Ardennien taistelu
Ardennien taistelu (saks. Unternehmen: Wacht am Rhein) oli viimeinen merkittävä Saksan asevoimien hyökkäys länsirintamalla toisessa maailmansodassa. Hyökkäys alkoi 16. joulukuuta 1944 ja päättyi 25. tammikuuta 1945. Se yllätti liittoutuneet, jotka odottivat saksalaisten hyökkäävän pohjoisemmasta Belgian läpi Ranskaan, kuten he olivat tehneet Liègen taistelussa ensimmäisessä maailmansodassa. Saksalaiset kuitenkin hyökkäsivät etelämpää läpi Ardennien, joka on metsäinen vuoristoalue Belgian ja Luxemburgin alueella, ulottuen myös Ranskan puolelle. Heidän ajatuksenaan oli erottaa brittien ja yhdysvaltalaisten puolustuslinja kahtia, ja pakottaa liittoutuneet rauhansopimukseen, jotta Adolf Hitler voisi keskittyä itärintamaan. Tavoite ei kuitenkaan toteutunut.
| Ardennien taistelu | |||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa toisen maailmansodan länsirintamaa | |||||||||
 Saksalaisia sotilaita etenemässä Ardenneilla joulukuussa 1944.
| |||||||||
| |||||||||
| Osapuolet | |||||||||
|
Liittoutuneet: |
|||||||||
| Komentajat | |||||||||
|
|
| ||||||||
| Vahvuudet | |||||||||
|
Alussa: |
Alussa: | ||||||||
| Tappiot | |||||||||
|
Yhdysvallat: |
67 200–100 000 sotilasta | ||||||||
Taistelut olivat kumminkin USA:lle verisin heidän tappioidensa vuoksi, mitä heidän armeijansa taisteli toisen maailmansodan aikana.
Taustaa muokkaa
Tilanne syksyllä 1944 muokkaa
Syksyllä 1944 Saksan tilanne oli vaikea: sotaa käytiin sekä itä- että länsirintamalla, ja monivuotinen sota oli kuluttanut taloudelliset resurssit vähiin. Saksalaisten öljyvarat olivat lähes lopussa. Niinpä vaikka kalustoa, kuten lentokoneita ja panssarivaunuja oli reservissä, niitä ei voitu käyttää tehokkaasti. Lännessä liittoutuneet etenivät nopeasti läpi Ranskan lähestyen Reiniä. Idässä Neuvostoliitto oli aikaisemmista raskaista tappioistaan huolimatta koonnut voimansa, ja puna-armeija eteni kohti Saksaa.
Saksan sodanjohdon oli pakko pyrkiä toisen rintaman neutralisointiin. Onnistunut vastahyökkäys länsirintamalla näytti parhaalta mahdollisuudelta pyrkiä erillisrauhaan, jonka jälkeen Saksa voisi keskittää voimat itärintamalle ja välttää täydellisen tappion. Hitler määräsi operaation nimeksi Wacht am Rein (Reinin vartija).
Huolelliset valmistelut aloitettiin. Saksa oli tointunut vuoden 1944 lopussa takaiskuistaan, ja suuria määriä sekä miehiä että kalustoa koottiin yhteen. Hitler valitsi neljä SS-divisioonaa hyökkäyksen kärjeksi: 1. SS-panssaridivisioona Leibstandarte Adolf Hitler, SS-divisioona Das Reich, SS-divisioona Hohenstaufen ja SS-divisioona Hitlerjugend. Nämä divisioonat oli juuri uudelleenvarustettu ja niistä muodostettiin 6. SS-panssariarmeija.
Ardennien maantieteelliset muodot muokkaa
Ardennit on pinta-alaltaan noin 11 200 neliökilometriä, ja on maastonmuodoltaan vuoristoista aluetta, jota peittävät tuuheat metsät. Vuorien korkeus on keskimäärin 350–500 metriä, mutta esimerkiksi alueen koillisosassa Hautes Fagnesin soisilla nummilla korkeus nousee yli 650 metriin. Alueelle on tyypillistä nopeasti virtaavien jokien muodostamat jokilaaksot. Tunnetuin joista on Maas.
Saksalaisten suunnitelma muokkaa
Saksalaiset käyttivät samaa taktiikkaa, jolla he vuonna 1940 kukistivat Ranskan. Suunnitelmana oli hyökätä Ardennien metsien halki, edetä Antwerpeniin ja katkaista liittoutuneiden joukot kahtia. Näin britit joutuisivat eroon yhdysvaltalaisista liittolaisistaan ja huoltolähteistään. Kolmesta panssariarmeijasta Sepp Dietrichin johtama 6. SS-panssariarmeija oli vahvin. Sen piti edetä hyökkäyksen oikealla sivustalla lyhintä tietä Antwerpeniin. Kuvassa 1 näkyvät kenraalit Model, Rundstedt ja Krebs suunnittelemassa Ardennien offensiivia.
