Big Brother 2014 oli tositelevisiosarja Big Brotherin suomalaisen version kymmenes tuotantokausi. Kausi alkoi 24. elokuuta 2014 ja päättyi 14. marraskuuta 2014 kestäen 12 viikkoa. Aiemmista kausista poiketen voittaja sai 50 000 euron sijaan 100 000 euroa. Kymmenennen kauden talkshow’n juontaja oli Mari Sainio[1][2] ja Big Brother Extran juonsi vuoden 2007 Big Brotherin voittaja Sauli Koskinen.[3] Kauden voitti porosaamelainen Andte Gaup-Juuso.[4] 19. syyskuuta 2014 esitettiin suorana Big Brother 10 vuotta -juhlalähetys, jonka juontajana toimi Big Brother Extran entinen juontaja Janne Kataja.

Big Brother 2014
Alkuperämaa Suomi
Esittäminen
Verkko Sub
Ensimmäinen esitys 2014-08-2424. elokuuta 2014
Viimeinen esitys 2014-11-1414. marraskuuta 2014
Esitysten määrä 83
Kaudet
← Edellinen
Julkkis Big Brother
Seuraava →
Big Brother 2019

Edellisistä vuosista eroten Big Brother -talo oli jaettu kahteen osaan: Kartanoon ja Kellariin.[5]

Tuotantokauden aloitus keräsi keskimäärin 641 000 katsojaa, ja se oli toiseksi katsotuin ”tavis-BB:n” aloitus sitten vuoden 2010 aloitusjakson. Parhaimmillaan katsojia oli 730 000.[6] Finaalia seurasi suorana keskimäärin 352 000 katsojaa. Parhaimmillaan katsojia oli 423 000.[7]

Asukkaat muokkaa

Asukkaan tiedot (nimi, ikä, asuinpaikka) Kartano/Kellari/
Kiron kivikko
Saapui taloon Poistui talosta Poistumisen
syy
Andte Gaup-Juuso[8] (23), Enontekiö[9] Päivä 1 Päivä 83 Voittaja
Anna (20), Helsinki[10] Päivä 1 Päivä 83 Toinen
Joonas (20), Oulainen[11] Päivä 1 Päivä 83 Kolmas
Jenna Mäkikyrö[8] (19), Ylitornio[12] Päivä 1 Päivä 83 neljäs
Jonathan Silfver[13] (33), Helsinki[14] Päivä 1 Päivä 83 viides
Pertti Mäenpää[15] (56), Pori[16] Päivä 46 Päivä 83 kuudes
Jussi Karttunen[17] (22), Helsinki[18] Päivä 46 Päivä 83 seitsemäs
Tuija Vähämäki[19] (25), Ypäjä[20] Päivä 1 Päivä 83 kahdeksas
Tuulikki (68), Lohja[21] Päivä 1 Päivä 78 häätö
Armi Mattila[22] (52), Helsinki[23] Päivä 1 Päivä 78 häätö
Leyla (22), Helsinki[24] Päivä 18 Päivä 78 häätö
Dani Öini[25] (24), Helsinki[26] Päivä 1 Päivä 71 häätö
Joni Hesselgren (18), Vantaa[27] Päivä 1 Päivä 64 häätö
Jonna (24), Jyväskylä[28] Kellari Päivä 1 Päivä 57 häätö
Jarno Pouhula[29] (25), Lapua[30] Kartano Päivä 1 Päivä 50 häätö
Nimo Samatar[31](19), Espoo[32] Kiron kivikko Päivä 1 Päivä 43 häätö
Janne (40), Helsinki[33] Kellari Päivä 18 Päivä 36 häätö
Markku Timgren-Martin[34] (36), Forssa[35] Kartano Päivä 1 Päivä 29 häätö
Jussi Kettunen[8] (27), Kemi[36] Kartano Päivä 1 Päivä 22 häätö
Anne Vieri[37] (50), Seinäjoki[38] Kartano Päivä 1 Päivä 15 häätö
Tommy Fagerholm[39] (59), Inkoo[40] Kellari Päivä 1 Päivä 7 henkilökohtaiset syyt

Asuinalueet muokkaa

Kaudella 2014 Big Brother -talo oli viikkoina 1-9 jaettu kahtia: Kartanoon ja Kellariin. Talossa järjestettyjen viikkotehtävien (torstaista sunnuntaihin) voittajat saivat päättää, kummalla puolen taloa asuivat seuraavan viikon.

