Wikipedia

Australian eläimistö

Australian eläimistö on ainutlaatuisen monimuotoista, ja vuonna 2009 arvioitiin, että lajien mukaan laskettuna 87 % nisäkkäistä, 93 % matelijoista, 45 % linnuista ja 94 % sammakko­eläimistä on kotoperäisiä,[1] mikä johtuu pitkästä eristyneisyydestä, tektonisesta vakaudesta ja ilmastonmuutoksista. Australiassa on alkuperäisiä istukkanisäkkäitä suhteellisen vähän. Poikasensa pussissa kantavilla nisäkkäillä, pussieläimillä, on siis paljon sellaista elintilaa, jota on istukallisilla muualla. Maailman viidestä nokkaeläinlajista kaksi elää Australiassa. Australia on ainoa maanosa, jossa myrkkykäärmeitä on enemmän kuin myrkyttömiä käärmeitä (70 prosenttia).[2] Lajeja on paha panna järjestykseen myrkyllisyyden perusteella, sillä myrkyllisimmästäkin on epäselvyyttä: jonkun mukaan se on pallokala,[3] toisen mukaan australiankuutiomeduusa,[4] kolmannen mukaan keilakotiloihin kuuluva karttakotilo ja neljännen mukaan aavikkotaipaani. Muita hyvin myrkyllisiä ovat sydneyntunneliverkko­hämähäkki, sinirengastursaat[5] ja velhokala[6].

Punajättikenguru on kengurulajeista suurin. Se on toinen Australian vaakunan eläimistä.

Australian eläimistöön on vaikuttanut huomattavasti myös Australian alkuperäiskansojen saapuminen mantereelle yli 40 000 vuotta sitten ja vuodesta 1788 eteenpäin eurooppalaisten uudisasutus. Metsästys, ulkopuolisten lajien saapuminen maahan sekä eläimistön asuinalueita muokkaavat ja tuhoavat maanhallintamenetelmät ovat aiheuttaneet useiden lajien, kuten paratiisikaijan, pussisian ja leveäotsapäästäiskengurun, sukupuuton. Harkitsematon maankäyttö uhkaa edelleen useita lajeja. Suojellakseen eläimistöään siihen kohdistuvilta uhilta Australian valtiolla on laaja luonnonsuojelulainsäädäntö ja lukuisia suojelualueita.

Alkuperä muokkaa

 
Australia oli kerran osa Gondwana-supermannerta.

Australian ainutlaatuisen eläimistön muotoutumiseen ovat vaikuttaneet niin mannerliikunnot kuin ilmaston vaihtelukin. Maanosa oli aikoinaan osa eteläistä supermannerta Gondwanaa, johon kuuluivat myös Etelä-Amerikka, Afrikka, Intia ja Antarktis; 140 miljoonaa vuotta sitten Gondwana alkoi hajota, ja 50 miljoonaa vuotta sitten Australia erosi Etelämantereesta.[7] Tämän jälkeen se oli suhteellisen eristyksissä, kunnes Indo-Australian laatta törmäsi Aasiaan mioseenikaudella noin 15 miljoonaa vuotta sitten.[8] Mantereen erikoinen ilmasto ja geologia ehkä muokkasivat muinaista eläimistöä. Gondwanan eläimistö, kuten pussieläimet, sopeutui Australiaan.

Mioseenin jälkeen Aasiasta alkoi saapua eläimiä Australiaan, mutta välissä on eläinmaantieteellinen Wallacen linja, joka on myös Euraasian laatan ja Indo-Australian laatan rajalla. Se esti maasiltojen synnyn, niin että valtaosalla Aasian ja Australian eläimistöä, lintuja lukuun ottamatta, on vain vähäistä päällekkäisyyttä levinneisyysalueissa. Sirkumpolaarivirtauksen ilmaantumisen jälkeen, oligoseenin puolivälissä, sateet vähenivät Australiassa, mikä synnytti moninaisen joukon kuiviin alueisiin erikoistuneita eliöitä, aivan kuten kosteat alueet synnyttivät ainutlaatuisesti sopeutuneet lajinsa.lähde?

Oligoseenikauden ilmastosta tiedetään suhteellisen vähän, joten maan- ja merenpinnan lämpötilojen mallinnukset ovat harvalukuisia ja paikallisesti rajoittuneita. Oligoseenin meriveden pintalämpötilamittaukset useiden epäsuorien menetelmien avulla kuitenkin osoittavat, että eteläisen pallonpuoliskon korkeammilla leveysasteilla (60–90°) merivesi on ollut jatkuvasti melko lämmintä, noin 15°C (lähteen kuva 3C). Tätä on tietysti vaikea sovittaa yhteen jääkauden kanssa.[9] On kuitenkin arvioitu, että Drakensalmen avautuminen (noin 30 Ma) voimisti Etelämannerta kiertävää merivirtausta, mikä ehkä lisäsi sateita Etelä-Australiassa ja vähensi sateita Pohjois-Australiassa. Korkean pohjavedenpinnan ja isojen soiden olemassaolosta tältä ajalta kertovat laajat hiiliesiintymät Kaakkois-Australiassa. Tiedossa ei kuitenkaan ole yhtään kasvimakrofossiilia, jonka voidaan varmuudella katsoa olevan peräisin oligoseenilta.[10]

Nisäkkäät muokkaa

Australian nisäkkäiden fossiilihistoria on rikas, samoin sen valikoima säilyneitä nisäkäslajeja, joista enemmistönä ovat pussieläimet. Fossiilitutkimuksista käy ilmi, että nokkaeläimiä on elänyt Australiassa jo varhaisliitukaudella 145–99 Ma,[11] ja että pussieläimet ja istukalliset nisäkkäät ovat peräisin eoseenikaudelta 56–34 Ma.[12] Vaikka Australiassa oli eoseenikaudella yhtä aikaa pussieläimiä ja istukallisia nisäkkäitä, vain pussieläimet ovat selvinneet hengissä nykypäivään. Istukalliset nisäkkäät ilmestyivät Australiaan uudestaan mioseenikaudella, kun Australia liikkui lähemmäs Indonesiaa. Kaivauksissa on löydetty tältä ajalta peräisin olevia lepakoiden ja rottien fossiileja. Pussieläimet kehittyivät täyttämään tiettyjä ekologisia lokeroita, ja monissa tapauksissa ne ovat fyysisesti samankaltaisia kuin Euraasian ja Pohjois-Amerikan samoissa lokeroissa elävät istukalliset nisäkkäät. Ilmiötä kutsutaan konvergentiksi evoluutioksi.[13] Esimerkiksi pussihukalla on huomattavia samankaltaisuuksia koiraeläinten, kuten suden, kanssa, ja pussiliito-oravat ja liito-oravat ovat sopeutuneet samalla tavalla puissa liikkuvaan elämäntapaan.

Nokkaeläimet muokkaa

Nokkaeläimet ovat nisäkkäitä, jotka pentujen synnyttämisen sijasta lisääntyvät munimalla. Nokkaeläimet kuitenkin luokitellaan nisäkkäiksi, koska ne ruokkivat jälkikasvuaan tuottamallaan maidolla. Tunnetusta viidestä jäljellä olevasta nokkaeläinlajista vesinokkaeläin ja nokkasiili esiintyvät Australiassa. Pieni ja ruskean karvan peittämä vesinokkaeläin on poikkeuksellinen eläin. Kun vesinokkaeläimen turkki ensimmäisen kerran esiteltiin Englannin luonnontieteilijöille, he uskoivat, että kyseessä täytyi olla huolella valmisteltu huijaus. Vesinokkaeläimellä on suuri, ulkoisesti ankan nokkaa muistuttava nahkapeitteinen kuono, rasvavarastona toimiva häntä ja räpylät. Lisääntymisaikana lajin urosten takajaloissa olevista kannuksista erittyy myrkkyä. Kaikilla nokkaeläimillä on sähköaisti, mutta vesinokkaeläimellä se on kaikkein kehittynein.[14] Myös nokkasiilillä on omituisuutensa: karvaisten piikkien peittämällä nisäkkäällä on suun tilalla putkikärsä, ja se voi termiittejä pyydystäessään liikuttaa kärsässä olevaa kieltä sisään ja ulos noin sata kertaa minuutissa.[15]

Pussieläimet muokkaa

 
Pussiahma, maailman suurin pussipeto.

