Wikipedia

Aljaksandr Lukašenka

Valko-Venäjän presidentti

Aljaksandr Ryhoravitš Lukašenka (valkoven. Алякса́ндр Рыго́равіч Лукашэ́нка, ven. Алекса́ндр Григо́рьевич Лукаше́нко, Aleksandr Grigorjevitš Lukašenko, s. 30. elokuuta 1954 Kopys, Valko-Venäjä) on Valko-Venäjän presidentti. Hän on toiminut maansa presidenttinä yhtäjaksoisesti viran perustamisvuodesta 1994 lähtien. Vuonna 1996 hänen ensimmäistä kauttaan pidennettiin seitsemään vuoteen ja hänet on vaaleissa uudelleenvalittu viisi kertaa. Presidentinvaaleja on maailmalla pidetty vilpillisinä.

Aljaksandr Lukašenka
Аляксандр Лукашэнка
Александр Лукашенко
Lukašenka helmikuussa 2022
Lukašenka helmikuussa 2022
Valko-Venäjän presidentti
20. heinäkuuta 1994 –
(kiistetty 23. syyskuuta 2020 lähtien)[1][2][3]
Pääministeri Vjatšaslau Kebitš
Mih’ail Tšyhir
Sjarhei Linh
Uladzimir Jarmošyn
Henadz Navitski
Sjarhei Sidorski
Mih’ail Mjasnikovitš
Edeltäjä Mjetšyslau Hryb
Henkilötiedot
Syntynyt30. elokuuta 1954 (ikä 69)
Neuvostoliitto Kopys, Valko-Venäjän SNT, Neuvostoliitto (nykyään osa Oršan piiriä, Vitsebskin alue, Valko-Venäjä)
Ammatti ekonomisti
poliitikko
Puoliso Halina Radzivonauna Lukašenka
(os. Žaunjarovitš)
Tiedot
Puolue Neuvostoliiton kommunistinen puolue (ennen 1991)
Kommunistit demokratian puolesta (1991–1992)
itsenäinen (1992–2007)
Belaja Rus (2007–)
Uskonto ateisti
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
president.gov.by

Valko-Venäjää on kutsuttu Euroopan viimeiseksi diktatuuriksi.[4] Kun Lukašenka nousi valtaan, Valko-Venäjällä oli heikko kansallisidentiteetti vailla demokraattista perinnettä.[5] Lukašenkan mukaan Yhdysvallat on halunnut demokratisoida Valko-Venäjän, mutta ei esimerkiksi Saudi-Arabiaa. Syyksi Lukašenka näkee sen, että Saudi-Arabia on Yhdysvaltojen puolella. Lukašenka on myöntänyt, että hänellä on paljon valtaa, mutta 1990-luvulla hänen mukaansa maalla ei ollut vaihtoehtoa vaan sen täytyi yhdentyä jonkin tai jonkun ympärille selvitäkseen.[6]

Elokuun 2020 presidentinvaalien jälkeen Valko-Venäjällä puhkesi mielenosoituksia ilmeisen väärennetyn vaalituloksen vuoksi. Syksyllä 2020 Lukašenka kertoi Venäjän valtiolliselle medialle antamassaan haastattelussa saattaneensa jatkaa presidenttinä hieman liian kauan. Hän kuitenkin väitti olevansa ainoa henkilö, joka toistaiseksi pystyy suojelemaan maataan.[7] Euroopan unioni ja Yhdysvallat eivät ole tunnustaneet Lukašenkaa Valko-Venäjän laillisena presidenttinä kiistanalaisten vaalien jälkeen.[8][2]

Nuoruus muokkaa

Lukašenka syntyi virallisen vuoden 1997 elämäkertansa mukaan Kopysin kylässä Vitsebskin alueella.[9] Vuoden 1994 presidentinvaalikampanjan aikana hän sanoi vielä syntyneensä viereisessä Aleksandrian kylässä Mahiljoun alueella Lukašenka kasvoi ilman isää ja sai sukunimensä äidiltään.lähde? Isätönnä kasvanutta Lukašenkaa kiusattiin koulussa, ja on esitetty, että hänen isänsä voisi olla alkuperältään romani[10]. Arviota ei ole vahvistettu[10].

