Bikinit

kaksiosainen naisen uima-asu

Bikinit on kaksiosainen naisten uima-asu, joka peittää lähinnä rinnat ja vyötärön alapuolisen alan lahkeettomien housujen tapaan. Se on maailman suosituin naisten uima-asu.lähde?

Bikinit
Tuotetyyppi ranta-asu/uimapuku
Alkuperämaa Ranska

Historia muokkaa

Kreikkalaisissa uurnissa ja maalauksissa 1400-luvulta eaa. voidaan nähdä naisurheilijoiden käyttävän nykyisten bikinien kaltaista kaksiosaista asua.

1900-luku muokkaa

 
Näyttelijätär Jane Wyman bikinien kaltaisessa uima-asussa 1935.

Vuosisadan alussa uimapukujen vielä ollessa yksiosaisia ja lahkeellisia alkoi 1930-luvulla ilmaantua naisten 2-osaisia uimapukuja, joissa yläosana olivat rintaliivit ja alaosana lahkeettomat housut. Näitä ei kuitenkaan vielä kutsuttu tuolloin bikineiksi eikä niissä saaneet näkyä napa eikä pakaroista vilaustakaan. Jacques Heimin 1932 esittelemä 2-osainen uimapuku "Atome" katsottiin tuolloin liian rohkeaksi, koska sen vyörölinja oli navan alapuolella eikä se siksi saanut yleistä hyväksyntää.[1] Nykyaikaiset bikinit keksi insinööri Louis Réard Pariisissa vuonna 1946. Ne esiteltiin 5. heinäkuuta. Réard nimesi uima-asun Bikinin atollin, Marshallinsaarilla sijaitsevan ydinkoealueen mukaan, koska asun synnyttämä yhtäkkinen kiinnostus oli verrattavissa Bikinin atollilla neljä päivää aikaisemmin räjäytettyyn atomipommiin. Bikinit sopivat uima-asulle nimeksi hyvin myös siksi, että monissa yhteyksissä etuliite bi- tarkoittaa kahtiajakoista (biseksuaali, biturbo...). Réardin uima-asu oli paranneltu versio Jacques Heimin kaksi kuukautta aikaisemmin uudelleen esittelemästä ”Atomesta” (nimetty kokonsa mukaan), jota mainostettiin maailman pienimpänä uima-asuna. Réard ”jakoi atomin” vielä pienemmäksi, mutta ei löytänyt mallia, joka olisi rohjennut esitellä hänen suunnittelemaansa asua. Lopulta hän palkkasi mallikseen Micheline Bernardinin, Casino de Paris'n alastontanssijan.

 
Nainen olkaimettomissa bandeaukineissä

Yhdysvalloissa bikinit hyväksyttiin vasta 15 vuoden myöhemmin. Vuonna 1951 bikinit kiellettiin Miss Maailma -kilpailuissa. Samana vuonna Diana Dors esiintyi bikineissä elokuvassa Meidän kaunotarten kesken.[2] Vuonna 1957 Brigitte Bardot käytti bikineitä elokuvassa ...ja Jumala loi naisen, mikä synnytti bikinien markkinat Yhdysvalloissa ja vuonna 1960 Brian Hylandin popkappale ”Itsy Bitsy Teenie Weenie Yellow Polka Dot Bikini” aiheutti bikinien ostovillityksen. 1962 Ursula Andress näyttäytyi bikineissä ensimmäisessä James Bond -elokuvassa Salainen agentti 007 ja tohtori No. Vuonna 1963 elokuva Beach Party (pääosissa Annette Funicello – ei bikineissä – ja Frankie Avalon) aloitti elokuvien sarjan, joiden avulla bikineistä tuli popkulttuurin symboli. 1964 tehtiin elokuva Bikini Beach.[3] 1968 italialainen näyttelijätär Maura Monti esitti bikiniasussa Lepakkonaista meksikolaisessa elokuvassa La mujer murcielago. 1960-luvun lopulla alkoi rannoilla ja lehtikuvissa näkyä aikaansa nähden rohkeita lappubikinejä. Turia Mau esiintyi Sports Illustrated -lehden uimapukunumeron kannessa mustissa lappubikineissä 1968.[4] 1974 itävaltalaisamerikkalainen muotisuunnittelija Rudi Gernreich esitteli ensimmäiset string-malliset bikinit.[5] Tuolloin ne saivat suosiota lähinnä Rivieralla ja Brasiliassa. 1980-luvulla muotiin tulivat olkaimettomat yläosat ja korkealle nostetut vyötärölinjat, joita kutsuttiin bandeaukineiksi[6]. 1992 rantalentopallo oli näytöslajina Barcelonan olympialaisissa ja 1996 Atlantassa siitä tuli virallinen kesäolympialaislaji. Naisilla lajissa käytettävät bikinit vahvistivat tätä kautta entisestään suosiotaan.