Australiassa on maailman suurin ja monimuotoisin pussieläinlajisto. Tosin pussipetojen lahkosta on jäljellä kaksi heimoa: pienpussipedot (Dasyuridae), noin 50 lajia, ja pussimuurahaiskarhut (Myrmecobiidae), jossa on vain yksi laji.[16] Pussihukkien heimon viimeinen yksilö kuoli Hobartin eläintarhassa vuonna 1936.[17]

Nykyään maailman suurin pussipeto, pussiahma, on vain pienen koiran kokoinen. Se on yleensä raadonsyöjä, harvemmin saalistaja. Kanta rajoittuu Tasmaniaan – mantereelta laji kuoli sukupuuttoon noin 400 vuotta sitten. Vuosina 1995–2010 pussiahmojen määrä väheni noin 80 prosenttia klonaalisesti tarttuvan DFTD-kasvosyövän takia. Eläintarhoissa ja Maria-saarella on kuitenkin terveitä ryhmiä, joiden avulla lajia voitaisiin elvyttää.[18]

Pussinäädät ovat pussiahmojen jälkeen suurimpia pussipetoja. Niitä on Australiassa 4 lajia, joista 2 on uhanalaisia. Levinneisyysalueet ovat pienentyneet paljon eurooppalaisten maahantulon myötä. Täpläpussinäätä (Dasyurus maculatus) on mantereen suurin pussipeto, painoa n. 5 kg.[19] Yksi tutkija on esittänyt, että 1080-myrkkysyötit ovat vähentäneet sen kantaa, mutta Australian hallituksen julkaisun mukaan asia on kiistanalainen.[20]

Puolet pussipetojen lajeista painaa täysikasvuisina alle 100 grammaa.[21] Pienin on pussilumikkoihin kuuluva Planigale ingrami (long-tailed planigale), painoa keskimäärin 4,3 grammaa.[22]

Dasyuridae-heimon pienpussipetoihin kuuluu myös pussihiirien (dunnarts) suku, jonka lajeja on Australiassa 19. Maan keskiosissa yleisten mulgaroiden (Dasycercus cristicaudata)[21] tapaan niiden ei tarvitse juoda lainkaan, sillä ne saavat kaiken nesteen ravinnostaan. Suvun täysikokokoisten yksilöiden paino on 10–70 grammaa. Syntyessään poikaset ovat riisinjyvän kokoisia. Sminthopsis hirtipes (hairy-footed dunnart) on niin pieni, että se asustaa hämähäkkien ja Myrmecia-suvun muurahaisten (bull ants) tekemissä koloissa.[23]

Länsi-Australian aavikolla elää kaksi lajia harvinaisia pussimaamyyriä (marsupial moles). Ne ovat sokeita ja korvattomia, pääasiassa hyönteissyöjiä. Valtaosan ajastaan ne viettävät maan alla, joten niitä on vaikea tutkia.[24]

Pussimäyriä (bandicoots) on Australiassa kahdeksan lajia.[25] Ne ovat pieniä, rotan näköisiä, kaarevaselkäisiä, miltei kaikkiruokaisia yöeläimiä. Niillä on pitkä kuono ja pullea ruumis. Raajat ovat lyhyet. Voimakkaita takajalkojaan ne käyttävät pomppiseen ja joskus potkimiseen. Pitkäkorvaisia pussikaniineja (bilbies) on jäljellä yksi laji, sekin uhanalainen. Australian pussimäyrät ovat kokeneet pussieläinten suurimmat menetykset. Pahimpana syynä lienee maanpinnan muuttuminen kaniinien ja karjan laiduntamisen vuoksi. Jotkut asiantuntijat syyttävät myös maahan tuotuja kettuja ja kissoja. Runsassateisilla alueilla pussimäyrät ovat säilyneet hiukan paremmin.[26][27]

 
Koala on Australian tunnetuimpia pussieläimiä.

Herbivoriset pussieläimet luokitellaan harvaetuhampaisten lahkoon ja edelleen alalahkoihin Vombatiformes, Phalangeriformes ja Macropodiformes. Vombatiformesiin kuuluvat koala ja 3 vompattilajia[28]. Koala on yksi Australian parhaiten tunnetuista pussieläimistä. Se elää puissa ja nauttii ravinnokseen tiettyjen eukalyptusten lehtiä.[29] Vompatit elävät maassa ja syövät heiniä, sarakasveja ja juuria. Ne kaivavat pitkiä käytäviä rottamaisilla etuhampaillaan ja voimakkailla kynsillään. Vompatit ovat aktiivisia pääasiassa hämärässä ja öisin.[30]

Pussikiipijät (Phalangeridae) on puissa asuvista pussieläimistä koostuva heimo, jossa on kuusi alaheimoa ja 26 lajia. Sokeriorava ja norfolkinpussiliito-orava ovat Itä-Australian eukalyptusmetsien liitäviä pussikiipijöitä. Suvun pienin laji on australiankääpiöpussiliitäjä. Pussikiipijöiden kalvo yltää viidennestä sormesta takaraajan ensimmäiseen varpaaseen.

Macropodiformes-alalahko jakautuu kolmeen heimon, joita tapaa alppi-ilmastoa lukuun ottamatta koko Australiassa. Heimot ovat Hypsiprymnodontidae, jonka ainoa jäsen on myskikenguru, rottakengurut (Potoroidae), jossa on kymmenen lajia,[31] sekä Macropodidae, johon kuuluu 40 lajia[32]. Rottakenguruihin kuuluvat kaniinikengurut (Bettongia), päästäiskengurut (Potorous) ja punarottakenguru (Aepyprymnus rufescens),[31] jotka ovat pieniä lajeja, joiden jäsenet rakentavat pesän ja kantavat rakennusmateriaaleja hännällään.[33] Varsinaiset kengurut ja vallabit muodostavat Macropodidae-heimon. Tämän heimon lajien koko vaihtelee suuresti. Suurin osa Macropodidae-heimon jäsenistä liikkuu kahdella jalalla, energiaa säästävästi hyppimällä. Niillä on voimakas ja jäntevä häntä ja suuret takaraajat, joissa on pitkät, kapeat takajalat. Takajaloissa on tunnusomaisesti neljä varvasta ja lyhyissä etujaloissa viisi.[32] Myskikenguru on Macropodiformes-alalahkon lajeista pienin, ja jopa kaksimetrisistä ja 95-kiloisista uroksista tunnettu punajättikenguru on suurin.[34][35]

Istukkanisäkkäät muokkaa

 
Dingo oli ensimmäinen ihmisen Australiaan tuoma istukkanisäkäs.

Australian kotoperäiset istukkanisäkkäät kuuluvat kahteen lahkoon: lepakoihin, joita esiintyy kuusi heimoa, ja jyrsijöiden lahkon heimoon hiiret ja rotat. Lepakot ja jyrsijät ovat verrattain uusia tulokkaita Australiassa. Lepakot saapuivat todennäköisesti Aasiasta, ja löydetyt lepakonfossiilit ovat vain 15 Ma vanhoja.[36] Vaikka maailman lepakkolajeista 7 % asuu Australiassa, endeemisiä sukuja on vain 2. Jyrsijät saapuivat Australiaan 5–10 Ma ja levittäytyivät laajalle alueelle tuottaen joukon lajeja, joita kutsutaan yhdessä "vanhoiksi kotoperäisiksi" jyrsijöiksi[36]. Nämä muodostuvat 14:stä jäljellä olevasta suvusta. Rotta saapui Uuden-Guinean kautta Australiaan noin 2 Ma ja jakaantui seitsemäksi rottalajiksi, yhteisnimeltään "uudet endeemiset"[36].

Vuonna 2004 kerrottiin, että fossiililöytöjen mukaan dingo saapui Australiaan noin 3 500 vuotta sitten tai hieman aiemmin. Tähän viittaavat Australian vanhimmat dingojen fossiilit. Lähisaarien vanhimmat koirien fossiilit on löydetty Timorista. Ne ovat myös 3 500 vuotta vanhoja. Mitokondrion mtDNA-tutkimuksessa arvioitiin saapumisajan olleen 5 000 vuotta sitten. Tutkijat myönsivät, että koiran ja suden eriytymisaika on epävarma arvio, koirien otos oli liian pieni suhteessa niiden perimän mutkikkuuteen ja naaraan kautta periytyvän mtDNA-tyypin A29 mutaatiovauhti 589:ssä emäsparissa oli arvio. Tutkijat siis myönsivät, että he eivät tunne koirien ja suden molekyylikellojen nopeuksia ja nopeusvaihteluita. Lukuisilla otoksilla (211 dingoa Australiasta, 676 koiraa muilta mantereilta ja 38 sutta Euraasiasta) pyrittiin lähemmäksi keskiarvoa.[37]

Vuonna 2018 ilmestyneen tutkimuksen mukaan dingojen ja koirien fossiilien ajanmääritykset 3 500 vuotta olivat virheellisiä, sillä niissä oli mitattu ympäristön aineiden ikää eikä fossiilien aineiden ikää. Uusien mittausten mukaan dingot olivat Etelä-Australiassa "3348–3081 vuotta sitten"; ja "Kaakkois-Aasian saarilla koiran vanhin luotettava ajoitus on peräisin Itä-Timorista, jossa koiran hautauksen suora ajoitus antoi iäksi 3000 cal. BP". Dingon saapumisen ajankohta on tärkeä arvioitaessa ihmisen ja dingon vaikutusta Australian eläimistöön.[38]

Ihmisen mukana on tullut Australiaan useita istukallisia nisäkkäitä, jotka ovat sittemmin villiintyneet. Kun eurooppalaiset ryhtyivät asuttamaan Australiaa, he vapauttivat tarkoituksellisesti useita lajeja, joita ovat kissa, kettu, kuusipeura, saksanhirvi, aksishirvi, hevonen, aasi, sika, vuohi, vesipuhveli ja dromedaari. Vain kolme Australian ei-alkuperäisistä istukallisista nisäkkäistä ei levinnyt luontoon tarkoituksellisesti. Ne ovat kotihiiri, mustarotta ja isorotta.

 
Dugongi on uhanalainen meressä elävä nisäkäs.

