Wikipedia

Altamont Speedway Free Festival

musiikkifestivaali

Altamont Speedway Free Festival oli kuuluisa yhden päivän rockfestivaali, joka järjestettiin Altamontin kilparadalla, Livermoren lähellä Pohjois-Kaliforniassa 6. joulukuuta 1969. Pääesiintyjä oli The Rolling Stones, ja muut esiintyjät olivat Santana, Jefferson Airplane, The Flying Burrito Brothers ja Crosby, Stills, Nash & Young. Myös järjestäjiin kuuluneen Grateful Dead -yhtyeen piti esiintyä, mutta päivän tapahtumien vuoksi yhtye perui esiintymisensä viime hetkellä.

Altamont Speedway Free Festival
Tyyppi musiikkifestivaali
Päivämäärä 6. joulukuuta 1969
Tapahtumapaikka Altamont Raceway Park
Paikkakunta Kalifornia, Yhdysvallat
Kävijöitä 300 000
Järjestäjä Jorma Kaukonen
Spencer Dryden
Grateful Dead

Festivaali on tullut tunnetuksi lähinnä siellä tapahtuneista väkivaltaisuuksista. Yksi järjestysmiehinä toimineista Helvetin enkeleistä puukotti 18-vuotiaan katsojan hengiltä, minkä lisäksi festivaaleilla tapahtui kolme muuta kuolemantapausta sekä lukemattomia tappeluita erityisesti yleisön ja Helvetin enkelien välillä. Tapahtumaa onkin pidetty hippikauden ja 1960-luvun päätöshetkenä, vastakohtana muutamaa kuukautta aiemmin ”rauhan ja rakkauden” hengessä vietetyille Woodstockin festivaaleille.

Taustaa muokkaa

The Rolling Stones oli palannut esiintymislavoille ja Pohjois-Amerikkaan ensimmäistä kertaa noin kolmeen vuoteen syksyllä 1969. Yhtye esiintyi loppuunmyydyillä areenoilla, ja kiitokseksi amerikkalaisille yhtye päätti järjestää kiertueen lopuksi ilmaiskonsertin. Tähän vaikutti myös arvostelu konserttien korkeista lipunhinnoista.[1] Esiintyminen oli tarkoitus järjestää Woodstock-henkisellä ilmaisfestivaalilla, josta alkuperäisen idean oli esittänyt Grateful Dead -yhtye. Konsertti järjestettäisiin kuitenkin Woodstockia aidompaan hippityyliin, sillä käytännön järjestelyistä vastaisivat muusikot itse.[2]

Alun perin konsertti piti järjestää San Franciscossa Golden Gate Parkissa, joka oli hyvien liikenneyhteyksien varrella sijainnut julkinen tila. Suunnitelma kuitenkin peruuntui siellä samaan aikaan pelatun jalkapallo-ottelun takia. Uudeksi paikaksi valittiin Sears Pointin kilparata Sonomassa. Lavarakennelma oli jo ehditty pystyttää sinne, mutta radan omistava elokuvayhtiö Filmways vaati yllättäen The Rolling Stonesilta paikan käytöstä yli 200 000 dollarin ennakkomaksua ja lisäksi oikeuksia konsertista mahdollisesti tehtäviin albumeihin ja elokuviin, mihin yhtye ei suostunut. Stonesin ja Grateful Deadin managerit palkkasivat tunnetun juristin Melvin Bellin selvittämään hankalaa tilannetta.[1][2]

Konserttiin oli enää aikaa pari päivää, kun paikallinen liikemies Dick Carter tarjosi viime hetkillä käyttöön Alamedan piirikunnassa sijaitsevaa omistamaansa Altamontin kilparataa.[1] Lisäksi Carter halusi näkyvyyttä itselleen ja autioitumassa olevalle kilparadalleen.[3] Hän tarjosi paikan käyttöön ilmaiseksi, mutta siivouksesta pitäisi maksaa viisituhatta dollaria ja ottaa miljoonan vakuutus tuhotöiden varalta. Niinpä lavarakennelma siirrettiin Altamontiin samalla, kun tuhansia katsojia oli jo matkalla viime hetkellä hylättyyn Sears Pointiin.[4] Aluetta ryhdyttiin siivoamaan, sillä radalla oli kilpailujen jäljiltä autonraatoja sekä suuret määrät metalli- ja lasinpaloja.[5]