Taistelun kulku muokkaa
Saksalaisten yllätyshyökkäys muokkaa
Yhdysvaltojen armeijassa ajateltiin, että Hitler oli jo hävinnyt länsirintaman sodan. Rivimiehet toivoivat selviävänsä hengissä sodan viimeiset kuukaudet. Joukot odottivat kylmää mutta rauhallista joulua 1944, mutta saksalaiset aloittivatkin suurhyökkäyksen. Saksan panssaridivisioonat murtautuivat 15. joulukuuta 1944 helposti läpi Yhdysvaltojen liian harvaan miehitetyn rintamalinjan.[1]
Saksalaisten ei odotettu enää tekevän massiivista hyökkäystä lännessä, joten hyökkäys yllätti Yhdysvaltain alueella olleet joukot täydellisesti. Yhdysvaltojen 12. Armeijaryhmän komentaja Omar Bradley, joihin hyökkäys kohdistui, kieltäytyi jopa uskomasta, että saksalaisten hyökkäys olisi alkanut. Brittijoukkojen komentaja sotasankari Sir Bernard Montgomery aliarvioi vihollisensa taistelukykyä, mikä maksoi verta ja viivytti länsirintaman sotaa kuukausilla. Amerikkalaiskomentaja George S. Patton epäonnistui myös arvioissaan, mutta hänellä oli kuitenkin pelisilmää ja maanläheistä käytännöllisyyttä.[2]
Saksalaisten edetessä liittoutuneet tuhosivat vetäytyessään sillat sekä muut kulkuyhteydet vaikeuttaen saksalaisten etenemistä. Vetäytyvien joukkojen kuorma-autot upposivat huonokuntoisiin teihin, ja lumisateen sakeuttama sää vaikeutti entisestään joukkojen uudelleenryhmittelyjä. Yhdysvaltain armeijan puolustusrintaman 106. ja 28. divisioonien asemat pettivät 60 kilometrin osuudelta. Pohjoisessa ollut V armeijakunta samoin kuin 4. divisioona etelämpänä pitivät asemansa.
Kuvassa 2 on esitetty rintamatilanne kymmenen päivää kestäneiden taisteluiden jälkeen. Joulukuun 16. päivä 1944 Saksan 6., 5. ja 7. panssariarmeijat aloittivat hyökkäyksen yhteensä 24 divisioonan voimin. Liittoutuneiden Ardennien alueen toimintaa hoitaneiden yhdysvaltalaisjoukkojen puolustuksen etulinja murtui kahdessa tunnissa noin 100 kilometrin matkalta. Saksalaiset loivat rintamaan ”pullistuman” (engl. bulge), josta taistelu on saanut englanninkielisen nimensä Battle of the Bulge eli ”pullistuman taistelu”.
Saksalaisarmeijalla oli hyökkäyksessä käytössään uusin versio Tiger-panssarivaunusta, jonka 88 millimetrin tykki kykeni tuhoamaan minkä tahansa liittoutuneiden panssarivaunun. Kenraalimajuri Wilhelm Mohnken johtamasta 1. SS-panssaridivisioonasta muodostettu komentajansa Jochen Peiperin mukaan nimetty taisteluosasto Peiper johti saksalaisten hyökkäystä. Peiperin yksiköt lähtivät liikkeelle 16. joulukuuta yöllä kello kaksi Blankenheimista pitkin pieniä metsäteitä. Eteneminen oli nopeaa, jäljelle jääneet vastarintapesäkkeet ohitettiin ja jätettiin perässä tulevan jalkaväen hoidettavaksi. Sää suosi hyökkääjiä; sumu rajoitti näkyvyyttä, ja pilvinen taivas esti ilmaylivoiman saaneiden liittoutuneiden lentotoiminnan. Saksalaisten joukkojen kärjessä eteni yhdysvaltalaisunivormuihin pukeutuneita, englantia puhuvia erikoisyksikköjä.
Malmedyn verilöyly muokkaa
- Pääartikkeli: Malmedyn verilöyly
Baugnezin risteyksessä lähellä Malmedya nopeasti edenneet saksalaisjoukot kohtasivat Yhdysvaltain tykistön kolonnan. Lyhyen taistelun jälkeen yhdysvaltalaiset antautuivat ja saksalaiset saivat vangiksi noin 140 sotilasta. Peiper ja hänen panssarinsa jatkoivat matkaansa, mutta sotavangit kerättiin läheiselle pellolle. Vankeja vartioimaan jäi muutaman kymmenen miehen vahvuinen osasto sotilaita ja muutama puolitelavaunu, joiden konekiväärit osoittivat yhdysvaltalaisia.[3]
Syystä, jota ei varmuudella tiedetä, saksalaiset avasivat tulen kohti sotavankeja. Tulitukselta ehti paeta noin 60 yhdysvaltalaista, joista osa ammuttiin heidän törmättyään toisiin saksalaisosastoihin. Baugnezin risteyksen viereiselle pellolle jäi makaamaan noin 90 vankia. SS-miehet kävelivät heidän seassaan varmistuen, ettei kukaan ollut jäänyt henkiin.
