Amerikanjapanilaisten internointi
Amerikanjapanilaisten internointi oli Yhdysvalloissa toisen maailmansodan vuosina 1942–1946 toteutettu toimenpide, jossa noin 120 000 amerikanjapanilaista internoitiin eli eristettiin ja vangittiin internointileireihin turvallisuussyistä.
Tausta muokkaa
Kun Japani oli hyökännyt Pearl Harboriin joulukuussa 1941, Yhdysvaltain puolustusministeriö alkoi pelätä, että Yhdysvalloissa tuolloin asuneet japanilaistaustaiset henkilöt voisivat alkaa sabotööreiksi. Jotkut poliitikot ehdottivat siksi, että etenkin maan länsirannikon amerikanjapanilaiset internoitaisiin sisämaahan. Oikeusministeriö vastusti aietta mutta puolustusministeriö kannatti sitä.[1]
Pearl Harborin hyökkäyksen aikaan Yhdysvaltain mannermaalla asui noin 125 000 japanilaistaustaista henkilöä. Heistä osa oli syntynyt Japanissa eikä voinut saada Yhdysvaltain kansalaisuutta. He olivat myös usein säilyttäneet japanilaisen kulttuurinsa. Toisen sukupolven amerikanjapanilaiset olivat useimmiten jo amerikkalaistuneet, mutta internointi koski heitäkin.[1] Havaijilla asui lisäksi 200 000 japanilaistaustaista ihmistä. Heistä internoitiin 2 270.[1][2]
Internointi alkaa muokkaa
Yhdysvaltain puolustusministeriö perusti helmikuussa 1942 Tyynenmeren rannikolle kaksitoista sotilasaluetta ja asetti niillä asuneille amerikanjapanilaisille öisen ulkonaliikkumiskiellon. Samassa kuussa presidentti Franklin D. Roosevelt allekirjoitti asetuksen 9066, joka antoi armeijalle oikeuden siirtää kenet tahansa alueelta pois. Amerikanjapanilaisten lisäksi internoitiin myös saksalaisia, italialaisia ja aleutteja.[1]
Maaliskuussa 1942 perustettiin viranomainen, jonka tehtäväksi annettiin ”pidättää kaikki japanilaissyntyiset henkilöt, saartaa heidät vartijoilla, estää heitä ostamasta maata, ja palauttaa heidät koteihinsa sodan loputtua”. Amerikanjapanilaiset komennettiin rekisteröitymään valvonta-asemilla. Heille annettiin neljästä päivästä kahteen viikkoon aikaa hoitaa asiansa ja kerätä tavaransa internointileirille siirtymistä varten. Monet joutuivat myymään suuren osan omaisuuttaan, mukaan lukien autonsa ja yrityksensä, yleensä alihintaan.[1]
Leirit muokkaa
.jpg)
Internoidut vietiin ensin väliaikaisiin kokoamismiskeskuksiin, joista heidät siirrettiin sisämaan internointileireille. Ensimmäinen leiri oli eteläisessä Kaliforniassa sijainnut Manzanar. Vuosien 1942 ja 1945 välillä Kaliforniaan, Arizonaan, Wyomingiin, Coloradoon, Utahiin ja Arkansasiin perustettiin yhteensä kymmenen leiriä, joissa asui kaikkiaan 120 000 amerikanjapanilaista.[1]
Leirielämä oli korutonta. Ihmiset asuivat lämpöeristämättömissä parakeissa, joissa oli telttasängyt ja hiiliuunit. Vessat ja pyykkihuoneet olivat yhteiset, ja lämmintä vettä ei aina saanut. Leirejä ympäröi piikkilanka-aita, jolla partioivat vartijat saivat ampua pakoon yrittävät. Vankeja kohdeltiin hyvin, vaikka joitain ampumiseen päättyneitä pakoyrityksiä tapahtuikin. Perheet saivat asua yhdessä. Joitain luotettaviksi arvioituja vankeja päästettiin vapaaksi tai liittymään armeijaan. Vangit perustivat leireille kouluja, kirkkoja, maatiloja ja sanomalehtiä, ja lapset harrastivat urheilua ja muuta ajanvietettä.[1]
Internointi aiheutti joitain rauhanomaisia mielenosoituksia sekä oikeusjuttuja, joissa toimenpide tuomittiin kuitenkin perustuslain mukaiseksi.[1]
Keskusten ja leirien sulkeminen muokkaa
Yhdysvaltain hallitus päätti joulukuussa 1944 että keskukset suljettaisiin vuoden 1945 loppuun mennessä. Viimeinen leiri Tule Lakessa Kaliforniassa suljettiin maaliskuussa 1946. Vangit palasivat koteihinsa ja alkoivat rakentaa elämäänsä uudelleen.[1]
Anteeksipyyntö muokkaa
Presidentti Gerald Ford kumosi asetuksen 9066 virallisesti vuonna 1976 ja pahoitteli samalla amerikanjapanilaisten väärää kohtelua. Vuonna 1988 kongressi antoi yli 80 000 amerikanjapanilaiselle 20 000 dollaria kullekin korvauksena koettelemuksistaan ja esitti virallisen anteeksipyynnön.[1]
Lähteet muokkaa
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Amerikanjapanilaisten internointi Wikimedia Commonsissa