Järjestelyt muokkaa

Altamontin konsertin järjestelyjä on pidetty monilta osin puutteellisina. Toisin kuin hylätty Sears Point, Altamont oli pitkälti tasamaata, mikä haittasi yleisön näkyvyyttä. Ongelmia aiheutti erityisesti alueen sijainti. Lähin paikka, mihin auton saattoi jättää, oli puolivalmis moottoritien pätkä kahdeksan mailin päässä. Helikopteria käyttäviä esiintyjiä ja VIP-vieraita lukuun ottamatta yleisö joutui siten taivaltamaan paikalle hylättyjä sivuteita pitkin tai vaarallisen lähellä rautatiekiskoja. San Franciscosta jalan vaeltavat hipit saapuivat pitkälti työväenluokkaiselle East Bayn alueelle, missä paikallinen väestö suhtautui vieraisiin avoimen vihamielisesti. Se oli myös pelättyjen Oaklandin Helvetin enkeleiden aluetta.[5] Konserttialueen vessat sekä ruoka- ja terveydenhoitopalvelut oli toimitettu paikalle kiireessä viimeisen vuorokauden aikana, eivätkä ne olleet riittäviä.[6] Matala konserttilava jätti esiintyjät väkijoukon armoille.[7]

Joidenkin lähteiden mukaan The Rolling Stones palkkasi Grateful Deadin suosituksesta konsertin järjestysmiehiksi paikalliset Helvetin enkelit.[8] Enkelit olivat toimineet Grateful Deadin konserteissa järjestysmiehinä ilman suurempia ongelmia. Grateful Dead oli myös järjestänyt hyväntekeväisyyskonsertteja organisaation hyväksi. Lisäksi uskottiin, että paikalle virallisesti kutsuttuina Enkelit eivät tulisi tapahtumaan ainakaan vihamielisinä.[1] Helvetin enkelit toimisivat myös pelotteena, jos heidän annettaisiin pysäköidä moottoripyöränsä lavan vieressä olevien sähkögenereettoreiden viereen. Näin he suojaisivat esiintyjien lisäksi myös sähkövirtaa.[9] Varsinaista virkavaltaa oli hyvin vähän – Rolling Stonesin kitaristi Keith Richards muisteli nähneensä ”kolme poliisia puolta miljoonaa ihmistä kohti”.[10]

Rolling Stonesin lavamanageri ja festivaalin kuuluttaja Sam Cutler on kertonut pyytäneensä Enkeleitä olemaan matalan lavan edustalla ja tarvittaessa estämään yleisön ryntäämisen lavalle ja suojaamaan sähkölaitteita. Helvetin enkeleiden mukaan heidän käskettiin ”seisoa lavan edessä” ja heille annettiin palkkioksi ”500 dollarin kaljalasti”.[11] Stones oli aiemmin samana vuonna käyttänyt englantilaisia paikallisia Helvetin enkeleitä järjestysmiehinä Hyde Parkin ilmaiskonsertissaan, mutta joukko oli lähinnä ”koulupoikia” ja lainkuuliaisia harrastelijoita verrattuna amerikkalaisiin, lähes lainsuojattomiin vastineisiinsa.[1]

