Calhounin piirikunta (Alabama)

Calhounin piirikunta on piirikunta Alabamassa, Yhdysvalloissa. Siellä asuu 113 605 asukasta vuonna 2019, joka olisi laskenut 4,2 prosentilla vuoden 2010 väestönlaskennan 118 572 asukkaasta. Piirikunnan väestötiheys on 195,7 asukasta neliökilometrillä.[1] Piirikunta perustettiin 18. joulukuuta 1832. Sen pääkaupunki ja suurin kaupunki on Anniston.[2]

Calhounin piirikunta
Hallintokeskus Anniston
Perustettu 18. joulukuuta 1832
Väkiluku (2019) 113 605
 – Tiheys 195,7 as./km²

Väestö muokkaa

Calhounin piirikunnan väkiluku oli vuoden 2010 väestönlaskennassa 118 572. Vuoden 2019 arvion mukaan se olisi kuitenkin laskenut 113 605 asukkaaseen. Väestön mediaani-ikä piirikunnassa on miehillä 38,1 vuotta ja naisilla 40,9 vuotta. 51% asukkaista on naimisissa.[3] Piirikunnassa on 45 033 kotitaloutta, joista 84,3 prosentilla on tietokone. Keskimäärin yhdessä kotitaloudessa asuu 2,49 ihmistä. 83,3% piirikunnan yli 1-vuotiaista asukkaista asuu nyt samassa asunnossa, missä he asuivat vuosi sitten. Piirikunnassa asuu 9 549 veteraania.[1]

2,7% koko piirikunnan väestöstä on syntynyt Yhdysvaltojen ulkopuolella.[1] Heistä 53% on syntynyt Pohjois- tai Etelä-Amerikassa, 16% Euroopassa, 28% Aasiassa ja 3% Afrikassa. Maittain suurin on Meksiko (36%).[3]

Piirikunnassa äänestetään republikaaneja eniten. Yhdysvaltain vuoden 2016 vaaleissa 68,7% äänesti republikaanien presidenttiehdokasta Donald Trumpia.[4]

Väestönkehitys muokkaa

Vuosi Väestö Muutos
1840 14 260
1850 17 163 +20,36%
1860 21 539 +25,5%
1870 13 980 -35,09%
1880 19 591 +40,14%
1890 33 835 +72,71%
1900 34 874 +3,07%
1910 39 115 +12,16%
1920 47 822 +22,26%
1930 55 611 +16,29%
1940 63 319 +13,86%
1950 79 593 +25,62%
1960 95 878 +20,54%
1970 103 092 +7,52%
1980 119 761 +16,17%
1990 116 034 -3,11%
2000 118 572 +2,19%
2010 118 477 -0,08%

Lähteet: [5][6]

Lähteet muokkaa

  1. a b c U.S. Census Bureau QuickFacts: Calhoun County, Alabama www.census.gov. Viitattu 23.11.2020. (englanniksi)
  2. Calhoun County Encyclopedia of Alabama. Viitattu 23.11.2020. (englanniksi)
  3. a b Calhoun County Alabama Demographics data population census Cleburne County and Etowah County www.towncharts.com. Viitattu 23.11.2020. (englanniksi)
  4. Calhoun County, AL | Data USA datausa.io. Viitattu 23.11.2020. (englanniksi)
  5. Calhoun County, Alabama Population 2020 worldpopulationreview.com. Viitattu 23.11.2020.
  6. Population of Calhoun County, AL - Census 2010 and 2000 Interactive Map, Demographics, Statistics, Quick Facts - CensusViewer censusviewer.com. Arkistoitu 4.7.2020. Viitattu 23.11.2020.

Aiheesta muualla muokkaa