Bud Dajon ensimmäinen taistelu
Bud Dajon ensimmäinen taistelu (engl. First Battle of Bud Dajo, myös Battle of Mt. Dajo) oli yhdysvaltalaisten joukkojen sotatoimi, jonka tarkoitus oli murtaa Moro-kapina Jolo-saarella Filippiineillä maaliskuussa 1906. Kapinalliset morot olivat vetäytyneet sammuneen tulivuori Bud Dajo kraatterille. Kapinallisia seurasivat myös heidän perheensä, joten amerikkalaisten hyökätessä paikalla oli runsaasti naisia ja lapsia. Suurin osa vuoren puolustajista sai surmansa.
| Bud Dajon ensimmäinen taistelu | |||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa Moro-kapinaa (Filippiinien ja Yhdysvaltain sota) | |||||||||
 Amerikkalaissotilaat poseeraavat morojen ruumiiden äärellä
| |||||||||
| |||||||||
| Osapuolet | |||||||||
| Komentajat | |||||||||
|
Eversti Joseph Wilson Duncan[1] |
Datu Uti[2] | ||||||||
| Tappiot | |||||||||
|
18 kaatunutta |
600–900¹ | ||||||||
|
¹kaatuneiden joukossa oli myös naisia ja lapsia | |||||||||
Tapaus aiheutti kohun Yhdysvalloissa, jossa sitä arvosteli esimerkiksi Mark Twain. Taistelua kuvailtiin lehdistössä verilöylynä. Se ei myöskään päättänyt morojen kapinointia alueella.
Tausta muokkaa
Sulun sulttaani Jamalul Kiram II ja yhdysvaltalainen prikaatinkenraali John C. Bates olivat solmineet niin sanotun Batesin sopimuksen vuonna 1899. Sulttaani ja hänen alaisensa päälliköt saivat kuukausittaisen maksun Yhdysvalloilta ja vastaavasti sopimus takasi Yhdysvaltojen herruuden Sulun sulttaanikunnan alueella. Amerikkalaiset saivat aikaa myös kukistakseen filippiiniläisten kapinoinnin muualla maassa. Yhdysvallat sanoi kuitenkin sopimuksen irti maaliskuussa 1904 syyttäen sulttaania morojen kapinoinnin tukemisesta ja orjuuden jatkamisesta.[3]
Sopimuksen purkamsien jälkeen alkoivat yhteenotot morojen ja amerikkalaisten välillä. Jolon saarella morojen vastaista sotaa johti kenraalimajuri Leonard Wood. Morojen hyökkäysten kiihtyessä vaikutti siltä, että amerikkalaiset eivät pystyisi tukahduttamaan kapinointia. Amerikkalaisten näennäinen heikkous rohkaisi kapinallisia. Toisaalta liikkeelle lähti huhu, jonka mukaan amerikkalaiset valmistelivat suurta verilöylyä. Huhun takia satoja moroja, mukaan lukien naisia ja lapsia, siirtyi Bud Dajolle. Naiset ja laspet liikkuivat perinteen mukaan morosoturien mukana. Bud Dajo on sammunut tulivuori, joka kansanperinteessä liitettiin sotureita auttaviin henkiin. Hankalakulkuiselle vuorelle pääsi vain tiheiden viidakkojen läpi kulkevia kapeita polkuja pitkin. Vuorta pidettiin ehlposti puolustettavana ja puolustajilla oli vuorella suuri määrä tarvikkeita.[3]
Amerikkalaiset yrittivät ensin saada kapinalliset morot nantautumaan neuvottelujen kautta. Neuvottelujen epäonnistuessa Wood päätti hyökätä joukkoineen Bud Dajolle 5. maaliskuuta 1906. Vuorelle hyökkäävien joukkojen johdossa oli eversti Joseph W. Duncan. 6. maaliskuuta tehtiin vielä viimeinen epäonnistunut neuvotteluyritys.[3]
Taistelu muokkaa
Amerikkalaiset alkoivat edetä Bud Dajolle vuoren viidakon läpi tykistön pehmittäessä samalla puolustajien asemia. Iltaan 6. maaliskuuta mennessä amerikkalaiset olivat edenneet suurin piirtein vuoren keskivaiheille saakka ja he päättivät perustaa yön ajaksi leirin. Yön aikana amerikkalaisia hätistelivät morojen tarkka-ampujat.[3]
Eteneminen jatkui seuraavana päivänä. Tykistön tuli osoittautui suhteellisen tehottomaksi. Amerikkalaiset alkoivat kärsiä raskaita tappioita. Moroilla oli esimerkiksi tapana teeskennellä kaatunutta ja yrittää näin väijyttää amerikkalaisten joukkoja. Lähempänä vuoren huippua amerikkalaiset hyökkäsivät morojen rakennuttamia linnoitteita (cotta) vastaan. Vuoren kraatterin ulkoreunan saavutettuaan amerikkalaiset toivat huipulle tykkejä ja konekiväärejä. Vuori oli vallattu 8. maaliskuuta.[3]
Seuraukset muokkaa
Amerikkalaisten tappiot olivat 18 miestä kaatuneina ja 52 haavoittuneina. Kenraalimajuri Wood kuvaili vuoren kaikkien puolustajien kaatuneen. Hänen mukaansa vihollisen kaatuneita oli noin 600. Korkeampien arvioiden mukaan kaatuneita oli 900. Morojen puolella kaatuneet käsittivät myös naisia ja lapsia.[3]
Yhdysvallat juhli taistelua virallisesti voittona. Woodia onnitteli esimerkiksi hänen henkilökohtainen ystävänsä presidentti Theodore Roosevelt. Maan lehdistössä sitä alettiin kuitenkin kuvailla verilöylynä. Erityisesti huomioitiin suuri kaatuneiden siviilien määrä. Lehdistön mukaan Wood olisi yhtä hyvin voinut tyytyä vuoren piiritykseen.[3] Kritiikkiä esitti myös esimerkiksi kirjailija Mark Twain.[4]
Taistelun herättämä kritiikki Yhdysvalloissa unohtui nopeasti. Sulun sulttaani ja amerikkalaismieliset päälliköt uskoivat taistelun johtavan rauhaan alueella. Morojen vastaritna kuitenkin jatkui. Vuonna 1911 käytiin Bud Dajon toinen taistelu ja vuonna 1913 Bud Bagsakin taistelu.[3]
Lähteet muokkaa
- ↑ Arlington Cemetery Website: Joseph Wilson Duncan Viitattu 22.4.2009
- ↑ Vic Hurley: ”The Battle of Bud Dajo”, Swish of the Kris. , 1936. Teoksen verkkoversio (viitattu 21. huhtikuuta 2009). englanti
- ↑ a b c d e f g h Spencer C. Tucker: The encyclopedia of the Spanish-American and Philippine-American wars : a political, social, and military history, s. 48-49, 75. ABC-CLIO, 2009. ISBN 978-1-85109-952-8. (englanniksi)
- ↑ Mark Twain: Comments on the Moro Massacre (arkistoitu linkki) Wayne State University. Arkistoitu 25.3.2010. Viitattu 10.12.2020. (englanniksi)