Baugnezin risteyksessä tapahtunut joukkomurha ei ollut ainoa lajissaan. Joachim Peiperin SS-miehet teloittivat sadoittain amerikkalaisia sotavankeja ja belgialaisia siviilejä edetessään Ardenneilla.[3]
Peiper motitetaan muokkaa
Saksalaiset hyökkäysjoukot etenivät 2 000 miehen ja 200 ajoneuvon voimin Stavelotiin asti, jossa yhdysvaltalaiset motittivat heidät. Jouluaattona Peiperin käskettiin tuhota jäljelle jääneet ajoneuvot ja murtautua motista marssittamalla miehensä jalkaisin takaisin omille linjoille.
Käännekohta muokkaa
Liittoutuneiden ylipäällikkö kenraali Dwight D. Eisenhower lähetti taisteluun reservinsä pysäyttääkseen saksalaisten hyökkäyksen. Yhdysvaltain 101. maahanlaskudivisioona saapui Bastognen kaupunkiin lyödäkseen saksalaisten 5. panssariarmeijan. 18 000 amerikkalaista saarrettiin kaupunkiin. Adolf Hitler määräsi, että belgialainen kaupunki on vallattava mihin hintaan hyvänsä, sillä se hidasti saksalaisten hyökkäystä pahasti. 22. joulukuuta saksalaiset lähettivät viestin Bastognen puolustuksen komentajalle kenraali Anthony McAuliffelle vaatien tämän antautumista. Kenraalin vastauksena lähettämässä lapussa luki ”NUTS!”. Jouluaattona saksalaiset aloittivat panssarihyökkäyksensä kaupungin länsiosiin. Taistelu oli verinen, mutta amerikkalaiset pitivät asemansa.
Lopulta joulun jälkeen taivas selkeni ja liittoutuneet saivat jälleen pommitetuksi saksalaisia joukkoja, joiden hyökkäys tyrehtyi. Lisäksi alueelle saatiin pudotettua huoltopaketteja, jossa oli sotatarvikkeita ja ruokaa. Samalla amerikkalaiset aloittivat vastahyökkäyksensä kahdella armeijalla. Saksalaisten väsyneet ja tappioita kärsineet joukot joutuivat vetäytymään. Kenraali Pattonin johtama 3. armeija vapautti saarretun Bastognen 2. tammikuuta 1945, ja viimeiset saksalaiset ajettiin ”pullistumasta” 16. tammikuuta 1945. Hitlerin viimeinen uhkayritys lännessä oli epäonnistunut.
Operaatio Nordwind muokkaa
- Pääartikkeli: Operaatio Nordwind (1945)
Helpottaakseen Ardennien tilannetta Hitler määräsi uuden hyökkäyksen Elsassin alueella olevia ranskalaisia ja yhdysvaltalaisia joukkoja vastaan. Tämän operaation nimeksi tuli Nordwind. Alkumenestyksestään huolimatta operaatio ei tuottanut tulosta ja se kuihtui tammikuun lopulla.
Jälkiseuraukset muokkaa
Taistelussa liittouneiden kaatuneet olivat valtaosin yhdysvaltalaisia. Ardennien taistelun jälkeen liittoutuneet jatkoivat Reinille. Taistelussa saksalaiset menettivät melkein kaikki arvokkaat panssarireservinsä. Liittoutuneita tappiot hidastivat muutaman viikon, mutta saksalaisille menetykset olivat korvaamattomat.
Lähteet muokkaa
- Newark, Tim: 50 taistelua, jotka muuttivat maailmaa. Gummerus, 2003. ISBN 951-20-6139-2.
Viitteet muokkaa
- ↑ Bastogne kesti Saksan viimeisen hyökkäyksen. Historia.net 5.5.2016.
- ↑ Ardenneilla käytiin USA:n talvisota. Kirja-arvio teoksesta Antony Beevor: Ardennit 1944. Hitlerin viimeinen uhkayritys. Turun Sanomat 29.8.2015. Viitattu 30.1.2020.
- ↑ a b Michael Reynolds: Massacre At Malmédy During the Battle of the Bulge 2003. World War II Magazine. Viitattu 13.1.2009.
