Bratz on MGA Entertainmentin omistama tavaramerkki, johon kuuluu nukkeja sekä useita oheistuotteita. Alkuperäisten neljän Bratz-nuken nimet ovat Cloe, Yasmin, Sasha ja Jade. Myöhemmin on tullut paljon muitakin nukkeja. Bratz-nukkejen tuotanto lopetettiin vuoden 2010 tammikuussa, mutta valmistus aloitettiin myöhemmin uudelleen. Bratzien tilalle tulivat Moxie Girlz -nuket. Bratzeista on tehty piirrossarja, jota esittää Suomessa MTV3. Lisäksi tuoteperheen ympärille on tehty elokuvia ja musiikkilevyjä.

Bratz: The Movie -elokuvan (2007) näyttelijöitä ensi-illassa Torontossa.

Bratz-nuket muokkaa

Bratzejä myydään erilaisina nukkesarjoina. Niitä ovat vauvakokoiset Bratz Babyz -nuket, kouluikäiset Kidz-nuket ja Lil' Bratz -nuket (joita ovat Ailani, Zada, Nazalia ja Talia). Bratzeja on myös poikina, joita kutsutaan nimellä Bratz Boyz. On myös olemassa tavallisia Bratzejä hieman suurempia nukkeja, joita kutsutaan nimellä Bratz Diamond Class Doll.

Bratzeilla on isot päät ja pienikokoiset vartalot, mutta vaatteet ovat olleet yleensä vartalonmyötäisiä ja täynnä pieniä yksityiskohtia. Lisäksi pakkauksessa on ollut yleensä mukana käsilaukku (jonka saa oikeasti avattua), vaihtokengät ja vaihtovaatteet. Nukeilla on nähty myös upeita ja erikoisia kampauksia ja joillakin on ollut myös liimatut tekoripset ja Rock Angelz -nukeilla oli napakoru. Nukkien jaloista puuttuu jalan loppuosa nilkasta alaspäin. Kengät napsautetaan nuken jalkoihin ja ne pysyvätkin nuken jalassa hyvin. Nuket pysyvät myös pystyssä ilman tukea. Kalleimmissa pakkauksissa on ollut nuken lisäksi nukelle paljon hauskoja pikkutavaroita, kuten muki ja puhelin.

Bratzeille on ollut myynnissä oheistuotteina muun muassa kauneussalonki, avoauto ja limusiini. Nukeista on tehty myös kolmenlaisia meikkipäitä: päälaelta olkapäihin ulottuva malli, päälaelta lantioon asti ulottuva sekä istuvassa asennossa oleva kokovartaloinen meikkipää.

Historia muokkaa

Ensimmäiset nuket, Bratz 1st Edition/Passion 4 Fashion julkaistiin vuonna 2001: Cloe, Jade, Sasha ja Yasmin, jotka on suunnitellut Carter Byant, ja vuonna 2002 julkaistiin ensimmäiset miespuoliset Bratzit, Cameron ja Dylan. Bratzien suosio kasvoi räjähdysmäisesti ja ne olivatkin vuosi vuodelta lasten suosikkilahjatoiveita. Viiden ensimmäisen vuoden aikana nukkeja oli myyty maailmanlaajuisesti jo yli 125 miljoonaa kappaletta. Vuosien 2001-2010 aikana on valmistettu jo 559 erilaista Bratz-nukkea.

Bratznelikolle on valmistettu lukuisia ystäviä, joista Meygan ja Dana olivat ensimmäisiä. Bratzpoikia ovat muun muassa Cameron, Dylan, Koby, Eitan, Bryce, Cade ja Braden. Roxxi ja Phoebe ovat kaksosia ja heitä on ollut myynnissä niin samassa paketissa kuin erikseenkin. Kaksosbratzeja kutsutaan sanalla Twiins ja niitä on tehty myös muita Roxxin ja Phoeben lisäksi. Yasmin ja Cloe on tehty lapsiversioina paketissa, jossa he ovat äitiensä kanssa. Yasminin äiti on Portia ja Cloen äiti Polita. Cloella on myös isosisko, Sonya.

