Antti Rannanjärvi
Antti Rannanjärvi (4. huhtikuuta 1828 Ylihärmä – 12. elokuuta 1882 Ylihärmä) oli Antti Isotalon ohella puukkojunkkareiden eli häjyjen toinen päämies ja ylihärmäläinen talollinen, joka eli rikollista elämää. Rannanjärvi oli Ylihärmän Haapojan kylässä sijaitsevan verotalon isäntä.[1]
| Antti Rannanjärvi | |
|---|---|
 Antti Rannanjärvi (vasemmalla) ja Antti Isotalo vuonna 1869. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 4. huhtikuuta 1828 Ylihärmä, Suomen suuriruhtinaskunta |
| Kuollut | 12. elokuuta 1882 (54 vuotta) Ylihärmä, Suomen suuriruhtinaskunta |
| Kansalaisuus |
 Suomen suuriruhtinaskunta |
| Muut tiedot | |
| Organisaatio | Etelä-Pohjanmaan puukkojunkkarit |
| Rikokset | juopottelu käräjäpaikalla, murtovarkaus, väärennys, eläinvarkaus, ym. |
| Uhrit | useita |
| Rangaistus | sakko, pakkotyö, raippoja, vesileipävankeus ja häpeärangaistus kaakinpuussa |
Rannanjärven ensimmäinen käräjäsakko tuli syyskäräjillä 1847 hänen rikottuaan Lapuan lain öistä ulkonaliikkumiskieltoa. Rannanjärvi oli kyseisen vuoden toukokuun 25. päivänä liikkunut yhdessä kolmen muun nuorukaisen kanssa yöaikaan Ylihärmän Lööparin talon läheisyydessä, minkä kaikki syytetyt myönsivät. Tämän perusteella kihlakunnanoikeus tuomitsi heidät pitäjän poliisijärjestyksen 7 §:n mukaan kahden ruplan sakkoon yöjuoksusta. Myös Rannanjärven kaksi veljeä ja jokunen muukin lähisukulainen saivat omat tuomionsa Lapuan hallitussäännön rikkomisesta.[2]
Joulukuussa 1851 Rannanjärvi terrorisoi kolmen muun puukkojunkkarin kanssa häitä Lapualla muun muassa puukottamalla yhden häävieraan kuoliaaksi ja haavoittamalla kahta. Päätekijä Hermanni Mäki tuomittiin taposta elinkautiseen pakkotyöhön Siperiaan ja Rannanjärvi osallisuudesta tappoon ja väkivaltaisuuksiin raipaniskuihin ja viideksi vuodeksi pakkotyöhön Suomenlinnaan.[3]
Viljavarkaus muokkaa
Talvella 1867 Antti Rannanjärvi murtautui häjyjoukkionsa kanssa lukkari Flinkin ja maakauppias Stenforsin vilja-aittaan. Murtovarkauden toteuttamista edelsi pitkällinen suunnittelu ja sopivan hetken odottelu. Kyseinen vilja-aitta oli erityisen houkutteleva ryöstökohde, koska se oli normaalia suurempi ja sijaitsi etäällä silminnäkijöistä. Lisäksi moraalinen este oli pieni, koska viljan omistajat olivat varakkaita miehiä ja vilja oli tarkoitus myydä huonona viljavuotena kalliilla eteenpäin. Suurempi este oli aitan vahva lukko, jonka tiirikoimiseen ei taito riittänyt. Viljavarkaat päätyivät siis koko oven irrottamiseen, johon Rannanjärvi hankki erikoisvalmisteisen sahan langoltaan.[4]
Varsinainen operaatio aloitettiin 30. tammikuuta vastaisena yönä. Rosvojoukkio lähti Rannanjärven talosta, mutta Rannanjärvi jäi itse johtamaan operaatiota etäältä. Joukkioon kuuluivat ainakin Rannanjärven poika Juha Rannanjärvi sekä veli Tuomas "pikku-Tuppu" Lööpär, itsellinen Antti Uitto ja renki Kristian Myllykoski. Ovi irrotettiin poralla ja erikoissahalla, mutta toimenpide kesti niin kauan, että viljojen varastaminen jätettiin toiseen kertaan. Sama porukka teki uuden reissun 5. helmikuuta. Alkoi sopiva lumipyry, joka peittäisi varkaiden jäljet. Varkaat täyttivät rekensä ruisviljalla ja jättivät arvottomammat ohrat paikoilleen. Varastetut viljat kätkettiin läheisen Naaraluoman rantaan, josta ne noin viikon kuluttua käytiin hakemassa.[5]
