Antoine-Augustin Parmentier
Antoine-Augustin Parmentier (12. elokuuta 1737 Montdidier, Ranska – 17. joulukuuta 1813 Pariisi, Ranska) [1] oli ranskalainen sotilasfarmaseutti, agronomi, ravitsemustieteilijä ja hygieenikko.
| Antoine-Augustin Parmentier | |
|---|---|
,_agronome_et_philanthrope.jpg) Antoine Parmentier |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 12. elokuuta 1737 Montdidier, Somme, Ranska |
| Kuollut | 17. joulukuuta 1813 Pariisi, Ranska |
| Kansalaisuus | Ranska |
| Ammatti | sotilasfarmaseutti |
| Muut tiedot | |
 Nimikirjoitus |
|
Hänet tunnetaan erityisesti toiminnastaan perunan käytön edistämiseksi ihmisen ravitsemuksessa, mutta myös työstään elintarvikehygienian parissa, uusien elintarvikkeiden käytön hyväksi useiden nälänhätien aikana sekä sotilasfarmaseuttina, jolla oli suuri merkitys terveydenhoidon kannalta Ranskan ensimmäisen keisarikunnan aikana.
Elämäkerta muokkaa
Antoine Parmentier syntyi porvarilliseen perheeseen Montdidier'ssa 12. elokuuta 1737. Vuonna 1755 hän meni kotikaupungissaan erään apteekkarin oppipojaksi oppiakseen farmasiaa ja pääsi seuraavana vuonna tämän isän palvelukseen, joka toimi Pariisissa samassa ammatissa. Vuodesta 1757 lähtien hänet nimitettiin apteekkariksi Hannoverin armeijan sairaaloihin. Pierre Bayen, tämän toiminnan johtaja, huomasi hänen aktiivisuutensa, älykkyytensä ja antaumuksensa tehtäviensä suorittamisessa: hänestä tuli tämän ystävä, ja pian myös sairaaloiden yleinen intendentti Chamousset kiinnostui hänestä. Kahden henkilön suosituksesta hän pääsi apteekkarien arvoasteikossa toiselle sijalle. Erään armeijassa raivonneen epidemian ja koko seitsenvuotisen sodan aikana hän osoitti kykynsä. Hän joutui kuitenkin viisi kertaa vihollisen vangiksi.
Kemiaa harjoitettiin siihen aikaan erityisesti Saksassa, ja Parmentier tapasi Meyerin, kuuluisan frankfurtilaisen farmaseutin. Hänestä olisi voinut tulla tämän vävy ja seuraaja, mutta hän ei halunnut jättää kotimaataan. Vuodesta 1763 lähtien, palattuaan Pariisiin, hän jatkoi opintojaan fyysikko Jean-Antoine Nollet'n (1700–1770), kemisti ja apteekkari Rouellen ja kasvitieteilijä Jussieun oppilaana. Vuonna 1766 hän haki apteekkarin virkaa Invalidihotellissa ja tuli sen johtavaksi apteekkariksi vuonna 1772.
Toiminta perunan käytön edistämiseksi muokkaa
Peruna oli aikoinaan tuotu Eurooppaan Perusta, jossa sen nimenä oli papas. Ennen Parmentier'n aikaa sitä viljeltiin jo laajalti Saksassa sekä eräillä alueilla Ranskassakin, erityisesti maan itä- ja eteläosissa sekä Anjoussa ja Limousinissa, mutta muualla maassa sitä vieroksuttiin.