Bratzien valmistuksen loppu 2010 muokkaa

Barbieta valmistava Mattel haastoi MGA Entertainmenin oikeuteen, koska Bratzien luoja Carter Bryant oli ollut nuorempana töissä Mattelilla. Oikeus katsoi tämän keksineen isopäiset nuket ollessaan vielä töissä Mattelilla, joten Mattel sai Bratzien alkuperäiset luonnokset ja Bratzien valmistus jouduttiin lopettamaan. Suomeen kantautui huhuja, joiden mukaan Mattel alkaisi valmistaa Bratzeja, mutta näin ei käynyt. MGA Entertainment teki valituksen oikeuden päätöksestä, ja oikeus katsoikin päätöksen olleen kohtuuton, koska Carter Bryant oli kuitenkin keksinyt Bratz-nuket itse. Bratzeille tehtiin uusi kotisivu ja nukkejen tuotanto alkoi taas. Bratzejä alettiin valmistaa uudelleen heinäkuussa 2010 ja Suomeen uudet Bratzit tulivat marraskuun 2010 kieppeillä. Uusilla nukeilla on aiempaa leveämpi vyötärö, hieman erilainen meikki ja ainakin osalla nukeista on nivelletty vartalo. Napapaitojakaan näillä uusilla Bratzeilla ei ole ainakaan toistaiseksi nähty.[1][2]

Vuonna 2015, Bratz -nuket uudistettiin. Piirrostyyli vaihtui takaisin alkuaikojen malliksi ja nukkien vartalo muokattiin pienemmäksi.

Isaac Larian muokkaa

Isaac saapui yksin Iranista 17-vuotiaana. Larianilla on kolme lasta, joista vanhimpien nimet ovat Cameron ja Jasmin, mistä kaksi Bratz-nukkea ovatkin saaneet nimensä (nuken nimi tosin kirjoitetaan persialaisittain Yasmin). Larianilla on kolme siskoa ja yksi veli. Larian on naimisissa Angela Nemanin kanssa.

MGA Entertainment muokkaa

Suurin yksityisessä omistuksessa oleva lelu-yritys, joka valmistaa mm. Bratz-nukkeja. Larianin motto "onni suosii rohkeaa" on näkyvillä kaikkialla MGA:n rakennuksessa.

Televisiosarjan päähenkilöt ja juoni muokkaa

Pääartikkeli: Bratz (televisiosarja)

Piirrossarjassa nuoret tytöt Cloe, Sasha, Jade ja Yasmin perustavat lehden, mutta kilpailevan Your Thing -lehden päätoimittaja Burdine Maxwell yrittää apureineen tuhota sen. Tyttöjen motiivi oman toimituksen perustamiseen on Jaden erottaminen Your Thing -lehden palveluksesta. Yhteisvoimin perustettu uusi lehti saavuttaa suuren suosion.

