Béla IV
Béla IV (1206 – 3. toukokuuta 1270) oli Unkarin kuningas vuodesta 1235 vuoteen 1270. Kuninkaan asema oli heikentynyt merkittävästi Bélan isä Andreas II:n kaudella ja Bélan yritykset vahvistaa kuninkaan asemaa loppuivat mongolien sotaretkeen Unkariin. Mongolit voittivat unkarilaiset Muhin taistelussa vuonna 1241 ja maa kärsi huomattavia tuhoja. Lopulta mongolit kuitenkin vetäytyivät. Myöhemmällä kaudellaan Béla ajautui valtakamppailuun poikaansa Tapania vastaan. Tapanista tuli maan kuningas Bélan kuoltua vuonna 1270.
| Béla IV | |
|---|---|
.jpg) Béla IV kuvattuna teoksessa Chronica Hungarorum | |
| Unkarin kuningas | |
| Valtakausi | 1235–1270 |
| Edeltäjä | Andreas II |
| Seuraaja | Tapani V |
| Syntynyt | 1206 |
| Kuollut |
3. toukokuuta 1270 Budapest |
| Puoliso | Maria Laskaris |
| Lapset |
Tapani V Pyhä Margaret |
| Suku | Árpád |
| Isä | Andreas II |
| Äiti | Meranian Gertrude |
| Uskonto | roomalaiskatolilaisuus |
Elämäkerta muokkaa
Valtaannousu muokkaa
Béla IV syntyi vuonna 1206. Hänen isänsä oli Unkarin kuningas Andreas II.[1] Vuosina 1225–1235 Béla toimi isänsä Andreas II nimittämänä Transilvanian herttuana. Virka oli uusi ja Béla johti maakuntaa yhdessä lähes vuosittain vaihtuvien voivodien kanssa.[2] Unkarin kuninkaan asema oli heikentynyt Bélan isän valtakauden aikana. Kuningas oli ostanut maan mahtimiehiä puolelleen suurilla maalahjoituksilla, joka vahvisti paikallisten mahtimiesten asemaa kuninkaaseen nähden ja romutti maan vanhan linnaläänijärjestelmän. Béla alkoi arvostella isänsä politiikkaa vielä tämän eläessä ja Bélasta tuli maansa kuningas isänsä kuoltua vuonna 1235.[3]
Mongolien sotaretki muokkaa
Valtaan noustessaan Béla ryhtyi keskittämään valtaa omiin käsiinsä. Hänen isänsä ajan neuvonantajia erotettiin ja maalahjoituksia peruutettiin. Tukea kuningas sai kirkolta ja alemmalta aatelistolta, kun taas ylimystö vastusti kehitystä kiihkeästi. Vallan keskittäminen kuninkaalle loppui kuitenkin pian yllättävän ulkoisen uhan takia. Tšingis-kaanin johtamat mongolit olivat luomassa suurta valtakuntaa ja he olivat nyt saapumassa Unkarin rajoille. Kiova oli valloitettu vuonna 1240. Béla yritti saada liittolaisia mongoleja vastaan kumaaneista, mutta hieman ennen mongolien saapumista he lähtivät Unkarista kiihtyneen väkijoukon surmattua erään heidän ruhtinaistaan. Liittolaisia ei saatu myöskään lännestä, kun samaan aikaan Saksan keisari Fredrik II ja paavi Gregorius IX kiistelivät toistensa kanssa. Batu-kaanin johtamat mongolit vyöryivät lopulta Karpaattien läpi ja he voittivat unkarilaiset Muhin taistelussa 11. huhtikuuta 1241. Béla IV joutui pakenemaan mongolien tieltä ensin Itävaltaan ja lopulta Dalmatiaan. Batu-kaani ja hänen joukkonsa lähtivät lopulta Unkarista takaisin Mongoliaan kesällä vuonna 1242 suurkaani Ögödein kuoltua. Unkari oli menettänyt arviolta 15–20 % väestöstään mongolien hyökkäystä seuranneissa taisteluissa, taudeissa ja nälänhädässä.[3]
Unkarin jälleenrakentaminen muokkaa
.jpg)
