Alkman
Alkman (m.kreik. Ἀλκμάν, lat. Alcman; 600-luku eaa.) oli antiikin kreikkalainen lyyrinen runoilija, joka oli mahdollisesti kotoisin Sardeksesta mutta eli myöhemmin Spartassa. Häntä pidetään kuorolyriikan perustajana. Hellenistisellä kaudella hänet luettiin yhdeksi yhdeksästä lyyrisestä runoilijasta.[1][2][3]
| Alkman | |
|---|---|
| Ἀλκμάν | |
 Alkmania esittävä roomalaisaikainen mosaiikki Gerasasta, 100–200-luku. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 600-luku eaa. Sardes? |
| Kuollut | 600-luku eaa. |
| Ammatti | kirjailija |
| Kirjailija | |
| Tuotannon kieli | muinaiskreikka |
| Aikakausi | antiikki |
| Tyylilajit | lyyrinen runous |
| Kirjallinen suuntaus | kuorolyriikka |
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Elämä muokkaa
Alkmanin sanotaan olleen kotoisin Vähästä-Aasiasta, Lyydian Sardeksesta. Hänen isänsä nimi oli Damas tai Titaros. Alkman tuotiin Spartaan orjana ilmeisesti jo varsin nuorena. Spartassa hänen isäntänsä Agesidas havaitsi hänen runolliset kykynsä ja vapautti hänet. Lopulta hänestä tuli kaupungin tärkein lyyrinen runoilija.[3][4] Suda kutsuu Alkmania lakonialaiseksi, joka oli kotoisin Mesoasta. Tämä voi tarkoittaa sitä, että vapauttamisen jälkeen hänet olisi kirjattu mesoalaiseksi. Ei ole tietoa siitä, missä määrin Alkman sai kansalaisoikeudet. Attikalaisilla ja myöhemmillä kreikkalaisilla kirjailijoilla Alkmanin nimi esiintyy usein muodossa Alkmaion (Ἀλκμαίων, Alkmaiōn).[3]
Alkmanin ajoitusta ei tunneta tarkasti, sillä se esitetään eri tavalla Eusebioksen Kronikan kreikan- ja armeniankielisissä versioissa ja tätä seuranneissa myöhemmissä khronografioissa. Kreikkalainen versio, jota arvellaan oikeammaksi, ajoittaa hänet 27. olympiadin toiseen vuoteen eli vuoteen 671 eaa. Hänen aikalaisiaan olivat Lyydian kuningas Ardys II, joka hallitsi noin 678–629 eaa.; Pienen Iliaan kirjoittajaksi mainittu Leskhes; sekä Terpandros. Alkman oli vanhempi kuin Stesikhoros, ja hänet mainitaan Arionin opettajaksi. Kaikista näistä seikoista sekä siitä, että hän itse mainitsee eläneensä vanhaksi,[5] voidaan päätellä hänen toimineen noin vuosina 671–631 eaa.[3]
Alkman kirjoitti runonsa toisen messenialaissodan jälkeen. Tämä oli rauhallisempaa aikaa, jolloin spartalaiset alkoivat kiinnittää enemmän huomiota runouteen ja muuhun kulttuuriin, jotka olivat jääneet sivummalle sotaisempina aikoina. Alkmania edelsi aiolialainen Terpandros, joka oli siirtynyt Lesbokselta Manner-Kreikkaan ennen vuotta 676 eaa., ja oli esitellyt aiolialaisen lyriikan Peloponnesokselle. Tätä uutta runouden tyyliä sovellettiin nopeasti kuorolyriikkaan, joka oli doorilaisen runouden yleisin muoto, ja se korvasi siinä aiemman tyylin, joka oli lähempänä eeppistä runoutta. Terpandroksen musiikilliset uudistukset toimivat pohjana hänen nuoremman aikalaisensa Alkmanin runoudelle.[3] Kerrotaan, että Alkmanin ja Terpandroksen runoja laulettiin Spartan ensimmäisessä gymnopaidiassa vuonna 665 eaa., ja toistuvasti samassa juhlassa tämän jälkeen.[3][6]