Australian rannikkovesissä elää 46 valaiden lahkoon kuuluvaa merinisäkäslajia, mutta koska monia niistä esiintyy kaikkialla maailmasta, eivät kaikki tietokirjailijat laske niitä australialaisiksi lajeiksi. Rannikolla asuu muun muassa 9 hetulavalaslajia ja jättimäinen ryhävalas. Hammasvalaita on 37 lajia, joihin kuuluvat kaikki 6 sukua nokkavalaiden (Ziphiidae) heimosta ja 21 delfiinilajia. Joitakin delfiinejä, kuten miekkavalasta, on kaikilla mannerta ympäröivillä vesialueilla. Toisia, kuten iravadindelfiiniä, on vain lämpimämmillä pohjoisilla vesillä. Dugongi on uhanalainen meressä elävä laji, joka asuttaa Australian koillis- ja luoteisosia, erityisesti Torresinsalmea. Sen australialaiset yksilöt ovat muualla eläviä yksilöitä pienempiä ja voivat kasvaa kolmemetriseksi ja painaa 400 kiloa. Dugongi on Australian merinisäkkäistä ainoa kasvinsyöjä. Se käyttää ravinnokseen rannikkoalueilla kasvavaa meriheinää. Meriheinän tuhoutuminen on uhka lajin selviytymiselle.[39]

Hylkeitä ja merileijonia elää Australiassa 10 lajia, ja ne ovat levittäytyneet mantereen etelärannikolle ja Australian Antarktiksen alueelle.[40]

Linnut muokkaa

 
Emu on maailman toiseksi suurin lintulaji ja Australian vaakunaeläin.[41]

Australiassa ja sen territorioissa on yli 800 lintulajia; näistä noin 350 kuuluu Australian, Uuden-Guinean ja Uuden-Seelannin eläinmaatieteellisen alueen kotoperäiseen eläimistöön. Liitukauden (144–66 Ma) ja myöhäisen oligoseenin (26–24 Ma) välissä on lintufossiileissa suuri aukko, poikkeuksena Queenslandin löydös (n. 55 Ma). Kaikki myöhemmät lintufossiilit ovat nykymuotoisia. Australian museon ornitologian osaston kuraattori Walter Boles sanoo, että tuolloin Australiassa ei ollut paikkoja, joissa olisi voinut syntyä fossiileja.[42] Gondwanalta lähtöisin olevia lintuja ovat muun muassa lentokyvyttömät sileälastaiset (emu ja kypäräkasuaari), isojalkakanat (malleekana ja kekokana) ja suuri joukko kotoperäisiä papukaijoja. Australiassa elää 56 maailman noin 300 papukaijalajista, mukaan lukien monia kakaduja ja ruusukakaduja[43]. Ihmisen naurua muistuttavasta laulustaan tunnettu isonauraja on kuningaskalastajien suurikokoisin lintu.[44]

Australian varpuslinnut sisältävät peukaloiset, pensassiepot, leijut, tiaismalurit, helmikkäät, valtavat mesikot, australiankiipijät, lyyrypyrstöt, paratiisilinnut ja lavastajat. Lavastajilla on monimutkainen parittelurituaali, jossa uros rakentaa oksista majoja, jotka se koristelee luonnosta löytämillään värikkäillä, kiiltelevillä esineillä[45]. Lyyrypyrstö ja pikkulyyrypyrstö tunnetaan niiden kyvystä imitoida lähes mitä tahansa kuulemaansa ääntä. Muiden lintulajien laulun lisäksi lyyrypyrstöjen on kuultu imitoivan muun muassa moottorisahaa ja hälytysääniä.[46]

Verrattain tuoreita siirtolaisia ovat Euraasiasta saapuneet pääskyt, kiurut, rastaat, hertut, medestäjät ja eräät petolinnut, kuten kiilapyrstökotka. Ihmiset ovat tuoneet Australiaan lukuisia lintulajeja. Jotkin niistä, kuten tikli ja viherpeippo, elävät sulassa sovussa australialaisten lajien kanssa, kun taas toiset, kuten kottarainen, mustarastas, varpunen ja pihamaina, ovat tuhoisia joillekin paikallisille lintulajeille ja horjuttavat siten luonnollista ekosysteemiä.

Australian rannikolla elää noin 200 merilintulajia, joihin kuuluu useita muuttolintuja. Australia sijaitsee muuttavien merilintujen käyttämän Itä-Aasian ja Australian välisen lentoreitin eteläpäässä. Tätä reittiä pitkin matkaa vuosittain noin 2 miljoonaa lintua. Yksi hyvin yleinen merilintu on australianpelikaani, jota voi tavata lähes kaikilta Australian vesireiteiltä. Sinipingviini on ainoa Australian mantereella elävä pingviinilaji[47].

Sammakkoeläimet muokkaa

 
Corroboreenkonna on uhanalainen laji.

Australiasta on hiljattain löydetty useita uusia sammakkolajeja alun perin yhdeksi lajiksi tiedetystä lajista. Nämä löydöt ovat "kryptisiä" lajeja, jotka ovat ulkonäöltään hyvin samankaltaisia ja erottuvat pääasiassa DNA:han perustuvilla tulkinnoilla.[48] Australiassa on kuitenkin 4 sammakkoheimoa, joissa on laskettu olevan noin 220 lajia. Lisäksi on yksi ei-endeeminen heimo, konnat, johon kuuluu vain yksi laji: agakonna (Bufo marinus).[49][50]

Vuonna 1935 Queenslandiin tuotiin 101 agakonnaa syömään sokeriruokoviljelmien tuholaisia. Konnat eivät välittäneet kuoriaisista, mutta löysivät paljon muuta syötävää ja lisääntyivät nopeasti. Australialaiset ovat useissa kyselyissä pitäneet lajia pahimpana, jopa katastrofaalisena vieraslajina, mutta lajilla ei ole ollut kovin suurta ekologista eikä taloudellista vaikutusta. Varaanien ja käärmeiden määrä on aluksi paikoin vähentynyt, kun ne ovat yrittäneet syödä myrkyllisiä agakonnia – toisaalta muiden eläinten määrä on hieman kasvanut. Erään tutkimuksen mukaan Pohjoisterritoriossa lajilla on ollut vähän tai ei lainkaan vaikutusta paikallisiin sammakkoyhteisöihin.[51]

Australianhammaskonnat (Myobatrachidae) on Australian suurin sammakkoheimo, jossa on noin 120 lajia ja 21 sukua.[50] Yksi tämän heimon laji, värikäs ja uhanalainen corroboreenkonna (Pseudophryne corroboree), elää puurajan tuntumassa Australian Alpeilla.[52] Lehtisammakoita (Hylidae, "tree frogs") on Australiassa noin 78 lajia kolmessa suvussa pohjois- ja itärannikon runsassateisilla alueilla.[50] Ahdassuusammakoiden (Microhylidae) kahden suvun 19 lajin levinneisyys rajoittuu sademetsiin.[53] Aitosammakoiden (Ranidae) heimosta, joka on maailman yleisin ryhmä, löytyy Australiasta vain yksi laji, Hylarana daemeli, Queenslandin sademetsistä.[54]

Kuten kaikkialla muuallakin, myös Australian sammakkokanta on taantunut viime vuosikymmeninä nopeasti. Lajien häviämiselle ei ole vielä osattu antaa kunnollista selitystä, mutta siihen on ainakin osasyynä sammakkoeläinten tappava sienitauti kytridiomykoosi.[55]

Matelijat muokkaa

Australiassa elää 2 krokotiililajia: Suistokrokotiili on maailman suurin matelijalaji: keskikoko 5,2 m ja 450 kg, mitattu ennätys 7,0 m ja 1000 kg.[56] Australiankrokotiili ei ole ihmiselle vaarallinen.

 
"Useimmat eivät pidä krokotiileista ilmeisistä syistä: ne ovat isoja ja vaarallisia, eikä sitä voi kaunistella."
– Professori Grahame Webb.[57]

1950- ja 60-luvuilla krokotiilien laaja metsästys, lähinnä nahkojen takia, johti suojeluun 1970-luvulla. Lain mukaan "eläviä tai kuolleita krokotiileja, krokotiilimunia tai krokotiilien osia ei saa pitää hallussaan eikä niillä saa käydä kauppaa ilman lupaa". Toisaalta eläinsuojelujärjestöt ovat paljastaneet, että useilla farmeilla krokotiileja kasvatetaan hyvin ahtaissa tiloissa, mikä poikkeaa virallisesta ja muotitalojen julkisuuskuvasta. Pohjoisterritorion farmeilla on lupa kerätä luonnosta lähes 100 000 munaa vuodessa. Vuosittain teurastetaan ja nyljetään 10 000 krokotiilia. Teurasikä on noin 2½ vuotta. Nahasta saa jopa yli 1000 dollaria, lihasta ja muista osista jopa 200.[58] Suojelu on lisännyt luonnonvaraisia kantoja, niin että Pohjoisterritoriossa on noin 100 000 yksilöä, Queenslandissa 30 000 ja Länsi-Australiassa muutama tuhat. Vuosina 1975–2022 on Queenslandissa ollut 46 ihmisiin kohdistunutta krokotiilihyökkäystä, joista 17 on johtanut kuolemaan.[57]

Krokotiilit ovat tutkijoiden mukaan säilyneet muuttumattomina 150–200 Ma, koska niillä on monia huippuominaisuuksia, kuten: 1) Erittäin tarkka painemittari. Jokaisessa pään suomussa on mittari, joka aistii pienet veden värähtelyt saalista väijyttäessä. 2) Hyvä parantumiskyky. Jotkut urokset saavat toisinaan suuria haavoja reviirikamppailuissa ympäristössä, joka vilisee mikrobeja, mutta haavat paranevat erittäin hyvin. 3) Erikoinen verenkierto. Matelijoilla on yleensä 3-lokeroinen sydän, mutta krokotiililla on 4-lokeroinen, kuten linnuilla ja nisäkkäillä, ja sen sydämessä on erikoisventtiili, jonka avulla osa verenkierrosta ohittaa keuhkot. Hapellisempi veri säästyy elintärkeille elimille, kuten aivoille. Tämän takia aikuiset krokotiilit voivat pidättää hengitystä veden alla yli tunnin.[57]

Australian rannikoilla käy pesimässä 6 merikilpikonnalajia: litteäselkäkilpikonna, liemikilpikonna, karettikilpikonna, etelänbastardikilpikonna, valekarettikilpikonna sekä merinahkakilpikonna. Niitä saavat pyytää kotitarpeiksi vain aboriginaalit ja Torresinsalmen asukkaat.[59] Australiassa on noin 23 käärmeenkaulakilpikonnien-heimon (Chelidae) makean veden lajia.[60] Maassa asuu myös vaarantunut flynkilpikonna, Carettochelyidae-heimon ainoa laji,[61] muttei luonnonvaraisena yhtään maakilpikonnaa.