Kellarin asukkaat elivät vaatimattomissa oloissa, mutta heillä oli valtaa päättää esimerkiksi veden- ja sähkönkäytöstä. Kartanon puolella olot olivat paremmat, mutta ilman Kellarin apua he eivät päässeet nauttimaan mukavuuksista. Kartanon asukkaat pystyivät tarjoamaan Kellarin asukkaille erilaisia hyödykkeitä, jotta nämä olisivat suostuneet pyörittämään sähköä tai lämmintä vettä. Tavaroiden vaihto tapahtui talossa olleen vaihtoluukun kautta Big Brotherin luvalla.

Kahden asuinpuolen lisäksi talossa oli käytössä Kiron Kivikko, joka sijaitsi tehtäväalueella. Big Brother voi määrätä sinne asukkaan rangaistuksena sääntörikkomuksista, kuten kiroilusta. Kiron Kivikossa olleet asukkaat yöpyivät ulkona tehtäväalueella. Heillä ei ollut mitään kontaktia muihin talon asukkaisiin eikä esimerkiksi peseytymismahdollisuutta. He eivät saaneet myöskään nimetä muita asukkaita häätöäänestykseen. Kiron Kivikko astui voimaan viikolla 6.

Operaatio Syysmyrsky muokkaa

Opearaatio Syysmyrsky järjestettiin viikolla 9. Siinä asukas saattoi voittaa itselleen kahden viikon immuniteetin nimeämisistä. Operaatio Syysmyrsky järjestettiin tehtäväalueella, jonne asukkaita sai mennä vapaaehtoisena enintään 4.

Operaatio Syysmyrskyyn osallistuneilla asukkailla oli erittäin tiukat säännöt. Ensimmäisestä sääntörikkeestä seurasi varoitus, toisesta sääntörikkeestä joutui suoraan häätöäänestykseen ja kolmannesta sääntörikkeestä seurasi poistaminen Big Brother -kilpailusta.

Viikkotehtävät muokkaa

Tällä kaudella asukkaat kilpailivat viikoittain asuinpaikkaoikeudesta. Voittanut joukkue sai päättää kummalla puolella asuu seuraavan viikon. Asuinpaikkaoikeuskilpailut järjestettiin viikosta 1 viikkoon 8. Samoilla viikoilla asukkaat suoittivat palkintotehtäviä, joiden voittajat saivat hankkia hyödykkeitä.

Viikko Tehtävän nimi Voittajajoukkue
1 Ajan hermolla Kartano
2 Pitkä matka Tippavaaraan Kellari
3 Orkestereiden ottelu
4 Rottakokeet
5 Arkkiviholliset
6 Parodympialaiset
7 Kumpi puoli on kaunehin Kartano
8 Häkkilinnut
9 Murha Big Brother -talossa Murhaaja
10 Murha Big Brother -talossa, taas! Uhrit
11 Kivi, paperi, sakset[41] ?
12 Countdown