Alkmanin kerrotaan kuolleen samanlaiseen loistautiin kuin Sulla.[3][7] Hellenistisellä kaudella aleksandrialaiset tekstikriitikot lukivat Alkmanin yhdeksän tärkeimmän lyyrisen runoilijan kaanoniin, yleensä näistä ensimmäiseksi.[3]
Runous muokkaa
Alkmanin ja Terpandroksen runous edustaa kuorolyriikan huippukautta. Alkman tunsi kuitenkin myös fryygialaisen ja lyydialaisen musiikkityylin, sekä kehitti omia rytmejään, joista osa kantaa hänen nimeään. Kielenään Alkman käytti spartalaista doorilaista murretta, johon oli sekoitettu aiolialaista murretta. Hänen tunnetuimmissa runoissaan esiintyy paljon lakonialaisia ilmaisutapoja.[3]
Myöhemmän antiikin aikana Alkmanin runot oli koottu kuudeksi kirjaksi,[3] jotka sisälsivät noin 50–60 runoa. Ne olivat todennäköisesti kadonneet jo keskiajalle tultaessa, ja aina 1800-luvun puoliväliin asti hänen tuotannostaan tunnettiin vain joitakin lyhyitä katkelmia, jotka olivat säilyneet lainauksina muiden kirjailijoiden teoksissa. Sen jälkeen tehtyjen papyruslöytöjen ansiosta nykyään tunnetaan muun muassa 101 säettä eräästä Alkmanin kirjoittamasta parthenion-hymnistä eli neitokuorojen esittämästä kuorolaulusta.
Rakkausrunous
Suuri osa Alkmanin runoista oli rakkausaiheisia. Jotkut antiikin aikaiset kirjailijat pitivät häntä jopa rakkausrunouden keksijänä.[3][8] Tällaisten runojen vuoksi hänestä käytettiin sellaisia epiteettejä kuin ”suloinen” (γλυκύς, glykys) ja ”miellyttävä” (χαριείς, kharieis).[3]
Parthenion-hymnit
Parthenion-hymnit edustavat varhaisinta tunnettua kuorolyriikkaa.[1] Ne saivat nimensä parthenion (παρθένιον, mon. παρθένια, parthenia) siitä, että niitä lauloivat neitojen kuorot. Aiheeltaan laulut olivat joskus rakkausaiheisia mutta yleensä ennen kaikkea uskonnollisia. Runojen joukossa oli monia häihin liittyneitä lauluja.[3]
Seuraavassa esimerkkinä säilynyt katkelma eräästä Alkmanin neitokuorolaulusta Päivö ja Teivas Oksalan suomennoksena:[2]
»οὐ γὰρ ἁ κ[α]λλίσφυρος
Ἁγησιχ[ό]ρ[α] πάρ’ αὐτεῖ,
Ἀγιδοῖ [δ’ ἴκτ]αρ μένει
θωστήρ[ιά τ’] ἅμ’ ἐπαινεῖ; [...]
ἁ δὲ τᾶν Σηρην[ί]δων
ἀοιδοτέρα μ[ὲν οὐχί,
σιαὶ γάρ, ἀντ[ὶ δ’ ἕνδεκα
παίδων δεκ[ὰς ἅδ’ ἀείδ]ει·
φθέγγεται δ’ [ἄρ’] ὥ[τ’ ἐπὶ] Ξάνθω ῥοαῖσι κύκνος·
ἁ δ’ ἐπιμέρῳ ξανθᾷ κομίσκᾳ [...][9]» »ū gar ha k[a]llisfyros
Hagēsikh[o]r[a] par’ autei,
Agidoi [d’ ikt]ar menei
thōstēr[ia t’] ham’ epainei; [...]
ha de tān Sērēn[i]dōn
aoidotera m[en ūkhi,
siai gar, ant[i d’ hendeka
paidōn dek[as had’ aeid]ei·
fthengetai d’ [ar’] hō[t’ epi] Ksanthō rhoaisi kyknos·
ha d’ epimerō ksanthā komiskā [...]» »Sorjanilkka neitonen
Hagesikhora jo viereen
Agidon jää seisomaan
näin kiittäen uhrijuhlaa. [...]
Äänet hän Seireenien,
jumalimpien kohta voittaa.
Neitojen kymmen laulelee
ykstoistikon kanssa kilpaa.
