Bois de Vincennes
Bois de Vincennes on puisto Pariisin itäosassa, Vincennesin kaupungin ja linnan eteläpuolella. Puisto kuuluu Pariisin 12. arrondissementtiin. Sitä ei kuitenkaan yleisesti mielletä Pariisin osaksi, sillä se sijaitsee muusta Pariisista lähes erillään Périphérique-kehätien ulkopuolella, joka muualla on Pariisin rajana. Alueella ei ole asukkaita, ja se on julkisessa käytössä.
| Bois de Vincennes | |
|---|---|
 Puistokäytävä Bois de Vincennesissä |
|
| Tyyppi | englantilainen puisto |
| Lähin kaupunki | Pariisi |
| Koordinaatit | |
| Pinta-ala | 995 ha |
| Perustettu | 1855–1856 |
| Rakennuttaja | Napoleon III |
| Suunnittelija | Jean-Charles Alphand |
| Kotisivut | |
Bois de Vincennesin pinta-ala on 995 hehtaaria, ja se on Pariisin suurin viheralue.[1] Siellä sijaitsevat muun muassa Vincennesin eläintarha (Zoo de Vincennes) ja Vincennesin ravirata.
Sijainti ja alueen luonne muokkaa
Bois de Vincennes muodostaa Pariisista itään työntyvän kielekkeen, joka on lähes erillään muusta Pariisista Boulevard Périphériquen ulkopuolella.
Puisto sijaitsee tasaisessa maastossa hieman Seinen ja Marnen yhtymäkohdan pohjoispuolella. Se on suurelta osin metsäistä aluetta, mutta siellä on myös nurmikoita sekä neljä järveä, jotka purot yhdistävät toisiinsa.
Vincennesin kaupunki, joka sijaitsee viheralueen pohjoispuolella, sai nimensä metsän mukaan, kun se Ranskan vallankumouksen jälkeen muodostettiin omaksi kunnakseen.
Bois de Vincennes kuuluu kokonaan Pariisiin, mutta se rajoittuu suoraan seitsemään muuhun kuntaan. Ne ovat Pariisista katsottuna myötäpäivään lueteltuina Saint-Mandé, Vincennes, Fontenay-sous-Bois, Nogent-sur-Marne, Joinville-le-Pont, Saint-Maurice ja Charenton-le-Pont.
Bois de Vincennesissä toimii keväisin tivoli Foir du Trône ja siellä esiintyvät toisinaan myös sirkukset.
Laajuus muokkaa
Bois de Vincennesin pinta-ala on 9,95 neliökilometriä. Se on Pariisin laajin viheralue, hieman suurempi kuin sitä muistuttava Bois de Boulogne kaupungin länsilaidalla (8,46 km²). Se käsittää 10 prosenttia Pariisin kunnan pinta-alasta, ja se on melkein yhtä laaja kuin Pariisin keskustan arrondissementit ensimmäisestä kuudenteen yhteensä. Vertailun vuoksi voidaan todeta, että New Yorkin Central Parkin pinta-ala on vain 3,41 km² ja Lontoon suurimman puiston Richmond Parkin 9,55 km², kun taas Helsingin keskuspuiston pinta-ala on noin 10 km²[2] ja maailman suurimman kunnallisen puiston, Los Angelesin Griffith Parkin, noin 17 km². Bois de Vincennes on kuitenkin pienempi kuin eräät hieman kauempana Pariisista sijaitsevat laajat metsät; puiston alueesta vain noin 500 hehtaaria on metsää.
Bois de Vincennesin suurin pituus lännestä itään on noin viisi kilometriä, ja sen leveys pohjois-eteläsuunnassa on suurimmillaan noin kolme kilometriä.
Vesistöt muokkaa
Bois de Vincennesissä on neljä tekojärveä, jotka saavat vetensä alueen keinotekoisista puroista:
- Lac de Gravelle kaakossa, josta vettä virtaa muihin järviin;
- Lac des Minimes koillisessa. Järveen laskee Rivière de Joinville -joki ja siinä on neljä saarta, joista suurin on Porte Jaune.[1]
- Lac Daumesnil, suurin, alueen länsilaidalla. Siihen tuo vettä Ruisseau de Gravelle. Siinä on kaksi saarta, Île de Reuilly ja Île de Bercy, joihin kumpaankin johtaa silta. Sen rannalla on Pagode de Vincennes ja tiibetinbuddhalainen temppeli Kagyu-Dzong.[1]
- Lac de Saint-Mandé, luoteessa[1], johon Ruisseau de Gravelle tuo vettä.
