Autonkuljettaja on henkilö, joka ajaa työkseen autoa, esimerkiksi taksia, bussia tai muuta jakelu -tavarankuljetusautoa kuten myös kuorma- tai yhdistelmäajoneuvoa.[1] Yleensä kuitenkin puhutaan erikseen linja-autonkuljettajista, kuorma-autonkuljettajista tai kansanomaisesti ”rekkamiehistä”, jotka kuljettavat erilaisia yhdistelmäajoneuvoja.

Kuubalainen taksinkuljettaja.

Autonkuljettaja on myös nimitys henkilölle, joka on suorittanut logistiikan perustutkinnon kuljetuspalvelujen koulutus-ohjelmassa, muita logistiikan perustutkintoja ovat lentoasemahuoltaja sekä varastonhoitaja kukin omassa koulutusohjelmassaan. Kaikki logistiikan perustutkinnot ovat laajuudeltaan 120 opintoviikkoa, joita voidaan opiskella ammattikouluissa tai -opistoissa niin peruskoulu- kuin ylioppilaspohjaisillakin linjoilla sekä aikuiskoulutuksena jolloin autonkuljettajan perustutkinto suoritetaan niin sanotuin näyttökokein. Nämä näyttökokeet pyritään suorittamaan mahdollisimman aidoissa työympäristöissä tai sellaisiksi järjestetyissä. Kaikki logistiikan perustutkinnot antavat Suomessa yleisen jatko-opintokelpoisuuden ammattikorkeakouluihin tai yliopistoihin sen mukaan, mitä asianomainen yliopisto asettaa pääsyvaatimukseksi.

Valtion päämiehillä tai valtion vaikutusvaltaisilla henkilöillä, sotilashenkilöstöllä tai varakkailla yksityishenkilöillä voi olla oma autonkuljettaja, esimerkiksi filmitähdillä. Autonkuljettajalta vaaditaan vähintään 18 vuoden ikää ja linja-autonkuljettajalta 21 vuoden ikää, vastuullisuutta ja täsmällisyyttä,liikennesääntöjen osaamista sekä niiden noudattamista, hyvää näkö- ja huomiokykyä sekä nopeaa ratkaisukykyä. Vaaditaan myös kokemusta ,rauhallisuutta, erityisen kehittynyttä liikennesilmää, kyseisen ajoneuvon kuljettamiseen tarvittavaa ajolupaa tai ajokorttia. Koska kyseessä on asiakaspalveluammatti, autonkuljettajalta vaaditaan työssään myös kykyä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Maailman yhä kansainvälistyessä kielitaito on eduksi. Ammatin haittapuolia on monesti vaihtelevat ja pitkät työajat,tiukat aikataulut, vaihtelevien liikennetilanteiden ja keliolosuhteiden seuraamisesta johtuva jatkuva valppaana olo, mikä monesti kuormittaa henkisesti sekä istumatyöstä ja vedosta johtuva selän ja hartiaseudun kuormitus, erinäköiset jalkakivut sekä muut mahdollisesti työstä esiintyvät vaivat.

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. autonkuljettaja. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2024.