Parmentier havaitsi sen ravitsemukselliset edut seitsenvuotisen sodan aikana ollessaan Saksassa sotavankina. Vapautuessaan sodan päättyessä hän totesi pysyneensä hengissä ja erinomaisen terveenä syötyään lähes yksinomaan perunaa.[2]
Vuonna 1770 Besançonin akatemia tarjosi palkintoa parhaasta tutkimuksesta, jolla voitaisiin lievittää tuolloin vallinneen kadon aiheuttamaa nälänhätää. Parmentier voitti palkinnon tutkimuksellaan "Selvitys ravitsevista kasviksista, jotka voivat pula-aikoina korvata tavallisen ruoan." (ransk. Quels sont les végétaux qui pourraient-être substitués en cas de disette à ceux que l’on emploie communément et quelle en devrait être la préparation ?)[2] Tässä tutkimuksessaan hän osoitti, että tärkkelystä, yleistä ravintoainetta, oli helppo eristää useistakin kasveista. Hän totesi myös: "Sotilaamme ovat viime sodan aikana syöneet huomattavan paljon perunaa, jopa ylen määrin, sairastumatta. Ne olivat ainoana ravintonani yli viidentoista päivän ajan, enkä tuolloin tuntenut itseäni väsyneeksi enkä huonovointiseksi." Julkaistessaan tämän tutkimuksen Ranskan tiedeakatemia palkitsi sen siitä huolimatta, että parlamentti oli vuonna 1748 kieltänyt perunan viljelyksen, koska sen luultiin aiheuttavan sairauksia ja erityisesti lepraa.
Vuonna 1772 Pariisin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan jäsenet keskustelivat asiasta useita viikkoja ja päätyivät julistamaan, ettei perunan syömisestä ole vaaraa. Mutta Invalidihotellin lähellä oleva alue, jolla he olivat kokeeksi viljelleet sitä, kuului uskonnollisille instituutioille, jotka vastustivat asiaa, minkä vuoksi koeviljelyksestä oli pian luovutettava. Parmentier ei tämän vuoksi luopunut yrityksestään, vaan alkoi tarjota perunaa sisältäviä päivällisiä arvovaltaisille vieraille kuten Benjamin Franklinille ja Antoine Laurent Lavoisier'lle.
Vuonna 1773 Parmentier laati tutkimuksestaan laajennetun version nimellä Examin chimique de la pomme de terre. Siinä hän selitti, että peruna, jota oli laajalti pidetty vain eläinten rehuna, olikin erityisen hyödyllinen ihmisen ravintona. Hän myös osoitti virheellisiksi ennakkoluulot, joiden mukaan se aiheuttaisi sairauksia tai köyhyttäisi maaperää. Vahvistaakseen sanansa hän hankki hallitukselta käyttöönsä maa-alueen Pariisin ulkopuolelta, Sablonsista nykyisen Neuilly-sur-Seinen alueelta viljelläkseen siellä perunaa.[2] Kuningas Ludvig XVI:n syntymäpäivänä 23. elokuuta 1785 hänen kerrotaan ojentaneen kuninkaalle ja tämän puolisolle Marie Antoinettelle perunan kukkia, joista kuningas kiinnitti kimpun rintapieleensä, ja kuningatar teki niistä seppeleen hiuksilleen.[2] Kun lisäksi juhlapöydässä tarjottiin perunasta valmistettuja ruokia, se tuli hovin keskuudessa nopeasti suosituksi.[2]
Parmentier'n oli kuitenkin vaikeampi saada myös Pariisin köyhä kansa vakuuttumaan siitä, että peruna voisi pelastaa heidät nälästä. Tämän aikaansaamiseksi hän järjesti Sablonsissa oleville viljelmilleen sotilasvartion, joka kuitenkin oli paikalla vain päivisin, ei öisin.[3]. Tarkoituksena oli saada kansa uskomaan, että näin tarkoin vartioidulla paikalla täytyi olla jotakin erittäin arvokasta. Kun kansa kuitenkin huomasi, että yöllä vartiosto ei ollut paikalla, suuri joukko pariisilaisia käytti tilaisuutta hyväkseen, kävi hakemassa sieltä perunoita ja söi ne, olettaen syyllistyneensä varkauteen, vaikka itse asiassa he tekivät juuri niin kuin Parmentier oli suunnitellutkin.[2][4]
Tämän jälkeen perunan käyttö levisi Ranskassa nopeasti.[4][5].