Länsiaustraliankäärmeenkaulakilpikonnaa pidettiin pitkään sukupuuttoon kuolleena, mutta 1950-luvulla laji löydettiin sattumalta uudelleen. Vuonna 2022 niitä oli luonnossa noin 800 yksilöä, mutta vain 1 populaatio, jossa oli 70 aikuista, oli luonnonvarainen. Tosin ilmastonmuutoksen ja Perthin kaupungin kasvun takia se voidaan siirtää toiseen paikkaan.[62]

Australiassa on noin 140 maa- ja 32 merikäärmelajia. Näistä noin 100 on myrkyllisiä, mutta vain 12 on ihmiselle tappavan myrkyllisiä.[63] Myrkyllisimmät – aavikkotaipaani, idänruskokäärme, taipaani ja tiikerikäärme – ovat heimosta myrkkytarhakäärmeet (Elapidae).[64] Myrkkykäärmeiden selvityksissä on ollut melkoisia vaikeuksia. Fauna of Australia -tiedejulkaisu nimittäin kirjoitti: "Historiallisesti australialaisten myrkkytarhakäärmeiden nimistö sekä suku- että lajitasolla on ollut erittäin epävakaa." Julkaisun mukaan tiedemaailmassa oli ollut kova kilpailu uusista nimistä intuitiivisten määritysten avulla, mutta nykyään (1993) on yksimielisyys, kun määrityksiä tehdään mutkikkaammin.[65]

Tarhakäärmeet on lajimäärältään maailman suurin käärmeheimo. Australiassa niitä on vain 11 lajia. Kaikkien arvellaan saapuneen Aasiasta suhteellisen hiljattain.[66] Pytoneita on 15,[67] aitosokkokäärmeitä 31[68] ja käsnäkäärmeitä 2 lajia.[69]

Liskolajeja*
Heimo M2023 A2023 A2005
agamat 567 107 66
eväjalkaliskot 47 45 34
gekot 1542 75 114
skinkit 1741 470 389
varaanit 85 34 26
* Lajimäärittelyjen maailman ja Australian tilanne (2005 ja 2023).

"Liskojen taksonomia ei ole kovin vakiintunutta ja siinä tehdään jatkuvasti suuria mullistuksia. Vaikka useimmat heimot ovat selvärajaiset, niiden keskinäiset suhteet tunnetaan huonosti." Näin todettiin vuonna 1988, jolloin alalahkossa liskot oli määritelty 16 heimoa ja vajaat 3800 lajia.[70]

Vuoden 2023 alussa liskoja oli RD-sivuston (The Reptile Database) mukaan jo 43 heimoa ja 7310 lajia, Australiassakin 865 lajia.[71] Australian lajimäärät kerrottiin Wikipediassa ensi kerran vuonna 2005. Oheisessa taulukossa on lajimäärittelyjen maailman ja Australian tilanne muutaman liskoheimon osalta. Vuoden 2023 luvut perustuvat RD-sivustoon.

Australian keski- ja länsiosissa elää maan suurin ja maailman 4:nneksi suurin lisko: suurvaraani. Keskimääräinen kokonaispituus on noin 1,5 m, mutta jotkut yksilöt voivat olla yli 2-metrisiä. Häntä on noin 1,3 kertaa muuta ruumista pidempi.[72] Useimmat liskot käyttävät hengittämiseen samoja lihaksia kuin kävelemiseen, joten ne eivät voi juosta ja hengittää tehokkaasti yhtä aikaa. Suurvaraanit ovat toista maata: ne juoksevat pitkiä matkoja ja saavuttavat huippunopeuden yli 30 km/h. Juoksun salaisuus on vahvoissa kaulalihaksissa, jotka pumppaavat ilmaa keuhkoihin.[73]

Kaulusliskot viettävät suurimman osan päivästä puussa – tarkkaillen maastoa saaliin toivossa. Kun kohde on näkyvissä, lisko tulee alas ja pinkaisee kahdella lajilla saaliin perään. Avoimessa maastossa lisko on kuitenkin puolustuskyvytön dingoja ja isoja käärmeitä vastaan. Uhkaavassa tilanteessa se levittää kauluksensa rustopiikit, jotka tukevat iholäppää, joka on halkaisijaltaan jopa yli 20 cm. Siinä on keltaisen, oranssin tai punaisen sävyjä. Otus avaa suunsa ammolleen ja sihisee voimakkaasti. Jos tämä ei tehoa, lisko säntää pakoon kohti lähimpää puuta – jälleen kahdella jalalla juosten jopa 25 km/h. Vauhti on hyvää tasoa ihmisellekin: 100 metriä taittuisi aikaan 14,4 s. Lisäksi on huomattava, että eläimen kokonaispituus on noin 90 cm, josta 2/3 voi olla häntää. Miksi lisko sitten juoksee kahdella jalalla kuten basiliski (jeesuslisko), joka tosin juoksee veden päällä? – Liskolla painopiste on melko takana, joten nopea kiihdytys aiheuttaa keulimisen[74]. Epätasaisessa maastossa, jossa on esteitä, lisko juoksee turvallisemmin pystyasennossa.[75]

Kalat muokkaa

 
Merineuloihin kuuluva korulehvähevonen (Phyllopteryx taeniolatus) elää Australian eteläosien vesissä.

Vuonna 2022 oli Australian vesissä FishBasen mukaan yhteensä 5012 kalalajia, joista 557 oli endeemisiä (11%). Makean veden kalalajeja oli 383, joista endeemisiä 137 (36 %), alkuperäisiä 214 (56 %) ja tuotuja 32 (8 %). Ryhmä alkuperäinen ('native') tarkoittaa lajeja, jotka esiintyvät luontaisesti alueella. FishBase lohkaisee tästä ryhmän endeeminen eli kotoperäinen, mikä tarkoittaa lajeja, jotka esiintyvät alueella luontaisesti mutta ei muualla.[76] Monien sivustojen (kuten Chapman 2009) endeemisyysluvut ovat perustuneet Hoesen arvioon 24 %, joka on vuodelta 2006.[77]

Huolimatta yleisistä väitteistä, että australiankeuhkokalan silmistä ei olisi juuri mitään hyötyä,[78] jo vuonna 2005 havaittiin, että lajilla on suuremmat valoherkät solut kuin muilla selkärankaisilla. "Niiden silmät on ilmeisesti suunniteltu optimoimaan sekä herkkyys että värinäkö", sanoi Queenslandin yliopiston tutkija Helena Bailes. Ihmisellä on kolmenlaisia värejä tunnistavia aistinsoluja, mutta sillä niitä on viisi.[79] Näköaistin lisäksi se havaitsee sähköaistinsoluillaan piilossa olevien saaliiden tuottamat heikot sähkökentät. Lajia on kutsuttu "eläväksi fossiiliksi", koska oikeista fossiileista on laskettu, että laji on säilynyt lähes muuttumattomana yli 380 Ma.[80] mikä ei ole huono tulos. Vuonna 2021 havaittiin, että lajilla oli perimässään 43 miljardia emäsparia, 14 kertaa enemmän kuin ihmisellä.[81] Australiankeuhkokala suosii rauhallisia vesiä. Vähähappisissa oloissa se käy pinnalla pari kertaa tunnissa siemaisemassa keuhkoonsa ilmaa.[80]

Australian lounaisnurkan pienet salamanterikuoreet elävät yleensä happamassa vedessä, jonka pH on noin 4. Kun altaat kuivuvat, ne kaivautuvat pohjaveden kostuttamaan hiekkaan ja horrostavat hengittäen ihon kautta,[82]

Nykyisen makean veden kalalajiston alkuperästä on vain vähän fossiilisia todisteita. Poikkeuksia ovat australiankeuhkokala ja kaksi arapaimalajia suvusta Scleropages, joilla on selviä Pangea–Gondwana-yhteyksiä. Salamanterikuoreella yhteydet ovat jo epävarmempia. Loput todisteet alkuperästä perustuvat eläinmaantieteellisiin alueisiin. Gondwanalainen alkuperä on siten hyvin mahdollista myös "ainakin viidellä muulla heimolla": talkameltit, kurkkukuoreet, kuorekaloihin kuuluvat meltit, etelänkuoreet ja etelänbassit. Noin 70 prosentilla Australian sisävesien kalalajeista on vahvoja sukulaisuussuhteita Indopasifisen merialueen kaloihin. Tässä luokassa ovat merkittävimpiä merimonnit, korallimonnit, hopeakylkikalat, sateenkaarikalat sekä sinisilmät, tiikeriahvenet, torkkujat ja tokot.[83]