  • Cloe on vaaleahiuksinen ja sinisilmäinen (niin sanottu "Draamamamma"). Cloella on myös vilkas mielikuvitus (Esimerkiksi aivastaminen voi johtaa hänen mielestään johonkin vakavaan) ja hänen lempinimensä on "Angel" eli enkeli. Cameron on Cloen ihastus.
  • Sasha on ruskeaihoinen ja -tukkainen, mukava, vaikkakin melko temperamenttinen tyttö, jota kutsutaan joskus pupuseksi "Bunny Boo". Yhdessä vaiheessa Sasha meinasi lopettaa työnsä Bratz-lehdessä ja ruveta huippumalliksi. Sasha pitää musiikista, varsinkin hiphopista.
  • Jade on ystävällinen ja käyttää joskus hauskoja sanavalintoja. Jade on ollut Burdinella töissä. Jaden lempinimi on "Cool Kat", ehkä osittain siksi että hän myös omistaa kissan nimeltä Mica. Jade on ulkonäöltään aasialaistyylinen. Hänellä on mustat hiukset (yleensä otsatukka) ja vaalea iho. Jadea sanotaan muodin supersankariksi
  • Yasmin on lojaali ystävilleen. Yasmin pitää eläimistä, ja hänen lempinimensä on "Pretty Princess". Yasminilla on kauneuspilkku vasemmanpuoleisen silmän alakulmassa. Hänellä on ruskeat silmät ja hiukset. Iho on tummempi kuin Cloella ja Jadella, mutta vaaleampi kuin Sashalla.
  • Burdine Maxwell on Bratzien vihollinen, joka haluaa tuhota heidän lehtensä. Burdine kutsuu itseään "Muodin kruunaamattomaksi kuningattareksi". Hän on kilpailevan lehden päätoimittaja. Burdine yrittää saada koko maailman rakastamaan pinkkiä väriä, jotta kaikki ihatuisivat myös hänen vaaleanpunaiseen lehteensä. Burdine toistelee usein manausta "Voi pyhä pinkki!" Burdine omistaa vaaleanpunaisen kiinanharjakoiran.
  • Kaksoset Kirstee ja Kaycee ovat töissä Burdinella. Kaksoset ovat kaikkien mielestä rasittavia. He pukeutuvat aina pinkkeihin mekkoihin. Kaycee satuttaa nenänsä alinomaa, ja se onkin leikattu monesti, mistä johtuen hänen nenässään on laastari. Ja kuten Sasha sanoi, "lentävät esineet vaan aina osuvat siihen". Hänen suustaan tuttu lause kuuluu: "Au, mun nenä!" Kirstee puolestaan sotkee usein mekkonsa. Kirsteen ja Kayceen tapana on sanoa yhdessä "Niinh!" ja lyödä samalla peppunsa yhteen.
  • Cameron on Cloen ihastus. Myös kaksoset Kirstee ja Kaycee ovat ihastuneet Cameroniin. Hänellä on siniset silmät ja vaaleat hiukset. Cameronia kutsutaan liekiksi, "Flame".
  • Dylan on usein kuvattu sarjassa itsevarmana ja Bratzien mielestä hiukan rasittavana. Hän on Cameronin paras ystävä. Nukeissa Dylan on nähty usein kiharatukkaisena, ja hänen lempinimensä on "Fox", eli kettu, koska hän on viekas.

Tunnetuimpia nukkesarjoja muokkaa

  • Bratz Funk 'N' Glow, 2002: Cloe, Jade, Meygan, Dana Sasha ja Yasmin bilevaatteissa. Mukana nukelle pieniä koruja ja takki, jossa valotoiminto.
  • Slumber Party 2003: Cloe, Jade, Meygan, Sasha ja Yasmin pyjamassa. Meikki on nukeilla vaaleampi kuin yleensä. Mukana nukelle pakkauksessa mm. unilelu, hammasharja ja -tahna, päiväkirja, lankapuhelin, kylpytakki ja aamutossut.
  • Formal Funk 2003: Cloe, Dana, Jade, Sasha, Yasmin, Cameron, Dylan, Eitan ja Koby juhlapuvuissa. Nukeilla mukana paljon pieniä tavaroita.
  • Wintertime Wonderland 2003: Talviasuissa Cloe, Dana, Jade, Sasha ja Yasmin. Mukana nukella jokin talviurheiluväline, esimerkiksi kelkka, sukset ja lumilauta sekä pienempiä tavaroita kuten kännykkä ja kaakaomuki. Pakkauksen kantokahvassa pehmeää tekoturkiskangasta.
  • Twiins 1st Edition 2004: Pakkauksessa kaksoset Phoebe ja Roxxi. Myöhemmin on valmistettu myös muita kaksosia.
  • Brithday bash 2005 :Tanssiasuissa Cloe, Yasmin, ja Phoebe. Mukana mm.lahjapakketti ja hiusharja
  • Wild life safari: Saatavana mm. Fianna ja Meygan.
  • Tokyo a go-go: Nukella värikkäät hiukset ja vaatetus. Mukana pakkauksessa matkalaukku. Saatavana Cloe, Yasmin, Sasha, Jade ja Fianna.
  • Forever Diamondz: Nuket kimmeltävissä bilevaatteissa. Erikoisuutena nukkeihin kiinnitetyt ripset.
  • Pretty'n'Punk: Saatavana Meygan, Cloe, Jade, Yasmin, Dylan, Cameron. Mukana mm. matkalaukku ja lemmikki.
  • Midnight dance: Nuket puettu goottihenkisiin vaatteisiin. Saatavana Yasmin, Meygan ja Cloe.
  • Rock Angelz 2005: Nukella mukana mm. mikrofoni + mikrofoniteline, kitara ja pieni jalusta nukelle. Erikoisuutena on myös nukella oleva "napakoru". Saatavana Cloe, Sasha, Yasmin, Jade ja Roxxi.
  • Genie Magic 2006: Nukke puettu itämaisesti ja pakkauksessa on mukana mm. koru. Saatavana Cloe, Sasha, Yasmin, Jade, Meygan ja Katia.
  • Magic Hair 2007: Nukke on puettu farkkuihin ja paitaan. Mukana mm. Hiusvärejä, Glitteriä, Kiharruskone ja Harja. Myöhemmin on myös valmistettu uusia Magic Hair nukkeja.
  • Desingned by 2008: Nuket ovat puettu omaperäisesti esim. Cloe,valkoisissa haalareissa. Mukana Hajuvesi
  • Party 2010: Nuket puettu bileasuihin. Mukana vaihtovaatteet,Koru, Rannerengas, Sormus, Hattu, ja Kassi.
  • On the mic 2011: Nuket puettu konserttiasuihin. Mukana Mikrofoni, jossa on kaksi äänitehostetta ja lauluraitaa. Saatavilla Cloe, Jade, Yasmin, ja Sasha.
  • On the mic (Pienempi versio) 2011: Nuket Puettu konserttiasuihin. Mukana Leikki mikrofoni, Ja Hiuslisäke.
  • Masqurade 2011: Nuket puettu naamiaisasuihin. Mukana mm Naamio, Naamio(Nukelle), Kasvovärejä, ja Kampa.