Vuonna 1975 Lukašenka valmistui Mahiljoun pedagogisen instituutin historianlaitokselta. Hän nai opiskelijatoverinsa Halinan ja heillä on kaksi poikaa.

Lukašenka työskenteli lukuisissa alemmissa valtion tehtävissä: kommunistisen nuorisojärjestön Komsomolin ohjaajana koulussa Škloussa vuosina 1975–1977, upseerinarvoisena poliittisen työn tekijänä rajavartiojoukoissa ja Neuvostoliiton armeijassa 1975–1977 ja 1980[10]–1982[10], komsomolin kouluttajana Mahiljoussa, kolhoosin varajohtajana Škloun piirissä 1983–1985, rakennusmateriaaleja tuottavassa tehtaassa varajohtajana ja puoluesihteerinä kollektiivitilalla 1985–1987.lähde?

Vuonna 1985 Lukašenka valmistui Valko-Venäjän valtiollisesta maatalousakatemiasta Horkista kolmen vuoden kurssien jälkeen.

Poliittisen uran alkuvuodet muokkaa

Vuonna 1990 Lukašenka valittiin Valko-Venäjän sosialistisen neuvostotasavallan korkeimpaan neuvostoon. Hän perusti Kommunistit demokratian puolesta -ryhmän kommunistipuolueen sisälle, joka ajoi kommunismin periaatteita kunnioittavaa demokratiaa Neuvostoliittoon ja puolusti maan saavuttamaa suvereniteettia. Hän sanoo olleensa ainoa korkeimman neuvoston jäsen, joka äänesti joulukuussa 1991 Neuvostoliiton hajottavaa sopimusta vastaan. Neuvostoliiton hajottua Lukašenka palasi vähäksi aikaa valtion maatilan johtoon.lähde?

Saatuaan mainetta korruption vastustajana, Lukašenka valittiin vuonna 1993 parlamentin korruption vastaisen komitean johtoon. Vaikka hän piti yhteyttä vasemmistolaisiin kommunisteihin, hän joutui kommunistipuolueen epäsuosioon hyökkäyksillään puolueen nomenklatuurin korruptiota ja etuoikeuksia vastaan. Joulukuussa hän syytti 70 korkeaa virkamiestä, mukaan lukien Stanislav Šuškevitšia, parlamentin puhemiestä ja virkaatekevää presidenttiä valtion varojen kavalluksesta. Šuškevitšista tehtiin syntipukki noin sadan Yhdysvaltain dollariin kirjaamisesta jättämättä huvilansa rakennuksessa. Hän hävisi luottamusäänestyksen ja joutui eroamaan.lähde?

Valko-Venäjän presidentti muokkaa

Pääartikkeli: Valko-Venäjän presidentti

Ensimmäinen kausi (1994–2001) muokkaa

 
Vuoden 1994 vaalien äänestystulos.

Uuden perustuslain jälkeisissä presidentinvaaleissa heinäkuussa 1994 sitoutumaton ehdokas Lukašenka voitti vaalin populistisella kampanjalla. Lukašenka sai ensimmäisellä kierroksella 45 prosenttia äänistä, Vjatšeslav Kebitš 15 prosenttia ja Šuškevitš vain 10 prosenttia. Toisella kierrokselle 10. heinäkuuta Lukašenka sai yli 80 prosenttia äänistä. Nuoren ja kokemattoman Lukašenkan voitto tuli monille yllätyksenä. Hän julisti puhdistavansa hallinnon korruptiosta, kannatti palkkojen ja työolojen säilyttämistä ennallaan ja Neuvostoliiton hajotessa menetettyjen säästöjen palauttamista ja yhteistyön vahvistamista Venäjän kanssa.lähde?

Lukašenka vastusti markkinatalousuudistuksia ja "ryöstöyksityistämistä". Hänen tullessaan valituksi vain kaksi prosenttia Valko-Venäjän taloudesta oli yksityistetty, ja riippuvuus Neuvostoliiton taloudesta johti 50 prosentin pudotukseen tuotannossa vuosina 1991–1994. Lukašenka kaksinkertaisti vähimmäispalkat ja määräsi tiukan hintasäännöstelyn. Valko-Venäjä on riippuvainen Venäjän kaupasta muun muassa kaasun- ja öljyntuonnissaan, jota oli mahdoton maksaa ilman valuuttaa. Tämä teki talousliitosta Venäjän kanssa välttämättömyyden.lähde?