Nimeämistaulukko muokkaa

1. viikko 2. viikko 3. viikko 4. viikko 5. viikko 6. viikko 7. viikko 8. viikko 9. viikko 10. viikko 11. viikko 12. viikko
Andte Anne
Armi
Armi
Jussi
Jonathan
Armi
Jonathan
Tuulikki
Jonathan
Jonna
Jonathan
Armi
Armi
Jonathan
Voittaja
Anna Jarno
Tuulikki
Markku
Tuulikki
Markku
Tuulikki
Tuulikki
Dani
Dani
Tuulikki
Tuulikki
Andte
Andte
Jussi K
Toinen
Joonas Tuulikki
Armi
Armi
Tuulikki
Armi
Tuulikki
Armi
Tuulikki
Joni
Jonathan
Jonathan
Armi
Jenna
Jonathan
Kolmas
Jenna Markku
Anne
Markku
Armi
Jarno
Markku
Janne
Jarno
Jarno
Tuulikki
Joonas
Jussi K
Neljäs
Jonathan Joni
Jarno
Armi
Jussi
Markku
Leyla
Jarno
Leyla
Andte
Jarno
Joonas
Jarno
Jussi K
Pertti
Viides
Pertti Ei talossa Jonathan 3p
Joni 2p
Jonathan
Jenna
Kuudes
Jussi K Ei talossa Jonathan 3p
Dani 2p
Jenna
Jonathan
Seitsemäs
Tuija Jussi
Anne
Jussi
Tuulikki
Tuulikki
Leyla
Tuulikki
Jarno
Jarno
Tuulikki
Jarno
Tuulikki
Leyla
Jussi K
Kahdeksas
Tuulikki Jussi
Jenna
Jussi
Jonathan
Armi
Joni
Joni
Anna
Anna
Joni
Armi
Leyla
Leyla
Jenna
Häädetty
(päivä 78)
Armi Anne
Markku
Jussi
Markku
Leyla
Markku
Jarno
Leyla
Jarno
Leyla
Jarno
Leyla
Andte
Leyla
Häädetty
(päivä 78)
Leyla Ei talossa Janne
Jonna
Janne
Tuulikki
Jonathan
Jarno
Jonathan
Tuulikki
Tuulikki
Armi
Häädetty
(päivä 78)
Dani Anne
Jussi
Armi
Markku
Joni
Tuulikki
Janne
Anna
Joni
Jonathan
Tuija
Armi
Häädetty
(päivä 71)
Joni Joonas
Anne
Tuulikki
Joonas
Markku
Tuulikki
Jonathan
Tuulikki
Tuulikki
Jonathan
Tuulikki
Jonathan
Häädetty
(päivä 64)
Jonna Jarno
Anne
Jussi
Nimo
Tuulikki
Nimo
Jarno
Tuulikki
Jarno
Tuulikki
Jarno
Tuulikki
Häädetty
(päivä 57)
Jarno Tuulikki
Nimo
Jenna
Armi
Jonathan
Armi
Jonathan
Tuulikki
Jonna
Jonathan
Häädetty
(päivä 50)
Nimo Jussi
Anne
Jussi
Armi
Jonathan
Joonas
Jonathan
Armi
Häädetty
(päivä 43)
Janne Ei talossa Joni
Nimo
Nimo
Leyla
Häädetty
(päivä 36)
Markku Joni
Jenna
Jenna
Armi
Jonathan
Armi
Häädetty
(päivä 29)
Jussi Tuulikki
Anne
Tuulikki
Markku
Häädetty
(päivä 22)
Anne Jussi
Tuija
Häädetty
(päivä 15)
Tommy Poistettu
(Päivä 7)
Häätö-
äänestyksessä
Kaikki
asukkaat
Jussi (12)
Armi (12)
Markku (7)
Tuulikki (7)
Jonathan (8)
Markku (8)
Tuulikki (8)
Armi (7)
Tuulikki (10)
Jarno (8)
Jonathan (8)
Janne (6)
Jarno (8)
Jonathan (7)
Tuulikki (5)
Joni (5)
Nimo (sääntörikkomus)
Jonathan (14)
Jarno (9)
Tuulikki (8)
Armi (5)
Armi
Anna
Jonna
Dani (sääntörikkomus)
Joni
Jussi K
Joonas
Dani
Tuija
Kaikki
asukkaat
Häädetty Anne
4,42 %
äänistä[42]
Jussi
23,76 %
äänistä
Markku
22,28 %
äänistä
Janne
21,12 %
äänistä
Nimo
17,96 %
äänistä
Jarno
24,14 %
äänistä
Jonna
28,55 %
äänistä
Joni
24,29 %
äänistä
Dani
42,79 %
äänistä
Tuulikki
10,26 %
äänistä
Leyla
6,46 %
äänistä
Armi
4,03 %
äänistä