Neito laulaa lailla Ksanthos-virran joutsenen,
immen heljät kultasuortuvaiset liehuu [...][2]»
Muu runous
Alkmanin muuhun tuotantoon kuuluu hymnejä jumalille, paiaaneja, prosodiaa, lauluja uskonnollisiin juhliin sekä lyhyitä eettillisiä ja filosofisia kappaleita. Ei ole varmuutta siitä, kirjoittiko hän anapestisia sotalauluja tai marsseja, joista käytettiin nimitystä embatēria (ἐμβατήρια), mutta on epätodennäköistä, että hän olisi kokonaan sivuuttanut tämän Tyrtaioksen niin suosituksi tekemän lajityypin.[3]
Runomitat
Alkman käytti hyvin monenlaisia runomittoja, muun muassa daktyyliä, anapestiä, trokeeta ja jambia, sekä säkeitä, jotka koostuivat useasta mitasta, kuten jambista ja anapestista. Osan niistä hän lainasi Arkhilokhokselta ja osan kehitti itse. Kreetalaista heksametriä kutsuttiin hänen nimellään, sillä hän oli sen keksijä. Alkaioksen runot muodostuivat yleensä säkeistöistä, joissa käytettiin joskus samaa mittaa kaikissa säkeissä, joskus eri mittoja.[3]
Kuorolauluina runoissa oli todennäköisesti joskus antistroofinen eli vastasäkeistön muoto. Myös Hefaistion sanoo hänen kirjoittaneen neljäntoista säkeistön mittaisia lauluja, joissa mitta vaihtui seitsemännen säkeistön jälkeen. Hänen runojensa joukosta ei tunneta säkeistöjä ja vastasäkeistöjä seuranneita epodeja eli jälkilauluja.[3]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Alkman”, Antiikin käsikirja, s. 29. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
- ↑ a b c Oksala, Päivö & Oksala, Teivas: Kreikkalaisia kirjailijakuvia, s. 73–76. Runojen ja runokatkelmien suomennoksia. Helsinki: Otava, 1965.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p Smith, William: ”Alcman”, Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology. Boston: Little, Brown and Company, 1849–1867. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ Alkman, fr. 11, Welcker; Anthologia Palatina. 7.709, 19, 18.
- ↑ Alkman, fr. 29.
- ↑ Claudius Aelianus: Varia historia 12.50; Athenaios: Deipnosofistai 15.678.
- ↑ Aristoteles: Eläinoppi 5.31 tai 25; Plutarkhos: Kuuluisien miesten elämäkertoja, Sulla 36; Plinius vanhempi: Naturalis historia 11.33.39.
- ↑ Athenaios: Deipnosofistai 13.600; Suda, s. v.
- ↑ Αλκμάν – απ. 1 Page Ανθολογία Αρχαϊκής Λυρικής Ποίησης. Viitattu 10.5.2021.
Kirjallisuutta muokkaa
Suomennoksia muokkaa
- Alkman. Teoksessa Oksala, Päivö & Oksala, Teivas: Kreikkalaisia kirjailijakuvia, s. 73–76. Runojen ja runokatkelmien suomennoksia. Helsinki: Otava, 1965.
Muita käännöksiä muokkaa
- Anacreon: Greek Lyric. Volume II: Anacreon, Anacreontea, Choral Lyric from Olympus to Alcman. Edited and translated by David A. Campbell. Loeb Classical Library 143. Cambridge, MA: Harvard University Press, 1988.
Muuta kirjallisuutta muokkaa
- Ferrari, Gloria: Alcman and the Cosmos of Sparta. University of Chicago Press, 2008. ISBN 9780226668673.
- Gerber, Douglas E.: A Companion to the Greek Lyric Poets. Mnemosyne, Supplements. Brill, 1997. ISBN 9789004217614.
- Hutchinson, G. O.: Greek Lyric Poetry. A Commentary on Selected Larger Pieces (Alcman, Stesichorus, Sappho, Alcaeus, Ibycus, Anacreon, Simonides, Bacchylides, Pindar, Sophocles, Euripides). Uusintapainos. Oxford: Oxford University Press, 2003. ISBN 9780199265824.
- Kousoulini, Vasiliki: A History of Alcman’s Early Reception: Female-Voiced Nightingales. Cambridge Scholars Publishing, 2019. ISBN 9781527533271.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Alkman Wikimedia Commonsissa
- Alkman-fragmentteja Oxyrhynchus Online. The Imaging Papyri Project, University of Oxford. (englanniksi) (muinaiskreikaksi)