Baretti
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. Tarkennus: lähteitä lisätty, mutta lähteistys ei ole kattava |
Baretti (ransk. barrette litteä lakki ital. baretta) on nykyistä baskeria muistuttava, mutta leveämpi ja pussimaisempi lakki.[1][2]
Baretti oli 1300–1500-luvuilla muotipäähine. Se oli matalakupuinen ja lierillinen. Korkeakupuisena versiona se jäi monissa maissa tuomarien, oppineiden ja papiston virkapuvun päähineeksi.[2] Baretti saattoi olla oli litteä, pyöreä tai kulmikas päähine. Siviilikäytössä baretteja näkee nykyään erityisesti espanjalaisilla baskitalonpojilla. Ensimmäiset sotilasbaretit otettiin käyttöön 1880-luvun lopulla ranskalaisia alppijääkäreitä perustettaessa. Sittemmin merkittävä osa länsimaisista armeijoista on ottanut baretin käyttöön; baretti kuuluu Suomessa varusmiesten loma-asuihin.
Barettia ei tule sekoittaa baskeriin, joka on historiallisesti erityisesti ranskalaisten talonpoikien suosiossa ollut, sittemmin myös laajempaan käyttöön päässyt päähine. Baskeria ei muotoilla, ja siinä on keskellä huopanypykkä.
Baretti suomalaisessa sotilaskäytössä muokkaa
Ensimmäiset suomalaiset baretit jaettiin 1960-luvulla Laskuvarjojääkärikoulun henkilökunnalle ja varusmiehille.[3] Vuonna 1980 baretti otettiin käyttöön Rannikkojääkärikoulussa ja vuonna 1983 Panssariprikaatissa. Barettien värit valittiin länsimaisen perinteen mukaisiksi: laskuvarjojääkäreille viininpunainen, rannikkojääkäreille vihreä ja panssarimiehille musta. Erityisesti rannikkojääkäreiden baretti seurasi läheisesti ruotsalaista ja anglosaksista esikuvaa. Laskuvarjojääkärien baretin väri on kansainvälisesti ”viininpunainen”, monissa maissa oikeastaan punaruskea (engl. maroon). Punaisen baretin otti ensimmäisenä käyttöön vuonna 1942 Brittiläisen 1. laskuvarjodivisioonan komentaja kenraalimajuri Frederick Browning.[4]
Suomessa bareteissa käytettiin 1980-luvulle saakka otsan keskikohdalle asetettua tavanomaista kokardia: kantahenkilökunnalla oli punainen leijonakokardi, varusmiehillä sinivalkoinen valtakunnankokardi. Koska vastaavaa tapaa ei ollut käytössä muualla kuin Kuubassa, puolustusvoimat otti käyttöön erityiset barettimerkit.
Rannikkojääkärikoulun päivystäjän tunnuksena käytettiin pitkään tummanvihreätä rannikkojääkärin barettia, jonka merkkinä on joukko-osaston olkapäämerkki virallisen barettimerkin sijasta.
Baretti otettiin käyttöön 1990-luvun jälkipuolella kaikissa suomalaisissa joukko-osastoissa Saksan esimerkkiä seuraten. Alkuvaiheessa suunniteltiin saksalaistyyppisiä aselajikohtaisia baretteja vastaavine barettimerkkeineen, mutta ajatuksesta luovuttiin osin kustannussyistä, osin estetiikan takia. Jos aselajivärejä olisi seurattu, Urheilukoulu olisi nimittäin saanut keltaisen ja Suojelukoulu oranssin baretin. Suurimmassa osassa maavoimien joukko-osastoja otettiin käyttöön yhtenäinen oliivinvihreä baretti vaatimattomine [vaatii lähteen] hopeisine barettimerkkeineen. Alkuperäisessä suunnitelmassa baretti oli suunniteltu vain maavoimien alokkaiden käyttöön.
| Joukko | Baretin väri | Baretin kokardi |
|---|---|---|
| Erikoisrajajääkärit | Ruskea | Kultainen karhunpää, havu ja miekka (Rajavartiolaitoksen tunnus) |
| Rajajääkärit | Oliivinvihreä | |
| Maavoimat (poikkeuksin) | Hopeinen, kruunuton leijonanpää | |
| Valmiusjoukot | Kultainen, kruunattu leijonanpää (Puolustusvoimien kansainvälisen keskuksen tunnus) | |
| YK:n rauhanturvaajat | Vaaleansininen | YK:n tunnus |
| Panssariprikaati | Musta | Hopeinen kyrassieerikypärä |
| Laskuvarjojääkärit ja erikoisjääkärit | Viininpunainen | Hopeinen laskuvarjo ja kultainen nuoli |
| Suomen maavoimien ilmailu | Kirkkaansininen | Hopeinen aarnikotka |
| Ilmavoimat | Kultainen kotka siipiseppeleessä (Ilmavoimien tunnus) | |
| Sotilassoittokunnat | Kultainen lyyra ja miekka | |
| Merivoimat | Tummansininen | Hopeinen ankkuri ja kultainen leijona (Merivoimien tunnus) |
| Rannikkojääkärit | Vihreä | Kultainen merikotkanpää |
Huomautuksia muokkaa
Puolustushaarojen (maavoimat, merivoimat, ilmavoimat) baretit jaetaan lähes kaikille asehaaran palvelukseen astuville varusmiehille. Sen sijaan erikoisyksiköiden baretit jaetaan vasta erityisten suoritusten jälkeen:
- Laskuvarjojääkärien viininpunaisen baretin saa ensimmäisen laskuvarjohypyn ja barettijuoksun jälkeen.[5]
- Helikopteripataljoonan sinisen baretin saa suoritettuaan Ilma-aluksen tyyppikurssin hyväksytysti.