Poikkeukset nimeämisissä muokkaa

  • Viikko 1: Talossa ei järjestetty nimeämisiä eikä ketään häädetty talosta.
  • Viikko 2: Talossa järjestettiin valenimeämiset, todellisuudessa kaikki asukkaat olivat häätöäänestyksessä.[43]
  • Viikko 3: Uudet asukkaat Leyla ja Janne olivat suojassa nimeämisiltä. He eivät myöskään saaneet antaa nimeämispisteitä muille asukkaille.[44]
  • Viikko 6: Kiron Kivikkoon joutuneet asukkaat Nimo, Jarno ja Jenna eivät saaneet antaa nimeämispisteitä muille asukkaille.[45] Lisäksi Nimo joutui suoraan häätöäänestykseen jatkuvien sääntörikkomusten takia.[46]
  • Viikko 7: Uudet asukkaat Pertti ja Jussi K. saivat lisänimeämispisteitä nimeämisiä varten, mutta heitä ei saanut nimetä.[47]
  • Viikko 8: Talossa ei järjestetty nimeämisiä, sillä nimetyt määräytyivät viikkotehtävän perusteella.[48]
  • Viikko 9: Dani joutui suoraan häätöäänestykseen sääntörikkomusten takia. Nimeämisiä ei järjestetty, vaan Jussi K. ja Joni joutuivat häätöäänestykseen Joonaksen kera arvattuaan väärin viikkotehtävän murhaajan.[49]
  • Viikko 10: Andte, Jonathan ja Pertti eivät voineet joutua häätöäänestykseen heidän selviydyttyään Operaatio Syysmyrskystä.[50] Nimeämisiä ei järjestetty, vaan Tuija ja Dani joutuivat häätöäänestykseen viikkotehtävän perusteella.[51]
  • Viikko 11: Kaikki asukkaat olivat häätöäänestyksessä, jossa selvisi, ketkä asukkaat pääsivät finaaliviikolle. Asukkaat nimesivät toisiaan häätöäänestykseen, mutta nimeämisillä ei ollut mitään merkitystä.[52]
  • Viikko 12: Nimeämisiä ei järjestetty, vaan finaaliäänestys oli käynnissä. Eniten ääniä saanut asukas voitti finaalin.[53]

Katsojaluvut muokkaa

Lähetys Viikko Katsojat1 Viikon
sijoitus2
Viikon
sijoitus (Sub)2
Kauden aloitus 653 000 3. 1. [54][55]
Koostelähetys 1. 352 000 28. 2. [56][57]
Koostelähetys 2. 306 000 36. 2. [58][59]
Koostelähetys 3. 272 000 49. 2. [60][61]
Koostelähetys 4. 260 000 2. [62][63]
Koostelähetys 5. 239 000 2. [64][65]
Koostelähetys 6. 219 000 2. [66][67]
Koostelähetys 7. 232 000 2. [68][69]
Koostelähetys 8. 251 000 2. [70][71]
Koostelähetys 9. 247 000 2. [72][73]
Koostelähetys 10. 231 000 2. [74][75]
Koostelähetys 11. 231 000 2. [76][77]
Koostelähetys 12. 204 000 4. [78][79]
Finaali 369 000 40. 1. [78][79]

1 Katsojaluvuissa on otettu huomioon ajassa siirretty katselu ensiesitystä seuranneen seitsemän vuorokauden aikana.
2 Listasijoituksissa on otettu huomioon kustakin ohjelmasta vain eniten katsottu lähetys.