Koska alueen maaperä on hiekkainen, siellä ei luonnostaan ollut lainkaan puroja tai järviä lukuun ottamatta Lac de Saint-Mandéta, joka sekin täytettiin 1700-luvulla ja kuivatettiin metsätöiden yhteydessä. Nykyiset järvet ja purot ovat keinotekoisia[3], ja ne kaivettiin Jean-Charles Alphandin johdolla, kun puisto perustettiin. Niiden pohjat on päällystetty sementillä, jotta ne eivät tyhjenisi vedestä (aluksi pohjat olivat savea).
Lac de Gravelle on alueen korkeimmalla kohdalla, ja kolme muuta järveä saavat siitä vetensä. Lac de Gravelleen pumpataan vettä Seinestä Austerlitzin pumppaamossa.[4] Alkujaan vesi pumpattiin niihin Marnesta. Lac de Saint-Mandé oli erillään purojen verkosta ja sai vetensä purosta, joka laski alueelle Montreuil-sous-Bois’sta. Se oli kuitenkin pahanhajuinen, mistä usein valitettiin, ja lopulta Alphand yhdisti myös sen Lac de Gravellen verkkoon.
Historia muokkaa
Kuninkaallinen metsästysmaa muokkaa
Bois de Vincennes on jäännös metsästä, joka vanhalla ajalla peitti koko Pariisin seudun[1] Keskiajalla se oli lähellä Seinen ja Marnen yhtymäkohtaa sijainnut metsäalue, jota pidettiin viljelykseen kelpaamattomana. Kun Hugo Capet asettui asumaan Île de la Citélle, Bois de Vincennestä tuli hänen metsästysalueensa. Tämän jälkeen se pysyi useita vuosisatoja yksinomaan Ranskan kuninkaan käytössä.[3] Filip II Augustin aikana sitä ympäröi 12 kilometrin pituinen aitaus. Sen läheisyyteen rakennettiin useita kuninkaallisia palatseja ja kartanoita, muun muassa Château de Vincennes. Perimätiedon mukaan juuri tässä metsässä Ludvig Pyhä jakoi oikeutta tammen alla.
-
Ludvig Pyhä jakaa oikeutta tammen alla (ransk. Saint Louis rendant la justice sous le chêne de Vincennes), Pierre-Narcisse Guérinin maalaus vuodelta 1816. -
Ludvig Pyhä jakaa oikeutta tammen alla (ransk. Saint Louis rendant la justice sous le chêne de Vincennes), Georges Rouget'n maalaus vuodelta 1826.
Ludvig XIV hylkäsi alueen muutettuaan Versailles’hin, mutta Ludvig XV pani siellä toimeen uudistustöitä. Sinne rakennettiin kävelyteitä, ja alue avattiin yleisölle.
Armeijan harjoitusalue muokkaa
Ranskan vallankumouksen aikana metsä otettiin sotaväen harjoitusalueeksi. Armeija sai käyttöönsä 166 hehtaarin laajuisen alueen, jonne rakennettiin muun muassa ampumarata, asevarasto ja kasarmeja.
Julkinen puisto muokkaa
Vuosina 1855–1856 Bois de Vincennesissä suoritettiin Napoleon III:n määräyksestä insinööri Jean-Charles Alphandin ja Jean-Pierre Barillet-Deschampsin johdolla uudelleenjärjestelyjä, joiden tarkoituksena oli tehdä siitä Pariisin länsilaidalla sijaitsevan Bois de Boulognen vastinpari, keisarin lupauksen mukaan ”suunnaton puisto Itä-Pariisin työteliäälle väestölle”. Se suunniteltiin englantilaiseen puutarhatyyliin, sinne istutettiin useita eri puulajeja ja sinne kaivettiin tekojärviä ja puroja. Se täydensi yhdessä Parc des Buttes-Chaumontin ja Parc Montsouris’n kanssa suunnitelman, jonka mukaan pääkaupungin laidoille oli muodostettava laaja puistoalue kaikkien pääilmansuuntien suuntaan. Bois de Vincennesin vierellä sijainnut Parc de Charenton erotettiin Charenton-le-Pontin kunnasta vuonna 1865 ja yhdistettiin Bois de Vinennesiin, joka aiottiin liittää pääkaupunkiin.
