Arvo Sainio

suomalainen poliitikko

Arvo Robert Sainio (30. heinäkuuta 1921 Lokalahti23. lokakuuta 1984 Uusikaupunki) oli suomalainen poliitikko.[1]

Ura muokkaa

Sainio toimi kolmen vuoden ajan Turun läänin eteläisen vaalipiirin kansanedustajana, tammikuusta 1972 syyskuuhun 1975. Hänet valittiin eduskuntaan Suomen Maaseudun Puolueen ehdokkaana, mutta hän siirtyi vuosi myöhemmin, tammikuussa 1973, Suomen kansan yhtenäisyyden puolueen eduskuntaryhmään.[1] Sainio teki tuolloin niin sanotun kolmiloikkansa siirtymällä ensin SMP:stä SKYPiin, sitten takaisin ja vielä uudestaan SKYPiin.[2] Sainio oli eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan ja puolustusasiainvaliokunnan jäsen. Hän vaikutti poliittisella urallaan myös Lokalahden kunnallispolitiikassa. Hänen muihin luottamustehtäviinsä kuului muun muassa valtion urheiluneuvoston jäsenyys.[1]

Sainio kuului nuoruudessaan kotikuntansa Lokalahden suojeluskuntaan. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Turun yhteiskoulusta vuonna 1942, kävi kadettikoulun vuosina 1943–1944 ja toimi vuosina 1944–1947 joukkueenjohtajana Jalkaväkirykmentti 9:ssä ja komppanianpäällikkönä Jalkaväkirykmentti 8:ssa (nyk. Karjalan Prikaati). Sainio haavoittui kolmesti jatkosodan loppuvaiheissa vuonna 1944. Hän erosi puolustusvoimien palveluksesta luutnanttina vuonna 1947 ja vuonna 1976 hänet ylennettiin reservin majuriksi. Vuodesta 1947 Sainio toimi myös maanviljelijänä synnyinkunnassaan Lokalahdella.[1][3]

Yksityiselämä muokkaa

Sainio oli vuodesta 1944 naimisissa Enne Sainion (ent. Kortetmäki-Tommila) kanssa. SMP:n seuraajapuolueen Perussuomalaisten kansanedustajaksi vuonna 2011 valittu, aiemmin kehonrakentajana tunnetuksi tullut Ritva ”Kike” Elomaa on heidän tyttärensä.[1][4]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e Arvo Sainio Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 24.2.2011.
  2. Mitä Missä Milloin - kansalaisen vuosikirja, s. 192. Helsinki: Otava, 1974.
  3. Kadettiupseerit 1920–1985, s. 851. Helsinki: Kadettikunta, 1985.
  4. Vaaliasiantuntija: Kike Elomaa vahvoilla eduskuntaan yle.fi. 24.2.2011. Arkistoitu 3.3.2011. Viitattu 24.2.2011.