Anton Delvig
Anton Antonovitš Delvig (von Delwig) (ven. Анто́н Анто́нович Де́львиг); (17. elokuuta (J: 6. elokuuta) 1798 Moskova, Venäjän keisarikunta – 26. tammikuuta (J: 14. tammikuuta) 1831 Pietari, Venäjän keisarikunta) oli venäläinen runoilija ja journalisti.[1]
Suku ja koulutus muokkaa
Anton Delvig syntyi baltiansaksalaiseen vapaaherralliseen (Baron) aatelissukuun. Perhe oli niin venäläistynyt, että Delvig ei osannut lainkaan saksaa. Isä kenraalimajuri, vapaaherra Anton Antonovitš von Delwig (1773-1828) oli Astrahanin rykmentin komentava upseeri. Äiti Ljubov Matvejevna Krasilnikova (1777-1859) oli Moskovan liittopankin johtajan, valtioneuvoston jäsenen Matvei Andrejevitš Krasilnikovin tytär ja tähtitieteilijä Andrei D. Krasilnikovin tyttärentytär.[2]
Delvig oli 1811-1817 Aleksandr Puškinin koulutoveri Tsarskoje Selon lyseossa ja hyvä ystävä. Koulussa hän menestyi huonosti ja häntä pidettiin älykkäänä mutta laiskanpulskeana oppilaana.[1]
Delvig meni naimisiin vuonna 1825 Sofia Mihailovna Saltykovan (1806-1888), senaattori Mihail A. Saltykovin tyttären kanssa.[2]
Kirjallinen ja virka-ura muokkaa
Delvig palveli kaivos- ja suola-asioiden osastolla virkamiehenä, josta hän siirtyi valtiovarainministeriön toimistoon. Vuosina 1821-1825 hän oli apulaiskirjastonhoitaja Ivan Krylovin johtamassa Keisarillisessa lainauskirjastossa eli Pietarin julkisessa kirjastossa. Delvig palveli elämänsä loppuun asti virkamiehenä sisäministeriössä.[1]
Hän toimi idylli- ja laulurunoilijana, lehtimiehenä ja pietarilaisen kirjallisuussalongin isäntänä.[3] Delvigien talosta tuli yksi Pietarin kirjallisista salongeista.[4] Runoilijan ystävät Aleksandr Puškin, Jevgeni Baratynski, Vasili Žukovski, Pjotr Pletnjov ja Nikolai Jazykov kokoontuivat sinne kirjallisiin iltoihin.[1]
Delvig ylläpiti runoudessaan venäläistä uusklassisista perinnettä. Hän oli kiinnostunut kansanrunoudesta, kirjoittaen myös itse kansanrunoutta matkivaa runoutta.
Vuosina 1825-1830 hän toimitti vuosikirjaa Severnyje tsvety (ven. Северные цветы, 'Pohjolan kukkia'), joka keskittyi Venäjän parhaisiin romanttisiin kirjailijoihin ja ulkomaisten kirjailijoiden käännöksiin. Lehden päätoimittajana Delvig joutui arvostelun kohteeksi ja sensuurin kanssa syntyneiden ongelmien selvittäjäksi.[3]
Hän toimitti vuosina 1830-1831 Puškinin kanssa myös Liternaturnaja gazeta -lehteä.[4]
Perintö muokkaa
Delvig kuoli lavantautiin ennen aikojaan, minkä romantikot kokivat korvaamattomana menetyksenä. Delvigin kuolinvuosi 1831 ajoittuu yhteen romantiikan valtakauden päättymisen kanssa.[3]
Puškin omisti vuonna 1830 kirjoittamansa runon Delvigy (ven. Дельвигу, Delvigille) hänelle.[5] Myös Wilhelm Küchelbecker omisti hänelle vuonna 1820 kirjoitetun runonsa O Delvig, Delvig! (ven. О Дельвиг, Дельвиг!..) [6][7]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d ЭСБЕ/Дельвиг, Антон Антонович — Викитека ru.wikisource.org. Viitattu 28.1.2023. (venäjäksi)
- ↑ a b Биография русского поэта пушкинской поры Дельвига Антона Антоновича web.archive.org. 3.3.2016. Arkistoitu 3.3.2016. Viitattu 28.1.2023.
- ↑ a b c Suni, Timo. Toim. Ekonen, Kirsti & Turoma, Sanna: ”Luku 3. Kultakauden runoilijoita”, Venäläisen kirjallisuuden historia, s. 213. Gaudeamus, 2015, 2. painos. ISBN 9789524953450.
- ↑ a b [http://www.fplib.ru/biografii/bio19v/delvig/ Дельвиг А.А. Дельвиг Антон Антонович (1798 - 1831)] FPLib - новый проект организации “Друзья и Партнеры”. Arkistoitu alkuperäisestä 3. maaliskuuta 2016. Arkistoitu 3.3.2016. Viitattu 23.6.2010.
- ↑ Стихи Пушкина Дельвигу. Почитать онлайн - literator.info Литературный сайт ЛИТЕРАТОР. Viitattu 29.1.2023. (venäjäksi)
- ↑ «Поэты (О Дельвиг, Дельвиг!..)» - Стихотворение Вильгельма Кюхельбекера rupoem.ru. Viitattu 29.1.2023. (venäjäksi)
- ↑ Дельвиг А.А. Из книги Гессена А.И. literatura5.narod.ru. Viitattu 29.1.2023.