Anssi Lassila

suomalainen arkkitehti

Anssi Pellervo Lassila (s. 9. maaliskuuta 1973 Soini)[1] on suomalainen arkkitehti ja perustamansa Oopeaa-arkkitehtitoimiston johtaja ja pääosakas. Aiemmin Lassila työskenteli muun muassa arkkitehtitoimisto Lassila & Hirvilammessa. Hän opiskeli arkkitehtuuria Oulun yliopistossa 1993–2002 ja on toiminut Oulun yliopiston arkkitehtuurin yksikössä myös luennoitsijana. Lassila on suunnitellut muun muassa useita kirkkoja.

Kärsämäen paanukirkko
Kuokkalan kirkko

Arkkitehtitoimiston Lassila perusti jo opiskeluaikanaan 2001 ja vuodesta 2014 sen nimenä on ollut Oopeaa, joka tulee sanoista Office of peripheral architecture. Toimistolla on toimipisteet sekä Helsingissä että Seinäjoella. Suunnittelijan työn lisäksi Lassilalla on vuodesta 2020 ollut osa-aikainen nykyarkkitehtuurin työelämäprofessuuri Oulun yliopiston arkkitehtuuriosastolla.[2][3]

Lassila oli vuonna 2013 Helsinkiin suunnitellun Guggenheim-museon arkkitehtuurikilpailun tuomariston jäsen.[4] Hänelle myönnettiin vuoden 2015 arkkitehtuurin Finlandia-palkinto Jyväskylän Kuokkalan Puukuokka-puukerrostalosta.[5] Vuonna 2017 Lassila sai arkkitehtuurin valtionpalkinnon.[6] Pro Finlandia -mitali hänelle myönnettiin 2021[7].

Töitä muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. OOPEAA: Anssi Lassila CV Oopeaa.
  2. Holmila, Paula: Puuarkkitehtuurin puolesta. (50-vuotishaastattelu) Helsingin Sanomat, 5.3.2023, s. B 35. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. ISSN 0355-2047. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 9.3.2023.
  3. Professori Anssi Lassilalle Pro Finlandia -mitali | Oulun yliopisto www.oulu.fi. Viitattu 25.6.2023.
  4. Anssi Lassila – Guggenheim Helsinki -museon arkkitehtuurikilpailu designguggenheimhelsinki.org. Arkistoitu 1.1.2018. Viitattu 22.6.2017.
  5. Puukerrostalo ja periferinen arkkitehtuuri voittivat Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon 23.9.2015. Yleisradio Oy. Viitattu 22.6.2017.
  6. Arkkitehti Anssi Lassila sai arkkitehtuurin valtionpalkinnon 8.12.2017. Taiteen edistämiskeskus. Arkistoitu 1.1.2018. Viitattu 1.1.2018.
  7. Koppinen, Mari ja Takala, Anna: Johanna Rusanen-Kartano, Hannu-Pekka Björkman ja Teemu Keskisarja saavat Pro Finlandia -mitalit. Helsingin Sanomat, 1.12.2021. Digilehti (maksullinen). Viitattu 1.12.2021.
  8. Tikkurilan kirkko ja asuinkerrostalo ark. 28.2.2021. Viitattu 17.9.2021.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä arkkitehtiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.