Basic Element

ruotsalainen eurodance-yhtye

Basic Element on ruotsalaisen Peter Theleniuksen eurodance-yhtye. Se nousi 1990-luvun puolivälissä yhdeksi genren suosituimmista edustajista Pohjoismaissa. Eurodancen suosion laskettua bändin toiminta hiipui. Yhtye teki paluulevyn vuonna 2007 uusittuaan musiikkityyliään.

Basic Element
Basic Element Falunissa kesäkuussa 2009.
Basic Element Falunissa kesäkuussa 2009.
Tiedot
Toiminnassa 1992-1996; 1998-1999; 2005-
Tyylilaji eurodance, dance, house, disko
Kotipaikka Ruotsi Malmö, Ruotsi
Laulukieli englanti
Jäsenet

Peter Thelenius, 1992-
Jonas Wesslander, 1998-

Entiset jäsenet

Cesar Zamini, 1992-1995
Zetma Prenbo, 1992-1995
Saunet Sparrell, 1995-1998
Marie Fredriksson, 1998-2007
Andrea Myrander, 2007-2010

Levy-yhtiö

EMI, Universal, Stockhouse

Peter Thelenius Falunissa.

Basic Element on julkaissut kaikkiaan seitsemän albumia ja parikymmentä singleä, jotka ovat myyneet kansainvälisesti 1,2 miljoonaa kappaletta [1]. Basic Element on tunnettu etenkin kotimaassaan Ruotsissa, Suomessa ja Puolassa, mutta sillä on faneja myös Japanissa [2] [3].

Kaksihenkiseksi typistyneen yhtyeen viimeisin julkaisu on 2016 ilmestynyt "Good To You" -single, jossa vierailijana on Dr. Alban.

Historia muokkaa

Bändi nousi suosioon 90-luvun puolivälissä alkaneen eurodance-ilmiön aikana. Hittilistojen kärkeen nousi samanaikaisesti useita Basic Elementin tapaisia bändejä.

Basic Elementin 90-luvun kappaleista tunnetuimpia ovat "The Promise Man", "The Ride", "The Fiddle" ja "This Must Be A Dream". Yhtyeen toiminta hiipui musiikkityylin menettäessä suosiotaan viime vuosituhannen lopulla. Bändi jatkoi keikkailua, mutta se ei tehnyt vuosiin uutta musiikkia [4].

Yhtye teki paluun vuonna 2005 uusittuaan tyyliään nykyaikaisen housen ja dancen suuntaan. Se julkaisi comeback-albuminsa The Empire Strikes Backin vuonna 2007. Tältä albumilta Suomessa nousi pienimuotoiseksi hitiksi "To You" -single. Yhtyeellä on kuitenkin ollut vaikeuksia saada musiikkiaan julki, sillä dj:t ja radioasemat ovat suhtautuneet epäilevästi eurodanceen [5].

1992 - 1997: Perustaminen, menestys, ja kolme ensimmäistä albumia muokkaa

Räppäri Peter Thelenius ja kosketinsoittaja Cesar Zamini perustivat Basic Elementin Malmössä vuonna 1992. Ensimmäisen naisvokalistin Zetma Prenbon he löysivät työvoimatoimiston avulla. Yhtye julkaisi ensimmäisen singlensä "Move Me":n vuonna 1993, sekä Ruotsissa listaykköseksi nousseen läpimurtokappaleen The Promise Man vuonna 1994. Molemmat kappaleet löytyivät ensimmäiseltä albumilta Basic Injection, jolta julkaistiin singleinä myös "Touch" ja "Leave It Behind".

Vuonna 1995 Prenbo tuli raskaaksi ja hänet korvasi laulajana Saunet Sparrel. Myös Zamini jätti yhtyeen. Toinen albumi The Ultimate Ride oli menestys, jolta julkaistiin singleinä "The Ride", "The Fiddle", "This Must Be A Dream" ja "Queen Of Love".

Thelenius jatkoi yhteistyötä Sparrelin kanssa vielä kolmannella albumilla (70-luvun discosta inspiraation saanut Star Tracks, 1996), jonka singlet "Shame", "Take Me Up", "Rule The World" ja "Heaven Can't Wait" eivät enää yltäneet aiempien hittien menestykseen. Levyn jälkeen Sparrel jätti yhteen, ja Thelenius aloitti soolouran julkaisemalla ruotsinkielisen debyyttialbuminsa Petrus-taiteilijanimellä.

