Belizen lippu

puolueen lipusta kehittynyt valtiollinen lippu

Belizen lippu on kehittynyt puolueen lipusta. Belizen lippuna käytettiin vuodesta 1964, jolloin maa sai itsehallinnon, Yhtyneen Kansanpuolueen PUP:n lippua. Maa itsenäistyi lopullisesti vuonna 1981, ja PUP:n lippuun lisättiin kansallisen yhteisymmärryksen merkiksi punaiset raidat. Punaiset raidat ovat peräisin pääoppositiopuolueen, oikeistolaisen Yhtyneen Demokraattisen Puolueen UDP:n lipusta. Lipulla saatiin myös vasemmistolaisen ammattiyhdistysliikkeen tuki, joka oli PUP:n kannalta tärkeä. Näin ollen lippu muistuttaa hieman Laosin lippua.

Belizen lippu, suhde: 2:3

Lipussa on keskellä 1800-luvulta peräisin oleva vaakuna. Vaakuna sijaitsee valkoisessa ympyrässä, jota ympäröi laakerinseppele, jossa on 25 lehteä. Vaakunassa seisoo kaksi ristiveristä miestä, mulatti, belizeläisittäin kreoli, ja mestitsi. Tämä kuvaa rotujen sekoittumista Belizessä. Vaakunassa on myös kansallispuu mahonki. Lisäksi vaakunassa on kilpi, jossa on perinteisiä puunhakkuuvälineitä ja purjelaiva. Ne kertovat Belizen perinteisistä elinkeinoista.[1] Vaakunassa lukee latinaksi Sub umbra floreo, kukoistan varjossa. Lause viittaa Britannian suojelukseen, joka on jatkunut siirtomaavallan päättymisen jälkeenkin.

Lähteet muokkaa

  1. Flags of the World - Belize The World Factbook. CIA. Arkistoitu 27.12.2020. Viitattu 9.7.2014. (englanniksi)