Koska viljavarkaus oli onnistunut ja jäänyt huomaamatta, päätettiin loputkin viljat käydä varastamassa. Uusi lumipyry alkoi 11.helmikuuta, jolloin viljavarkaat lähtivät taas matkaan. Tällä kertaa mukana oli myös Antti Isotalon rikollisjoukko. Rannanjärven joukkoa täydensi renki Antti Pelttari. Isotalo pysyi Rannanjärven tavoin kotonaan laittaen asialle talollinen Kustaa Erkinpoika Ekoluoman ja tämän torpparin Kustaa Abrahaminpoika Ekoluoman. Nyt vilja-aitasta vietiin viimeisetkin viljat, joista puolet vietiin Rannanjärveen ja puolet Isotaloon. Edellisestä kerrasta poiketen jälkiä ei enää jaksettu peitellä eikä viljoja viety piilopaikan kautta.[6]
Murtovarkaus paljastui viimein 15. helmikuuta. Maakauppias Stenfors oli käynyt tutkimassa rikospaikan jo aamulla, mutta palasi myöhemmin lautamies Gabriel Alaviitalan kanssa tekemään perusteellisemman tutkimuksen. Aitassa ja sen ympäristössä oli suurella joukolla tehdyn varkauden jälkiä, jotka eivät jättäneet epäilyksen varaa. Stenfors ja Alaviitala lähtivät seuraamaan täyteen lastattujen rekien jättämiä uria, jotka johtivat Rannanjärven veljen Tuomas Lööpärin talolle. Lööpäriin poikkeaminen ei tuntunut turvalliselta, joten maakauppias ja lautamies päättivät jatkaa haarautuvien jälkien seuraamista kohti etelää toisen haaran suunnatessa kohti Alahärmää. Jälkien etelähaara päättyi Antti Rannanjärven talon pihaan, mikä ei tullut Stenforsille ja Alaviitalalle yllätyksenä. Tällä kertaa he uskaltautuivat peremmälle tutkimaan, koska tiesivät Rannanjärven olevan poissa kotoaan. Rannanjärven aitasta löytyi viljatynnyreitä, jotka näyttivät juuri sinne tuoduilta. Rikospaikkaa tutkiessa ehti kuitenkin kulua liikaa aikaa, sillä heidän pois lähtiessä pihatiellä ajoivat vastaan Rannanjärvi ja Isotalo seurueineen. Arvaten, millä asialla maakauppias ja lautamies olivat, pyysi Rannanjärvi heidät sisälle taloon. Sisällä juotiin olutta kireän tunnelman vallitessa. Stenfors onnistui poistumaan tekosyyn varjolla, mutta Alaviitalaa ei päästetty vielä lähtemään. Rannanjärvi aloitti lautamiehen uhkailun tenttaamalla tämän aikeita ja rikkomalla astioita. Lopulta hän hyökkäsi Stenforsin kimppuun ja vaati tätä pysymään vaiti todistamastaan viljavarkaudesta. Alaviitala vannoi, ettei puhuisi kenellekään ja pyysi saada jäädä yöksi Rannanjärveen, koska ei uskaltanut lähteä kotimatkalle keskellä yötä. Alaviitalan vetäydyttyä jutusta myös Stenfors ja Flink päättivät pysyä vaiti.[7]
Adolf Hägglundin murhayritys muokkaa
Nimismies Adolf Hägglund työskenteli asunnossaan Pukkilan talossa Kauhavalla illalla 8.10.1867, kun asunnon ikkunaan ammuttiin kaksi kertaa. Hägglund ehti suojautua lattialle, ja luodit osuivat sängyn pieleen. Murhaaja tai murhaajat katosivat nopeasti pimeään iltaan eikä nimismies lähtenyt takaa-ajoon; hän oli joka tapauksessa varma, että murhayrityksen takana olivat Isotalo ja Rannanjärvi. Puukkojunkkarit puolestaan syyttivät ampumisesta Kustaa Tyniä, joka pian hävisi maisemista.[8]
Kruununvirkamiehen murhayritys järkytti monia ja moni aikaisemmin häjyjen rikoksista vaiennut päätti viimein puhua. Rannanjärven aikaisemmin hiljaiseksi pelottelema lautamies Gabriel Alaviitala rohkaistui myös ja otti tietoisen riskin kertoessaan nimismiehelle aikaisemmin tapahtuneesta viljavarkaudesta. Alaviitalan esimerkin innostamana myös maakauppias Stenfors ja lukkari Flink tekivät nimismiehelle ilmoituksen viljavarkaudesta.[9]
Pidätys, oikeudenkäynti ja tuomio muokkaa
