Bysantin–sassanidien sota (603–628)
Bysantin–sassanidien sota (myös Bysantin–Persian sota) käytiin vuosina 603–628. Se oli viimeinen ja suurin Persian ja Rooman välisistä sodista. Sassanidit oli persialainen hallitsijasuku, joka hallitsi Persiaa ja suuria alueita Lähi-idässä vuosina 226–651. Aluksi persialaiset olivat menestyksekkäitä sodassa, mutta Bysantin keisari Herakleios onnistui kääntämään sotaonnen armeijaansa kehittämällä. Bysantti pakotti Persian rauhaan, jossa se sai takaisin kaikki menettämänsä alueet.
| Bysantin–sassanidien sota | |||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa Rooman-Persian sotia | |||||||||
| |||||||||
| Osapuolet | |||||||||
| Komentajat | |||||||||
| |||||||||
Persia heikentyi sodassa niin, että vanha hallinto romahti sen jälkiseurauksena kokonaan, ja valta siirtyi paimentolaisheimoille. Bysantti oli jo aikaisemmin siirtänyt vastuuta itäisten alueidensa sotilaallisesta valvonnasta paimentolaisheimoille, kuten ghassanideille. Sodan jälkeen se vetäytyi Lähi-idästä, missä vallan ottanut Muawija maksoi Bysantille vasallisopimuksen mukaista veroa.
Sodan kulku muokkaa
Edellinen Bysantin (Itä-Rooman) ja Persian välinen sota oli päättynyt vuonna 591, kun keisari Maurikioksen tukema Khosrau II nousi Persian valtaistuimelle. Kun sotilaskapinan johtaja Fokas kaappasi vallan vuonna 602 ja murhasi Maurikioksen, persialaiset aloittivat sodan vuonna 603. He valtasivat Armenian ja 604 Syyrian.
Bysantissa tapahtui sotilaskaappaus vuonna 610, kun Karthagosta tullut Herakleios kukisti Fokasin Konstantinopolin luona ja nousi uudeksi keisariksi. Kumous ei muuttanut sodan kulkua kuin hetkeksi. Herakleios karkotti persialaiset Anatolian Caesareasta, mutta kärsi vuonna 613 tappion kun kenraali Sahrbarâz löi hänen Antiokiaa piirittävän armeijansa. Persialaiset valtasivat Jerusalemin 614 ja ryöstivät Pyhän ristin, jonka suojelija Bysantin keisari oli. Vuonna 615 persialaiset etenivät Bosporinsalmen rannalle. Palestiina ja Egypti vallattiin 619, ja persialaiset etenivät Libyaan asti. Anatolia eli nykyisen Turkin alue vallattiin 619–622.[1] Samaan aikaan avaarit ja slaavit uhkasivat Bysanttia lännestä ja etenivät Balkanilla. Bysantin valtakunta oli lähellä tuhoutumista.
Sotaonni kääntyy 622 muokkaa
Herakleios jakoi Anatoliassa alueet hallintoyksiköiksi, joita kutsuttiin "teemoiksi" (θέμα). Uudistuksista tuli pysyvä osa Bysantin hallintoa. Kutakin teemaa johti strategos, jolla oli korkein valta sotilas- ja siviiliasioissa. Sotilaille annettiin maata, ja sotilaspalveluksesta tuli perinnöllinen. Teemojen ansiosta Bysantille luotiin oma armeija, eikä sen enää tarvinnut turvautua palkkasotureihin.
Herakleios solmi rauhan avaarien kanssaan suurta rahasummaa vastaan. Näin hän pystyi siirtämään joukkonsa Anatoliaan. Koko alkuvuoden ja kesän 622 Herakleios koulutti uutta armeijaansa, joka koostui suurelta osin ratsuväestä ja ratsastavista jousiampujista. Bysantin armeija siirtyi syksyllä Armeniaan kiertäen persialaiset. Nämä joutuivat jättämään valtaamansa alueet Anatoliassa seuratessaan bysanttilaisten armeijaa. Kun armeijat kohtasivat Armeniassa vuonna 622, jolloin Herakleios ensi kertaa voitti persialaiset.[2] Sen jälkeen Herakleois tunkeutui persialaisten sydänmaille Mesopotamiaan.[3]
Herakleios joutui kuitenkin palaamaan Konstantinopoliin, koska avaarit uhkasivat aloittaa sodan uudestaan. Heille maksettiin lisää lunnaita, ja keisarin sukulaisia lähetettiin avaarien kaanille panttivangeiksi. Sota sassanideja vastaan pääsi jatkumaan 623, kun Herakleios siirtyi taas Armeniaan ja sieltä edelleen Ganzakiin Persian alueelle. Kristityt kostivat Jerusalemin kärsimät tuhot, kun Adur Farrobayn zarathustralainen temppeli poltettiin.
Vuonna 626 persialaiset tekivät vastahyökkäykseen ja pääsivät Sahrbarâzin johdolla Bosporille asti. Avaarit ja slaavit liittyivät sotaan ja alkoivat piirittää Konstantinopolia. Bysantin laivasto löi kuitenkin slaavien laivaston 10. elokuuta ja kaupunkia piirittänyt persialais-slaavilainen armeija karkotettiin. Kun keisarin veli Theodoros vielä löi toisen persialaisten armeijan, Sahrbarâz vetäytyi Syyriaan.
