Carlos Alberto Parreira

brasilialainen jalkapallovalmentaja

Carlos Alberto Gomes Parreira (s. 27. helmikuuta 1943 Rio de Janeiro, Brasilia) on brasilialainen jalkapallovalmentaja. Hän on tehnyt yli 40-vuotisen uran jalkapallovalmentajana eri puolilla maailmaa. Uran suurin saavutus on maailmanmestaruus Brasilian maajoukkueen kanssa 1994.

Carlos Alberto Parreira

Ura muokkaa

Parreira johti vuoden 1994 jalkapallon MM-kisoissa Brasilian maajoukkueen voittoon ja hänet valittiin uudestaan Brasilian päävalmentajaksi vuoden 2006 kisoihin. Parreira on johtanut MM-kisoissa viiden eri maan joukkueita, Kuwaitia 1982, Yhdistyneitä arabiemiirikuntia 1990, Brasiliaa 1994, Saudi-Arabiaa 1998 ja Etelä-Afrikkaa 2010. Tähän saavutukseen on myös yltänyt Bora Milutinović.

Vuoden 1998 MM-kisoissa Parreira potkittiin pois Saudi-Arabian joukkueen johdosta kahden huonosti menneen ottelun jälkeen. Parreira oli toinen kisoissa pois potkituista valmentajista.

Parreira kieltäytyi toistuvasti valmentamasta vuoden 1998 ja 2002 MM-kisoissa Brasiliaa. Kuitenkin vuoden 2002 MM-kisojen jälkeen hän myöntyi valmentamaan joukkuetta tavoitteena puolustaa mestaruutta vuoden 2006 MM-kisoissa. Brasilian kisat menivät kuitenkin poskelleen ja Brasilia putosi jo puolivälierissä hävittyään Ranskalle. Parreira jätti tehtävänsä kisojen jälkeen.

Alkuvuodesta 2007 Parreira astui Etelä-Afrikan jalkapallomaajoukkueen päävalmentajan tehtäviin. Parreiran johdolla Etelä-Afrikka kuitenkin menestyi vaisusti Afrikan mestaruuskisoissa 2008 jääden alkulohkoon. Huhtikuussa 2008 Parreira ilmoitti jättävänsä tehtävät perhesyiden vuoksi. Eteläafrikkalaismedioiden mukaan Parreiran vaimo on sairastunut syöpään.[1]

Huhtikuussa 2009 Parreira palasi Fluminensen päävalmentajaksi, mutta menestys seurassa jäi vaisuksi ja heinäkuussa 2009 hän sai potkut tehtävistään. [2]

Joel Santanan saatua potkut Etelä-Afrikan maajoukkueen peräsimestä lokakuussa 2009 on Parreiran nimi noussut esille mahdollisena seuraajakandidaattina eikä hän ole kieltänyt huhuja. Sopimus vahvistettiin 23. lokakuuta.[3] Parreira ei onnistunut hyvästä yrityksestä huolimatta viemään Etelä-Afrikkaa jatkoon kovasta alkulohkosta. Tappio Uruguaylle, tasapeli Meksikon kanssa ja voitto Ranskasta eivät riittäneet, joten Parreiran suojateista tuli ensimmäinen isäntämaajoukkue, joka putosi jo lohkovaiheessa.[4] Putoamisen jälkeen Parreira ilmoitti lopettavansa yli 40 vuotta kestäneen valmennusuransa. [5]

Marraskuun lopulla 2010 uutisoitiin, että Parreira olisi pyörtämässä lopettamispäätöksensä ja palaamassa valmennustehtäviin Chilen maajoukkuevalmentajaksi. [6] Myös hänen siirtymisestään Corinthiansin valmentajaksi kaudeksi 2011 on spekuloitu. [7]

Seurat valmentajana muokkaa

Meriitit valmentajana muokkaa

Lähteet muokkaa

Edeltäjä:
Heshmat Mohajerani
Bernard Blaut
Arabiemiirikuntien maajoukkueen päävalmentaja
1985–1988
1990
Seuraaja:
Mario Zagallo
Valeri Lobanovski
Edeltäjä:
Guus Hiddink
Valencian päävalmentaja
1994–1995
Seuraaja:
Luis Aragonés
Edeltäjä:
Telê Santana
Falcão
Luiz Felipe Scolari
Brasilian jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja
1983
1991–1994
2003–2006
Seuraaja:
Edu
Mario Zagallo
Dunga
Edeltäjä:
Pitso Mosimane
Joel Santana
Etelä-Afrikan jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja
2007–2008
10/2009–2010
Seuraaja:
Joel Santana
Pitso Mosimane