Toiminta vallankumouksen aikana muokkaa
Ranskan vallankumouksen alkuaikoina muisto Parmentier'n aikaisemmasta toiminnasta sai hänet jossakin määrin epäsuosioon. Kun Ludvig XVI puolisoineen vuonna 1793 teloitettiin, Parmentier kuitenkin säästyi tältä kohtalolta; päin vastoin häntä alettiin pitää sankarina, koska hänen ansiostaan perunaa oli runsaasti tarjolla aikana, jolloin kaikesta muusta oli puutetta.[2] Peruna julistettiin "vallankumouksen ruoaksi", ja osittain käytännöllisistä, osittain myös symbolisista syistä Pariisissa Tuileries'n puiston laajat koristepuutarhatkin muutettiin perunamaiksi.[2] Vuonna 1796 direktorio nimitti hänet yhdeksi perustamansa Institut de Francen jäsenistä.
Parmentier pysytteli aluksi syrjässä hallinnollisista tehtävistään, ja hänet nimitettiin huolehtimaan muonan säilömisestä Ranskan laivastoa varten. Samaan aikaan hän huolehti myös laivakorppujen valmistuksesta. Konsulaattihallinnon aikana hänet nimitettiin Seinen departementin julkisen terveydenhoidon neuvoston johtajaksi sekä myöhemmin (1805 ja 1809) vanhainkotien ja terveydenhuollon yleiseksi inspehtoriksi. Vuonna 1807 julkaistiin kolmas painos hänen laatimastaan farmasian oppikirjasta. Maatalousseura (Société d'agriculture) lähtetti hänet ja Jean-Baptiste Huzardin Englantiin palauttaakseen näiden maiden tiedemisten väliset yhteydet.
Toimiessaan terveydenhoidon yleisenä inspehtorina vuosina 1796–1813 Parmentier sai aikaan, että Ranskassa armeijassa otettiin käyttöön isorokkorokotukset, ja hän vaikutti myös laivaston hygieenisiin oloihin. Vuonna 1800 hän oli myös yksi Ranskan leipurikoulun perustajista. Vuodesta 1803 lähtien hän toimi valtameren rannikon sotaväenosastojen johtavana farmaseuttina. Hänestä tuli Pariisin farmasian seuran ensimmäinen puheenjohtaja heti, kun tämä seura vuonna 1804 perustettiin.
Monipuolisen tieteellisen toimintansa lisäksi Parmentier vaikutti maatalouden uudistamista ja sitä koskevia lakeja käsittelevillä kirjoituksillaan myös yhteiskunnallisiin oloihin. Hänestä tuli Pariisin maatalousseuran jäsen vuonna 1773 ja Ranskan tiedeakatemian jäsen vuonna 1795.
Parmentier on haudattu sukuhautaan Pariisin Père-Lachaisen hautausmaalla.
Muu toiminta muokkaa
Parmentier tutki Bordeaux'n akatemian toimeksiannosta myös kastanjaa ja maissia.
Kun sokerista tuli pula, Parmentier tutki, voitaisiinko sitä valmistaa muistakin kasveista kuin sokeriruo'osta ja kokeili tähän tarkoitukseen viinirypäleitä ja muita sokeripitoisia kasveja. Vuonna 1793 hän keksi myös parannetun teknisen menetelmän, jolla sitä voitiin eristää sokerijuurikkaasta, josta sitä alettiinkin tehdasmaisesti valmistaa vuonna 1801.
Hän tutki myös menetelmiä jauhojen, viinin ja maitotuotteiden säilömiseksi. Hän suositteli lihan säilömistä kylmässä. Hän toimi myös parantaakseen Nicolas Appertin keksimää menetelmää elintarvikkeiden säilömiseksi suljetuissa tölkeissä.
Lähteet muokkaa
- ↑ Antoine Augustin Parmentier santerre.baillet.org. Viitattu 30.7.2013.
- ↑ a b c d e f g h John Reader: Peruna, eräs maailmanhistoria, s. 153–155. Suomentanut Kirsi Luoma. Like, 2009. ISBN 978-952-01-0227-2.
- ↑ http://archive.wikiwix.com/cache/20110223134648/http://agriculture.gouv.fr/antoine-augustin-parmentier-1737
- ↑ a b http://www.histoire-en-ligne.com/spip.php?article301 (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ http://www.histoire-fr.com/mensonges_histoire_parmentier.htm
