Arnoldo Alemán

nicaragualainen poliitikko

Arnoldo Alemán Lacayo (s. 23. tammikuuta 1946) oli Nicaraguan presidentti 1997–2002.

Arnoldo Alemán
Nicaraguan presidentti
10. tammikuuta 1997 – 10. tammikuuta 2002
Edeltäjä Violeta Chamorro
Seuraaja Enrique Bolaños
Henkilötiedot
Syntynyt23. tammikuuta 1946
Managua, Nicaragua

Elämäkerta muokkaa

Alemán syntyi Managuassa, Managuan departementissa. Hänen isänsä Arnoldo Alemán Sandoval oli mukana Anastasio Somoza Debaylen hallituksessa. Alemán sai 1967 arvosanan oikeustieteestä Universidad Nacional Autónomasta (UNAN) Leónista erikoistuttuaan kauppaoikeuteen. Hän työskenteli lakimiehenä ja notaarina 1968–1979 eri yrityksissä, kuten Inversiones Nicaragüenses de Desarrollo, S.A:ssa (INDESA), jonka sandinistahallitus (FSLN) kansallisti syyskuussa 1980. Vuonna 1980 hänet pidätettiin vastavallankumouksellisena ja hän vietti yhdeksän kuukautta vankilassa. Vapautuksensa jälkeen hän pakeni väliaikaisesti Yhdysvaltoihin.

Palattuaan Nicaraguaan Alemán osallistui politiikkaan ja oli mm. Unión de Productores Agropecuarios de Nicaraguan varapuheenjohtaja 1986–1990 ja Asociación de Cafetaleros de Managuan puheenjohtaja 1983–1990. Vuosina 1990–1991 ja 1993–1996 hän oli oikeistolaisen Partido Liberal Constitucionalistan pääsihteeri. Se kuului 14 puolueen muodostamaan oppositioon (Unión Nacional Opositora; UNO), joka voitti vaalit 25. helmikuuta 1990 ja sandinistien valtakausi päättyi. Toukokuussa 1990 hänet valittiin Managuan pormestariksi. Hän jätti tehtävänsä 1. syyskuuta 1995 valmistautuessaan vuoden 1996 presidentinvaaleihin liberaalipuolueiden koalition Alianza Liberalin ehdokkaana. Häntä vastaan tehtiin vaalikamppailun aikana murhayritys 25. tammikuuta 1996 Wiwilíssä.

20. lokakuuta vaalissa Alemán sai 51 % äänistä. Hän aloitti presidenttikautensa ääriliberaalilla ohjelmalla tavoitteenaan luoda maahan 100 000 yksityisen sektorin työpaikkaa korjatakseen pahasti velkaantuneen maan tilaa. Rakennesopeutuksilla (Enhanced Structural Adjustment Facility; ESAF I ja II) oli hintansa työttömyyden, köyhyyden ja sosiaaliturvan rapautumisen myötä. Nicaraguan armeijan komentaja Joaquín Cuadra Lacayo varoitti syyskuussa 1997 sosiaalisten ongelmien johtavan "räjähdystilaan." Sandinistioppositio järjesti huhtikuussa 1997 suuren mielenosoituksen hallitusta vastaan, johon hallitus vastasi lakiesityksellä, joka kielsi julkiset häiriöt ja viranomaisten vastustamisen mielenosoituksissa. Vuonna 1998 sandinistit boikotoivat parlamenttia vaatiessaan sosiaalista agendaa kansan hyväksi. Maan talous kasvoi nopeasti, mutta ostovoima heikkeni ja työttömyys oli 1997 50 %.

El Niño ja hurrikaani Mitch marraskuussa 1998 aiheuttivat laajoja menetyksiä maataloudessa ja hurrikaani myös muuta tuhoa ja kuolonuhreja. Alemán kieltäytyi päästämästä kuubalaisia lääkäreitä maahan. Vuonna 2000 PLC:n ja FSLN pääsivät sopuun ja solmivat sopimuksen, jolla ne jakoivat keskenään korkeat virat oikeuslaitosta ja vaalikomissiota myöten. Alemánin hallitus oli erittäin korruptoitunut, mutta vielä presidenttikautensa jälkeen hän oli puolueensa kiistaton johtaja.

Viimeisenä toimenaan Alemán nimitti varapresidenttinsä Enrique Bolaños Geyerin puolueen johtoon, ja hänen valittiin seuraavaksi presidentiksi. Alemán nimitettiin presidenttikautensa jälkeen parlamentin puhemieheksi, jossa asemassa hän oli syytesuojassa. Korruptiosta syytettynä hänen syytesuojansa kumottiin joulukuussa 2002 yhden äänen enemmistöllä.

Alemán pidätettiin tuomittiin rahanpesusta, petoksesta, kavalluksesta ja vaalivilpistä 20 vuoden vankeuteen. Häntä syytettiin valtion 100 miljoonan Yhdysvaltain dollarin varojen käyttämisestä oman puolueensa vaalikampanjaan. Alemán, joka on sairaalloisen ylipainoinen ja kärsii diabeteksesta ja sydänvaivoista asetettiin arestiin farmilleen El Chileen Managuan eteläpuolelle, jossa hän luultavasti kärsii tuomionsa.[1][2][3] Häneltä takavarikoitiin 700 000 dollaria Miamissa ja Panamassa hänellä tiedetään olevan 50 miljoonan dollarit varat eri pankkitileillä.[4]

16. tammikuuta 2009 korkein oikeus kuitenkin kumosi Alemánin tuomiot ja vapautti hänet. Kriitikot epäilivät sopimusta liberaalien ja sandinistien välillä.[5]

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa