Aristotélis Onásis

kreikkalainen laivanvarustaja

Aristotélis Sokrátis Onásis (kreik. Αριστοτέλης Σωκράτης Ωνάσης, usein Aristoteles Onassis, 15. tai 20. tammikuuta 190615. maaliskuuta 1975) oli kreikkalainen laivanvarustaja.[1]

Aristotélis Onásis
Onásis Iranissa vuonna 1973
Onásis Iranissa vuonna 1973
Henkilötiedot
Syntynyt15. tai 20. tammikuuta 1906
Smyrna, Osmanien valtakunta
Kuollut15. maaliskuuta 1975 (69 vuotta)
Neuilly-sur-Seine,Ranska
Kansalaisuus Kreikka
Argentiina
Ammatti laivanvarustaja
Puoliso Athiná ”Tína” Livanoú (aviol. 1946–ero.1960)
Jacqueline Kennedy Onassis (aviol. 1968–1975)
Lapset Aléxandros Onásis
Christina Onassis (Christína Onási)

Onásis syntyi Smyrnassa,[1] silloisessa Osmanien valtakunnassa (nykyisin Turkki) keskiluokkaiseen kreikkalaiseen perheeseen. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Onásiksen perhe menetti omaisuutensa turkkilaisten vallattua takaisin vähän aikaa Kreikan miehittämänä olleen kaupungin ja siirtyi pakolaisina Kreikkaan.[1] Aristotélis Onásis elvytti perheen tupakkaliiketoimintaa Argentiinassa 1920-luvun alussa.[1] Vuonna 1925 hän sai Argentiinan ja Kreikan kansalaisuuden.

Onásis osti ensimmäisen laivansa 1930-luvun alussa ja oli vuoteen 1932 mennessä maailmanluokan liikemies, joka omisti kauppalaivoja, tankkereita ja valaanpyyntialuksia. Aluksensa Onásis hankki edullisesti konkurssipesiltä. Vuonna 1954 Onásista syytettiin Yhdysvalloissa siitä, että hän lainvastaisesti omisti ei-amerikkalaisena Yhdysvaltain lipun alla purjehtivia laivoja. Hän joutui maksamaan seitsemän miljoonaa dollaria sakkoa. Onásis perusti Olympic Airways -lentoyhtiön (nyk. Olympic Airlines) vuonna 1957.

Onásis oli naimisissa Athiná ”Tína” Livanoún kanssa vuosina 1946–1960.[1] Pariskunnalle syntyi kaksi lasta, Aléxandros (Alexander) ja Christína. Avioliitto kariutui suhteeseen oopperalaulaja Maria Callasin kanssa. Onásis avioitui omistamallaan Skorpióksen saarella Kreikassa vuonna 1968 Yhdysvaltain presidentin John F. Kennedyn lesken Jacqueline Kennedyn kanssa,[2] mutta palasi pian rakastajattarensa Callasin luokse.

Onásis kuoli Neuilly-sur-Seinessä[1] Ranskassa keuhkokuumeeseen.

Populaarikulttuurissa muokkaa

Juha Vainion kappaleen Pohjolan pidot sanoissa viitataan Onásikseen kohdassa "Olin kerran kutsuttuna juhlissa mä näissä / Sellaista ei nähty edes Onassiksen häissä".[3]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f Aristotle Socrates Onassis Encyclopædia Britannica Online. Viitattu 24.10.2009. (englanniksi)
  2. Madonna havittelee Onassiksen hautasaarta. Ilta-Sanomat, 20.8.2009. Ilta-Sanomat. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 24.10.2009. (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. Juha Watt Vainio Pohjolan pidot Lyrics justsomelyrics.com. 23.8.2020. Lyrics to song. Viitattu 17.09.2020.

Aiheesta muualla muokkaa