Kahden ensimmäisen vuoden aikana Lukašenkan vastaiset äänet voimistuivat sekä koti- että ulkomailla. Vuonna 1995 Maailmanpankki ja Maailman kauppajärjestö (WTO) kieltäytyivät lainaamasta lisää rahaa Valko-Venäjälle talousuudistusten viipyessä.lähde?

Syyskuussa 1995 kaksi amerikkalaista siviililentäjää ajautui naapurimaassa järjestetyn kilpailun aikana kuumailmapallolla Valko-Venäjän ilmatilaan. Ilmavoimat ampui heidät alas vaikka kilpailusta ja siihen liittyvistä mahdollisista rajanylityksistä oli ilmoitettu ja sovittu hyvissä ajoin ennakkoon. Joulukuussa 1995 Lukašenka pääsi otsikoihin sanomalla saksalaisen Handelsblattin haastattelussa, ettei Hitlerin hallinto ollut pelkästään pahaksi Saksalle. Tämä tulkittiin niin että hänen mielestään vahvan johtajan malli voisi auttaa Valko-Venäjääkin.lähde?

Lukašenka järjesti 1995 kansanäänestyksen, jossa kysyttiin, pitäisikö yhteistyötä Venäjän kanssa vahvistaa, tehdä venäjästä virallinen kieli, palauttaa neuvostoaikaiset kansalliset symbolit pienin muutoksin ja antaa presidentille oikeus hajottaa parlamentti, jos se on rikkonut perustuslakia. Noin 75 prosenttia äänestäjistä vastasi kyllä kaikkiin neljään kysymykseen, mikä oli kova isku nationalisteille.lähde?

Uusi perustuslaki muokkaa

Toinen kansanäänestys uudesta perustuslaista ja presidentin kauden jatkamisesta kahdella vuodella järjestettiin 24. marraskuuta 1996. Äänestäjät saivat ottaa kantaa neljään presidentin ehdotukseen ja kolmeen parlamentin vastaehdotukseen. Lukašenka ja parlamentti olivat kuitenkin eri mieltä äänestyksen tavoitteista. Lukašenka piti äänestystä sitovana, kun taas parlamentin mukaan se oli vain neuvoa-antava. Parlamentti ehdotti myös presidentinviran lakkauttamista ja ajoi Lukašenkan tuomitsemista valtakunnanoikeudessa. Joukkotiedotusvälineet olivat kuitenkin lähes kokonaan presidentin valvonnassa. ETYJ piti äänestystä laittomana ja kieltäytyi lähettämästä tarkkailijoita seuraamaan sitä.[11] Näissä olosuhteissa Euroopan unioni ja Yhdysvallat eivät hyväksyneet tulosta. Lukašenka ilmoitti 70,5 prosenttia äänestäjistä hyväksyneen aloitteen[12]. Venäjän pääministeri Viktor Tšernomyrdin ja presidentti Jeltsin välittivät kiistassa Lukašenkan ja parlamentin välillä, mutta sopu ei kestänyt kauan.[11]

Uuden perustuslain mukaan perustettiin uusi kaksikamarinen parlamentti korkeimman neuvoston tilalle. Presidentin valtaa kasvatettiin huomattavasti ja toimikautta pidennettiin. Uusi parlamentti koottiin 110:stä Lukašenkan tukijasta. Parlamenttiin perustettiin myös 60-paikkainen ylähuone, jonne presidentti sai nimittää itse kuusi jäsentä. Presidentti sai myös oikeuden nimittää puolet korkeimman oikeuden jäsenistä.[11] Pääministeri ja kaksi muuta ministeriä erosivat protestina toimen johdosta, kuten myös seitsemän yhdestätoista korkeimman oikeuden jäsenestä. Marraskuun 1996 lopulla kokoontunut uusi parlamentti julistautui lailliseksi ja kumosi viraltapanosyytteet. Toisaalta noin 70 Lukašenkan vastustajaa entisestä parlamentista kokoontui toisella puolella kaupunkia, muttei saanut tehtyä päätöksiä vähälukuisuutensa vuoksi.[12]

