Biblia pauperum (lat. "Köyhien Raamattu") oli keskiajalla köyhille, lukutaidottomille ihmisille tarkoitettu kokoelma raamatullisia kuvia.

Biblia pauperum noin vuodelta 1470

Ajatus raamatullisten kuvien kokoelmasta syntyi todennäköisesti 1200-luvun benediktiiniluostareissa, ja aluksi kirjat olivat käsin maalattuja. Alkuperäinen nimi olikin biblia picta eli kuvaraamattu. Varsinaiseksi köyhän kansan raamatuksi kirjatyyppi tuli vasta 1400-luvun alussa, kun Kaukoidässä kehitetty puupiirrosten painotekniikka opittiin myös Euroopassa. Laattamenetelmällä kuvia voitiin monistaa tehokkaasti suuria määriä. Köyhäinraamattujen täydennykseksi levitettiin myös kuvitettuja hartauskirjoja.[1]

Köyhäinraamatut olivat yleisiä keskiajalla. Niiden sisältö ryhmiteltiin pedagogisin perustein yhdistelemällä Vanhan ja Uuden testamentin tapahtumia.[1] Usein Vanhan testamentin kuvia liitettiin rinnastuksina Uuden testamentin kohtauksiin, molempien testamenttien vertailua kutsutaan typologiaksi.[2] Nimitystä on käytetty myös keskiaikaisten kirkkojen seinien Raamatun kertomuksia esittävistä kalkkimaalauksista, 1400-luvun puupiirrokset olivat usein esikuvia varsinkin pohjoiseurooppalaisten kirkkojen kalkkimaalauksille.[2]

Lähteet muokkaa

  • Kämäräinen, Aki et al. (toim.): Suomen ja maailman taide - Hakemisto, Sanasto. WSOY, 1986. ISBN 951-0-10729-8

Viitteet muokkaa

  1. a b Kämäräinen et al 1986, s. 81–82
  2. a b Fokus taide. Osa 2, s. 540. Helsinki: Otava, 1974.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Biblia pauperum.