Andrej Hlinka

slovakialainen katolinen pappi ja itsenäisyysjohtaja

Andrej Hlinka (27. syyskuuta 1864 Černová, Itävallan keisarikunta16. elokuuta 1938 Ružomberok, Tšekkoslovakia)[1][2] oli slovakialainen katolinen pappi, poliitikko ja toimittaja, joka oli Slovakian itsehallintoa ajaneen liikkeen johtaja ensin Itävalta-Unkariin kuuluneessa Unkarin kuningaskunnassa ja sitten maailmansotien välisen ajan Tšekkoslovakiassa. Hän oli vaikutusvaltaisen Slovakian kansanpuolueen (SLS) pitkäaikainen johtaja.

Andrej Hlinka vuonna 1908.

Elämä ja ura muokkaa

Itävalta-Unkarin aika muokkaa

Köyhään talonpoikaisperheeseen syntynyt Hlinka vihittiin papiksi vuonna 1889.[2][3] Hän liittyi vuonna 1895 Slovakian kansallispuolueeseen (SNS) sekä Unkarin katoliseen kansanpuolueeseen, josta hän kuitenkin erosi vuonna 1901.[3] Hän tuki slovakkien kansallista heräämistä ja raittiusliikettä ja toimitti Anton Bielekin kanssa Ľudové Noviny -julkaisua. Hlinka vastusti unkarin määräämistä Slovakian maalaiskoulujen pakolliseksi kieleksi, koska se hankaloitti opetusta ja lisäsi lukutaidottomuutta.[2]

Hlinka toimi vuodesta 1905 seurakuntapappina Ružomberokin teollisuuskaupungissa,[1][2][3] johon myös hänen synnyinkylänsä Černová nykyään kuuluu.[4] Hän oli mukana, kun vuonna 1906 perustettiin SNS:n osana toiminut Slovakian kansanpuolue (Slovenská l’udová strana, SLS).[3] Unkarilaismielinen piispa Sándor Párvy erotti Hlinkan virasta tämän tuettua vuoden 1906 Unkarin parlamentin vaaleissa avoimesti SNS:n ehdokasta.[2][3] Hlinka pidätettiin marraskuussa 1906 syytettynä Unkarin vastaisesta poliittisesta agitaatiosta ja hän sai joulukuussa kahden vuoden vankeustuomion, jota vuonna 1908 vielä pidennettiin puolellatoista vuodella hänen jatkettua kiihotustaan seurakunnalleen pitämässään jäähyväispuheessa.[1][3] Ennen vankeustuomionsa alkua hän kiersi Böömissä ja Määrissä luennoimassa Slovakian tilanteesta.[3]

Lokakuussa 1907 Hlinkan synnyinkylässä tapahtui niin sanottu Černován verilöyly, kun Unkarin viranomaiset ja hiippakunnan hallinto olivat evänneet Hlinkalta luvan vihkiä käyttöön hänen aloitteestaan rakennettu kylän uusi kirkko ja unkarilaiset santarmit ampuivat Hlinkan puolesta mieltä osoittanutta aseetonta väkijoukkoa surmaten 15 ihmistä.[2] Tapaus herätti maailmalla paheksuntaa ja toi Hlinkalle kansainvälistä mainetta. Hlinka suoritti aiemmin saamansa vankeustuomion marraskuusta 1907 helmikuuhun 1910 Szegedissä ja käänsi vankilassa Vanhan testamentin slovakiksi. Huhtikuussa 1909 paavi Pius X kumosi Hlinkan erottamisen papinvirasta.[2][3]

Slovakian kansanpuolue muutettiin vuonna 1913 Hlinkan aloitteesta kokonaan itsenäiseksi puolueeksi.[3] Hänet valittiin puolueen edustajana Unkarin parlamenttiin.[2] Puolue oli katolilainen, sillä Hlinka piti katolista uskoa erottamattomana osana Slovakian kansallista identiteettiä.[3]