Béla IV:llä oli nyt edessään pahoin tuhoutuneen maansa jälleenrakentaminen ja hän tarvitsi sen tehdäkseen ylimystön tuen. Béla alkoi antaa isänsä tapaan suuria maalahjoituksia ja ylimystön oikeuksia loukanneita toimenpiteitä peruttiin. Väestökadon koettelemille alueille kutsuttiin uusia asukkaita. Maahan uudelleen kutsuttuja kumaaneja asutettiin Tonavan ja Tiszan väliselle tasanolle. Reinin ja Moselin alueelta saapui siirtolaisia Transsilvaniaan, jonne saapui myös leviävää valakialaisten asutusta. Unkarin kauppa vilkastui uusien maahanmuuttajien myötä ja Unkariin kehkeytyi myös uusi länsieurooppalainen kaupunkilaitos. Béla IV siirsi maansa pääkaupungin vanhasta Esztergomista Budaan. Mongolien sotaretkestä selviytyneet vanhan Budan (Óbuda) ja Pestin asukkaat siirrettiin uudelle Linnavuorelle. Maan paroneille kuningas ei kyennyt luomaan vastavoimaa ja maa jakautui keskenään kiistelevien paronien tukialueisiin. Aatelisto pakotti Bélan vahvistamaan isänsä aikanaan solmiman kultaisen bullan, jolla aatelisto oli saanut vapauksia ja oikeuksia. Aateliset saivat myös oikeuden osallistua Székesfehérvárissa pidettävään valtakunnalliseen kokoukseen, mitä pidetään Unkarin valtiopäivälaitoksen alkuna.[3]
Béla IV pyrki vahvistamaan maatansa ulkopoliittisesti mongolien sotaretken jälkeen. Avioliittojen kautta hän loi suhteita Ranskan ja Napolin Anjou-sukuun. Unkarin valtaa yritettiin levittää Itävaltaan. Maan viimeinen Babenberg-suvun ruhtinas Fredrik II Riitaisa sai surmansa taistelussa unkarilaisia vastaan vuonna 1246 ja unkarilaiset miehittivät Steiermarkin alueen. Pian unkarilaiset joutuivat kuitenkin vetäytymään Böömin kuningas Ottokar II:n uhkaamana.[3] Sotia käytiin myös Nemanjić-dynastian hallitsemaa Serbiaa vastaan ja Zadar Dalmatiassa menetettiin Venetsialle.[1] Béla pyrki luomaan tiiviimpiä suhteita kumaaneihin, joiden hän uskoi voivan auttaa mahdollisen uuden monolien sotaretken varalta. Bélan poika István (myöhemmin Tapani V) otti vaimokseen kumaaniprinsessa Erzsébetin eli Elisabetin. Béla ajautui sittemmin valtataisteluun oman poikansa kanssa ja maan aateli päätyi tukemaan Tapania isäänsä vastaan.[3] Béla kuoli 3. toukokuuta 1270.[1] Hänen poikansa Tapani II hallitsi maata vain kahden vuoden ajan.[3] Tapanin ohella Béla IV:llä oli toinen poika ja seitsemän tytärtä vaimonsa Bysantin keisari Theodoros I Laskariksen tytär Maria Laskariksen kanssa. Parin tyttäristä tunnetuin lienee Unkarin Pyhä Margaret.[1]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d Béla IV Encyclopaedia Britannica. Viitattu 31.1.2019. (englanniksi)
- ↑ Harjula, Mirko: Romanian historia, s. 241. Norderstedt, Saksa: Books on demand GmbH, 2009. ISBN 978-952-92-5264-0.
- ↑ a b c d e f Juhani Huotari ja Olli Vehviläinen: Unkari - Maa, kansa, historia, s. 42–45. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-252-2.
| Edeltäjä: Andreas II |
Unkarin kuningas 1235–1270 |
Seuraaja: Tapani V |
|
Transilvanian herttua 1225–1235 |
Seuraaja: Tapani V |