Suosittuja alkuperäisiä makean veden pyyntikaloja ovat etelänbassit Maccullochella peelii (Murray cod) ja Macquaria novemaculeata (Australian bass) sekä Pohjois-Australian barramundi.[84] Pohjoisessa elää myös 2 "vaarantunutta" Glyphis-suvun makean veden tiikerihailajia. Vuonna 2009 molemmat olivat vielä luokassa "erittäin uhanalainen".[85][86]

Australiaan on tuotu useita sisävesikaloja: taimen, puronieriä, kirjolohi, lohi, kuningaslohi, ahven, karppi, moskiittokala jne.[87]

Moskiittokala (marmorimoskiittokala, Gambusia holbrooki) tuotiin Australiaan vuonna 1925 malarian torjumiseksi.[88] Queenslandissa on ollut kuitenkin viranomaisten tukema kampanja tätä kalaa vastaan.[89] Tutkimus ei ole vahvistanut moskiittokalan osuutta sukupuuttoihin tai edes paikallisiin lajikatoihin, mutta yksi laji on ehkä hävinnyt Stradbroke-saarelta tulokkaan takia.[90] Kaakkois-Australiassa on ollut pitkään Queenslandia runsaampi moskiittokalakanta,[91] silti Murray-Darling-jokialueella kalastusbisnes tuottaa hyvin.[92] Vuoden 2023 alussa alueen joet olivat laajalti rehevöityneitä ja heikossa hapessa,[93] ja kymmenisen vuotta aiemmin useimpien jokien ekosysteemien terveysluokitus oli huono tai erittäin huono.[94]

Murray-Darlingin vesien samentumisesta ja miellyttävyyden vähenemisestä syytetään toista tulokasta: karppia, jonka osuus kalojen biomassasta on alueella jopa 90 %. "Karpilla on myös tuhoisa vaikutus biologiseen monimuotoisuuteen, ja se on hävittänyt alkuperäiset kalakannat monilla alueilla", kertoi Australian hallitus esitellessään uutta hankettaan: yli 3800-sivuista suunnitelmaa, jossa karppien juhlat aiotaan lopettaa tartuttamalla kaloihin herpesvirusta. Karppeja vastaan on jo käytetty räjähteitä, myrkkyjä, ansoja ja sähköiskuja.[95] Myös Victorian hallitus kertoo karppien vaikutuksesta: Karppi tuotiin Australiaan 1800-luvun puolivälissä, mutta vasta 1970-luvun tulvien aikaan se alkoi levitä voimakkaasti. Karppien on epäilty myötävaikuttaneen alkuperäisten kalojen vähenemiseen, mutta asiaa ei ole selvitetty tarkasti.[96]

Englannista tuotu taimen on ehkä Australian tärkein urheilukala.[97] Se syö pieniä kaloja, kuten melttejä, sekä hyönteisiä, nilviäisiä ja äyriäisiä.[98] Kytridiomykoosi on vähentänyt uhanalaista Litoria spenceri -sammakkolajia, silti "taimenen uskotaan olevan suurin syy tämän lajin kannan vähenemiseen".[99]

 
Aaltokeisarikala Luoteis-Australian vesillä.

Valtaosa Australian kalalajeista on merikaloja. Kummajaisiin kuuluvat mureenat ja oravakalat sekä merineulat ja merihevoset, joiden koiraat hautovat naaraiden munat vatsapussissaan. Meriahvenet-alaheimon kaloja Australiassa on 80 lajia. Jättimeriahven on maailman suurimpia luukaloja: pituus jopa 2,7 m ja paino 400 kg. Piikkimakrillien heimossa on 50 hopeista parvikalaa, joita pyydetään kaupallisesti. Isolla valliriutalla elää paljon pieni- ja keskikokoisia riuttakaloja, näitä ovat koralliahvenet, perhokalat, keisarikalat, tokot, kardinaaliahvenet, huulikalat, säppikalat ja välskärikalat. Riutalla elää myös useita myrkyllisiä kalalajeja – kivikala, pallokala, siipisimppu jne. – joiden myrkky voi tappaa ihmisen. Myrkyllisiä keihäsrauskulajeja on 11, joista suurin on isokeihäsrausku. Barrakudat kuuluvat riutan suurimpiin lajeihin. Suuria riuttakaloja ei kuitenkaan pidä syödä mahdollisen ciguatera-myrkytyksen vuoksi[100].

Australian vesissä elää ainakin 322 rustokalat-luokan lajia – lohkoista hait 182 ja rauskut 125 ja lahkosta sillikuningaskalat 15 – ja määrä muuttuu tutkimusten myötä. Lahkosta luomihaikalat on havaittu 84 lajia (mm. heimoista tiikerihait 32, syvännekissahait 19 ja kissahait 16). Partahaikalat-lahkosta on löytynyt 23 lajia, joihin kuuluvat partahait-heimon 10 lajia. Piikkihait-lahkon lajeja on Australian vesissä laskettu olevan 48. Sarvihaikalat-lahkosta on löytynyt 3 lajia: australiansarvihai, töyhtösarvihai ja seeprasarvihai.[101]

Vuonna 2004 hai hyökkäsi provosoimatta ihmisen kimppuun 12 kertaa, joista 3 oli tappavia.[102] Vain 3 hailajia muodostaa merkittävän uhan ihmiselle: härkähai, tiikerihai ja valkohai. Jotkin Queenslandin ja Uuden Etelä-Walesin suosituimmista rannoista on suojattu haiverkoilla. Menetelmä on vähentänyt sekä vaarallisten että harmittomien lajien määrää, kun hait takertuvat vahingossa verkkoihin. Toinen haiden määrää huomattavasti vähentänyt toiminta on ylikalastus, ja monet lajit ovat nykyään uhanalaisia. Mandurahissa Perthin lähellä sijaitsevalta rannalta löytyi vuonna 1988 kitahai. Lajista tiedetään hyvin vähän, mutta löytö viittaa siihen, että lajia esiintyy Australian rannikkovesissä.[103]

Selkärangattomat muokkaa

Maan ja sisävesien eläimet muokkaa

Australian selkärangattomat lajit
Pääjakso todettu arvio Phylum
Sienieläimet 1 476 3 500 Porifera
Polttiaiseläimet 1 705 2 200 Cnidaria
Laakamadot 1 593 10 000 Platyhelminthes
Väkäkärsämadot 56 160 Acanthocephala
Sukkulamadot 2 060 30 000 Nematoda
Nilviäiset 8 700 12 250 Mollusca
Nivelmadot 2 192 4 230 Annelida
Käsnäjalkaiset 71 80 Onychophora
Piikkinahkaiset 1 475 2 000 Echinodermata
Esiselkäjänteiset 17 22 Hemichordata
Äyriäiset* 7 266 9 500 Crustacea*
Hämähäkkieläimet* 6 615 31 338 Arachnida*
Hyönteiset* 62 000 205 000 Insecta*
Merilukit* 215 – Pycnogonida*
Tuhatjalkaiset* 553 3 100 Myriapoda*
Kuusijalkaiset* 338 2 070 Hexapoda*
Muut 2 371 5 015
Yhteensä 98 703 320 465
* Niveljalkaiset-pääjaksosta. Lähde: Chapman ym. 2009.[1]

Australian arviolta 200 000 eläinlajista noin 96 % on selkärangattomia. Vaikka selkärangattomien kokonaislajisto on vielä selvittämättä, pidetään 90:tä prosenttia hyönteisistä ja nilviäisistä kotoperäisinä.[104] Selkärangattomat täyttävät useita ekologisia lokeroita ja ovat tärkeitä kaikissa ekosysteemeissä hajottajana, pölyttäjänä ja ravintolähteenä. Suurin selkärangattomien ryhmä on hyönteiset, joita on 75 % Australian tunnetuista eläinlajeista. Monimuotoisimmat hyönteislahkot ovat kovakuoriaiset (28 200 lajia), perhoset (20 816) sekä pistiäiset (12 781). Kaksisiipisiä (kärpäset ja hyttyset) on 7 786, nivelkärsäisiä (mm. luteet ja kirvat) 5 650 ja suorasiipisiä (heinäsirkat, sirkat ja hepokatit) 2 827 lajia.[105] Muurahaisia tunnetaan 1 275 lajia.[106] Alkuperäistä eläimistöä merkittävästi uhkaaviin vieraslajeihin kuuluvat muun muassa saksanampiainen, tulimuurahainen, Anoplolepis gracilipes ja villiintynyt hunajamehiläinen, joka kilpailee alkuperäisten mehiläisten kanssa.[107]

Australiassa elää laaja kirjo hämähäkkieläimiä, joihin kuuluu myös joitain erittäin myrkyllisiä hämähäkkejä, kuten tunneliverkkohämähäkki (Atrax robustus) ja punaselkähämähäkki, joiden puremat voivat olla tappavia.[108][109] Australiassa elää myös 8 valeskorpioni- ja 9 skorpionilajia sekä tuhansia punkkilajeja.

