Apodoúlou (kreik. Αποδούλου; myös Apodúlu) on Kreikan kylä, joka sijaitsee Kreetan saarella. Se kuuluu hallinnollisesti Amárin kuntaan, Réthymnon alueyksikköön ja Kreetan alueeseen. Aiemmin kylä kuului Kouríteen kuntaan ja vuodesta 2011 lähtien Amárin kunnan Kouríteen kunnallisyksikköön. Kylän väkiluku on 256 (vuonna 2011).[1]

Apodoúlou
Αποδούλου

Apodoúlou

Koordinaatit: 35°9′23″N, 24°44′7″E

Valtio Kreikka
Hajautetun hallinnon alue Kreeta
Alue Kreeta
Alueyksikkö Réthymno
Kunta Amári
Hallinto
 – Asutustyyppi kylä
 – Kallikrates-koodi 7303020401
Korkeus 430 m
Väkiluku (2011) 256[1]
Aikavyöhyke UTC+2
 – Kesäaika UTC+3











Apodoúlou sijaitsee Kreetan eteläosissa linnuntietä noin 34 kilometriä Réthymnosta kaakkoon ja noin 10 kilometriä Tympákista pohjoisluoteeseen. Apodoúlou muodostaa myös laajemman kyläyhdyskunnan (Τοπική Κοινότητα Αποδούλου, Topikí Koinótita Apodoúlou), johon kuuluvat varsinaisen Apodoúloun kylän lisäksi kylät Mándres, Rízikas ja Sáta. Koko yhdyskunnan väkiluku on 307.[1]

Apodoúlou on myös minolaisaikaisen asutuksen arkeologinen kohde, joka sijaitsee kylän lähellä ja on saanut siitä nimensä. Asutuksen keskus on MM III -kaudelta peräisin oleva ”huvila” noin vuodelta 1600 eaa. Se muistuttaa arkkitehtuuriltaan monin tavoin pientä minolaista palatsia. Sen pinta-ala on noin 220 neliömetriä. Yhteensä alueelta on tähän mennessä kaivettu kuusi rakennusta noin 600 neliömetrin alueelta. Arkeologiset kaivaukset alueella suoritettiin vuodesta 1934 Spyrídon Marinátoksen johdolla. Saksalaiset suorittivat alueella luvattomia kaivauksia toisen maailmansodan aikana. Tutkimuksia on jatkettu 1985–2005.[2] Arkeologinen kohde sijaitsee linnuntietä noin 1,3 kilometriä kylästä länsiluoteeseen.[3]

Lähteet muokkaa

  1. a b c Απογραφή Πληθυσμού - Κατοικιών 2011. Väestönlaskennan tulokset (XLS) 2011. The Hellenic Statistical Authority (Kreikan tilastokeskus ELSTAT). Arkistoitu 16.10.2015. Viitattu 1.9.2014. (kreikaksi)
  2. Apodoulou Minoan Crete. Viitattu 9.12.2015.
  3. Arkeologisen kohteen sijainti: 35°09′39.5″N, 24°43′22.6″E