Belgit
Belgit (lat. Belgae) olivat pääasiallisesti kelttiläisiä heimoja, jotka asuivat Pohjois-Galliassa Seinen ja Reinin välimaastossa sekä myöhemmin myös Iso-Britannian eteläosissa. Belgit muodostivat löyhän liittokunnan, johon kuului monia eri heimoja. He katsoivat eroavansa etelämpänä asuvista gallialaisista tapojensa ja osittain germaanisten sukujuurtensa vuoksi. Belgia on saanut nimensä heidän mukaansa.[1]
Belgit asuttivat aluetta, joka ulottui Seineltä Reinille nykyisessä Belgiassa, Ranskassa, Saksan Reininmaalla, Etelä-Alankomaissa ja Luxemburgissa. Strabon piti kirjoituksissaan niinkin kaukana kuin Loirella asuneita venetejä osana belgejä. Belgit jakautuivat alaheimoihin, joita olivat ambianit, aduatucit, bellovakit, caeroesit, caletesit, catuvellaunit, condrusit, eburonit, menapit, morinit, nervit, rẽmit, svessionit, treverit, veliocassesit, viromanduit, sekä mahdollisesti myös pariisit. Strabonin mukaan ennen roomalaisten saapumista belgeihin kuului 300 000 soturia. Julius Caesar kirjoitti vuoden 50 eaa. paikkeilla belgien historiasta mainiten näiden saapuneen silloisille alueilleen Germaniasta heidän ylitettyään Reinin. Caesarin mukaan belgit houkutteli alueelle sen hedelmällinen maa, ja he karkottivat siellä asuneet gallialaiset. Caesar mainitsi monien belgiheimojen olevan edelleen ylpeitä germanialaisesta taustastaan. Caesarin aikana Germania oli ennen kaikkea maantieteellinen termi, eivätkä belgit näin välttämättä pitäneet itseään germaaneina. Suurin osa belgiheimoista puhui ilmeisesti kelttiläisiä kieliä. Useimmat tunnetuista vanhoista paikannimistä belgien alueella ovat kelttitaustaisia. Joillakin pienemmillä heimoilla oli kuitenkin mahdollisesti germaaniset nimet (esim. Sunuci, Cugerni). Muutamilla belgiheimoilla oli lisäksi selvästi sekoittunut tausta. Esimerkiksi aduatucit olivat Caesarin mukaan muodostuneet teutonien ja kimbrien rippeistä.[2]
Belgit laajensivat alueitaan voimakkaasti viimeisinä vuosisatoina ennen ajanlaskun alkua. Caesarin mukaan heitä oli asettunut Ison-Britannian rannikolle. Suuri osa Isoon-Britanniaan asettuneista belgeistä, kuten catuvellaunit ja atrebaatit, säilytti samat heimonimet kuin mantereellakin. Belgien muuttoaallot Isoon-Britanniaan ovat ainoat historiallisissa lähteissä mainitut kelttien muuttoliikkeet saarelle. Caesar teki eron belgien ja saaren alkuperäisheimojen välillä ja samankaltainen ero voidaan todeta myös arkeologisissa löydöissä. Belgien vaikutusalueella Ison-Britannian kaakkoisosassa on löydetty mannermaan kaltaisia myöhäisen La Tènen kulttuurin kolikkoja ja muita esineitä. Löytöjen on tosin nykyisin tulkittu juontuneen pikemminkin kauppayhteyksistä ja pitkällä aikavälillä tapahtuneesta rauhanomaisesta muuttoliikkeestä mannermaalta Isoon-Britanniaan, kun taas Caesar kuvasi belgien muuttoaaltoa valloitusretkinä. Rooman keisari Claudiuksen Britannian sotaretkien jälkeen atrebaattien pienentyneistä alueista muodostettiin belgien heimokantoni eli civitas. Sen keskus oli Venta Belgarum eli nykyinen Winchester.[2] Iso-Britannian roomalaistuneet belgiheimot sulautuivat 400-luvulla saarelle siirtyneisiin anglosakseihin.[1]
Lähteet muokkaa
- Kari, Risto: Historian Abc - Kaikkien aikojen valtiot 1. Kustannusosakeyhtiö Tammi 2000. ISBN 951-31-1093-1