Bentoniitti

maalaji

Bentoniitti on luonnon savea, jonka oleellisimpana osana on montmorilloniittisavi.[1] Se pystyy absorboimaan suuria määriä vettä ja suotuisissa oloissa laajenemaan sen seurauksena tilavuudeltaan jopa kymmenkertaiseksi.[2] Bentoniittia esiintyy yleisesti ympäri maailmaa, mutta Suomessa sitä tavataan vain vähäisissä määrin. Suomessa käytetty bentoniitti tuodaan muualta, kuten Yhdysvalloista tai Euroopan eteläosista.

Bentoniitin sulamispiste on yli 1 200 °C, tiheys 2,5 g/cm3 ja CAS-numero 1302-78-9. Bentoniitin kemiallinen kaava on Al2O3.4(SiO2).H2O ja moolimassa 360,31 g/mol.

Bentoniitti rakentamisessa muokkaa

Bentoniittia käytetään yleisesti rakentamisessa ja ympäristötekniikassa. Esimerkiksi betonin valumuottien tiivistykseen käytetään usein bentoniittia tai bentoniittilietettä. Sitä käytetään myös rakennusmateriaalien, kuten tiilien ja betonin vedeneristyskyvyn parantamiseen. Ympäristötekniikassa sitä käytetään esimerkiksi kaatopaikoilla estämään myrkkyjen ja tiestöllä pohjavesialueilla öljyn imeytyminen pohjaveteen.

Bentoniitti muussa teollisuudessa muokkaa

 
Bentoniittiseoksen lisäystä Sémillon-viiniin kirkastusta varten

Hyvän vedensitomiskykynsä takia bentoniittia käytetään usein lisänä kissanhiekkavalmisteissa ja kotiviinin valmistuksessa kirkasteena. Elintarviketeollisuus puolestaan käyttää sitä paakkuuntumisenestoaineena E-koodilla E558. Rehuteollisuudessa sitä käytetään sideaineena. Erään yhdysvaltalaisen bentoniitintoimittajan mukaan, rehuun lisättynä se sitoo elimistössä erilaisia myrkkyjä, nopeuttaa villan kasvua lampailla ja parantaa munatuotantoa kanaloissa. Sillä ei ole todettu olevan lisäaineena vahingollisia sivuvaikutuksia.

Bentoniitissa voi olla myös maaperän haitallisia aineita. Vuonna 2016 Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA varoitti sisäisestikin nautittavaksi tarkoitetun bentoniittituotteen korkeasta lyijypitoisuudesta. FDA:n mukaan terveysvaikutteisena markkinoitu tuote voi aiheuttaa lyijymyrkytyksen.[3]

Lähteet muokkaa

  1. Suomen rakennusinsinöörien liitto: ”6.323 Kaivantoseinät”, Pohjarakennus, RIL 95. Suomen rakennusinsinöörien liitto, 1974. ISBN 951-758-003-7.
  2. Henri Horn: Bentoniitin ominaisuudet (PDF) (Kappale 2) Teknillinen fysiikka/Teknillinen korkeakoulu. Arkistoitu 6.12.2008. Viitattu 9.12.2008.
  3. Safety Alerts for Human Medical Products - Bentonite Me Baby – Bentonite Clay by Alikay Naturals: Consumer Warning - Risk of Lead Poisoning www.fda.gov. Viitattu 3.2.2016. en

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Bentoniitti.