Andrei Vyšinski
Andrei Januarjevitš Vyšinski (myös Andrey Vishinsky) (ven. Андрей Януарьевич Вышинский, 10. joulukuuta 1883 – 22. marraskuuta 1954) oli Neuvostoliiton valtionsyyttäjä 1935–1939. Vyšinski syntyi puolalaiseen roomalaiskatolilaiseen perheeseen Odessassa.[1]
| Andrei Vyšinski | |
|---|---|
 |
|
| Neuvostoliiton ulkoasiainministeri | |
| Edeltäjä | Vjatšeslav Molotov |
| Seuraaja | Vjatšeslav Molotov |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 10. joulukuuta 1883 Odessa, Venäjän keisarikunta |
| Kuollut | 22. marraskuuta 1954 (70 vuotta) New York, Yhdysvallat |
| Tiedot | |
| Puolue |
VSDTP NKP |
 Nimikirjoitus |
|
Alkuvaiheet muokkaa
Hän opiskeli oikeustiedettä Odessan yliopistossa ja liittyi menševikkeihin 1903. Vyšinski osallistui vuoden 1905 vallankumoukseen, minkä seurauksena joutui vankilaan vuonna 1908. Vankeudessa hän tapasi ensi kertaa Stalinin, joka oli myös vallankumoukseen osallistunut poliittinen vanki. Tähän aikaan Vyšinski ja Stalin olivat ideologisesti hyvin erimielisiä ja riitelivät poliittisista kysymyksistä.
Vankilasta päästyään Vyšinski ryhtyi lakimieheksi ja pysyi edelleen menševikkien jäsenenä. Kun tsaari oli syrjäytetty helmikuun vallankumouksessa 1917, Vyšinski palveli pikkuvirkamiehenä Venäjän väliaikaista hallitusta. Tuossa roolissa hän jopa allekirjoitti hallituksen antaman pidätysmääräyksen Leninistä. Lokakuun vallankumous kuitenkin kumosi väliaikaisen hallituksen ja sen virastot, mitätöiden samalla pidätysmääräyksen. Samana vuonna Vyšinski otettiin mukaan uuden bolševikkihallinnon ruokahuollon kansankomissariaattiin ja vuonna 1920 hänet hyväksyttiin itse Bolševikkipuolueen jäseneksi.
Bolševikkien johtajat tiesivät Vyšinskin taustan. Kaikesta huolimatta hän sai Leninin, Stalinin ja muun puoluejohdon hyväksynnän ja nousi myöhemmin Neuvostoliiton valtionsyyttäjäksi, ulkoministeriksi ja diplomaatiksi. Vyšinskin ura asettaa monet länsimaiset kylmän sodan aikaiset uskomukset kyseenalaisiksi. Kylmän sodan historiankirjoituksen mukaan Neuvostoliitossa vainottiin puolalaisia, mutta kuitenkin puolalainen Vyšinski oli oikeuslaitoksen johtaja, ulkoministeri ja diplomaatti useiden vuosien ajan. Myös poliittiselta taustaltaan Vyšinski oli "epäluotettava", olihan hän entinen menševikki ja vieläpä syyllistynyt pahimpaan mahdolliseen rikokseen: allekirjoittanut Leninin pidätysmääräyksen. Hän kuitenkin tuomitsi menneisyytensä rikkeet ja osoitti olevansa uskollinen neuvostokansalainen ja luotettava virkailija. Taitavana lakimiehenä ja syyttäjänä Vyšinski sai jopa kansainvälistä huomiota ja arvostusta.
Myöhempi ura muokkaa
Sisällissodan aikana hän liittyi puna-armeijaan ja bolševikkipuolueeseen 1920.[2] Hän työskenteli asianajajana Odessassa 1914–1918.[3] Vyšinskistä tuli oikeustieteen professori Moskovan yliopistoon ja yliopiston rehtori 1925. Hän toimi syyttäjänä useissa oikeudenkäynneissä Stalinin vastustajia vastaan. Vuosina 1935–1939 hän oli Neuvostoliiton valtiosyyttäjä ja siten avainhenkilö Stalinin puhdistuksissa. Hän oli Neuvostoliiton varapäämies 1939–1944, Molotovin varamiehenä ulkoasiain kansankomissaarina vuodesta 1940 (myöhemmin ulkoministeri) ja ulkoministerinä Stalinin viimeisinä vuosina 1949–1953. Neuvostoliiton miehitettyä Latvian kesäkuussa 1940 Vyšinski johti maan liittämisen Neuvostoliittoon.
Neuvostoliiton perustamisen jälkeen 1922 oikeustiede keskittyi selvittämään lain ja sosialismin välistä suhdetta. Vyšinski näki kansainvälisen oikeuden "porvarillisena". Jevgeni Korovin mukaan sosialistinen kansainvälinen oikeus tulisi korvaamaan vanhan kapitalistisen kansainvälisen oikeuden. Vasta Stalinin kuoleman jälkeen tunnustettiin jälleen kansainväliset periaatteet, joita valtioiden on noudatettava.
Vyšinski muotoili lainkäytön teoreettiset perusteet teoksessaan Teoria juridisista todisteista (Теория судебных доказательств), josta hän sai Stalin-palkinnon 1947. Vyšinskin mukaan rikoslaki on luokkataistelun väline. Toinen hänen teoriansa kulmakivi oli, että syyllisyys oli ehdoton sen jälkeen kun tunnustus oli tehty, riippumatta toimenpiteistä joita oli tehty sen saamiseksi. Vyšinski toimi pääsyyttäjänä useissa 1930-luvun näytösoikeudenkäynneissä, muun muassa niin sanotuissa Moskovan oikeudenkäynneissä[4].
Hruštšovin aikana hänet alennettiin Neuvostoliiton edustajaksi YK:hon 1953–1954.[4]
Kun Neuvostoliiton Helsingin suurlähettiläs Grigori Savonenkov pyysi vuonna 1949 Vyšinskiltä lupaa protestoida Hella Wuolijoen Yleisradiosta erottamista vastaan, totesi Vyšinski Savonenkoville että "se olisi puuttumista Suomen sisäisiin asioihin".
Lähteet muokkaa
- ↑ Wacław Radziwinowicz: Andriej Wyszynski. Inkwizytor Stalina. . (puolaksi)
- ↑ Andrey Vyshinsky. Britannica.com. Viitattu 3.4.2015.
- ↑ Blomstedt, Yrjö: ”Kuka kukin on suurpolitiikassa”, Mitä Missä Milloin 1951, s. 98. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1950.
- ↑ a b Biographische Datenbanken. Wer war wer in der DDR? SED-diktatuurin tutkimussäätiö. Viitattu 3.4.2015.(saksaksi)
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Andrei Vyšinski Wikimedia Commonsissa
- Biografia (venäjäksi)
.svg)
Lev Trotski 1918 | Georgi Tšitšerin 1918–1930 | Maksim Litvinov 1930–1939 | Vjatšeslav Molotov 1939–1949 | Andrei Vyšinski 1949–1953 | Vjatšeslav Molotov 1953–1956 | Dmitri Šepilov 1956–1957 | Andrei Gromyko 1957–1985 | Eduard Ševardnadze 1985–1991 | Aleksandr Bessmertnyh 1991 | Boris Pankin 1991