Arthur Abele (s. 30. heinäkuuta 1986 Mutlangen) on saksalainen moniottelija. Hänen ennätyksensä kymmenottelussa on Ratingenissa vuonna 2016 oteltu 8605 pistettä.[1] 184 senttimetriä pitkä ja 80 kilogrammaa painava Abele edustaa SSV Ulm 1846 -seuraa[2].

Mitalit
Arthur Abele vuonna 2022
Arthur Abele vuonna 2022
Maa:  Saksa
Miesten yleisurheilu
EM-kilpailut
Kultaa Kultaa Berliini 2018 kymmenottelu
Sisäratojen EM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Praha 2015 seitsenottelu
Arthur Abele vuonna 2007

Abele sai hopeaa alle 20-vuotiaiden EM-kilpailuissa Kaunasissa 2005[3]. Hän kilpaili vuoden 2008 kesäolympialaisissa Pekingissä, jossa hän joutui keskeyttämään loukkaantumisen takia[4]. Tuo vamma piti hänet sivussa vuoteen 2013 asti. MM-kilpailuihin Abele on osallistunut vuonna 2007, jolloin hän oli yhdeksäs[1]. Loukkaantumisensa jälkeen Abele on saavuttanut sisäratojen EM-hopeaa vuodelta 2015 Prahasta sekä viidennen sijan vuoden 2014 EM-kilpailuista Zürichistä. Rion olympialaisissa 2016 hän sijoittui 15:nneksi.[4]

Berliinin 2018 EM-kilpailuissa Abele voitti kultaa 8431 pisteellä. Münchenin EM-kilpailuissa 2022 hän oli viidestoista.[1]

Henkilökohtaiset ennätykset muokkaa

Ulkoradat
Sisäradat

[1][3]

Lähteet muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Arthur Abele.
  1. a b c d Arthur Abele Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
  2. http://www.european-athletics.org/athletes/group=a/athlete=140094-abele-arthur/index.html
  3. a b Arthur Abele Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu). (englanniksi) Viitattu 18.7.2018
  4. a b http://www.sports-reference.com/olympics/athletes/ab/arthur-abele-1.html (Arkistoitu – Internet Archive)