Nivelmatojen alaluokassa harvasukasmadot on monia vedessä eläviä heimoja ja alkuperäisiä maalla eläviä heimoja, kuten änkyrimadot (Enchytraeidae) ja aidot kastemadot Acanthodrilidae, Octochaetidae ja Megascolecidae. Jälkimmäiseen kuuluu maailman suurin maamato Megascolides australis, jota esiintyy ainoastaan Victorian Gippslandissa ja joka voi kasvaa kolmemetriseksi.[110]

Australiassa elää yli 100 Parastacidae-heimoon kuuluvaa makean veden rapulajia. Niihin kuuluu maailman pienin rapu Tenuibranchiurus glypticus, joka täysikasvuisenakin on pituudeltaan alle 3 cm, sekä maailman suurin rapu Astacopsis gouldi, jonka pituus voi olla 76 cm ja paino 4,5 kg.[111] Cherax-rapusukuun kuuluu vesiviljelyssä kasvatettujen marronirapujen ja sinipunarapujen lisäksi jappirapu.[112] Engaeus-suvun ravut, jotka tunnetaan yleisesti maarapuina, ovat Australiassa myös yleisiä. Ne ovat vain osittain vesieläimiä ja viettävät suurimman osan elämästään kaivamissaan koloissa. Australiassa elää myös 7 Austrothelphusa-suvun taskurapulajia[113]. Sisämaan rapuja (Austrothelphusa transversa) näkee harvoin, mutta niitä asustelee jokitörmän koloissa miljoonia. Kolonsa aukon tukkimalla ne voivat säilyä hengissä 6 vuotta kuivuuskauden yli menettäen liki puolet ruumiinsa vedestä.[114] Vain Tasmaniassa esiintyvää primitiivistä Syncarida-ylälahkoon kuuluvaa makean veden Anaspididae-äyriäisheimoa pidetään elävänä fossiilina.

Merieläimet muokkaa

 
Pieni sinirengastursas (Hapalochlaena lunulata) on maailman myrkyllisimpiä lajeja.

Australian vesissä elää valtava kirjo selkärangattomia merieläimiä. Niistä suuri osa esiintyy Ison valliriutan alueella. Tähän eläimistöön kuuluvat sienieläimet, polttiaiseläimet (meduusat, korallit, merivuokot), piikkinahkaiset (merisiilit, meritähdet, käärmetähdet, merimakkarat), lonkerojalkaiset ja nilviäiset (kotilot, mustekalat, simpukat, nivelkotilot).[115] Myrkyllisiin selkärangattomiin kuuluvat australiankuutiomeduusa,[116] 3 sinirenkaista tai -juovaista tursaslajia (Hapalochlaena)[117] sekä 10 keilakotilot-heimon lajia, jotka voivat aiheuttaa ihmiselle hengityselinten toiminnan lamaantumisen tai kuoleman. Piikkikruunu-meritähti elää Valliriutalla yleensä harvassa, mutta toistaiseksi tuntemattomasta syystä populaatio voi joskus lisääntyä niin suureksi, että se ylittää riutan kantokyvyn, ja korallia syödään nopeammin kuin se kykenee uudistumaan.[118] Muita ongelmallisia meriselkärangattomia ovat maahan tuodut tuholaiset, kuten vihersimpukka sekä Musculista senhousia ja Mytilopsis sallei -simpukat sekä Asterias amurensis -meritähti, jotka kaikki pyrkivät syrjäyttämään alkuperäisiä lajeja.[107]

Meriäyriäisistä parhaiten tunnettuja ovat yleensä suurikokoiset kuoriäyriäiset, joihin kuuluu myös valtaosa ihmisten ravintonaan käyttämistä äyriäisistä. Pohjois-Australian lämpimissä vesissä elää useita kymmenjalkaisryhmiä, kuten taskuravut, erakkoravut, langustit ja Dendrobranchiata-katkaravut. Kuoriäyriäisten Peracarida-ylälahkoon kuuluvat katkat ja siirat puolestaan ovat paljon monimuotoisempia Etelä-Australian kylmissä vesissä. Huonommin tunnettuja äyriäisryhmiä ovat pienikokoisemmat airojalkaiset, kilpipäiset, kidusjalkaiset, siimajalkaiset, hankajalkaiset ja raakkuäyriäiset.

Huomattavia äyriäislajeja ovat muun muassa maailman toiseksi suurin taskurapulaji, jättiläisrapu, joka elää syvissä vesissä ja voi painaa 13,5 kg[119], sekä australialaisen langustiheimon lajit, kuten kivihummeri, joilla ei ole saksia toisin kuin hummereilla.

Ihmisen vaikutus muokkaa

 
Tiikeripussikissa on Australian alkuperäinen laji, jonka tila on vaarantunut ihmisen toimien ja ketun saapumisen vuoksi.

Australian alkuperäiskansat ovat hyödyntäneet monipuolisesti meren ja maan antimia. Pieniä ja keskikokokoisia pyhiä kenguruita metsästettiin enemmän kuin nopealiikkeisiä isoja lajeja. Lyhytpyrstöliitäjät kuuluivat mieliriistaan koko pesimäkauden. Esimerkiksi marraskuussa kerättiin myrskyjen jälkeen rantaan ajautuneita lintuja koko kaakkoisrannikolta. Hyönteisistä tärkeimpiä olivat mehiläiset (hunajan takia) sekä perhoset ja kovakuoriaiset ja niiden toukat. Horrostavia Agrotis infusa -yökkösiä (bogong moth) mentiin talvisin keräämään Snowy Mountains -vuorilta.[120] Endoxyla leucomochla -lajin Witchetty-toukat ovat Australiassa kuuluisaa alkuperäisravintoa.[121]

Vuonna 2005 julkaistiin tutkimus, jossa todettiin, että yksipuoliseen ruokavalioon tottunut Genyornis newtoni -jättisorsa kuoli sukupuuttoon ekosysteemin muuttuessa 50 000 – 40 000 v sitten. Tekijät sanoivat spekuloivansa, että ihmisten sytyttämät maastopalot muuttivat "puiden, pensaiden ja ravinteikkaiden niittyjen mosaiikin" nopeasti aavikkopensaikoksi. Todisteita väitteelle ei esitetty.[122] Vuonna 1987 ilmestyneen teoksen mukaan dingo näyttää olleen ainoa eläin, jonka ihmiset toivat Australiaan noin 3 000 v sitten. Tuolloin aboriginaalien yhteiskunnassa näyttää tapahtuneen suuria muutoksia. Tätä seurasi kahden suuren pussieläimen (pussisusi ja pussipiru) katoaminen mantereelta, mihin kirjoittaja arvelee menneen useita tuhansia vuosia. Muita sukupuuttoja, joihin aboriginaalit olisivat olleet osallisia, teos ei mainitse.[120] Mantereen viimeisin pussihukan fossiili on kuitenkin Perthin alueelta 3090 ± 90 14C BP. Pussipirut katosivat samoihin aikoihin.[123]

Eurooppalaisten saapumisen jälkeen, alkuperäisen eläimistön suora hyväksikäyttö, niiden elinympäristön tuhoaminen ja uusien eksoottisten saalistajien ja kilpailevien kasvinsyöjien tuominen maahan on aiheuttanut noin 27 nisäkäslajin, 23 lintulajin ja 4 sammakkolajin sukupuuton.[124]

Nykytila muokkaa

 
Metsäpalo Kakadun kansallispuistossa.

Uhat muokkaa

Itsenäisten tutkijoiden liittovaltiolle 2001 tekemässä ympäristön tilaa käsittelevässä raportissa todettiin ympäristön ja ympäristönhoidon tilan muuttuneen edelliseen 1996 raporttiin verrattuna huonompaan suuntaan. Erinäisistä raportissa määritellyistä ympäristön tilaa uhkaavista tekijöistä maan mineralisoituminen, hydrologisen tilan muuttuminen, maan autioituminen, ekosysteemin sirpaloituminen, huono ylläpito sekä vieraslajit muodostivat huomattavia ongelmia Australian luonnon monimuotoisuuden suojelemiselle.[125]

Eksoottisten eläinten suunniteltu, tahaton ja luonnollinen ilmestyminen Australiaan on aiheuttanut huomattavaan määrään maata valtaavia, villiintyneitä ja tuholaislajeja, jotka ovat kukoistaneet ja muodostuneet luonnolle haitalliseksi tekijäksi. Maahan saapuneet organismit vaikuttavat ympäristöön monella tapaa. Jänikset rappaavat maan taloudellisesti käyttökelvottomaksi. Ketut harventavat kotoperäistä eläimistöä, ja agakonna myrkyttää metsästäjänsä tullessaan syödyksi. Alaa valtaaviin lajeihin kuuluvat pihamaina, karppi, tulimuurahainen ja Musculista senhousia -nilviäinen. Ongelma liittyy alkuperäislajeja syrjäyttävään kasvillisuuteen ja tauteihin, sieniin ja loisiin. Kalliit, kovatöiset ja aikaa vievät toimenpiteet näiden lajien hillitsemiseksi eivät ole tuottaneet suurempaa tulosta, ja siksi tämä on edelleen suuri ongelma Australian luonnon monimuotoisuuden suojelussa.[107]

Suojelutoimet muokkaa

 
1.jättikenguru, 2.puukenguru, 3.pussihukka, 4.vesinokkaeläin, 5.nokkasiili, 6.neitokakadu, 7.kaka*, 8.kakapo*, 9.kuningasparatiisilintu, 10.emu, 11.kypäräkasuaari, 12.kiivi*, 13.lyyralintu, 14.punanokkatalekana, 15.tuatara*, 16.australiankeuhkokala, 17.kultatöyhtökakadu.
– * Uusi-Seelanti. Sergei Juzhakov, n. 1903.