Konsertti muokkaa

Alueelle saapui lauantaiaamuna 6. joulukuuta 1969 noin 300 000 ihmistä. ”Lännen Woodstockiksi” nimetty tapahtuma alkoi keskipäivällä, ja ensimmäinen esiintyjä oli latinovaikutteista rockia soittanut Santana. Huumeiden ja alkoholin vaikutuksen alaisena olevan yleisön ja lavan edustalla olleiden Enkeleiden välille alkoi pian tulla kahnauksia. Enkelit väittivät myöhemmin, että osa yleisöstä kaatoi tahallaan heidän moottoripyöriään ja käyttäytyi muutenkin provosoivasti.[1] Väkivaltaa esiintyi myös katsojien välillä, sillä valkoihoinen yleisö oli pääasiallisesti jakautunut kahteen toisilleen vihamieliseen ryhmään, hippeihin ja ”punaniskanuoriin”. Viimeksi mainitut kävivät biljardikepit aseinaan niin mies- kuin naispuolistenkin hippien kimppuun. Molempien osapuolten ryhmittymät olivat pääsääntöisesti joko alkoholin, amfetamiinin tai LSD:n vaikutuksen alaisina. Huonolaatuinen LSD sai monet riisumaan itsensä alastomiksi.[9]

Helvetin enkelit käyttivät esiintymislavan mataluutta hyväkseen ja liikkuivat sillä oman mielensä mukaan tehden mikrofoniin omia kuulutuksiaan. Enkelien oluella ja pontikalla täytetty koulubussi sijaitsi vähän matkan päässä, ja sen katolta nämä heittelivät esiintyjiä tyhjillä pulloilla ja tölkeillä. Tämän seurauksena festivaalin johtokuntaan kuulunut Ronnie Schneider osti alkoholivaraston viidelläsadalla dollarilla ja antoi sen takaisin ilmaiseksi sillä ehdolla, että heittely loppuu.[7] Lähellä lavaa konserttia seurannut The Ace of Cups -naisyhtyeen jäsen Denise Jewkes sai oluttölkistä tai -pullosta osuman päähänsä, mikä aiheutti kallonmurtuman. Neljännellä kuulla raskaana ollut Jewkes toimitettiin Livermoren sairaalaan, missä hänen mukaansa oli hoidettavana kymmeniä katsojia.[12][13] Seremoniamestari Sam Cutlerin mukaan väkivaltaisia hyökkäyksiä tehneet Helvetin enkelit eivät olleet järjestön varsinaisia jäseniä, vaan jäsenyyttä havittelevia kokelaita, jotka pyrkivät tekemään vaikutuksen ylempiarvoisiin.[9]

Toisena esiintyjänä vuorossa olleen Jefferson Airplanen aikana levottomuudet puhkesivat jälleen. Kolmannen kappaleen ”The Other Side of This Life” aikana yhtyeen laulaja Marty Balin meni yleisön joukkoon rauhoittamaan tilannetta, jolloin yksi Helvetin enkeleistä löi hänet tajuttomaksi. Tilanteen aikana yhtyeen laulaja-kitaristi Paul Kantner ja Sweet William-nimellä tunnettu Helvetin enkeli kävivät lavalla tiukan sananvaihdon.[1] Jefferson Airplanen jälkeen esiintyi Gram Parsonsin johtama country rock -yhtye The Flying Burrito Brothers, jonka leppoisampi musiikki tiettävästi rauhoitti uhkaavaa tilannetta. Tuore, hiljattain perustettu superyhtye Crosby, Stills, Nash & Young esiintyi seuraavaksi soittaen settinsä nopeasti läpi. Stephen Stillsin mukaan ilmapiiri oli niin uhkaava, että yhtye näki parhaaksi poistua paikalta mahdollisimman nopeasti.[14] Sen sijaan konsertin alun perin ideoinut Grateful Dead perui esiintymisensä kokonaan.[7]