Vuoden 1998 alussa Venäjän keskuspankki lopetti Valko-Venäjän ruplan kaupan, mikä johti valuutan arvon romahdukseen. Lukašenka otti keskuspankin haltuunsa ja määräsi valuuttakurssit entisille tasoilleen, mikä johti valuuttapakoon. Lukašena syytti sabotöörejä talousongelmista ja pidätytti 30 valtion virkamiestä ja satoja muita rangaistiin. Huhtikuussa hän karkotti Yhdysvaltain, Britannian, Ranskan, Saksan, Kreikan, Italian ja Japanin suurlähettiläät, joita hän syytti salaliitosta Valko-Venäjää vastaan. Kaikki nämä maat vetivät lähettiläänsä pois, kuten myös Venäjä väliaikaisesti.lähde?

Valko-Venäjä hankki valuuttatuloja 1990-luvulla viemällä 400 miljoonan dollarin arvosta aseita Iraniin, Sudaniin, Irakiin ja Jugoslaviaan. Kosovon sodan puhjetessa 1999 Lukašenka ehdotti Venäjälle ja Jugoslavialle "slaavien unionia". Idea sai vähän kannatusta ja haudattiin hiljaa. Irakin sodan jälkeen 2003 Yhdysvallat kertoi useiden korkea-arvoisten irakilaisten saaneen Valko-Venäjän passin. Yhdysvallat syytti Valko-Venäjää kaupasta "pahan akselin" kanssa ja nimitti Lukašenkaa "Euroopan viimeiseksi diktaattoriksi."lähde?

Euroopan unioni huolestui Valko-Venäjän tilanteesta Venäjältä toimitetun kaasun kulkiessa Valko-Venäjän läpi. Naapurimaiden Puolan, Latvian ja Liettuan liityttyä EU:hun, se otti erityisen kiinnostuksen maan asioihin. Jopa Venäjä, joka muodosti Valko-Venäjän kanssa löyhän talousliiton huhtikuussa 1998, huolestui liiton käytännön toteutuksesta.lähde?

1990-luvun lopulla Lukašenka ajoi valtioliittoa Venäjän kanssa. Neuvotteluja käytiin Boris Jeltsinin kaudella ja asiasta sovittiin periaatteessa 1996. Tavoitteena oli vuoteen 2005 mennessä pyrkiä yhteiseen valuuttaan ja yhtenäiseen lainsääntöön.[13] Vladimir Putin suhtautui asiaan huomattavasti nihkeämmin, eikä toteutus edennyt.[14]

Jatkoaika muokkaa

Vuoden 1996 kansanäänestys jatkoi Lukašenkan presidenttikautta vuoteen 2001. Yhdysvallat ja Euroopan unioni pitivät kansanäänestyksen avoimuutta kyseenalaisena.lähde?

Toinen kausi (2001–2006) muokkaa

Lukašenka kampanjoi syyskuun 2001 vaaleissa samankaltaisella pohjalla kuin edellisissäkin vaaleissa 1994; valtionomistuksen säilyttämisellä, liitolla Venäjän kanssa, mutta ilman šokkiterapiaa, vahvalla presidentinvallalla järjestyksen säilyttämiseksi, Naton laajenemisen estämisellä ja yleisellä länsivastaisuudella. Hänen merkittävimpänä vastaehdokkaanaan oli Uladzimir Hantšaryk. Lukašenka voitti vaalit ylivoimaisesti jo ensimmäisellä kierroksella, mutta Etyjin tarkkailijoiden mukaan vaalit eivät olleet hyväksyttävästi järjestetyt, vastaehdokkaita häirittiin järjestelmällisesti eikä heille annettu puheenvuoroa valtion mediassa.lähde?

Arvostelusta huolimatta Lukašenka sanoi hallintonsa olevan ainoa vaihtoehto epävakaudelle. Hän korostaa itseään kansan ihmisenä, ja häntä kutsutaan usein epävirallisesti termillä baćka, joka merkitsee isää, mutta on kannaltaan muinainen slaavien heimopäällikköä merkitsevä sana.lähde?