Suuri osa Australian eläimistöstä on suojeltu lainsäädännöllä. Merkittävä poikkeus ovat kengurut, jotka lisääntyvät runsaasti, niin että niiden kantaa joudutaan säännöllisesti vähentämään.[126]

Australian vuonna 1992 allekirjoittaman biodiversiteettisopimuksen asettamia velvollisuuksia täyttämään säädettiin Environment Protection and Biodiversity Conservation Act 1999 (EPBC Act). Asetus suojelee kaikkia alkuperäisiä eläinlajeja ja määrittelee uhanalaisten lajien tunnistamisen ja suojelutoimet. Jokaisessa osavaltiossa ja territoriossa on uhanalaisista eläinlajeista omat lakimääräiset luettelot. EPBC Actin perusteella on määritelty joko vaarantuneeksi tai uhanalaiseksi 380 lajia, ja lisäksi on suojelun kohteena muita lajeja osavaltioiden ja territorioiden lainsäädännön perusteella.[124] Australian kaikki eläinlajit on listattu, ja se on keskeinen tekijä Australian eläimistön ja luonnon monimuotoisuuden suojelussa. Liittovaltion hallitus perusti 1973 Australian Biological Resources Studyn (ABRS), joka koordinoi eläimistön ja kasvillisuuden taksonomioiden, tunnistamisen, luokittelun ja levinneisyyden tutkimista. ABRS ylläpitää ilmaista verkkotietokantaa, jossa on luetteloituna suuri osa Australian eläimistä ja kasveista.[127] Australia on Kansainvälisen valaanpyyntikomission (IWC) jäsen ja vastustaa voimakkaasti kaupallista valaanpyyntiä. Australian vesillä ovat kaikki valaslajit suojeltuja.[128] Australia on myös allekirjoittanut CITES -sopimuksen ja rajoittaa kaikkien uhanalaisten lajien maastavientiä.[129]

Jokaiseen osavaltioon ja territorioon on perustettu suojelualueita suojelemaan ja säilyttämään maan ainutlaatuista ekosysteemiä. Näihin alueisiin kuuluu kansallispuistoja ja muita alueita, kuten 64 suota, jotka on rekisteröity Ramsarin sopimukseen ja maailmanperintöluetteloon. Vuonna 2002 oli Australian kokonaispinta-alasta suojeltua aluetta 10,8 % (774 619,51 km²).[130] Merien monimuotoisuuden säilyttämiseksi on suojelualueita perustettu myös useille merialueille. Alueet kattoivat vuonna 2023 9,6 % (860 320 km²) Australian aluevesistä.[131] Ison valliriutan suojelua hallinnoi Great Barrier Reef Marine Park Authority. Vuonna 2001 ilmestyneessä selonteossa pidettiin neljää lajia ylikalastettuna: sinievätonnikala, harmaahai, tiikerikatkarapu ja käärmemakrillien heimoon kuuluva Rexea solandri.[132]