Napoleon III luovutti Bois de Vincennesin Pariisin kaupungin omistukseen vuonna 1860. Hallinnollisesti se oli kuitenkin edelleen jaettuna Vincennesin, Fontenay-sous-Bois'n, Nogent-sur-Marnen, Joinville-le-Pontin, Saint-Mauricen, Saint-Mandén ja Charenton-le-Pontin kuntien kesken. Virallisesti se liitettiin Pariisin 12. arrondissementtiin vasta 18. huhtikuuta 1929 annetulla asetuksella.[6]
Metsän keskellä on joukko pittoreskeja rakennuksia ja rakennelmia kuten siltoja, keinotekoisia vesiputouksia, kioskeja ja ravintoloita. Alphandin ehdotuksesta myönnettiin lupia alueen kaupalliselle hyväksikäytölle, edellyttäen että yrittäjien oli rahoitettava osa rakennustöistä ja palautettava rakennusten omistusoikeus valtiolle. Näin syntyi joukko ravintoloita Porte Jaunelle sekä Lac de Saint-Mandén ja Lac de Gravellen rannoille.
Suurin osa vuoden 1900 olympiakisojen kilpailuista pidettiin Bois de Vincennesissä, joka tuolloin ei virallisesti vielä kuulunut Pariisiin. Linna siirtyi vuonna 1934 Vincennesin kunnan omistukseen. Vuoden 1931 kansainvälinen siirtomaiden näyttely pidettiin osittain Bois de Vincennesissä, ja sen yhteydessä alueelle rakennettiin Palais de la Porte Dorée sekä eläintarha Zoo de Vincennes.
Pariisin kaupunki on huolehtinut alueen teistä vuodesta 1930 lähtien. Monet tiet on nykyisin suljettu autoliikenteeltä ja varattu jalankulkijoille ja pyöräilijöille.
Hallinto muokkaa
Kuten Bois de Boulognea lännessä, ei Bois de Vincennesiäkään yleensä mielletä kuuluvaksi varsinaiseen Pariisiin intra muros (entisten muurien, nykyisin Boulevard Périphériquen sisäpuolella). Se on kokonaan julkista aluetta, eikä siellä ole vakinaisia asukkaita muutamia vartijoita lukuun ottamatta. Hallinnollisesti se kuitenkin kuuluu Pariisin 12. arrondissementtiin ja on jaettu Picpusin ja Bel-Airin korttelien kesken. Pariisin kaupunki huolehtii sen kunnossapidosta ja istutuksista, päättää sen käytöstä ja myöntää tarvittavat luvat siellä pidettäviin yleisötilaisuuksiin sekä ylläpitää siellä toimivia julkisia laitoksia kuten puutarhakoulua (École du Breuil), eläintarhaa ja kasvitieteellistä puutarhaa (Parc floral de Paris).
Kun Bois de Vincennesiä kuitenkin ympäröivät lähes joka puolelta Val-de-Marnen departementtiin kuuluvat kunnat, näiden kuntien ja Pariisin kaupungin välille on syntynyt kiistoja alueen käytöstä, poliisitoimesta ja kunnossapidosta. Naapurikuntien toivomuksista huolimatta Pariisi on kieltäytynyt yhteishallinnosta.
