Caio Bonfim (s. 19. maaliskuuta 1991 Brasília) on brasilialainen kilpakävelijä.

Mitalit
Caio Bonfim vuonna 2021.
Caio Bonfim vuonna 2021.
Maa:  Brasilia
Miesten kilpakävely
MM-kilpailut
Pronssia Pronssia Lontoo 2017 20 km kävely
Pronssia Pronssia Budapest 2023 20 km kävely
Pan-Amerikan kisat
Hopeaa Hopeaa Lima 2019 20 km kävely
Pronssia Pronssia Toronto 2015 20 km kävely

Lontoon MM-kilpailuissa 2017 hän voitti 20 kilometrin matkalla pronssia ajalla 1.19.04. Hän saavutti samalla matkalla pronssia myös Budapestin MM-kilpailuissa 2023 Brasilian ennätysajalla 1.17.47.[1] Hän on ollut samalla matkalla MM-kilpailuissa lisäksi kuudes 2015, kolmastoista 2019 ja seitsemästoista 2011. 35 kilometrin kävelyssä hän oli MM-kilpailuissa seitsemäs 2022 ja kymmenes 2023. Rio de Janeiron olympialaisissa 2016 hän sijoittui 20 kilometrin kävelyssä neljänneksi ja 50 kilometrillä yhdeksänneksi. Vuonna 2021 järjestetyissä Tokion olympialaisissa hän oli 20 kilometrin kävelyssä kolmastoista.[2]

Bonfim saavutti Pan-Amerikan kisoissa 20 kilometrin kävelyssä hopeaa Limassa 2019 ajalla 1.21.57 ja pronssia Torontossa 2015 ajalla 1.24.43. Lisäksi hän oli 50 kilometrin kävelyssä neljäs 2019. Pan-Amerikan kävelymestaruuskilpailuissa hän sai 20 kilometrin kävelyssä hopeaa 2015 ja pronssia 2013. Hän voitti Etelä-Amerikan-mestaruuden 20 000 metrin kävelyssä 2013 sekä 20 kilometrin kävelyssä 2012 ja 2020 ja sai samalla matkalla hopeaa 2022. Ibero-Amerikan mestaruuskilpailuissa hän saavutti 20 000 metrin kävelyssä kultaa 2016 ja 10 000 metrin kävelyssä hopeaa 2022. Nuorten sarjoissa hän voitti Etelä-Amerikan-mestaruuden alle 18-vuotiaiden 10 000 metrin kävelyssä 2008, alle 20-vuotiaiden 10 kilometrillä 2010 ja alle 23-vuotiaiden 20 000 metrin kävelyssä 2012. Hän sijoittui alle 20-vuotiaiden MM-kilpailujen 10 000 metrin kävelyssä neljänneksi 2010 ja kuudenneksi 2008.[1][2]

Bonfim antoi toukokuussa 2017 positiivisen dopingnäytteen ja sai kuuden kuukauden kilpailukiellon ajalle 1.3.2018–31.8.2018.[3]

Lähteet muokkaa

  1. a b Caio Bonfim Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
  2. a b Caio Bonfim Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu). (englanniksi)
  3. Latest sanctions for doping and non-doping violations – July and August 2018 athleticsintegrity.org (pdf) (englanniksi)


Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.