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. ↑ a b Chapman, A.: Numbers of Living Species in Australia and the World 9/2009. DCCEEW, AUS. Arkistoitu
  2. ↑ Martin, Stella: Snakes of the tropical savannas 2004. Tropical Topics No. 80.
  3. ↑ Nowatschin, Jan: 10 Most Poisonous Animals in the World 1.3.2023. Animals around the globe. Arkistoitu,
  4. ↑ The Most Venomous Animals in Australia (Youtube video 10min 38s) 30.3.2019. Trend Max.
  5. ↑ Graham, Victoria: Top 10 most venomous animals in Australia 14.5.2015. Australian Geographic. Arkistoitu,
  6. ↑ Reef Stonefish 20.4.2021. Australian Museum. Arkistoitu
  7. ↑ Flora and fauna 2012. Department of Foreign Affairs and Trade, Australia.
  8. ↑ 20 million years ago - Australia's splendid isolation © 2004. Australian Museum.
  9. ↑ O’Brien, Charlotte L. ym.: The enigma of Oligocene climate and global surface temperature evolution (Wilkesin maan edustalla kylmeni: n. 20°C, 31 Ma → n. 13°C, 23 Ma. Kuva 2D.) 28.9.2020. PNAS.
  10. ↑ Monroe, Michael Henry: Oligocene Australia - 36.6-23.7 Ma 19.4.2011. Australia: The Land Where Time Began. Arkistoitu
  11. ↑ Archer, M. ym.: First Mesozoic mammal from Australia-an early Cretaceous monotreme (318:363–366) Nature. 1985.
  12. ↑ Godthelp, H. ym.: Earliest known Australian Tertiary mammal fauna (356:514–516) Nature. 1992.
  13. ↑ Townsend, C. R. ym.: Essentials of Ecology (luku: The Ecology of Evolution. 2. p.) 2002. Blackwell Publishers. ISBN 1-4051-0328-0. Verkkoversio
  14. ↑ Moyal, Ann: Platypus, s. 4–7. 2001. A&U. ISBN 1-86508-804-8.
  15. ↑ Mammalia (luku 15): Tachyglossidae, s. 10.
  16. ↑ Mammalia (luku 19): Biogeography and Phylogeny of the Metatheria
  17. ↑ Mammalia (luku 20): Thylacinidae, s. 3–5.
  18. ↑ Tasmanian Devil 19.9.2012. Tasmania Parks & Wildlife Service.,
  19. ↑ Quolls © 2023. Bush Heritage Australia. Arkistoitu,
    • Quolls 3.10.2021. DCCEEW AUS.,
    • Quolls of Australia Threatened species and communities, Australian Government. Viitattu 18.7.2008.
  20. ↑ Dasyurus maculatus 3.10.2021. DCCEEW AUS. Arkistoitu
  21. ↑ a b Nurminen, Matti ym. (1987): s. 398, 404.
  22. ↑ Olson, K.: Planigale ingrami 2008. Animal Diversity Web. Viitattu 22.3.2023.
  23. ↑ Dunnarts © 2023. Bush Heritage Australia. Arkistoitu Viitattu 22.3.2023.
  24. ↑ Mammalia (luku 23): Notoryctidae
  25. ↑ All about bandicoots, our little Aussie digger © 2023. City of Hobart. Arkistoitu
  26. ↑ Bandicoot Facts 12.6.2015. Active Wild. Arkistoitu
  27. ↑ Nurminen, Matti ym. (1987): s. 406–409.
  28. ↑ Vombatiformes ITIS. Viitattu 28.7.2008.
  29. ↑ Mammalia (luku 31): Phascolarctidae
  30. ↑ Mammalia (luku 32): Vombatidae
  31. ↑ a b Wilson & Reeder: Macropodiformes (3. p.) Mammal Species of the World. Bucknell Univesity. Viitattu 20.7.2008.
  32. ↑ a b Mammalia (luku 29): Macropodidae
  33. ↑ Mammalia (luku 30): Potoroidae
  34. ↑ Red Kangaroo 2013. National Geographic.
  35. ↑ Wet Tropics Management Agency: Musky rat-kangaroo An interpretive news letter for the tourism industry. Queensland. 1997. Environmental Protection Agency. Viitattu 20.7.2008.
  36. ↑ a b c Native Rodents 1/2011. DPIPWE Tasmania.
  37. ↑ Savolainen, Peter ym.: A detailed picture of the origin of the Australian dingo, obtained from the study of mitochondrial DNA (Discussion) 6.8.2004. PNAS. Arkistoitu
  38. ↑ Balme, Jane ym.: New dates on dingo bones from Madura Cave provide oldest firm evidence for arrival of the species in Australia 19.7.2018. Nature. Arkistoitu
  39. ↑ Mammalia (luku 57): Dugongidae
  40. ↑ Seals and sea-lions 15.10.2021. DCCEEW AUS. Arkistoitu
  41. ↑ Native animal facts: Emu
  42. ↑ Boles, Walter: Birds in Australia: Fossil History - chronological 2001. Australian Museum.,
  43. ↑ Native animal facts: Parrots
  44. ↑ Native animal facts: Laughing kookaburra
  45. ↑ Native animal facts: Bowerbirds
  46. ↑ Native animal facts: Lyrebirds
  47. ↑ Native animal facts: Little penguin
  48. ↑ Rowley, Jodi: Systematics and conservation status of Australian frogs 6.3.2019. Australian Museum. Arkistoitu
  49. ↑ Frogs of Australia 2016. Wildlife Tourism Australia. Arkistoitu
  50. ↑ a b c Frogs of Australia – Taxonomy ARC. Arkistoitu,
  51. ↑ Amphibia and Reptilia (luku 11): Family Bufonidae,
  52. ↑ Amphibia and Reptilia (luku 7): Family Myobatrachidae
  53. ↑ Amphibia and Reptilia (luku 6): Biogeography and phylogeny of the Anura, s. 2.
  54. ↑ Amphibia and Reptilia (luku 10): Family Ranidae, s. 3.
  55. ↑ Factsheet: Chytridiomycosis (Amphibian chytrid fungus disease) (pdf) Environment.gov.au. 2004. Australia: Department of the Environment and Heritage. (englanniksi)
  56. ↑ Salt water crocodile © 2023. San Francisco Zoo. Arkistoitu
  57. ↑ a b c McGhee, Karen: Learning to live with a carnivore 28.12.2022. Australian Geographic.
  58. ↑ Crocodile & Alligator 30.8.2021. Farm Transparency Project. Arkistoitu,
  59. ↑ Marine turtles in Australia 15.10.2021. DCCEEW, AUS.
  60. ↑ Native animal facts: Freshwater turtles
  61. ↑ Pig-nosed Turtle IUCN 2022 Red List.
  62. ↑ Zhuang, Yan: Can Australia Save a Rare Reptile by Moving It to a Cooler Place? 13.12.2022. The New York Times. Arkistoitu
  63. ↑ Native animal facts: Snakes
  64. ↑ The deadliest snakes in Australia © 2022. Nature 4 You. Arkistoitu
  65. ↑ Amphibia and Reptilia (luku 35): Elapidae, s. 7–10
  66. ↑ Amphibia and Reptilia (luku 34): Family Colubridae
  67. ↑ Amphibia and Reptilia (luku 33): Family Boidae
  68. ↑ Amphibia and Reptilia (luku 32): Family Typhlopidae
  69. ↑ Amphibia and Reptilia (luku 38): Family Acrochordidae
  70. ↑ Dahlström, Harri ym. (1988): s. 264.
  71. ↑ Uetz, Peter & Hallermann, Jakob: Advanced search results Hamburg. 27.1.2023. The Reptile Database.,
  72. ↑ Pest Risk Assessment: Perentie (s. 4) 2011. DPIPWE, Tasmania. Arkistoitu
  73. ↑ Perentie catching rabbit (David Attenborough: "Life in Cold Blood". Video 1min 59s.) 9.2.2010. BBC.
  74. ↑ Phillips, Kathryn: Lizards Pull A Wheelie 17.6.2008. Journal of Experimental Biology. Arkistoitu
  75. ↑ Frilled Lizard © 2018. About Animals. Arkistoitu,
  76. ↑ Froese, R. & Pauly, D. ym.: List of Freshwater Fishes reported from Australia 2022. FishBase. Viitattu 3.2.2023.
  77. ↑ Chapman, Arthur D.: Numbers of Living Species in Australia and the World 2nd edition (s. 17) 9/2009. ABRS. Arkistoitu
  78. ↑ Garner, S.: Neoceratodus forsteri 2011. University of Michigan. Arkistoitu
  79. ↑ Fish sees ancient world in technicolour 6.10.2005. Laboratory News. Arkistoitu
  80. ↑ a b Australian lungfish FishBase. Arkistoitu Viitattu 6.2.2023.
  81. ↑ Lu, Donna: Australian lungfish has largest genome of any animal sequenced so far 18.1.2021. New Scientist. Arkistoitu
  82. ↑ Bray, D.: Salamanderfish 2017. Fishes of Australia. Arkistoitu,
  83. ↑ Walton, D. ym., 1987. (Joku siirsi vuosien 1987 ja 2023 välillä kurkkukuoreet Prototroctidae talkamelttien alaheimoksi Prototroctinae ja etelänkuoreet Aplochitonidae melttien alaheimoksi Aplochitoninae.) s. 192,
    • Dahlström, Harri ym. (1988): s. 68. (Kurkkukuoreet ja etelänkuoreet.)
  84. ↑ Australian Native Freshwater Fish Species Native fish Australia. Arkistoitu,
  85. ↑ Glyphis glyphis (Bizant River Shark / Speartooth Shark / keihäshai) IUCN Red List of Threatened Species. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 1.3.2023. (englanniksi)
  86. ↑ Glyphis garricki (Northern River Shark) IUCN Red List of Threatened Species. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 1.3.2023. (englanniksi)
  87. ↑ List of Introduced Fishes reported from Australia FishBase. Arkistoitu Viitattu 1.3.2023.
  88. ↑ Mosquito fish - our aquatic cane toads? 22.11.2014. ABC radio. Arkistoitu
  89. ↑ Gambusia or mosquitofish 14.12.2018. Queensland Government. Arkistoitu
  90. ↑ Rowe (2008): s. 45–54
  91. ↑ Rowe (2008): levinneisyyskartta s. 19
  92. ↑ Fish of the Murray–Darling Basin (Arkistoitu – Internet Archive) 17.8.2021. Murray-Darling Basin Authority. Arkistoitu
  93. ↑ Water quality (Arkistoitu – Internet Archive) Murray-Darling Authority. 1/2023 arkistoitu
  94. ↑ River health – State of the Environment 2015 päivitetty 10.8.2020. NSW EPA. Arkistoitu
  95. ↑ National Carp Control Plan päivitetty 30.1.2023. DAAF AUS. Arkistoitu,
  96. ↑ Impacts of Carp in Wetlands 2017. The State of Victoria Department of Environment, Land, Water and Planning. Arkistoitu "Carp have been suspected as a contributor to the decline of native fish in Australia, although the impacts are not well quantified."
  97. ↑ Brown Trout © 2023. State of New South Wales. Arkistoitu
  98. ↑ McGrouther, Mark: Brown Trout, Salmo trutta Linnaeus, 1758 27.1.2021. Australian Museum. Arkistoitu
  99. ↑ Litoria spenceri – Spotted Tree Frog © 2023. Species Profile and Threats Database, Canberra. Arkistoitu
  100. ↑ Louhija, Antti: Ciguatera – trooppinen kalamyrkytys 400 vuotta historiaa ja nykyisyys Duodecim. Arkistoitu Viitattu 12.4.2008.
  101. ↑ Simpfendorfer, Colin ym.: A Report Card for Australia’s Sharks March 2019. Fisheries Research and Development Corporation. Arkistoitu
  102. ↑ SAF Statistics for the Worldwide Locations with the Highest Shark Attack Activity Since 1990 International Shark Attack File. 2005. Florida Museum of Natural History.
  103. ↑ McGrouther, Mark: Megamouth Shark 31.3.2021. Australian Museum. 2007 versio
  104. ↑ Williams, J. ym. (2001): Biodiversity, s. 124
  105. ↑ Insects and their allies (Arkistoitu – Internet Archive) CSIRO.
  106. ↑ Ants in Australia 2001. CSIRO.
  107. ↑ a b c Williams, J. ym. (2001): Biodiversity, s. 106–109
  108. ↑ Funnel-web Spiders 22.7.2022. Australian Museum. Arkistoitu
  109. ↑ Redback Spider 25.7.2022. Australian Museum. Arkistoitu
  110. ↑ Blakemore, Rob: Australian Earthworms 25.2.2019. Australian Museum. Arkistoitu
  111. ↑ Short, John W.: Freshwater Crayfish 11/2000. Queensland Museum.
  112. ↑ Australian Faunal Directory: Cherax
  113. ↑ Australian Faunal Directory: Genus Austrothelphusa. Bott, 1969
  114. ↑ Inland Freshwater Crab © 2010–2023. Queensland Museum. Arkistoitu,
  115. ↑ Chapter 2 – The Australian marine invertebrate fauna (A Report for Environment Australia) Overview of the Conservation of Australian Marine Invertebrates. 7/2002. Australian Museum. Viitattu 20.7.2008.
  116. ↑ Box Jellyfish Profile National Geographic. Arkistoitu Viitattu 20.7.2008.
  117. ↑ Potter, Darryl & Short, John: Blue-ringed Octopus, Fact Sheet 2011. Queensland Museum. Arkistoitu "Jos elvytystä ei aloiteta hengitysvaikeuksien ja halvaantumisen alkaessa, uhri menettää tajuntansa ja kuolee hapenpuutteeseen.",
  118. ↑ Lassig, Brian: Controlling Crown-of-Thorns Starfish 4/1995. Great Barrier Reef Marine Park Authority. Arkistoitu
  119. ↑ First View Of Giant Crabs - At Home On The Slope 1.12.2003. ScienceDaily. Viitattu 24.1.2009.
  120. ↑ a b Walton, D. ym. (1987). s. 227–229.
  121. ↑ Bock, David & Atkins, Brendan: Witchetty grubs 11.11.2018. Australian Museum. Arkistoitu
  122. ↑ Miller, G. ym.: Ecosystem Collapse in Pleistocene Australia and a Human Role in Megafaunal Extinction (Science, 8.7.2005, s. 287–290) ResearchGate.
  123. ↑ A catalogue of fossil sites containing the thylacine (Thylacinus cynocephalus) © 2023. The Recently Extinct Plants and Animals Database. Arkistoitu,
  124. ↑ a b EPBC Act List of Threatened Fauna Australian Government.
  125. ↑ Thom, Bruce ym.: Australia State of the Environment 2001 CSIRO. ISBN 0-643-06745-0. Verkkoversio
  126. ↑ Kangaroo management in NSW 23.2.2022. NSW Government. Arkistoitu
  127. ↑ Australian Biological Resources Study (ABRS) Australian Government. Viitattu 7.3.2023.
  128. ↑ Global protection of cetaceans Australian Government. Viitattu 7.3.2023.
  129. ↑ List of Contracting Parties CITES. Viitattu 7.3.2023.
  130. ↑ Collaborative Australian Protected Area Database 2014. Australian Government. 2002 versio
  131. ↑ Marine protection by country / Australia © 2023. Marine Conservation Institute. Viitattu 7.3.2023.,
  132. ↑ Newton, Gina ym.: Coasts and Oceans – Australia State of the Environment 2001, s. 25, 68. CSIRO. ISBN 0-643-06751-5. Verkkoversio

Kirjallisuutta muokkaa

  • Berra, T. M. 1998. A Natural History of Australia. Academic Press ISBN 0-12-093155-9
  • Strahan, R. ed. 1983. The Australian Museum Complete Book of Australian Mammals. Angus & Robertson ISBN 0-207-14454-0

Aiheesta muualla muokkaa

 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Fauna of Australia
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Australian_eläimistö&oldid=21847215”