Tšekkoslovakian aika muokkaa

Hlinka kannatti alkuaan Slovakialle itsehallintoa osana Itävalta-Unkariin kuulunutta Unkaria, mutta asettui ensimmäisen maailmansodan lopulla tukemaan Slovakian eroa Unkarista sekä tšekkien ja slovakkien yhdistämistä uudeksi valtioksi. Hän nosti ajatuksen esiin Turčiansky Svätý Martinissa (nyk. Martin) toukokuussa 1918 pidetyssä SLS:n puoluekokouksessa ja allekirjoitti 30. lokakuuta 1918 Martinin julistuksen, jossa Slovakia julistettiin osaksi tšekkien ja slovakkien liittovaltiota.[2][3] Hlinka kuitenkin pettyi pian Tšekkoslovakiaan, koska Pittsburghin julkilausumassa luvattu kahden kansakunnan tasa-arvoinen liitto ei toteutunut. Hän matkusti vuonna 1919 väärällä passilla Pariisiin ja laati Pariisin rauhankonferenssille muistion, jossa ehdotettiin Slovakian kohtalon ratkaisemista kansanäänestyksellä.[1][2][3] Palattuaan lokakuussa 1919 hän joutui tšekkiviranomaisten pidättämäksi ja oli internoituna Määrissä huhtikuuhun 1920, jolloin presidentti Tomáš Masaryk armahti hänet hänen tultuaan valituksi parlamenttiin.[2][3]

SLS järjestäytyi Hlinkan johdolla uudelleen joulukuussa 1918 ja hänet valittiin sen puheenjohtajaksi, missä asemassa hän jatkoi kuolemaansa asti. Puolue kasvoi Hlinkan johdolla nykyaikaiseksi joukkopuolueeksi ja siitä tuli Slovakian maailmansotien välisen ajan suurin nationalistinen poliittinen liike. Konservatiivinen ja populistinen Hlinka saavutti Slovakiassa jo eläessään lähes palvotun aseman.[3] Hän toimi vuodesta 1919 myös puolueen pää-äänenkannattajan, sanomalehti Slovákin päätoimittajana[2] ja edusti puoluetta Tšekkoslovakian parlamentissa vuodesta 1920 kuolemaansa asti. Puolueen nimi muutettiin vuonna 1925 muotoon Hlinkan Slovakian kansanpuolue (Hlinkova slovenská pudová strana, HSLS).[3]

 
Hlinka vuonna 1937.

Elokuussa 1922 Žilinassa pidetyssä puoluekokouksessa SLS asettui oppositioon Prahan hallitusta vastaan ja julisti tavoitteekseen Slovakian autonomian, jonka tšekit olivat Hlinkan mukaan riistäneet.[3][1] Kun eräät uudistukset viittasivat Tšekkoslovakian hallinnon muuttumiseen vähemmän keskusvaltaiseksi, Hlinka salli vuonna 1927 puolueensa osallistumisen maan hallitukseen kahdella ministerillä, joista toinen oli Jozef Tiso. HSLS kuitenkin jätti hallituksen vuonna 1929, kun sen johtomiehiin kuulunut Vojtech Tuka oli tuomittu maanpetoksesta Unkarin agentiksi väitettynä, vaikka Hlinka uskoi Tukan syyttömyyteen.[1][2] Puolue oli tämän jälkeen oppositiossa Hlinkan kuolemaan asti. Hlinkan henkilökohtainen arvostus piti useaan ryhmäkuntaan jakautuneen puolueen koossa.[2]

