Aurelijus Rutenis Antanas Mockus Šivickas (s. 25. maaliskuuta 1952, Bogotá) on kolumbialainen matemaatikko, filosofi ja poliitikko. Mockus on liettualaisten maahanmuuttajien poika. Hän opiskeli matematiikkaa Dijonissa Université de Bourgognessa, sekä filosofiaa Universidad Nacional de Colombiassa. Hän työskenteli tutkijana vuodesta 1975 vuoteen 1993, jolloin jätti asemansa rehtorina ja pyrki Bogotán pormestariksi. Tässä tehtävässä hän toimi kahteen otteeseen 1995–1997 ja 2001–2004. Hän jätti pormestarin aseman ennenaikaisesti vuonna 1997 asettuakseen ehdolle Noemí Sanínin varapresidentiksi seuraavan vuoden vaaleissa.

Antanas Mockus vuonna 2012.

Mockus muodosti "Visionarios con Antanas" -puolueen vuoden 2006 vaaleihin, mutta se ei saanut yhtään paikkaa. Myös saman vuoden presidentinvaalissa hän jäi neljänneksi.

Syksyllä 2009 Mockus liittyi Partido Verden jäseneksi, joka asetti hänet ehdokkaaksi vuoden 2010 presidentinvaaliin. Viikkoa ennen vaaleja Mockus oli kyselyissä tasan entisen puolustusministeri Juan Manuel Santosin kanssa.[1] Ensimmäisellä vaalikierroksella Mockus sai noin 22 prosenttia äänistä ja pääsi toiselle kierrokselle 47 prosenttia äänistä vieneen Santosin kanssa.[2] Toisella kierroksella 20. kesäkuuta Mockus sai 27,6 % äänistä, kun hänen kilpailijansa Santos voitti selvin luvuin saaden 69 % äänistä.[3]

Mockusin edustaman puolueen nimi on Partido verde, sanamukaisesti Vihreä puolue, mutta toisin kuin eurooppalaiset vihreät puolueet, se ei pidä tärkeimpänä asianaan ympäristökysymyksiä vaan politiikan läpinäkyvyyttä.[4]

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa