Andreas Hofmann (s. 16. joulukuuta 1991) on saksalainen keihäänheittäjä. Hän edustaa MTG Mannheim -seuraa. Hofmannin ennätys on vuoden 2018 kesäkuussa heitetty 92,06.

Andreas Hofmann
Andreas Hofmann, Bislett Games, 2016
Andreas Hofmann, Bislett Games, 2016
Henkilötiedot
Koko nimi Andreas Hofmann
Syntynyt16. joulukuuta 1991 (ikä 32)
Yleisurheilija
Pituus 195[1]
Paino 108[1]
Laji keihäänheitto
Seura MTG Mannheim
Ennätykset 92,06 (Offenburg, Saksa 2018)

Tietolaatikko päivitetty 7. lokakuuta 2018

Aiheesta muualla
hofmannandreas.de
Mitalit
Maa:  Saksa
Miesten Yleisurheilu
EM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Berliini 2018 keihäänheitto
Hofmann, 2019

Hofmann voitti kultaa alle 20-vuotiaiden EM-kisoissa 2009 tuloksella 75,89. Vuoden 2014 EM-kilpailuissa Zürichissä Hofmann selviytyi finaaliin ja oli sen yhdeksäs tuloksella 77,42. Pekingin MM-kilpailuissa 2015 Hofmann sijoittui kuudenneksi tuloksella 86,01 ja Lontoon MM-kilpailuissa 2017 kahdeksanneksi tuloksella 83,98. Vuoden 2017 universiadeissa hän sijoittui toiseksi tuloksella 91,07. Hän saavutti Berliinin EM-kilpailuissa 2018 hopeaa tuloksella 87,60. Hän karsiutui loppukilpailusta MM-kilpailuissa Dohassa 2019 ja Eugenessa 2022 sekä sijoittui 11:nneksi Münchenin EM-kilpailuissa 2022.

Vuoden 2014 Euroopan joukkuemestaruuskilpailuiden Superliigassa Braunschweigissa Hofmann voitti tuloksella 86,13, joka oli myös hänen silloinen ennätyksensä.

Hofmann on voittanut Saksan mestaruuden Nürnbergissä 2018 tuloksella 89,55 ja Berliinissä 2019 tuloksella 87,07.

Parhaat tulokset muokkaa

Lähde: Tilastopaja[1]

10 parhaan tuloksen keskiarvo 90,33
  • 92,06 (1) Offenburg 2.6.2018
  • 91,44 (1) Rehlingen 20.5.2018
  • 91,44 (1) Zürich 30.8.2018
  • 91,07 (2) Taipei 26.8.2017
  • 90,08 (3) Doha 4.5.2018
  • 89,82 (1) Birmingham 18.8.2018
  • 89,65 (1) Rehlingen 9.6.2019
  • 89,55 (1) Nürnberg 22.7.2018
  • 89,40 (1) Offenburg 26.5.2019
  • 88,79 (1) Offenburg 13.5.2017

Kausien parhaat muokkaa

  • 2007 58,70
  • 2008 74,15 Ludwigsburg 6.9.
  • 2009 77,84 Mannheim 14.6.
  • 2010 66,75 Mannheim 13.5.
  • 2011 73,98 Langenselbold 18.9.
  • 2012 80,81 Schutterwald 24.6.
  • 2013 75,56 Helmsheim 21.9.
  • 2014 86,13 Braunschweig 22.6.
  • 2015 86,14 Peking 24.8.
  • 2016 85,42 Berliini 3.9
  • 2017 91,07 Taipei 26.8.
  • 2018 92,06 Offenburg 2.6.
  • 2019 89,65 Rehlingen 9.6.
  • 2020 85,24 Turku 11.8.
  • 2021 78,26 Luzern 29.6.
  • 2022 87,32 Eisenstadt 2.6.
  • 2023 74,70 Rehlingen 28.5.

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. a b c Andreas Hofmann Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu). (englanniksi)


Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.