Bertil Gotthard Ohlin (23. elokuuta 18993. elokuuta 1979) oli ruotsalainen taloustieteilijä ja poliitikko sekä Tukholman kauppakorkeakoulun professori vuosina 1929–1965. Hän sai Nobelin taloustieteen palkinnon yhdessä James Meaden kanssa vuonna 1977 muun muassa ulkomaankaupan teoriaa käsittelevistä tutkimuksistaan.[1]

Bertil Ohlin
Henkilötiedot
Syntynyt23. huhtikuuta 1899
Klippan, Skåne
Kuollut3. elokuuta 1979 (80 vuotta)
Vålådalen, Jämtlandin lääni
Koulutus ja ura
Tutkinnot Lundin yliopisto
Tukholman yliopisto
Väitöstyön ohjaaja Gustav Cassel
Tutkimusalue Talous
Palkinnot Nobel-palkinto Nobelin taloustieteen palkinto
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Ohlin opiskeli Lundissa ja Tukholmassa sekä Oxfordissa ja Harvardissa. Hän väitteli Tukholman yliopistossa vuonna 1924, pääsi professoriksi Kööpenhaminan yliopistoon ja siirtyi sieltä Tukholman kauppakorkeakouluun 1930.[2] Siihen aikaan hän oli näyttävästi eri mieltä John Maynard Keynesin kanssa siitä, pystyykö Saksa maksamaan sille määrätyt sotakorvaukset.[3]

Ohlin oli Ruotsin liberaalisen Kansanpuolueen puheenjohtaja vuosina 1944–1967, valtiopäiväedustaja 1938–1970 ja toisen maailmansodan aikana muutaman vuoden kauppaministerinä.[3]

Ohlinin nuorin tytär Anne Wibble toimi Ruotsin ensimmäisenä naispuolisena valtiovarainministerinä 1990-luvun alussa.[4]

Lähteet muokkaa

  1. The Sveriges Riksbank Prize in Economic Sciences in Memory of Alfred Nobel 1977 nobelprize.org. Viitattu 18.9.2012. (englanniksi)
  2. Huovinen, Pentti ja Siikala, Kalervo (toim.): Maailmanpolitiikan kasvot, s. 150. Helsinki: Weilin & Göös, 1963.
  3. a b Bertil Ohlin Encyclopedia Britannica. Viitattu 18.9.2012. (englanniksi)
  4. Kvarnkullen, Tomas: Bröstcancer tog hennes liv Aftonbladet. 16.3.2000. Viitattu 21.3.2015. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä tieteilijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.