Sillä välin kun Konstantinopolia piiritettiin, Herakleios oli Lazicassa solmimassa liittoa turkkilaisten kasaarien kanssa ja sai heidät puolelleen. Myöhemmin vuonna 626 he ahdistelivat persialaisia, ja Herakleios pääsi etenemään uudelleen Mesopotamiaan. Joulukuussa 627 Herakleios saavutti Ninivessä ratkaisevan voiton persialaisista.[3] Vuoteen 628 mennessä bysanttilaiset valtasivat takaisin kaikki menettämänsä alueet. Samana vuonna Herakleios tunkeutui persialaisten pääkaupungin Ktesifonin edustalle, ja sai takaisin aikaisemmin ryöstetyn Pyhän ristin. Myös Khosraun asuinpalatsi Dastegersissa vallattiin, ja hänen oli paettava. Persian ylimystö syöksi Khosraun vallasta ja surmasi hänet. Hänen poikansa Kavad II seurasi isäänsä valtaistuimelle ja solmi Herakleioksen kanssa rauhan vuonna 630. Siinä kaikki Bysantin menettämät alueet palautettiin sille takaisin.[1]
Seuraukset muokkaa
Merkittävin sodan seuraus oli Bysantin ja Persian merkittävä heikentyminen. Persian kuningas Kavad II murhattiin vain muutama kuukausi sodan päättymisen jälkeen ja sassanidien valtakunta ajautui sekasorron kauteen.[4] Armeija nosti valtaan useita kuninkaita, jotka vuorollaan murhattiin.[5] Lopulta sassanidivaltakunta romahti ja vallankäyttö siirtyi sen liittolaisina toimineille paimentolaisheimoille, joita kutsuttiin "kurdeiksi". Sanaa käytettiin kaikista nomadiheimoista yleensä; eri heimoja olivat ainakin gilanit, dailamiitit ja kermanit, jotka kaikki palvelivat myös joukkoina Persian armeijassa. Nomadiväestön osuus Persiassa olikin huomattava. Väestö oli jakautunut kaupunkilaisiin ja tasangoilla eläviin paimentolaisiin sekä maaseudun maata omistavaan yläluokkaan (dehgans).[6]
Myös Bysantti kärsi sodasta. Herakleios oli kiristänyt valtakunnan voimavarat äärimmilleen lyödäkseen sassanidit. Anatoliaa oli tuhottu ja Balkan oli suureksi osaksi slaavien valtaama. Bysantti oli jo 500-luvulla siirtänyt Palestiinan ja Syyrian sotilaallisen puolustuksen alueen paimentolaisheimoille, jotka korvauksena saivat koota verotuloja myös itselleen. [7] Nämä alueet Egypti mukaan lukien menetettiin nyt beduiinipäälliköille, joiden kanssa kuitenkin solmittiin vasallisopimuksia. Suhteet eivät silti pysyneet rauhallisina, sillä valtaan nousseet umaijadit piirittivät, tosin ilman menestystä, myös Konstantinopolia vuosina 674–678 ja 717–718.[8]
Islamilaisen 800-luvulla kirjattu tarinaperinne kertoo, että Persian romahdus ja Bysantin vetäytyminen johtuivat Arabian niemimaalta tapahtuneesta muslimihyökkäyksestä. Sen johtajina olivat profeetta Muhammedin oppeja seuranneet "oikeaan johdetut" kalifit.[9] Tämä on pysynyt vallitsevana käsityksenä myös länsimaisessa historiankirjoituksessa. Sille ei kuitenkaan ole löytynyt tukea 600-luvun aikalaislähteistä, joista ei ole merkkejä tällaisesta invaasiosta eikä liioin islaminuskosta tuossa vaiheessa.[10]
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- Daryaee, Touraj: Sassanian Persia. The Rise and Fall of an Empire, I.B.Tauris, 2009.
- Kohn, George C.: Dictionary of Wars. Facts on File Publications, New York, 1986. ISBN 0 948894 091.
- Nevo, Y. E. & Koren, J: Crossroads to Islam. The origins of the Arab religion and the Arab state. Amherst, NY: Prometheus Books, 2003). ISBN 1-59102-083-2.
- Tiainen, Jorma O. (päätoim.): Gummeruksen suuri maailmanhistoria. Ihmiskunnan Kronikka 97–1494. Gummerus Oy, Jyväskylä, Helsinki, 1988. ISBN 951-20-3263-5.
- Treadgold, Warren T.: A History of the Byzantine State and Society. Stanford University Press, 1997. ISBN 0804726302. Google books (viitattu 30.3.2014). (englanniksi)
Viitteet muokkaa
- ↑ a b Daryaee, 2009, s. 33
- ↑ Treadgold 1997, s. 294
- ↑ a b Michael Axworthy: Iranin historia - Mielen valtakunta, s. 84–85. into, 2007.
- ↑ Daryaee, 2009, s. 35
- ↑ Zarinkoob, Abdolhossein: Two Centuries of Silence, s. 30–31. Authorhouse, 2016.
- ↑ Daryaee, 2009, s. 40–41
- ↑ Nevo & Koren, 2003, s. 44–47
- ↑ Nevo & Koren, 2003, s. 10
- ↑ Haeri, Fadhlalla: Islam, s. 90–99. Tammi, 1996.
- ↑ Nevo & Koren, 2003, s. 10–11