Syksyllä 2002 Valko-Venäjä karkotti Etyjin tarkkailijat, jolloin EU ja Yhdysvallat laittoivat Lukašenkan ja joukon korkeita valkovenäläisiä virkamiehiä viisumikieltoon. Yyhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeusjärjestö UNCHR ilmaisi päätöslauselmassaan huhtikuussa 2003 vakavan huolensa Valko-Venäjän ihmisoikeustilanteesta.lähde?

17. lokakuuta 2004 järjestettiin parlamenttivaalien yhteydessä kansanäänestys perustuslain muuttamisesta, jotta Lukašenka voisi asettua ehdolle kolmannelle kaudelle. Virallisten tulosten mukaan 79,42 prosenttia äänestäjistä kannatti muutosta. Valtion TV-kanavia syytettiin ehdotusta kannattavan materiaalin esittämisestä vaalipäivänä, vaikka se on lain mukaan kiellettyä. Liettualainen Baltic Surveys sai ehdotuksen kannatukseksi vain 48 prosenttia, mutta kysely oli vääristynyt pienen otannan ja sen kaupunkeihin keskittymisen vuoksi.lähde?

Lukašenkan hallitus on joutunut Venäjän ja muiden maiden painostuksen kohteeksi talouden vapauttamiseksi. Vaikka hallinto on vähitellen vapauttanut taloutta, pienyritykset kärsivät edelleen epäselvästä lakijärjestelmästä ja valtionyritysten yksityistämisiä vastustetaan ankarasti. Muun muassa yhteisyritys Ford Motorsin kanssa kaatui tähän. Talouskasvu on jatkunut vakaana ja korkeana ja Valko-Venäjä on palkkojen osalta yksi maailman tasa-arvoisimmista maista, mutta esimerkiksi Maailmanpankin mukaan kasvu on keskittynyt tietyille sektoreille ja palkkojen korotukset ovat syöneet tuottavuuden kasvun.lähde?

Kolmas kausi (2006–2010) muokkaa

Katso myös: Valko-Venäjän presidentinvaali 2006

Presidentinvaali järjestettiin 19. maaliskuuta 2006. Vaalikomission mukaan Lukašenka sai äänistä 82,6 prosenttia, kun opposition yhteinen ehdokas Aljaksandr Milinkevitš jäi kuuteen prosenttiin. Äänestysprosentti oli 92,6. Oppositio ilmoitti jo hyvissä ajoin, ettei hyväksy vaalitulosta. Mielipidemittauksissa ennen vaaleja Lukašenkalle ennustettiin 75–80 prosentin äänisaalista. Tsjom-mielipidetutkimuslaitoksen mukaan Lukašenkaa kannatti 40 prosenttia. Mielipidemittausten mukaan Lukašenka olisi voittanut vaalit joka tapauksessa ilman tuloksen vääristelyä.lähde?

Vaalien jälkeen EU kielsi Lukašenkalta ja noin 40 hänen hallintonsa jäseneltä pääsyn EU:n alueelle ja jäädytti näiden varat. Myös välit Venäjän kanssa viilenivät loppuvuodesta 2006 Venäjän nostettua Valko-Venäjälle toimittamansa maakaasun hintaa.[15] Tässä tilanteessa Valko-Venäjän vaali suhteitaan lähinnä samoin kansainvälisen yhteistyön ulkopuolelle joutuneeseen Iraniin ja eräisiin Yhdysvaltoihin kielteisesti suhtautuviin Etelä-Amerikan maihin.lähde?