HSLS liittoutui 1930-luvulla SNS:n sekä Tšekkoslovakian muiden tyytymättömien vähemmistökansallisuuksien eli unkarilaisten, sudeettisaksalaisten, puolalaisten ja ruteenien kanssa.[3][1] Vuosina 1929–1934 puolue oli ajoittain yhteityössä myös tšekkien radikaalioikeistolaisten ryhmien kanssa. Unkarin kanssa Hlinka ei suostunut liittoutumaan,[3] mutta harkitsi ajoittain slovakkien liittoa Puolan kanssa[2]. Hänen tukensa ratkaisi vuonna 1935 Edvard Benešin valinnan Tšekkoslovakian presidentiksi.[3][2] Tšekkihallintoon pettynyt Hlinka tuki viimeisinä aikoinaan puolueensa jyrkän tšekkivastaista nationalistisiipeä, mutta piti yhä valtioliittoa tšekkien kanssa parhaana vaihtoehtona slovakeille. Hän ei halunnut antaa natsi-Saksaa ihailleiden Vojtech Tukan ja Ferdinand Ďurčanskýn suuntaukselle valtaa HSLS:ssä.[2]

Hlinka nimitettiin vuonna 1927 katolisen kirkon apostoliseksi protonotaariksi. Hän sai vuonna 1937 Puolan hallitukselta Polonia Restituta -ritarikunnan suurnauhan.[3]

Hlinka kuoli 73-vuotiaana elokuussa 1938.[1] Jozef Tiso seurasi häntä HSLS:n johtajana.[4] Saman vuoden lokakuussa Tšekkoslovakian hallitus joutui Sudeettialueiden kriisin seurauksena myöntämään Slovakialle autonomian.[5]

Jälkimaine muokkaa

Toisen maailmansodan aikana Hlinkan entinen puoluetoveri Tiso johti Saksan liittolaisena Slovakian nukkevaltiota, jossa Hlinkaa kunnioitettiin kansallissankarina. Hlinkan mukaan nimettiin myös HSLS:n perustama Hlinkan kaarti, joka osallistui holokaustin toimeenpanoon. Sodan jälkeisessä kommunistisessa Tšekkoslovakiassa Hlinka julistettiin kirkolliseksi fasistiksi. Vuonna 1993 itsenäistyneessä Slovakiassa hänestä on jälleen tullut kunnioitettu hahmo, joskin lähinnä nationalistisissa ja kristillisdemokraattisissa piireissä. Hänen kuvansa oli vuoteen 2009 käytössä olleessa tuhannen Slovakian korunan setelissä ja vuonna 2007 Slovakian parlamentti hyväksyi hänen ansioitaan koskeneen julistuksen.[4] Hlinka on Slovakiassa edelleen kiistelty hahmo.[3][4]

 
Hlinkan mausoleumi Ružomberokissa.

Kuoltuaan Hlinka haudattiin aluksi jesuiittojen kryptaan, mutta hänen kotikaupunkinsa Ružomberokin keskusaukiolle pyhän Andreaan kirkon alle rakenteilla ollut ensimmäisessä maailmansodassa kuolleiden muistomerkki muutettiin Hlinkan mausoleumiksi, johon hänen hautansa siirrettiin lokakuussa 1939. Hlinkan jäännökset siirrettiin helmikuussa 1945 tuntemattomaan paikkaan, ja mausoleumi muutettiin vuonna 1948 pelkäksi sodissa kaatuneiden muistomerkiksi. Se palautettiin Hlinkan muistomerkiksi vuosina 1990–1991 ja myös hänen arkkunsa palautettiin sinne vuonna 2003. Mausoleumissa on myös kappeli.[4]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f g h Andrej Hlinka (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 25.3.2023.
  2. a b c d e f g h i j k l m n o p q Wojciech Roszkowski & Jan Kofman: Biographical Dictionary of Central and Eastern Europe in the Twentieth Century, s. 1868–1870. Routledge 2016. Google Books (englanniksi)
  3. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u Katya A. M. Kocourek: Hlinka, Andrej (1864–1938) (englanniksi) Encyclopedia of Modern Europe: Europe Since 1914: Encyclopedia of the Age of War and Reconstruction, Encyclopedia.com. Viitattu 25.3.2023.
  4. a b c d e Mausoleum of Andrej Hlinka (englanniksi) Monuments of Remembrance 1918-2018. Viitattu 26.3.2023.
  5. Czechoslovak history: The breakup of the republic (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 26.3.2023.

Aiheesta muualla muokkaa