Pääesiintyjä The Rolling Stones tuli lavalle hämärän tultua. Jo lavan takana oli ollut vaikeuksia, kun sekaisin oleva fani oli lyönyt solisti Mick Jaggeria kasvoihin tämän tultua alueelle. Kolmannen kappaleen ”Sympathy for the Devilin” aikana tappelut käynnistyivät jälleen lavan edessä, ja yhtye joutui keskeyttämään kappaleen ja Jagger rauhoitteli yleisöä. Tilanne kärjistyi ”Under My Thumb” -kappaleen aikana, kun huumeiden vaikutuksen alainen 18-vuotias katsoja Meredith Hunter juoksi lavaa kohti ase kädessään, kunnes Alan Passaro -niminen Enkeli pysäytti hänet iskemällä puukolla kaulaan. Tämän jälkeen muut Enkelit olivat lyöneet Hunteria jäteastialla päähän ja potkineet tätä maassa. Hunteria elvytettiin konsertin loppuun asti, mutta hän ehti kuolla ennen kuin tätä päästiin kuljettamaan helikopterilla ensiapuasemalle. Passaron toiminta katsottiin myöhemmin oikeudessa itsepuolustukseksi. Yhtye ei aluksi tiennyt puukotuksesta mitään, vaan jatkoi konsertin loppuun asti ilman enempiä välikohtauksia. Yhtyeen mukaan konsertin keskeyttäminen olisi johtanut mahdollisesti vielä pahempaan mellakkaan.[1][15]

Hunterin puukotuksen lisäksi tapahtumassa sattui kolme muuta kuolemantapausta. Kaksi jäi auton alle nukkuessaan makuupusseissa ja yksi hukkui sadetusojaan. Kaikki konsertissa menehtyneet olivat miespuolisia.[16]

Reaktiot muokkaa

Aluksi konsertin negatiiviset tapahtumat eivät juurikaan saaneet mediassa huomiota. Seuraavana maanantaina ilmestynyt San Francisco Chronicle julisti Altamontin olleen loistava menestys, jota Hunterin puukotus ja muut kuolemantapaukset olivat vain hieman varjostaneet. Britanniassa Fleet Street kertoi festivaalin olleen samanlainen menestys kuin esimerkiksi Woodstock.[16]

Tapahtumien todellinen luonne alkoi paljastua vasta seuraavalla viikolla, jolloin sadat yleisön joukossa olleet soittivat muun muassa sanfranciscolaiselle KSAN-radioasemalle. He valittivat, ettei tapahtumapaikalla ollut huolehdittu perustarpeista, että alueella oli kiertänyt huonoja huumeita kenenkään valvomatta, ja että Helvetin enkelit olivat käyneet sattumanvaraisesti ihmisten kimppuun jo ennen Hunterin puukotusta.[16] Lähetykseen soittivat läsnä olleiden katsojien lisäksi muun muassa tapahtuman ja Stonesien kuuluttaja Sam Cutler sekä Helvetin enkelien Oaklandin osaston perustaja Sonny Barger.[1] Yhdysvaltalainen Rolling Stone -musiikkijulkaisu otsikoi festivaalin jälkeisen juttunsa otsakkeella ”The Rolling Stones -katastrofi Altamontissa: Let it Bleed” (viitaten yhtyeen juuri tuolloin julkaistuun Let It Bleed -albumiin).[17] Myös Helvetin Enkelien Kalifornian järjestöt ilmaisivat tyytymättömyytensä joutuessaan huonoon valoon festivaalin jälkipyykissä, ja heidän pelättiin jopa kostavan The Rolling Stonesille.[1] Vuonna 2008 julkisuuteen paljastui, että Helvetin enkelit yrittivät myöhemmin murhata Jaggerin tämän kotona, mutta heidän veneensä joutui myrskyyn, mikä esti suunnitelman toteuttamisen.[18]

Altamontin kilparadan omistanut Dick Carter puolestaan innostui festivaalin isosta yleisömäärästä ja suunnitteli järjestävänsä alueella isomman konsertin, johon tulisi pääesiintyjäksi peräti The Beatles.[1] Alueella ei ole kuitenkaan järjestetty konsertteja vuoden 1969 festivaalin jälkeen. Lisäksi useat alueella asuvat maanviljelijät haastoivat konserttijärjestäjät oikeuteen vaatien korvauksia tuhoutuneista alueistaan.