Elokuvat muokkaa

  • Bratz Tähtiä ja Tyyliä
  • Bratz The Movie
  • Bratz Passion 4 Fashion Diamondz
  • Bratz Rock Enkelit (Rock Angelz)
  • Bratz Fashion Pixiez
  • Bratz Genie Magic
  • Bratz Girlz Really Rock
  • Bratz Desert Jewelz: Genie Magic 2
  • Bratz Pampered Petz - Lemmikkiongelmia
  • Bratz Kids - Sleepover adventure
  • Bratz Kids Fairytale
  • Bratz Babyz the movie
  • Bratz Super Babyz
  • Bratz Babyz Erilainen joulu

Lisäksi vuonna 2006 ja 2007 on tehyt kaksi interaktiivista DVD -peliä nimeltään Livin It Up With The Bratz ja Bratz - Glitz 'N' Glamour. DVD:itä ei ole julkaistu Suomessa.

Vuonna 2007 Bratzeista tehtiin elokuva, jonka henkilöt ovat oikeita ihmisiä piirroshahmojen sijaan. Elokuvan nimi on Bratz: The Movie. Elokuvassa seurataan tyttöjen seikkailuja heidän aloittaessaan uudessa koulussa. Lisäksi Bratz Babyz The Movie, sekä Tähtiä ja Tyyliä ovat ainoat Bratz 2D Elokuvat.

CD-levyt muokkaa

  • Bratz Rock Angelz
  • Genie Magic
  • Forever Diamodz
  • Fashion Pixiez
  • Bratz Girlz Really Rock

Bratzien aiheuttama keskustelu muokkaa

Bratz-nukkejen avoin seksuaalisuus on aiheuttanut vanhemmissa hämmennystä ja huolta.[3] Vaikka esimerkiksi nukkejen myynnin lopetusta vaativa addressikin perustettiin, kuuluville nostettiin myös maltillisempia näkökulmia. Näissä viitataan esimerkiksi siihen, että nykyään vanhempien hyväksymää Barbie-nukkeakin pidettiin aikanaan röyhkeänä ja moraalittomana. On vedottu myös lasten leikkien mielikuvituksellisuuteen. Ajatuksena on tällöin se, että lasten leikit eivät ole ehdottoman kirjaimellisia, vaan esimerkiksi pehmolelukoira voi leikissä olla vaikkapa tuomari tai karhu.

Toisaalta ensimmäisen oikeilla näyttelijöillä toteutetun Bratz-elokuvan ohjaaja on sanonut elokuvanteon vaikeimman osan olleen puvustuksen, sillä jotkin nukkejen käyttämistä vaatteista ovat niin paljastavia, että ne näyttävät oikeiden ihmisten päällä mauttomilta.[4]

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa