BNCT

sädehoidon muoto

BNCT eli Boron Neutron Capture Therapy (boorineutronikaappaushoito) on sädehoidon muoto, jolla hoidetaan syöpäpotilaita. Hoito kohdistuu yleensä pään ja kaulan alueen kasvaimiin, lisäksi myös aivokasvaimiin.

Triga-reaktorin sydän. Otaniemessä Trigalla hoidettiin syöpäpotilaita.

Käyttökohteet muokkaa

BNCT:llä on mahdollista tuhota soluja, joita ympäröivät kaikilta suunnilta säilytettävät solut. Siksi kasvaimet, jotka ovat elintoimintojen kannalta keskeisen kudoksen ympäröimänä ja eivät siten sovellu leikattavaksi tai tavanomaiseen sädehoitoon, voivat olla sopivia kohteita BNCT:lle. Esimerkiksi aivokasvaimia ei yleensä voi leikata keskeltä aivoja. Toisaalta tavallinen sädehoito aiheuttaisi suuren säteilyannoksen myös terveelle kudokselle. BNCT:llä on mahdollista vähentää terveen kudoksen annosta ja silti antaa kuolettava säteilyannos kasvaimen soluille.

Toimintaperiaate muokkaa

BNCT perustuu sille, että kasvaimeen kohdistettu soluja tuhoava suuri säteilyannos aiheutuu kasvaimessa itsessään olevan lääkeaineen ydinreaktioissa syntyvästä säteilystä. Reagoivana aineena on potilaaseen injektoitava boori-10. Kantaja-aineella, johon boori on kiinnitetty, on taipumuksena kertyä kasvaimeen. Kun booriin kohdistetaan ulkopuolisesta lähteestä neutronisäteilyä, tapahtuu booriatomeissa hajoamisreaktioita, joiden tuloksena on kaksi energistä hiukkasta: alfahiukkanen ja litium-7 -atomi. Hiukkaset jarruuntuvat nopeasti kudoksessa ja aiheuttavat suuren, erittäin paikallisen säteilyannoksen, sillä niiden kantamat ovat vain 9μm ja 5μm. Reaktion laukaiseva neutronisäteily sen sijaan aiheuttaa suhteellisen pienen säteilyannoksen, sillä neutronit varauksettomina hiukkasina reagoivat heikosti läpäistessään potilaan.

Hoidon järjestäminen muokkaa

 
Kaaviokuva hoidon toteutuksesta Otaniemen Triga-reaktorilla

Hoitoa varten tarvitaan voimakasta neutronisäteilyä, joka aiheuttaa boorissa ydinreaktiot. Tarpeeksi voimakas neutronivuo voidaan tuottaa ydinreaktorilla. Hoitopaikka sijoitetaan ydinreaktorin viereen ja reaktorin säteilysuojaan tehdään kapea aukko, josta reaktorisydämen neutronisäteily pääsee tunkeutumaan suojan läpi ja potilaan päähän.

Vain harvassa yliopistollisessa sairaalassa maailmassa voidaan antaa BNCT-hoitoa, sillä vaadittavat tekniset varusteet, etenkin sopivat ydinreaktorit, ovat harvan sairaalan käytettävissä. Pohjois-Euroopassa ainoastaan Helsingin yliopistollinen keskussairaala antoi BNCT-hoitoa Otaniemen Triga-reaktorilla.

Aiheesta muualla muokkaa

  • VTT – Otaniemen ydinreaktorin BNCT-hoidosta kertovat sivut