Angelit

pohjoissaamelainen yhtye

Angelit on saamelainen yhtye, joka on levyttänyt yhdeksän albumia vuosina 1992–2003; näistä neljä ensimmäistä nimellä Angelin tytöt. Yhtyeessä laulavat sisarukset Ursula ja Tuuni Länsman. He esiintyivät yhdessä ensimmäisen kerran 1982.[1]

Angelit

Yhtye on saanut nimensä tyttöjen kotikylän Angelin mukaan, ja alkuperäisessä kokoonpanossa lauloi muitakin angelilaisia nuoria, kuten soolourallaan menestynyt Ulla Pirttijärvi.[2] Soololevyn he julkaisivat 1992.[1]

Angelit ovat vierailleet Waltari-yhtyeen levyillä So Fine! ja Big Bang.[3] Vuonna 2000 Angelit levyttivät yhtyeen kanssa yhteisalbumin Channel Nordica.

Albumit muokkaa

Nimellä Angelin tytöt muokkaa

Nimellä Angelit muokkaa

Yhteistyöt muokkaa

Kaikki paitsi Final Fantasy -yhteistyö on tehty yhdessä Waltari-yhtyeen kanssa.

Nimellä Angelin tytöt muokkaa

Nimellä Angelit muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b Angelin Tytöt 30 vuotta Yle Uutiset. Viitattu 10.10.2017.
  2. Järvinen, Minna-Riikka: Nykymusiikki 2003. Saamelaiskulttuurin ensyklopedia. Viitattu 16.11.2013.
  3. Kotisivu (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä yhtyeeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.