Benjihyppy
Benjihyppy on korkeasta paikasta suoritettava hyppy, jossa hyppääjään kiinnitetty pitkä joustava köysi pysäyttää putoamisen ennen maahan törmäämistä.[1] Köysi sinkoaa hyppääjän takaisin ylöspäin, ja hänen vauhtinsa lopulta pysähdyttyä köydestä kiikkuva hyppääjä joko irrotetaan ja lasketaan maahan, tai hänet hilataan takaisin ylös.[2]
Benjihyppyjä tehdään monenlaisilta tasanteilta ja jopa 400 metrin korkeudesta. Hyppy voidaan tehdä maalla tai veden yllä niin että hyppääjä hipaisee vettä tai jopa uppoaa veden alle. Hyppypaikkana voi olla esimerkiksi rakennus, nostokurki, luonnollinen jyrkänne, torni, helikopteri, kuumailmapallo, silta, köysirata tai gondolihissi.[2]
Perushypyn lisäksi benjihypystä on kehitetty muunnelmia, joissa hyppääjä saa kokea voimakkaan kiihtyvyyden ylösmenovaiheessa. Esimerkiksi jos benjihyppääjä pitää sylissään hiekkasäkkiä ja irrottaa sen hypyn alimmassa vaiheessa, hän voi sinkoutua takaisin ylös jopa lähtötelineelle asti.[2]
Köysi kiinnitetään usein hyppääjän molempiin jalkoihin. Lisäksi kiinnitys yleensä varmistetaan valjailla, jotta kiinnitys ei olisi vain yhden pisteen varassa. Benjiköysi on erikoisvalmisteinen ja erittäin venyvä. Se koostuu noin 900:sta millin paksuisesta kuminauhasta. Köysiä voi olla eripaksuisia, ja köyttä valittaessa otetaan huomioon hyppykorkeus ja hyppääjän paino.
Harva ihminen lähtee kokeilemaan benjihyppyä, mutta yleisenä syynä sen kokeiluun on seikkailunhalu, jännityksen haluaminen elämään ja jännittävien kokemuksien kerääminen.
Historia muokkaa
Benjihypyn alkuperä on Vanuatulla sijaitsevan Pentecost-saaren jokakeväisessä köynnöshyppyperinteessä, paikallisella kielellä n’gol. Saaren asukkaat harrastavat lajia miehuusrituaalina, jossa paikalliset nuoret miehet hyppäävät jopa 30 metrin korkuisista puutorneista köynnös nilkkaansa sidottuna.[2]
Pentecostin perinteestä kiinnostuttiin länsimaissa 1950-luvulla Charles Lagusin valokuvien kautta. Niiden näkyminen David Attenborough’n ohjelmassa johti oxfordilaisen Dangerous Sports Clubin kiinnostumiseen lajista, ja kerho suoritti vuonna 1977 joukkohypyn 73-metriseltä sillalta Bristolissa Englannissa. Seuraavalla vuosikymmenellä lajia kehittivät uusiseelantilainen A. J. Hackett ja Henry Van Asch, jotka hyppäsivät 91 metrin korkeudelta gondolihissistä Tignesissä Ranskassa sekä Eiffel-tornista vuonna 1987. Jälkimmäinen hyppy toi lajille paljon julkisuutta, ja Hackettista tuli lajin näkyvin markkinamies niin Uudessa-Seelannissa kuin maailmanlaajuisestikin. Myös James Bondin benjihyppy 007 ja kultainen silmä -elokuvassa vuonna 1995 toi lajille lisää näkyvyyttä.[2]
Suomessa muokkaa
Benjihyppy tuli Suomeen Ranskasta, jossa lajia kutsutaan nimellä benji. Skybreakers toi benjihypyt Suomeen vuonna 1990 ja on vuosien ajan kehittänyt lajia ja tuonut sen yleisön tietoisuuteen. Ensimmäinen yleisöhyppytilaisuus järjestettiin Kirkkonummen Peuramaalla keväällä 1990 ja tapahtuma sai suurta huomiota mediassa.
