Australian lippu

kansallislippu

Australian lippu on Australian tunnus vaakunan ja kansallislaulun ohella. Australian lippu pohjautuu brittiläiseen Blue Ensign -lippuun, johon on lisätty kuusi tähteä. Lipussa on sinisellä pohjalla tangonpuoleissa yläkulmassa olevan Ison-Britannian Union Jackin lisäksi iso seitsensakarainen tähti ("Commonwealth Star" - Kansainyhteisön tähti), jonka sakarat edustavat kuutta alkuperäistä osavaltiota ja yksi territorioita sekä tulevia osavaltioita. Lipun oikealla puoliskolla on Etelän risti -tähtikuvio, kuten myös Uuden-Seelannin lipussa.

Australian lippu, suhteet 1:2 19. joulukuuta 1908
Australian lippu liehuu.

Historiallisia lippuja muokkaa

 
3. syyskuuta 19014. kesäkuuta 1903
 
4. kesäkuuta 190319. joulukuuta 1908

Australian liittovaltion lippu otettiin käyttöön vuonna 1903 hieman nykyisestä poikkeavassa muodossa. Ensimmäinen virallinen lippu puolestaan poikkesi tähtien muodon osalta vuonna 1901 kansallisen kilpailun voittaneesta versiosta. Liittovaltion lippua vanhempia ovat osavaltioiden liput, joista vanhimmat on otettu käyttöön 1870-luvulla.

Muita lippuja muokkaa

Australian osavaltioiden liput muokkaa

Muut hallintoalueet muokkaa

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Barker, Brian J.: The Complete Guide to Flags of the World. Lontoo: New Holland Publishers, 2012. ISBN 978-1-77026-427-4.
  • Znamierowski, Alfred: The World Encyclopedia of Flags. Lontoo: Southwater, 2010. ISBN 978-1-84476-895-0.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Australian lippu.
Tämä heraldiikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.