Lähteet muokkaa

  1. Big Brother 2014 13.3.2014. MTV.fi. Arkistoitu 13.3.2014. Viitattu 13.3.2014.
  2. Big Brotherin voittajalle 100 000 euroa! iltalehti.fi. 13.3.2014. Viitattu 13.3.2014.
  3. Sauli Koskinen juontaa Big Brother Extran iltalehti.fi. 17.6.2014. Viitattu 28.6.2014.
  4. Näkkäläjärvi, Pirita: Andte vuittii Big Brother -gilvvu! – Andte voitti Big Brotherin! Yle Uutiset. 14.11.2014. Viitattu 22.11.2014.
  5. Big Brother -talossa eletään Kartanossa ja Kellarissa mtv.fi. 24.8.2014. Arkistoitu 26.8.2014. Viitattu 24.8.2014.
  6. Big Brother avasi vahvasti - eilisellä lähetyksellä parhaimmillaan 730 000 katsojaa (Arkistoitu versio linkistä) MTV3. 25.8.2014. Arkistoitu 26.10.2014. Viitattu 25.8.2014.
  7. 2,6 miljoonaa katsojaa ja Twitter-ennätys – näin paljon Big Brotheria seurattiin Ilta-Sanomat. 15.11.2014. Arkistoitu 18.11.2014. Viitattu 16.11.2014.
  8. a b c Vehmas, Merja: Kolme lappilaista BB-juhlataloon. Lapin Kansa, 25.8.2014, nro 229, s. O15. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 25.8.2014. (Arkistoitu – Internet Archive)
  9. Andte MTV. Arkistoitu 26.8.2014. Viitattu 24.8.2014.
  10. Anna MTV. Arkistoitu 26.8.2014. Viitattu 24.8.2014.
  11. Joonas MTV. Arkistoitu 26.8.2014. Viitattu 24.8.2014.
  12. Jenna MTV. Arkistoitu 26.8.2014. Viitattu 24.8.2014.
  13. http://www.iltalehti.fi/viihde/2015020419144984_vi.shtml
  14. Jonathan MTV. Arkistoitu 26.8.2014. Viitattu 24.8.2014.
  15. Ooh, palomies! – Hätäkeskuslaitoksen Mäenpää astui BB-taloon Satakunnan Kansa. 8.10.2014. Arkistoitu 15.10.2014. Viitattu 17.10.2014.
  16. Pertti (Arkistoitu – Internet Archive)
  17. BB-Joni Jussista: Tosi siistii, että se tunnet kaksi turhaa julkkista! seiska.fi. 16.10.2014. Arkistoitu 22.10.2014. Viitattu 16.10.2014.
  18. Jussi K. (Arkistoitu – Internet Archive)
  19. Ypäjäläinen Tuija kisaa Big Brother -talossa seutu-sanomat.fi. 17.9.2014. Arkistoitu 20.12.2014. Viitattu 28.10.2014.
  20. Tuija MTV. Arkistoitu 26.8.2014. Viitattu 24.8.2014.
  21. http://www.mtv.fi/viihde/ohjelmat/big-brother/asukkaat/artikkeli/tuulikki/4249576 (Arkistoitu – Internet Archive)
  22. BB-Armi kohautti Lahdessa: miesstrippari intoutui aktiin! Seiska. 25.8.2015. Arkistoitu 29.8.2014. Viitattu 28.8.2014.
  23. Armi MTV. Arkistoitu 26.8.2014. Viitattu 24.8.2014.
  24. Leyla (Arkistoitu – Internet Archive)
  25. BB-lemmenparin Jennan ja Danin suhde etenee pikavauhtia - avoliitto! Seiska.fi. 4.12.2014. Viitattu 11.12.2014.
  26. Dani MTV. Arkistoitu 26.8.2014. Viitattu 24.8.2014.
  27. Joni MTV. Arkistoitu 26.8.2014. Viitattu 24.8.2014.
  28. Jonna MTV. Arkistoitu 26.8.2014. Viitattu 24.8.2014.