Kauhavan nimismies Adolf Hägglund pidätti Rannanjärven ja muita puukkojunkkareita lokakuussa 1867.[10] Rannanjärvi, Isotalo ja joitain vähäisempiä häjyjä vietiin Vaasan vankilaan tutkintavankeuteen. Pidättäjät joutuivat käsittelemään Rannanjärveä niin kovaotteisesti, että ensimmäiset kuukaudet vankilassa menivät ruhjeiden parantelussa. Vankilan lääkäri Fredrik Sålt totesi helmikuussa 1868 Rannanjärven tarpeeksi hyväkuntoiseksi käräjämatkalle. Yli vuoden kestäneen oikeusprosessin aikana syytettyjä kuljetettiin vankilan ja käräjien väliä. Käräjämatkoista muodostui esityksiä, kun ihmiset tulivat ihmettelemään laulavia ja uhoavia häjyjä. Paikalle kerran osunut Yrjö Alanen muisteli myöhemmin Rannanjärven (ja Isotalon) liikkuneen raskaissa kahleissa eli liiviraudoissa ketterästi.[11]
Antti Rannanjärvi tuotiin Kauhavan talvikäräjille 8.2.1868, jolloin käsiteltiin viljavarkautta. Todistajia pyrittiin painostamaan kummaltakin puolelta. Moni todistaja jätti tulematta käräjille tai muutti muualle, koska ei uskaltanut nousta puukkojunkkareita vastaan tai antaa valanvannoneena väärää todistusta. Lukuisten käräjöintien jälkeen lopulliset tuomiot annettiin välikäräjillä 2.4.1869. Antti Rannanjärvi tuomittiin käräjäpaikalla juopottelusta, murtovarkaudesta, väärennyksestä ja eläinten varastamisesta Rangaistus koostui sakoista, raipoista, kunnian menettämisestä ja häpeärangaistuksesta kaakinpuussa. Lisäksi Rannanjärven tuli korvata varastamansa omaisuus ja oikeudenkäyntikulut.[12]
Antti Rannanjärven tuomion täytäntöönpano aloitettiin vesileipärangaistuksena 1.7.1870. Samalla Rannanjärven talossa toimitettiin ulosmittaus sakkojen ja korvausten maksamiseksi. Monien yllätykseksi Rannanjärven omaisuus riitti kattamaan koko hänen saamansa tuomion. Elokuussa 1870 hänet päästettiin vapauteen rangaistuksensa suorittaneena.[13]
Kun Antti Isotalo sai kuritushuonerangaistuksen, hän nimesi Rannanjärven talonsa holhoojaksi vankeuden ajaksi. Holhouksen aikana Rannanjärvelle ja Isotalon vaimolle syntyi suhde. Anttien välille ei kuitenkaan ehtinyt tulla yhteenottoa, koska Rannanjärvi oli jo kuollut, kun Isotalo vapautui kuritushuoneesta elokuussa 1882.[14]
Kuolema muokkaa
Rannanjärvi jatkoi elämänsä loppupuolellakin ajoittain ”häjyilyä” mutta ei joutunut enää viranomaisten kanssa tekemisiin. Häjykulttuuriin sisään kasvanut Rannanjärven poika Kustaa Rannanjärvi oli elokuussa 1882 lähtenyt joukkonsa kanssa häiriköimään pitkin Ylihärmän kyliä. Saavuttuaan varastetuilla hevosilla Yliluoman kylään joukkio sai vastaansa vartioon asetetut kylävahdit. Paikallinen renki Erkki Yliluoma eli "Prännin Erkki" löi seipäällä Kustaa Rannanjärven maahan ja kylävahdit takavarikoivat varastetut hevoset. Nöyryyttävä tappio oli mainehaitta myös vanhemmalle Rannanjärvelle ja vaati näin ollen kostoa.[15]
Kostoretki toteutettiin 12. elokuuta 1882. Pelkän "Prännin Erkin" sijaan kosto oli tarkoitus kohdistaa kaikille yliluomalaisille. Häjyt ja yliluomalaiset kohtasivat Rytinevalla, jonne kyläläiset olivat kokoontuneet heinätöihin. Päihtyneet häjyt kaatoivat ihmisiä peltoon ennen kuin tavoittivat pääkohteensa eli Erkki Yliluoman. Rannanjärvi kaatoi Yliluoman pellolla olleeseen vesikuoppaan eikä päästänyt häntä nousemaan kuivalle maalle. Epätoivoinen Yliluoma sohaisi puukolla Rannanjärveä jalkaan, mutta sai aikaan vain pienen pintahaavan. Rannanjärvi löi Yliluomaa vielä puulla