Suhteet EU:hun paranivat vuoden 2008 syksyllä, kun Valko-Venäjä vapautti mielipidevangit ja pyrki järjestämään mallikelpoisesti vuoden 2008 parlamenttivaalit. Liennytystä johti Etyjin puheenjohtaja Alexander Stubbin vierailu Minskissä 7. lokakuuta 2008. Pian tämän jälkeen EU kumosi väliaikaisesti viisumikiellot.[16] EU:n ja Valko-Venäjän suhteiden lämpiämisen syyksi on mainittu se, että maa ei ole tunnustanut Abhasiaa ja Etelä-Ossetiaa, kuten Venäjä on toivonut.[17]

Huhtikuussa 2009 Lukašenka vieraili Italiassa, jossa hän tapasi Silvio Berlusconin ja paavi Benedictus XVI:n. Kyseessä oli ensimmäinen Länsi-Eurooppaan suuntautunut vierailu kymmeneen vuoteen.[18] Toukokuussa 2009 Venäjä kielsi valkovenäläisten maitotuotteiden tuonnin terveyssyistä sekä autojen ja traktorien tuonnin. Lukašenka haukkui Vladimir Putinin kovin sanoin, mutta pyysi välittömästi Venäjältä lisää lainaa.[19][20] Lukašenka jättäytyi protestiksi pois Moskovassa järjestetystä kokouksesta, jossa olisi perustettu Kollektiivisen turvallisuusjärjestön nopean toiminnan joukot ja kutsui kokouksessa tehtyjä päätöksiä laittomiksi.[21][22]

Vuonna 2010 Lukašenka jatkoi vierailujaan Etelä-Amerikassa ja suhteiden solmimista Venezuelan ja Brasilian kanssa.[23][24] Tuolloin Lukašenka sopi öljytoimituksista Venezuelan Hugo Chávezin kanssa Ukrainan Odessa-Brody-putkiston kautta.[25][26][27] Maaliskuussa 2010 Kiinan varapresidentti Xi Jinping sopi vierailullaan Valko-Venäjän kanssa noin 10 miljardin dollarin arvoisista yhteistyöhankkeista.[28]

Venäjän ja Valko-Venäjän suhteiden huononeminen jatkui, kun Lukašenka syytti heinäkuussa 2010 Venäjän NTV:tä ja muuta mediaa maan vastaisesta propagandasta etupäässä NTV:n esittämän "Kummisetä"-dokumentin (ven. "Крестный батька") vuoksi. Vastineeksi Lukašenka tapasi Georgian johtaja Mikheil Saakašvilin Ukrainassa 12. heinäkuuta, ja tämä asettui puolustamaan Lukašenkaa.[29][30]

Neljäs kausi (2010–2015) muokkaa

Vuoden 2010 presidentinvaaleissa Lukašenka sai riippumattoman ovensuukyselyn mukaan 35 prosenttia ja Andrei Sannikov 24 prosenttia äänistä, mikä vastaa aika hyvin puolueettomia arvioita heidän todellisista vaalituloksistaan. Viranomaisten ilmoituksen mukaan Lukašenka sai lähes 80 prosenttia ja Sannikov vain reilut kaksi prosenttia äänistä. Lehtori Timo Laineen arvion mukaan koko oppositio olisi äänestänyt Sannikovia toisella kierroksella ja näin tästä olisi tullut presidentti, ellei vaalituloksia olisi väärennetty.[31]

Viides kausi (2015–2020) muokkaa

Vuoden 2015 vaaleissa hänet valittiin viidennelle presidenttikaudelleen.[32]

Heinäkuussa 2019 presidentti Lukašenka tuli olleeksi vallassa yhtäjaksoisesti 25 vuotta. Entinen kolhoosinjohtaja Aljaksand Lukašenka tuli valtaan Valko-Venäjän ensimmäisissä, ja toistaisesti ainoissa, demokraattisissa presidentinvaaleissa vuonna 1994. Sen jälkeen hän on keskittänyt itselleen valtaa ja luonut autoritaarisen systeemin, jossa presidentti kontrolloi käytännössä kaikkia yhteiskunnan valtarakenteita. Ulkopolitiikan kulmakivenä on erittäin läheinen suhde Venäjään, mutta tässä suhteessa on ollut jonkinlaista vaihtelua ja Venäjä-suhteen läheisyydessä on ollut eri vaiheita. Korkeiden virkamiesten valinnassa on keskeistä henkilökohtainen lojaalisuus presidentille. Lukašenkaa on kutsuttu Euroopan viimeiseksi diktaattoriksi. Toisaalta on myös arveltu, että Venäjästä taloudellisesti ja poliittisesti riippuvainen Valko-Venäjä saattaa jatkossa kohdata Venäjän aikaisempaa voimakkaampaa painostusta maiden yhdistymisen hyväksymiseksi.[33][34]

Vuoden 2020 vaalit ja kuudes kausi muokkaa

 
Elokuun presidentinvaali Valko-Venäjällä aiheutti laajoja protesteja. Kuvassa mielenosoittajia Minskissä 13.9.2020.

