Bastian Kaltenböck

Bastian Kaltenböck (s. 23. heinäkuuta 1983 Hallein, Itävalta) on itävaltalainen mäkihyppääjä ja yhdistetyn urheilija.

Kaltenböck kilpaili ensimmäisen kerran mäkihypyn Continental Cupissa tammikuussa 2002 sijoittumalla 30:nneksi. Ensimmäisen voittonsa hän saavutti saman vuoden joulukuussa Sveitsin St. Moritzissa. Hän on uransa aikana voittanut yksitoista Continental Cupin kisaa ja sijoittunut parhaimmillaan kokonaistilastoissa toiseksi kaudella 2007–2008. Kaltenböck hyppäsi ensimmäisen maailmancupin osakilpailunsa Innsbruckissa tammikuussa 2003. Hänen paras sijoituksensa maailmancupin osakilpailussa on 19. [1]

Vuoden 2007 Universiadeissa Italiassa Kaltenböck saavutti joukkuemäen kultaa yhdessä Manuel Fettnerin ja Florian Lieglin kanssa. Vuonna 2009 Kiinassa järjestetyissä Universiadeissa hän voitti joukkuemäen hopeaa ja sai henkilökohtaisessa normaalimäen kilpailussa pronssia.

Syksyllä 2009 Kaltenböck sai kantapäähänsä tulehduksen. Tulehduksesta johtuvan kivun vuoksi harjoittelu oli mahdotonta, ja Kaltenböck oli harjoittelutauolla joulukuuhun 2009 asti. Helmikuussa 2010 Kaltenböck oli koehyppääjänä Vancouverin olympialaisissa ja lopetti mäkihyppyuransa olympialaisten jälkeen. [2]

Lähteet muokkaa

  1. Bastian Kaltenböck FIS:n tietokannassa fis-ski.com. (englanniksi)[vanhentunut linkki] (mäkihyppy)
  2. Silent career end with loud side tones Berkutschi.com. 24.2.2011. Arkistoitu 2.3.2012. Viitattu 27.4.2011. (englanniksi)