päähän, mikä sai Yliluoman pökertyneenä putoamaan kuopan pohjalle. Tässä oli jo tarpeeksi kostoa, joten häjyt alkoivat tehdä lähtöä. "Prännin Erkki" ei kuitenkaan vielä katsonut taistelun päättyneen ja nousi kaikkien yllätykseksi vesikuopasta ja hyökkäsi Rannanjärven kimppuun. Hän sai pistää Rannanjärveen viisi syvää puukoniskua ennen kuin kukaan ehti reagoida. Yliluoman antaman esimerkin innoittamana myös muut alkoivat vastarintaan. Puukotuksesta heikentynyt Rannanjärvi komensi joukkonsa jatkamaan häjyilyä muualle. Hetken matkaa taitettuaan kärryillä hiljaa istunut Rannanjärvi putosi kuolleena tielle. Kun uutinen Rannanjärven kuolemasta tavoitti Yliluoman kylän, Erkki Yliluoma piiloutui metsätorppaan kostotoimien pelossa. Kostoyrityksistä huolimatta Yliluoma sai pitää henkensä ja sai kärsiä vain lyhyen vankeusrangaistuksen[16]
Jälkimaine muokkaa
Antti Rannanjärvi jätti jälkeensä ristiriitaisen maineen. Rikollisesta elämästä huolimatta Rannanjärvi sai osakseen myös lämminhenkistä muistelua. Näkyvän ja kuuluisan paikallisen hahmon poismeno järkytti paikkakunnan totuttua järjestystä. Kuoleman jälkeen alkoi ilmaantua myös kummitustarinoita, joissa Rannanjärvi ilmestyi yöllä kummituksena Yliluomaan johtavalle maantielle.[17]
Rannanjärvi tunnetaan nykyään parhaiten laulusta ”Isontalon Antti ja Rannanjärvi”, jonka sanat alkavat seuraavasti: ”Isoontalon Antti ja Rannanjärvi ne jutteli kaharen kesken…”
Lähteet muokkaa
- ↑ Puukkojunkkarit :: Dokumentit :: Historiakone :: Julkaisut :: Agricola - Suomen historiaverkko agricolaverkko.fi. 16.10.2018. Arkistoitu 16.10.2018. Viitattu 16.10.2018.
- ↑ Kallio, Reino, Pohjanmaan suomenkielisten kylien oltermannihallinto. Jyväskylä 1982, s. 244.
- ↑ Backman, Lars-Otto: Brott mot annans liv I, Syd-Österbotten under 1800-talet, del II. Vasa 1984, s. 70-73.
- ↑ Ylikangas, Heikki: Härmän häjyt ja Kauhavan herra, s. 66–67. Otava, 2005.
- ↑ Ylikangas, Heikki: Härmän häjyt ja Kauhavan herra, s. 67–69. Otava, 2005.
- ↑ Ylikangas, Heikki: Härmän häjyt ja Kauhavan herra, s. 69–70. Otava, 2005.
- ↑ Ylikangas, Heikki: Härmän häjyt ja Kauhavan herra, s. 47–51. Otava, 2005.
- ↑ Ylikangas, Heikki: Härmän häjyt ja Kauhavan herra, s. 45–46. Otava, 2005.
- ↑ Ylikangas, Heikki: Härmän häjyt ja Kauhavan herra, s. 47, 51–52. Otava, 2005.
- ↑ Mika Remes: Isotalo ja Rannanjärvi janosivat julkisuutta. Tiede, 2011, nro 1.
- ↑ Muiluvuori, Jukka: Vaasan linna 1863–2013, s. 62–64. Vaasan vankila & Rikosseuraamuslaitos, 2014.
- ↑ Ylikangas, Heikki: Härmän häjyt ja Kauhavan herra, s. 57, 155–171, 175–179. Otava, 2005.
- ↑ Ylikangas, Heikki: Härmän häjyt ja Kauhavan herra, s. 189. Otava, 2005.
- ↑ Ylikangas, Heikki: Härmän häjyt ja Kauhavan herra, s. 190–191. Otava, 2005.
- ↑ Ylikangas, Heikki: Härmän häjyt ja Kauhavan herra, s. 193–194. Otava, 2005.
- ↑ Ylikangas, Heikki: Härmän häjyt ja Kauhavan herra, s. 193–195. Otava, 2005.
- ↑ Ylikangas, Heikki: Härmän häjyt ja Kauhavan herra, s. 197. Otava, 2005.
Kirjallisuus muokkaa
- Muiluvuori, Jaakko, Vaasan linna 1863–2013 ja suomalaista vankeinhoitoa 1700-luvulta nykyaikaan. Vaasan vankila & Rikosseuraamuslaitos: 2014.
- Ylikangas, Heikki, Härmän häjyt ja Kauhavan herra: Kuvaus puukkojunkkareitten ja virkavallan välisestä yhteenotosta 1860-luvun lopulla. Otava: Helsinki, 2005.
Aiheesta muualla muokkaa
- Pohjanmaan Väylän matkailuhakemisto (Arkistoitu – Internet Archive)