  29. Jarno Pouhula häädettiin BB-talosta, mutta tuntee olevansa silti voittaja ilkka.fi. 23.10.2014. Viitattu 28.10.2014.
  30. Jarno MTV. Arkistoitu 26.8.2014. Viitattu 24.8.2014.
  31. http://www.stara.fi/2014/08/24/bb-nimo-kertoi-huivista-luopumisestaan/
  32. Nimo MTV. Arkistoitu 26.8.2014. Viitattu 24.8.2014.
  33. Janne (Arkistoitu – Internet Archive)
  34. Maukka tulee kotiin voittajana seutu-sanomat.fi. 1.9.2014. Arkistoitu 20.12.2014. Viitattu 28.10.2014.
  35. Markku MTV. Arkistoitu 26.8.2014. Viitattu 24.8.2014.
  36. Jussi MTV. Arkistoitu 26.8.2014. Viitattu 24.8.2014.
  37. Äänestä suosikkiasi Big Brother -talon asukkaaksi endfi3.etribez.com. Arkistoitu 28.10.2014. Viitattu 28.10.2014.
  38. Anne Vieri MTV. Arkistoitu 26.8.2014. Viitattu 24.8.2014.
  39. Oho, paljastuiko talosta poistettu BB-Tommy julkkisbongariksi!?! Seiska. 1.9.2014. Arkistoitu 3.9.2014. Viitattu 1.9.2014.
  40. Tommy MTV. Arkistoitu 26.8.2014. Viitattu 24.8.2014.
  41. BB-viikkotehtävä: Kivi, paperi, sakset MTV.fi. 6.11.2014. Arkistoitu 13.11.2014. Viitattu 6.11.2014.
  42. BB-häätöäänestys puhuttaa – lue vastaukset kysymyksiisi! mtv.fi. 8.9.2014. Arkistoitu 8.9.2014. Viitattu 9.9.2014.
  43. BB-talossa tänään: Valenimeämiset! MTV.fi. 3.9.2014. Arkistoitu 5.9.2014. Viitattu 6.9.2014.
  44. Big Brother tiedottaa: Nimeämiset ovat alkaneet! MTV.fi. 11.9.2014. Arkistoitu 11.9.2014. Viitattu 11.9.2014.
  45. BB-talossa tänään: Nimeämiset! MTV.fi. 1.10.2014. Arkistoitu 31.10.2014. Viitattu 31.10.2014.
  46. Big Brother -talon sääntöjen noudattaminen MTV.fi. 2.10.2014. Arkistoitu 31.10.2014. Viitattu 31.10.2014.
  47. BB: Nimeämiset alkavat – luvassa yllätyskäänne MTV.fi. 8.10.2014. Arkistoitu 31.10.2014. Viitattu 31.10.2014.
  48. Big Brother tiedottaa: Tällä viikolla ei ole perinteisiä nimeämisiä MTV.fi. 15.10.2014. Arkistoitu 31.10.2014. Viitattu 15.10.2014.
  49. Erikoinen BB-viikko huipentui – he joutuivat häätöäänestykseen! MTV.fi. 26.10.2014. Arkistoitu 31.10.2014. Viitattu 31.10.2014.
  50. BB: Murhamysteeritehtävä tulee taas – äänestä kaksi asukasta murhaajaksi! MTV.fi. 26.10.2014. Arkistoitu 31.10.2014. Viitattu 31.10.2014.
  51. Kinkkisen murhamysteeritehtävän loppuhuipennus: Nimetyiksi kaksi asukasta! MTV.fi. 31.10.2014. Arkistoitu 31.10.2014. Viitattu 31.10.2014.
  52. Big Brother tiedottaa: Sinä päätät, kuka pääsee finaaliviikolle MTV.fi. 2.11.2014. Arkistoitu 2.11.2014. Viitattu 2.11.2014.
  53. BB: Näin voittajaäänestyksen prosentit jakautuivat MTV.fi. 14.11.2014. Arkistoitu 15.11.2014. Viitattu 15.11.2014.
  54. Viikko 34/2014 – Sub Finnpanel. Arkistoitu 5.9.2014. Viitattu 6.9.2014.
