Tämä artikkeli kertoo unkarilaisesta moukarinheittäjästä. Balázs Kiss on myös unkarilainen painija.

Balázs Kiss (s. 21. maaliskuuta 1972 Veszprem, Unkari) on entinen unkarilainen moukarinheittäjä, olympiavoittaja ja EM-hopeamitalisti.[1]

Mitalit
Maa:  Unkari
Miesten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Atlanta 1996 moukarinheitto
EM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Budapest 1998 moukarinheitto

Kiss sijoittui kolmanneksi Euroopan juniorien mestaruuskilpailuissa 1991. Vuosina 1993–1996 hän voitti neljästi Yhdysvaltain yliopistomestaruuden ja vuosina 1995 ja 1997 kesäuniversiadien moukarinheittomestaruuden[1].

Atlantan olympialaisissa 1996 Kiss voitti kultamitalin ja kaksi vuotta myöhemmin 1998 EM-kisoissa Budapestissa hän saavutti hopeaa.[1] Lisäksi hän sijoittui arvokisoissa kolme kertaa neljännelle sijalle – 2002 Münchenin EM-kisojen loppukilpailussa Kiss heitti neljä kertaa yli 80 metrin, mutta jäi neljänneksi.

Kissin ennätys on tasan 83 metriä,[1] minkä hän heitti 4. kesäkuuta 1998 Saint-Denisissä.

Lähteet muokkaa

  1. a b c d Balázs Kiss Olympedia. Viitattu 31.8.2021. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

  • Balázs Kiss Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
  • Balázs Kiss Kansainvälinen olympiakomitea. (englanniksi)
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.