Rakennuksia ja laitoksia muokkaa
Bois de Vincennesin alueella:
- kasvitieteellinen puutarha Parc floral de Paris
- eläintarha Parc zoologique de Paris
- ravirata Hippodrome de Vincennes
- palatsi Château de Vincennes
- Fort de Vincennes, jossa toimii useita Ranskan puolustusministeriön alaisia laitoksia
- Institut national du sport, de l'expertise et de la performance (INSEP)
- puutarhakoulu École de Breuil
- opetustarkoituksia palveleva maatila Ferme Georges-Ville
- Jardin tropical de Paris, Pariisin trooppinen puutarha, joka perustettiin vuoden 1907 siirtomaanäyttelyn yhteydessä;
- viiden kokeilevan teatterin käytössä oleva Cartoucherie[7]
- linnoitus Redoute de Gravelle;
- linnoitus Redoute de la Faisanderie (nykyisin purettu)
- Pagode de Vincennes, buddhalainen temppeli Lac Daumesnilin rannalla vuoden 1931 kansainvälistä siirtomaanäyttelyä varten rakennetuissa Kamerunin ja Togon paviljongeissa, sekä sen yhteydessä tiibetinbuddhalaisuuden keskus Kagyu-Dzong
- yliopistoalue Centre universitaire de Vincennes, joka perustettiin 1969 ja jossa alun perin toimi myöhemmin Saint-Denis’hin siirretty Pariisin VIII yliopisto
- pyöräilystadion Vélodrome Jacques-Anquetil, joka tunnetaan myös nimellä Cipale
- kasarmialue Quartier Carnot
Kulkuyhteydet muokkaa
Seitsemän Pariisin metron asemaa on lähellä Bois de Vincennesin reunoja. Sen pohjoispuolitse kulkee linja 1, jolla on puiston läheisyydessä asemat Saint-Mandé ja Bérault sekä Château de Vincennes, joka on linjan itäinen pääteasema. Alueen luoteispuolitse kulkee linja 8, jolla on puiston läheisyydessä asemat Porte Dorée, Porte de Charentoni, Liberté ja Chenton-Écoles.
RER-linjan A asema Gare de Vincennes sijaitsee lähellä Bois de Vincennesin koillisreunaa. Sen haara A2 jatkuu lähellä alueen koillis- ja itäreunaa, missä sillä ovat Fontenay-sous-Bois'n, Nogent-sur-Marnen ja Joinville-le-Pontin asemat.
Bois de Vincennesin läpi kulkevat RATP:n bussilinjat 46, 112 ja 325. Sen läheisyydessä kulkevat useat muutkin linjat.
Alueen tiet muokkaa
Bois de Vincennesin läpi kulkee useita teitä. Monet niistä suljettiin 1990-luvulla moottoriajoneuvoilta ja varattiin jalankulkijoille, pyöräilijöille ja ratsastajille. Joulukuun 1999 myrskyn jälkeen liikenteeltä suljettiin turvallisuussyistä vielä joukko teitä. Tämä alkujaan tilapäiseksi tarkoitettu järjestely muutettiin myöhemmin pysyväksi, sillä alueella päätettiin tehdä havaintoja siitä, miten luonto kehittyy myrskyn jälkeen, kun ihminen ei asiaan puutu.
Kuvia muokkaa
-
Buddhalainen temppeli Pagode de Vincennes lac Daumesnilin rannalla on alkujaan yksi vuoden 1931 kansainvälisen siirtomaanäyttelyn paviljongeista -
Tienristeys Carrefour de la Conservation vuonna 2004 ilmentää autoliikenteen vaikutuksia alueella -
Île de Bercy, saari Lac Daumesnilissa -
"Romanttinen kioski" ja luola Île de Reuillyssä
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e Bois de Vincennes Pariisin kaupunki. Viitattu 15.6.2016.
- ↑ Keskuspuisto, esittely Helsingin kaupunki. Arkistoitu 26.6.2016. Viitattu 15.6.2016.
- ↑ a b Alan Tillier: ”Château et Bois de Vincennes”, Kaupunkikirjat: Pariisi (kuudes, uudistettu painos), s. 235. Alkuteos Travel Guides Paris, julkaistu ensimmäisen kerran Lontoossa 1993, Dorling Kindersley Ltd. Suomentanut Ilkka Rekiaro. WSOY, 2009.
- ↑ Dans les coulisses de l’usine d’eau non potable d’Austerlitz paris.fr. Arkistoitu 7.8.2016. Viitattu 15.6.2016.
- ↑ Musée Condé, Chantilly
- ↑ Journal officiel de la République française, 19.4.1929. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Alan Tillier: ”Teatteri”, Kaupunkikirjat: Pariisi (kuudes, uudistettu painos), s. 342. Alkuteos Travel Guides Paris, julkaistu ensimmäisen kerran Lontoossa 1993, Dorling Kindersley Ltd. Suomentanut Ilkka Rekiaro. WSOY, 2009.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Bois de Vincennes Wikimedia Commonsissa
Kirjallisuutta muokkaa
- Jean-Michel Derex: Histoire du bois de Vincennes: La forêt du roi et le bois du peuple de Paris. L’Harmattan, 1997. ISBN 2-7384-5591-3.