2000-luku muokkaa

2000-luvulla ei enää ole varsinaisesti mitään uusia bikinimalleja tullut. Bikinit ovat nykyään yleisesti ympäri maailman hyväksytty uimapukumalli vanhoillisimpia muslimimaita lukuun ottamatta. Erimallisia bikineitä on sekä kaupoissa että nettimyymälöissä tarjolla lähes rajattomasti melko peittävistä retrobikineistä erittäin niukkoihin mikrobikineihin. Jotkut mallit peittävät nykyisin käyttäjiensä yllätykseksi hyvinkin vähän jalkoväliä.[7] Pakarat paljaaksi jättävät mallit kuten stringit ovat herättäneet keskustelua puolesta ja vastaan maissa, joiden rannoilla niitä ei ole totuttu näkemään kuten Suomessa.[8] Stringien lisääntymistä alaosina ovat lisänneet medioissa julkisuudessa tunnetut naiset, joita on kuvattu uimarannoilla niitä käyttämässä ja uimapukunäytökset sisältäen tämäntyyppisiä bikineitä.[9] Bikinit nähtiin ensimmäisen kerran Miss Suomi -kilpailussa vuonna 1975. Sen jälkeen seurasi pitkä bikinitauko. Bikinit palasivat Miss Suomi -kisaan kohun saattelemana vasta vuonna 2003.[10]

Bikinin kehitysvaiheet[11]

  • 79 sattunut Vesuviuksen purkaus säilöi laavaan Venus-patsaan, jolla on kultaiset bikinit.
  • 200-300-lukujen taitteessa maalatussa kuvassa on ryhmä naisia navan paljastavissa asuissa (Villa Romana del Casale, Sisilia).
  • 1946 esiteltiin bikinit Pariisissa.
  • 1951 kruunattiin Miss Maailmaksi ensimmäisen kerran bikineihin pukeutunut neitonen.
  • 1960 hitti "Itsy Bitsy Teenie Weenie Yellow Polka Dot Bikini" villitsi amerikkalaisia.
  • 1997 uskaltautui myös Miss Amerikka näyttäytymään bikineissä.
  • 1998 Miss Universum kilpailun voitti ensimmäistä kertaa uimapukukierroksella bikineitä käyttänyt Wendy Fitzwilliam.

Mallit muokkaa

 
Nainen string-bikineissä.

Bikineillä on monia alalajeja, muun muassa urheilubikinit tai lappubikinit. Bikinihousut voivat olla myös lahkeelliset tai stringi-malliset. Lappu-bikinien yläosassa ei ole kuppeja, mutta perinteisesti bikinien yläosassa on kaarituet.

Yläosattomalla uimapuvulla on juurensa bikinin historiassa. Bikineitä voi olla myös shortsimallisina eli niissä on lyhyet lahkeet. Bikinit voivat olla naruilla kiinnitettävät tai takaa kiinni laitettavat. Bikineitä on pyöreämallisia ja kolmiomallisia. Bikineissä on useimmiten tavalliset olkaimet, mutta on olemassa niskalenkkibikineitä kuten myös olkaimettomia bikinejä. Toppauksia bikineissä ei yleensä ole valmiina, mutta sellaiset saa laitettua tai hankkimalla erikoisbikinit.

Katso myös muokkaa

Kuvia muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Sadi Sabahu: The evolution and history of bikini nssgclub.com. 20.6.2020. Viitattu 4.2.2021. (englanniksi)
  2. hitchcockthelegend: Lady Godiva Rides Again IMDb.com, Inc.. 31.12.2021. Viitattu 27.4.2022. (englanniksi)
  3. JSON: Bikini Beach (1964) imdb.com. 24.11.2015. Viitattu 4.2.2021. (englanniksi)
  4. John G. Zimmerman: Turia Mau Swimsuit 1968 Sports Illustrated Cover sicovers.com. 24.4.2020. Viitattu 24.2.2021. (englanniksi)
  5. Christina Perez: A Brief (and NSFW!) History of the Thong glamour.com. 24.11.2015. Viitattu 4.2.2021. (englanniksi)
  6. masthead: Women's Bandeau Swimwear guide and information resource about Women's Bandeau Swimwear presented by Apparel Search apparelsearch.com. 8.1.2021. Viitattu 6.2.2021. (englanniksi)
  7. Maija Liikkanen iltalehti.fi/keho. 06.05.2022. Viitattu 6.5.2022. (suomeksi)
  8. Maria Aarnio: Sinullakin on #arvokaspylly – uusi haaste kiinnittää huomion tärkeään seikkaan mtvuutiset.fi. 07.07.2020. Viitattu 8.2.2021. (suomeksi)
  9. Mette Saarinen: Laulaja Shakira kuumassa bikinikuvassa metropoli.net. 09.09.2020. Viitattu 8.2.2021. (suomeksi)
  10. Nita Makkonen, Niina Enqvist: bikinikierros is.fi. 29.09.2018. Viitattu 18.9.2022. (suomeksi)
  11. Kirsi Heikkinen: Bikinistä tuli pikku myöhään. Tiede, 2012, nro 6, s. 66. Sanoma Magazines. ISSN 1457-9030.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta bikinit.