- Kansainvälisten valmiusjoukkojen kultaisen kokardin saa suoritettuaan erillisen barettimerkkikokeen/barettimarssin.
- Rannikkojääkärien vihreän baretin saa tiettyjen kuntosuoritusten ja erillisen barettimarssin jälkeen.
- Sotilassoittajan sininen baretti ja kultainen kokardi ansaitaan barettimarssin ja hyväksytysti suoritetun paraatikäytäntöjen kokeen jälkeen
- Panssarimiesten mustan baretin saa nykyään jokainen varusmies palvelukseen astuessaan. Aiemmin baretin saamiseksi täytyi vannoa sotilasvala tai suorittaa tutkinto.
- Rajajääkäreiden baretin käyttöoikeuden saa sotilasvalan tai vakuutuksen vannomisen jälkeen.
- Erikoisrajajääkäreiden ruskea baretti ansaitaan suorittamalla hyväksytysti erikoisrajajääkärintesti.
Baretin käyttö muokkaa
Päässä pitäminen muokkaa
Baretti kantamiseen liittyy sotilaskulttuurissa monia perinteitä ja tapoja. Maailmalla baretti yhdistetään erityisesti erikoisjoukkoihin, ja jokaisella joukolla on omat perinteensä baretin kantamisen suhteen.
Suomalainen ohje baretin kantamisesta muokkaa
Suomalaisessa sotilaskäytössä baretti on sileä ja laskeutuu juuri oikean korvan päälle. Baretin laita on juuri korvalehden yläpuolella eikä tule korvan päälle. Baretti asetetaan päähän siten, että sekä vasemman korvanlehden että kulmakarvan päälle jää kahden sormen kokoinen väli. Baretin tulee olla pari kokoa normaalia hattua pienempi, jotta vaatimukset täyttyvät. Baretin kurenauhan kireyttä säädetään naruilla; nämä tulee solmia ja piilottaa baretin alle pois näkyvistä - pois lukien kansainvälisissä edustustehtävissä toimivien varusmiessoittokuntalaisten barettien nauhat, jotka roikkuvat näkyvillä. Kokardin tulee olla suoraan vasemman silmän yläpuolella.
Oikeasta käyttötavasta on monia näkemyksiä, joista yllä mainittua pidetään oikeana niiden henkilöiden keskuudessa, jotka pitävät baretin käyttöä tärkeänä ja tarkkana asiana. Varsinaista ”oikeaa” tapaa ei kuitenkaan luultavimmin ole, eikä baretin käyttötyyliä valvota räikeimpiä tapauksia lukuun ottamatta erityisen tarkasti.
Hoito muokkaa
Suomalainen baretti on sileä ja sopivan levyinen. Tämä saavutetaan oikealla kokovalinnalla sekä baretin hoidolla. Baretit valmistetaan useimmiten huovasta, eikä materiaalin muokkaaminen poikkea juuri normaalista huovutuksesta. Baretti kastellaan läpikotaisin, joskus käymällä suihkussa ja saunassa baretti päässä, muotoillaan märkänä päähän sopivaksi ja rullataan siististi. Muutaman rullauksen jälkeen baretti kuivataan ennen käyttöönottoa. Tämä tulee toistaa noin kerran kuukaudessa, jotta baretti säilyttäisi muotonsa. Toinen tapa on nopeasti uittaa barettia kiehuvassa vedessä siten, että baretin huopaosa kastuu täysin. Nahkaremmin kastumista on vältettävä kovettumisen välttämiseksi. Barettia ei myöskään tarvitse pitää kiehuvassa vedessä kun noin 20 sekuntia. Kiehauttaminen saa baretin huovan hieman vetäytymään ja kutistumaan, samalla se myös omaksuu paremmin uuden muodon kuivuessaan. Seuraavaksi baretin sisälle sen vasempaan reunaan laitetaan talouspaperista tehty pötkö, jonka jälkeen baretti rullataan "banaaniksi" rullaamalla vasen puoli oikean puolen sisään. Rullaamisen täytyy olla tiukkaa. Rullaamisen jälkeen baretti väännetään banaanin muotoiseksi, ja se jätetään kuivumaan lämpöpatterin päälle. Baretti ei saa patterin päällä kuivana ollessaan lämmetä kuumaksi, muutoin nahkaremmi kovettuu ja alkaa halkeilla.[6]
Lähteet muokkaa
- Annukka Aikio ja Rauni Vornanen: Uusi sivistyssanakirja. Kustannusosakeyhtiö Otava 1993. ISBN 951-1-11365-8.
- Maija Suova (toim.): Emännän tietokirja I–II, 4. uudistettu laitos, s. 85. WSOY, 1958.
- King, Anthony: The Transformation of Europe's Armed Forces: From the Rhine to Afghanistan. Cambridge University Press, 2011. ISBN 978-1-107-64768-8. (englanniksi)
- Saressalo, Lassi & Vilkuna, Janne: Laskuvarjojääkärit: laskuvarjojääkärikoulu (LJK) 1962-1992. Utti, Hämeenlinna: Laskuvarjojääkärikilta, Karisto, 1992. ISBN 952-90-4031-8.
Viitteet muokkaa
- ↑ Maija Suova (toim.): Emännän tietokirja I–II, 4. uudistettu laitos, s. 85. WSOY, 1958.
- ↑ a b Aikio & Vornanen 1993, s. 78
- ↑ Saressalo & Vilkuna 1992
- ↑ King 2011, 185
- ↑ Tuominen, Tero: Tällainen on laskuvarjojääkärien ensihyppy – barettijuoksu kruunaa adrenaliinipitoisen suorituksen. Reseerviläinen, 29.10.2016. Artikkelin verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Nahkatuotteiden hoitaminen paccas.fi, viitattu 3.2.2021
