Bifurkaatiojärvi
Bifurkaatiojärvi on järvi, josta vedet laskevat kahteen eri suuntaan. Siellä, missä on bifurkaatiojärviä, vedenjakaja ei ole yksiselitteisesti määriteltävissä. Järvibifurkaatioiden ohella on olemassa myös jokibifurkaatioita, kun joen virtaus haarautuu kahtaalle.[1]
Bifurkaatiojärviä Suomessa muokkaa
Tunnetuimpia ja samalla suurimpiin kuuluvia bifurkaatiojärviä Suomessa ovat Lummenne Keski-Suomen Kuhmoisissa ja Vesijako Päijät-Hämeen Padasjoella. Näistä kummastakin yksi laskujoki johtaa Päijänteeseen ja edelleen Kymijokea pitkin Suomenlahteen, toinen taas Hauhon reittiin ja lopulta Pyhäjärven ja Kokemäenjoen kautta Pohjanlahteen. Vesijaon ja Lummenen muodostamaan järvisysteemiin kuuluu kolmantena järvenä Vehkajärvi, johon sen yläpuolinen bifurkaatiojärvi Lummene laskee, ja joka puolestaan laskee bifurkaatiojärvi Vesijakoon.[1][2]
Huomattavia ja suuria bifurkaatiojärviä ovat myös Karvianjoen vesistöön kuuluvat Isojärvi ja Inhottu Satakunnassa. Näillä kummallakin on kaksi lasku-uomaa, joista vedet lopulta päätyvät Selkämereen kolmena eri jokihaarana: Merikarvianjokena, Pohjajokena ja Eteläjokena. Aiemmin Karvianjoen vesistössä oli myös kolmas bifurkaatiojärvi, Torajärvi Noormarkussa sekä jokibifurkaatio Karvianjoesta Kynäsjärven yläpuolelta Leväsjokeen mutta vesistöjärjestelyjen myötä nämä bifurkaatiot ovat hävinneet.[1][2]
Bifurkaatiojärvenä mainitaan ainakin vanhemmissa lähteissä myös Suomen, Ruotsin ja Norjan rajalla sijaitseva Koltajärvi. Sillä on pääasiallinen lasku-uoma Norjanmereen laskevan Singalanjoen kautta, mutta toinen pienempi lasku-uoma on mainittu olevan myös Kuohkimajärveen Suomen puolelle ja täältä edelleen Kilpisjärven kautta Tornionjoen vesistöön.[3][4] Myös nykyisessä Suomen vesistöaluejaossa Koltajärvi on merkitty jakautumaan Tornionjoen vesistön ja Singalanjoen vesistön valuma-alueiden kesken.[5][6]
Ennen myös Sotkamon Kalliojärvi Maanselällä oli bifurkaatiojärvi. Silloin vedet laskivat siitä sekä Oulujoen vesistön kautta Pohjanlahteen että Pielisen ja Vuoksen vesistön kautta Laatokkaan. Nykyisin vedet laskevat sieltä ainoastaan Oulujoen suuntaan.
Bifurkaatiovaiheita on geologisen historian aikana sisältynyt myös monien muitten, suurtenkin järvien kehityshistoriaan. Eräs tällainen on Ähtärinjärvi, joka muodosti bifurkaation 1700 vuoden ajan 3200–1500 vuotta sitten.[7]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c Kuusisto, Esko (1984). Suomen vesistöjen bifurkaatiot. Terra 96:4, 253–261.
- ↑ a b Ekholm, Matti: Suomen vesistöalueet. Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja – Sarja A 126. Helsinki: Vesi ja Ympäristöhallitus, 1993. ISBN 951-47-6860-4.
- ↑ Retkiä Länsi-Lapissa, s. 5–6. Helsinki: Suomen Matkailijayhdistys, 1926. Teoksen verkkoversio (viitattu 2.10.2012).
- ↑ Tietosanakirja. 6. osa, hakusana Muonionjoki. Helsinki: Tietosanakirja-osakeyhtiö, 1914. Teoksen verkkoversio (viitattu 7.10.2012).
- ↑ Liitekartat teoksessa Ekholm, Matti: Suomen vesistöalueet. Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja – Sarja A 126. Helsinki: Vesi ja Ympäristöhallitus, 1993. ISBN 951-47-6860-4.
- ↑ Karttaikkuna Paikkatietoikkuna. Maanmittauslaitos. Viitattu 15.3.2013.
- ↑ Seppä, Heikki & Matti Tikkanen: Land uplift-driven shift of the outlet of Lake Ähtärinjärvi, western Finland, s. 5–18. Bulletin of the Geological Society of Finland, Vol. 78. Helsinki: Suomen geologinen seura, 2006. artikkelin verkkoversio (pdf) (viitattu 10.8.2010). (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Bifurkaatiojärvi Wikimedia Commonsissa