Suomessa Petrus muistetaan myös vierailusta kotimaisen Ann Bell Fell -yhtyeen hitillä "I Feel It Coming" (1996).

1998 - 2004: Earthquake ja tauko muokkaa

1998 julkaistulla neljännellä levyllä Earthquake vokalistina aloitti Marie Fredriksson (ei pidä sekoittaa Roxette-yhtyeen samannimiseen laulajaan) ja siltä löytyi kappaleet "Love 4 Real" ja "Rok The World".

2005 - 2008: paluu, sekä albumit The Empire Strikes Back ja The Truth muokkaa

Basic Element aloitti toisen tulemisensa julkaisemalla uuden version kappaleestaan This Must Be A Dream vuonna 2005. Seuraavana vuonna tätä seurasi "Raise The Gain", sekä tunnetummat kappaleet "To You" ja "I'll Never Let You Know" (joka julkaistiin uudestaan Lionin kanssa 2021). The Empire Strikes Back -paluulevyn jälkeen Fredriksson jätti yhtyeen ja tämän korvasi vokalistina Andrea Myrander (aina vuoteen 2010 asti).

Yhtyeen viimeisin pitkäsoitto on vuoden 2008 albumi The Truth.

Kokoonpano muokkaa

Basic Elementin jäsenet ovat vaihtuneet useasti, ja ainoastaan perustajajäsen ja räppäri Peter Thelenius on ollut mukana alusta alkaen. Toinen perustajajäsen Cesar Zamini lähti yhtyeestä jo vuonna 1995.

Bändin tunnetuimmat naislaulajat ovat olleet Saunet Sparrell, Marie Fredriksson ja Andrea Myrander. Sparrel jätti yhtyeen vuonna 1997, kun hän koki Theleniuksen pyrkivän vain popidoliksi musiikin kustannuksella [6]. Thelenius on muutenkin tunnettu kärjekkäistä lausunnoistaan, joissa hän on muun muassa moittinut toista eurodance-artistia E-typeä [5].

Marie Fredriksson, joka lauloi yhtyeessä yhdeksän vuotta, lopetti vuonna 2007. Viimeisin vakituinen naislaulaja oli malli Andrea Myrander, joka jätti yhtyeen vuonna 2010 [7]. Tällä hetkellämilloin? yhtyeessä ovat mukana vain Petrus-taiteilijanimellä esiintyvä Thelenius ja Jonas Wesslander. 2010-luvulla vokalistina on toiminut Theleniuksen vaimo Linda Thelenius.

Diskografia muokkaa

Albumit

  • Basic Injection (1994)
  • The Ultimate Ride (1995)
  • Star Tracks (1996)
  • Earthquake (1998)
  • The Empire Strikes Back (2007)
  • The Truth (2008)

Singlet

  • Move Me (1993)
  • The Promise Man (1993)
  • Touch (1994)
  • Leave It Behind (1994)
  • The Ride (1995)
  • The Fiddle (1995)
  • This Must Be A Dream (1995)
  • Queen Of Love (1995)
  • Rule Your World (1996)
  • Shame (1996)
  • Take Me Up (1996)
  • Heaven Can't Wait (1996)
  • Rok The World (1998)
  • Love 4 Real (1998)
  • Earthquake (1998)
  • This Must Be A Dream 2005 (2005)
  • Raise The Gain (2006)
  • I'll Never Let You Know (2006)
  • To You (2006)
  • Feelings (2008)
  • Touch You Right Now (2008)
  • Bitch (2009)
  • Got U Screaming (2010)
  • Turn Me On (2011)
  • Shades (feat. Max C.) (2012)
  • Someone Out There (feat. TAZ) (2014)
  • Good To You (feat. Dr. Alban) (2016)
  • Life Is Now (feat. Dr. Alban Elize Ryd & Waldo's People) (2022)

Lähteet muokkaa

  1. [1] (Arkistoitu – Internet Archive) Basicelement.net biography
  2. [2] www.metropoli.net - Basic Elementin kanssa sihijuomalla 1.11.2006
  3. [3] www.findance.com - Basic Element murtautuu Britanniaan 14.12.2008
  4. [4] www.findance.com - Basic Elementin haastattelu 15.1.2007
  5. a b [5] www.findance.com - Basic Elementin haastattelu - 13.8.2007
  6. [6] www.dagbladet.no - Sparell levende 4.4.2006 (norjaksi)
  7. [7] www.findance.com - Basic Element menetti naislaulajattarensa 25.10.2010