Banpo on yksi alue Xi’anin kaupungissa Baqiaon kaupunginosassa.

Banpon kylä on 1950-luvulla löydetty kivikautinen asuinalue, jossa on tehty arkeologisia kaivauksia. Kaivausalueelle on perustettu museo kattamalla kaivausalue ja rakentamalla yleisölle parvet, joista näkee kaivauksiin. Museossa on nähtävillä muun muassa vanhoja asuinpaikkojen perustuksia, hautoja, hautaruukkuja, nuotiopaikkoja sekä kivikautisesta elämästä kertovia dioraamoja.

Kylä on ollut linnoitettu suojakaivannolla ja siellä on ollut puusta ja savesta rakennettuja asuinrakennuksia.

Kylän ominaisuudet muokkaa

Banpo sijaitsee joen rantapenkereellä. paina ala on noin 5 ha, josta asuttua 3 ha[1]. Asutulla alalla oli 56 taloa. Lisäksi tällä vallihaudan ympäröimällä alalla oli varstokuoppia ja eläinkarsinoita. Hautausmaa oli kylän ulkopuolella. varhemmat talot olivat ainakin osin maan alla, uudemmat maan pinnalla. Asumukset olivat yleensä pyöreitä, läpimitta 3-5 metriä. Eräässä vaiheessa tehtiin pyöreiden majamaisten asumusten lisäksi monihuoneinen 20x12.5 m minihuoneinen pitkä talo. Ne oli tehty puupylväiden varaan rakennetusta oksapunos-savesta. Aikuiset haudattiin hautausmaahan, lapset uruukkuihin talojen lähelle. Kaurikotelo, joka kuvaa naisen sukupuolielintä, oli usein kuvattuna luuesineissä ja saviastioissa. Banpon kylän ihmiset lienevät eläneen malko tasa-arvoisesti, vaikka erikoishenkilöitä mm. šamaani oli melko varmasti kylässä.





Lähteet muokkaa

  1. Otavan suuri maailmanhistoria 5, Idän suurvallat, Olof G. Lidin & Göran Malmqvist, Helsinki Otava 1983, Paino keuruu Otava 1983, ISBN 051-1-07161-0, s 12

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Banpo.