The Rolling Stonesin laulaja Mick Jagger totesi myöhemmin konsertin olleen ”yksi pieleen mennyt keikka muuten loistavalla kiertueella” ja ihmetteli ”tavallisesti rentojen sanfranciscolaisten” käytöstä festivaaleilla.[19] Kitaristi Keith Richards sanoi, että tapahtuma oli ”periaatteessa järjestetty hyvin, vaikkakin muutamilla paloi pinna siellä”.[17] Yhtyeeseen ennen kiertuetta liittynyt uusi kitaristi Mick Taylor puolestaan tunnusti suoraan olleensa peloissaan lavalla.[20]

Tunnettu amerikkalaispromoottori Bill Graham arvosteli tuoreeltaan Jaggeria siitä, kuinka ”tällä oli pokkaa kiitellä yleisöä mukavasta illasta ja häipyä paikalta niin kuin mitään ei olisi tapahtunut”.[1] Santana-yhtyeen johtohahmo, kitaristi Carlos Santana ei antanut lupaa käyttää yhtyeensä esiintymistä elokuvassa ja paheksui The Rolling Stonesin ”flirttailua pimeiden voimien kanssa” (”Sympathy for the Devil”). Jefferson Airplanen rumpali ja yksi konsertti-idean ehdottajista Spencer Dryden pettyi tapahtuman ilmapiiriin jo ennen yhtyeen esiintymistä. Dryden oli aikeissa kieltäytyä soittamasta, mutta yhtyeen muut jäsenet painostivat hänet lavalle. Dryden erotettiin Jefferson Airplanesta pian konsertin jälkeen, vuoden 1970 alkupuolella.[21]

Altamontin festivaalia pidetään yleisesti muutamaa kuukautta aiemmin pidettyjen Woodstockin festivaalien vastakohtana. Siinä missä Woodstock edusti ”rauhan ja rakkauden” sekä 1960-luvun lopun yhdysvaltalaisen nuorisokulttuurin huipennusta, pidetään Altamontia sen päätepisteenä, eräänlaisena ”Woodstock-sukupolven kuolemana”.[22] Festivaaleilla esiintyneen Jefferson Airplanen solisti Grace Slick totesi, että ”Woodstockin yleisö koostui mudassa pyörivistä typeristä heittiöistä, Altamontin yleisö mudassa pyörivistä vihaisista heittiöistä”.[23]

Elokuva muokkaa

The Rolling Stones julkaisi vuonna 1970 dokumenttielokuvan Gimme Shelter, joka kuvaa yhtyeen vuoden 1969 kiertuetta, ja myös Altamontista on runsaasti kuvamateriaalia. Elokuvan ohjasivat Albert Maysles, David Maysles ja Charlotte Zwerin. Elokuvassa näkyy festivaalilla tapahtuneita välikohtauksia ja myös Meredith Hunterin puukotus. Tapaus oli tallentunut sattumalta, kun kameramies Eric Saarinen oli kuvannut yleisöä.[24] Tämä huomattiin vasta editointivaiheessa.[25] Santanan ja Crosby, Stills, Nash & Youngin esiintymisiä elokuvassa ei nähdä. Santana kieltäytyi materiaalinsa näyttämisestä, vedoten konserttiin liittyviin huonoihin tuntemuksiin.[26][27]

Tätä elokuvaa lukuun ottamatta festivaaleilta ei ole julkaistu virallisia äänitteitä eikä videomateriaalia. Rolling Stonesin koko setti ja osia muiden yhtyeiden esiintymisistä on tallennettu bootleg-julkaisuille.