  55. Viikko 34/2014 – 50 katsotuinta (kaikki kanavat, paras esityskerta) Finnpanel. Arkistoitu 5.9.2014. Viitattu 6.9.2014.
  56. Viikko 35/2014 – Sub Finnpanel. Arkistoitu 8.9.2014. Viitattu 8.9.2014.
  57. Viikko 35/2014 – 50 katsotuinta (kaikki kanavat, paras esityskerta) Finnpanel. Arkistoitu 8.9.2014. Viitattu 8.9.2014.
  58. Viikko 36/2014 – Sub Finnpanel. Arkistoitu 15.9.2014. Viitattu 15.9.2014.
  59. Viikko 36/2014 – 50 katsotuinta (kaikki kanavat, paras esityskerta) Finnpanel. Arkistoitu 15.9.2014. Viitattu 15.9.2014.
  60. Viikko 37/2014 – Sub Finnpanel. Arkistoitu 22.9.2014. Viitattu 22.9.2014.
  61. Viikko 37/2014 – 50 katsotuinta (kaikki kanavat, paras esityskerta) Finnpanel. Arkistoitu 22.9.2014. Viitattu 22.9.2014.
  62. Viikko 38/2014 – Sub Finnpanel. Arkistoitu 1.10.2014. Viitattu 1.10.2014.
  63. Viikko 38/2014 – 50 katsotuinta (kaikki kanavat, paras esityskerta) Finnpanel. Arkistoitu 1.10.2014. Viitattu 1.10.2014.
  64. Viikko 39/2014 – Sub Finnpanel. Arkistoitu 6.10.2014. Viitattu 6.10.2014.
  65. Viikko 39/2014 – 50 katsotuinta (kaikki kanavat, paras esityskerta) Finnpanel. Arkistoitu 6.10.2014. Viitattu 6.10.2014.
  66. Viikko 40/2014 – Sub Finnpanel. Arkistoitu 15.10.2014. Viitattu 15.10.2014.
  67. Viikko 40/2014 – 50 katsotuinta (kaikki kanavat, paras esityskerta) Finnpanel. Arkistoitu 15.10.2014. Viitattu 15.10.2014.
  68. Viikko 41/2014 – Sub Finnpanel. Arkistoitu 24.10.2014. Viitattu 24.10.2014.
  69. Viikko 41/2014 – 50 katsotuinta (kaikki kanavat, paras esityskerta) Finnpanel. Arkistoitu 24.10.2014. Viitattu 24.10.2014.
  70. Viikko 42/2014 – Sub Finnpanel. Arkistoitu 28.10.2014. Viitattu 28.10.2014.
  71. Viikko 42/2014 – 50 katsotuinta (kaikki kanavat, paras esityskerta) Finnpanel. Arkistoitu 28.10.2014. Viitattu 28.10.2014.
  72. Viikko 43/2014 – Sub Finnpanel. Arkistoitu 5.11.2014. Viitattu 5.11.2014.
  73. Viikko 43/2014 – 50 katsotuinta (kaikki kanavat, paras esityskerta) Finnpanel. Arkistoitu 5.11.2014. Viitattu 5.11.2014.
  74. Viikko 44/2014 – Sub Finnpanel. Arkistoitu 10.11.2014. Viitattu 10.11.2014.
  75. Viikko 44/2014 – 50 katsotuinta (kaikki kanavat, paras esityskerta) Finnpanel. Arkistoitu 10.11.2014. Viitattu 10.11.2014.
  76. Viikko 45/2014 – Sub Finnpanel. Arkistoitu 17.11.2014. Viitattu 17.11.2014.
  77. Viikko 45/2014 – 50 katsotuinta (kaikki kanavat, paras esityskerta) Finnpanel. Arkistoitu 17.11.2014. Viitattu 17.11.2014.
  78. a b Viikko 46/2014 – Sub Finnpanel. Arkistoitu 25.11.2014. Viitattu 25.11.2014.
  79. a b Viikko 46/2014 – 50 katsotuinta (kaikki kanavat, paras esityskerta) Finnpanel. Arkistoitu 25.11.2014. Viitattu 25.11.2014.

Aiheesta muualla muokkaa