Stockhouse (1999–2008)
Universal Music (2008–)
Aiheesta muualla
www.charlotteperrelli.com

Nilsson voitti vuoden 1999 Eurovision laulukilpailun kappaleella Take Me to Your Heaven.[1] Vuonna 2008 hän pääsi jälleen Melodifestivaleniin, jossa valittiin Ruotsin edustaja vuoden 2008 Eurovision laulukilpailuun. Hänet äänestettiin edustamaan Ruotsia 224 pisteellä kappaleella Hero. Perelli pääsi laulukilpailun finaaliin tuomariäänillä ja sijoittui 18:nneksi 47 pisteellä. Perrelli oli yksi kisan ennakkosuosikeista, joten huonoa menestystä ihmeteltiin paljon. Charlotte Perrelli osallistui vielä Melodifestivaleniin vuonna 2012 kappaleella The Girl sekä vuonna 2017 kappaleella Mitt liv, muttei selvinnyt edes Melodifestivalenin finaaliin. Perrelli osallistui Melodifestivaleniin 2021 kappaleella "Still young", pääsi finaaliin ja sijoittui finaalissa kahdeksanneksi.[2]

Charlotte Perreli vuoden 2008 Eurovision laulukilpailun 2. semifinaalissa.

Yksityiselämä muokkaa

Charlotte Perrelli erosi vuonna 2009 miehestään, jonka kanssa hänellä on kaksi lasta Alessio ja Angelo. Nykyään Charlotte tapailee Anders Jensen nimistä miestä ja heilläkin on yhteinen poika nimeltä Adrian Romeo Perrelli-Jensen, joka syntyi vuonna 2013.

Diskografia muokkaa

Albumit muokkaa

  • 1999 - Charlotte
  • 2001 - Miss Jealousy
  • 2004 - Gone Too Long
  • 2006 - I din röst
  • 2008 - Hero
  • 2008 - Rimfrostjul
  • 2012 - The Girl
  • 2013 - Min barndoms jul[3]
  • 2017 - Mitt liv[4]

Lähteet muokkaa

  1. Jerusalem 1999 eurovision.tv. Viitattu 8.7.2017.
  2. Sweden: Melodifestivalen 2021 eurovisionworld.com. Viitattu 16.8.2022.
  3. Min barndomsjul 2013 ginza.se. Viitattu 8.7.2017.
  4. Charlotte Perrelli ‎– Mitt Liv Discogs. Viitattu 8.7.2017.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Charlotte Perrelli.
Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.