Kappaleet muokkaa

Santana[28]

  • Savor
  • Jingo
  • Evil Ways
  • Conquistadore Rides Again
  • Persuasion
  • Soul Sacrifice (keskeytettiin välillä yleisön kahakoinnin vuoksi)
  • Gumbo

Jefferson Airplane[29]

  • We Can Be Together
  • Somebody to Love
  • The Other Side of This Life (Fred Neil -cover) (keskeytettiin välillä Marty Balinin ja Enkelien välisen kahakan vuoksi)
  • 3/5 of a Mile in 10 Seconds
  • Greasy Heart
  • White Rabbit
  • Come Back Baby (Walter Davis -cover)
  • The Ballad of You & Me & Pooneil
  • Volunteers

The Rolling Stones[30]

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. ↑ a b c d e f g h i j k l Norman, Philip: Rolling Stones. Jalava, 2003. ISBN 951-887-300-3
  2. ↑ a b Norman: Jagger, s. 455.
  3. ↑ "Gimme Shelter"-DVD
  4. ↑ Norman: Jagger, s. 457.
  5. ↑ a b Norman: Jagger, s. 458.
  6. ↑ Norman: Jagger, s. 458–459.
  7. ↑ a b c Norman: Jagger, s. 461.
  8. ↑ John Burks, "Rock & Roll's Worst Day", Rolling Stone, 7.2.1970
  9. ↑ a b c Norman: Jagger, s. 460.
  10. ↑ Richards, Keith: Elämä, s. 284. WSOY, 2010. ISBN 978-951-0-35366-0.
  11. ↑ Lachman 1999. s. 306.
  12. ↑ Gleason, Ralph J.: Rolling Stones at Altamont 12.8.2009. Esquire.com. Arkistoitu 31.5.2013. Viitattu 5.1.2015. (englanniksi)
  13. ↑ Ortega, Tony: In the Wake of Altamont: Who Hired the Hell's Angels? 24.8.2010. Villagevoice.com. Arkistoitu 5.11.2013. Viitattu 5.1.2015. (englanniksi)
  14. ↑ Chuck Crisafulli: POP MUSIC : The Day the Music Got Stomped : The Rolling Stones' concert at Altamont was envisioned as a perfect close to the '60s. But bad planning, bad drugs and a violent death made for a concert nobody wants to remember. Los Angeles Times. 13.11.1994. Viitattu 8.2.2018. (englanniksi)
  15. ↑ Norman: Jagger, s. 465–466.
  16. ↑ a b c Norman: Jagger, s. 466.
  17. ↑ a b "The Rolling Stones Disaster at Altamont: Let it Bleed", Rolling Stone, 21.1.1970
  18. ↑ Myrsky pelasti Mick Jaggerin salamurhalta 3.3.2008. Uusisuomi.fi. Viitattu 5.1.2015. [vanhentunut linkki]
  19. ↑ Mick Jaggerin haastattelu "25 X 5"-dokumentissa, 1989
  20. ↑ Altamont 1969 Story - Aquarius Wept 12.8.2009. Esquire.com. Viitattu 17.5.2015. (englanniksi)
  21. ↑ Jefferson Airplane: Spencer Dryden Jeffersonairplane.com. Arkistoitu 19.4.2017. Viitattu 17.5.2015. (englanniksi)
  22. ↑ Lachman 2009. s. 278.
  23. ↑ Spitz, Marc: Jagger, s. 184. Otava, 2012. ISBN 978-951-1-25931-2.
  24. ↑ McCreadie, Marsha: Documentary Superstars: How Today's Filmmakers Are Reinventing the Form. Skyhorse Publishing, 2013. Teoksen verkkoversio (viitattu 16.5.2015).
  25. ↑ The man who captured the Altamont killing, 4.9.2010, viitattu 16.5.2015.
  26. ↑ Gimme Shelter - School of Rock School of Rock. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 17.5.2015. (englanniksi)
  27. ↑ Notes: Santana recalls his 'no' to The Rolling Stones 5.6.2013. Lasvegassun.com. Viitattu 17.5.2015. (englanniksi)
  28. ↑ Santana Setlist at Altamont Free Concert 1969 setlist.fm. Viitattu 6.2.2018.
  29. ↑ Jefferson Airplane Concert Setlist at Altamont Free Concert on December 6, 1969 Setlist.fm. Viitattu 8.7.2015. (englanniksi)
  30. ↑ The Rolling Stones Setlist at Altamont Free Concert 1969, Setlist.fm
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Altamont_Speedway_Free_Festival&oldid=21683088”