Baião on koillisbrasilialainen rytmikuvio, jonka pohjalta on kehittynyt monimuotoista musiikkia. Sen pääinstrumentti on zabumba-niminen kaksipäinen bassorumpu, jota soitetaan nuija toisessa kädessä, kapula toisessa, kumpikin lyöden rummun eri päihin. Jokaiseen baiaon tahtiin kuuluu kolme nuijan iskua, joista keskimmäinen on voimakkain. Jos merkitään heikkoa ja voimakasta nuijan iskua tum ja TUM, ja kapulan iskuja tik, on baiao-rytmi "tumtik-TUMtik-tumtik, tumtik-TUMtik-tumtik".

Baião perustuu Koillis-Brasilian alkuperäiskansojen musiikkiin, mutta se on saanut vaikutteita maahanmuuttajilta.[1] Afrikasta tuli vuorolaulun (kysymys-vastaus; esilaulaja-kuoro) perinne ja Euroopasta perinteisiä tansseja (polkka, masurkka).

Baiaon kanta-aluetta on Pernambucon osavaltio, mutta se on levinnyt laajemmalle Brasiliaan ja antanut vaikutteita jopa São Paulon ja Rio de Janeiron musiikkiin. Baiaolla on maalaismainen maine, ja kaupunkilaiset ovat halveksineet sitä vuosikymmenten ajan.

Lähteet muokkaa

  1. Forro Great Brazilian Music. Viitattu 28.7.2013.

Aiheesta muualla muokkaa