Benjihypyillä on Suomessa ollut useita järjestäjiä:
- Xon-puisto, kaikissa Suomen suurimmissa kesätapahtumissa. Xon-puisto myös kouluttaa useita alan ammattilaisia vuosittain.
- BJI (Bungy jump International) 92
- Jump for joy 93
- Seas (South east adventure sports) 94-97
- Action Makers 1995- Hyppykorkeudet 60-110m Suomessa ja Kaapelivaunusta Latvian Siguldassa 45m
- Elämystaikurit 90-luvun loppupuolella.
- SkyBreakers joka on järjestänyt yleisöhyppyjä vuodesta 1990 lähtien yleisötapahtumissa ja vuosittain Suomen korkeimmat benjihypyt Helsingin Kaivopuistossa. Korkeimmillaan on hypätty 150 metristä. Skybreakers on myös vienyt benjihyppykokemusta ulkomaille, maina mm. Dubai, Kenia, Dominikaaninen tasavalta, Kreikka, Viro, Liettua, Saksa, Kuwait, Libanon, Bahrain, Trinidad ja Malesia.
Turvallisuus muokkaa
Benjihyppy on riskeiltään verrattavissa kiipeilyyn, laskuvarjohyppyihin ja muihin vastaaviin korkealla suoritettaviin lajeihin, eli oikein tehtynä se on täysin turvallinen. Useimman hyppääjän kannalta ongelma ja riski liittyy siihen, että hän ei itse tiedä mitään lajista ja asettaa itsensä täysin järjestävän ryhmän ammattitaidon, osaamisen ja tarkkaavaisuuden armoille. Maailmalla tapahtuneet onnettomuudet ovat käytännössä kaikki järjestäjien ammattitaidon herpaantumisen tai puuttumisen syytä. Hyppääjä pystyy omalla väärällä toiminnallaan aiheuttamaan myös vaaratilanteita, mutta ne ovat äärimmäisen harvinaisia.
Benjihypyissä kiinnitetään paljon huomiota turvallisuuteen, joten onnettomuudet ovat harvinaisia. Alle kymmenvuotiaiden ei yleensä anneta hypätä. Korkea verenpaine, raskaus, luuongelmat, epilepsia ja taipumus pyörtyä voivat estää hyppäämisen. Jotkut järjestäjät vaativat vanhoilta hyppääjiltä lääkärintodistuksen. Hyppy voi aiheuttaa muun muassa ohimenevää huimausta, päänsärkyä, raajojen puutumista, niska- tai selkäkipua tai näön hämärtymistä.[2] Pieniä nirhaumia, haavoja ja revähtämisiä tai muita vastaavia sattuu Suomessa muutamia joka kesä. Kevyen hyppääjän selkä saattaa kipeytyä, jos käytössä oleva köysi on liian paksu (eli ei jousta riittävästi), mutta suomalaisilla ryhmillä on useimmiten käytössä monia eripaksuisia köysiä.
Eniten kuolemantapauksia sattui tiettävästi 1990-luvulla Thaimaassa, kun turisteja ammuttiin katapulttina maasta kohti yläilmoja. Köysi venytettiin liian kireälle ja asiakkaita menehtyi siitä aiheutuneissa vaaratilanteissa. Suomessa ei ole tapahtunut yhtään kuolemantapausta eikä edes "läheltä-piti"-tilannetta. Nykyään katapulttibenjiä (engl. reverse bungee) tehdään lähes aina kahdella köydellä ja yläpään kiinnityksellä.
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- ↑ benjihyppy. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2024.
- ↑ a b c d e f McConnell, Robin C. (toim. Booth, Douglas & Thorpe, Holly): Berkshire Encyclopedia of Extreme Sports, s. 54–57. Berkshire, 2007. ISBN 978-0-9770159-5-5.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta benjihyppy Wikimedia Commonsissa