Lukašenka ilmoitti marraskuussa 2019 olevansa taas ehdolla vuoden 2020 presidentinvaaleissa, joissa hänen uudelleenvalintansa on itsestään selvää.[35]

Hän voittikin elokuun 2020 presidentinvaalit 4/5 ääniosuudella.[36] Opposition ehdokas pakeni ulkomaille. Jo ennen vaaleja kaduilla protestoimaan ruvennut oppositio piti vaalitulosta väärennettynä.[37][38] Poliisi kidutti pidättämiään rauhanomaisia mielenosoittajia.[39] Vaikka sisäministeri pahoitteli pidättäjien ylilyöntejä, se lisäsi protestoijien intoa.[40] Protestit kasvoivat yli 100 000 mielenosoittajan kokoisiksi.[41] Lukašenkan mielestä ulkomaat halusivat kaataa hänen valtansa uusien vaalien avulla.[42] Lukašenka pyysi Venäjältä apua, mihin Putin suostui.[43] Protestit jatkuivat viikkokausia.[44]

Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo tuomitsi väkivallan protestoijia vastaan ja vetosi epäoikeudenmukaisesti pidätettyjen vapauttamiseen. Pompeo sanoi, että Yhdysvallat tukee kansainvälisiä pyrkimyksiä tutkia vaalien epäselvyyksiä, ihmisoikeuksien väärinkäyttöjä vaalien yhteydessä ja samanaikaisia protestien tukahduttamisia.[45]

EU:n ulkopolitiikan ja turvallisuuden edustaja Josep Borrell sanoi, että EU ei tunnusta Lukašenkaa Valko-Venäjän presidentiksi.[1] Euroopan parlamentti ilmoitti 17. päivä syyskuuta 2020, että se ei tunnusta Aljaksandr Lukašenkaa Valko-Venäjän presidentiksi enää sen jälkeen, kun hänen virkakautensa loppuu 5. marraskuuta.[8]

Aljaksandr Lukašenka järjesti 23. syyskuuta 2020 virkaanastujaiset presidentin palatsissa Minskissä. Tilaisuus haluttiin ilmeisesti järjestää salassa, koska siitä ei kerrottu etukäteen mitään. Valko-Venäjän virallisen uutistoimiston Beltan mukaan virkaanastujaisiin oli kuitenkin kutsuttu satoja vieraita.[46] Ulkoministeri Pekka Haavisto sanoi virkaanastujaisten jälkeen, että Lukašenkalla ei ole mandaattia aloittaa uutta virkakautta ja että on ensisijaista, että Valko-Venäjällä järjestetään uudet vaalit.[3]

Alkukesällä 2021 Euroopan unioni asetti Valko-Venäjälle pakotteita Ryanairin lennon 4978 kaappauksen vuoksi. Vastatoimena Lukašenka uhkasi tuoda Eurooppaan siirtolaisia ja huumeiden salakuljettajia. Tuloksena oli Valko-Venäjän ja Euroopan unionin rajakriisi, kun kymmenettuhannet irakilaiset ja afrikkalaiset maahanmuuttajat pyrkivät Valko-Venäjän kautta Puolaan, Liettuaan ja Latviaan.

25. helmikuuta 2024 Aleksanteri Lukašenka ilmoitti olevansa ehdolla vuoden 2025 presidentinvaaleissa, mikä tarkoittaa, että hän on ehdolla kahdeksatta peräkkäistä kautta.[47]

Autoritaarinen hallitsija muokkaa

Lukašenka oli NKP:n jäsen vuoteen 1991 ja Kommunistit demokratian puolesta -puolueen edustaja vuosina 1991–1992[48].

Lukašenkan hallinnon Neuvostoaikaa muistuttava autoritaarinen tyyli valvoo maan median pääkanavia, ahdistelee ja pidättää poliittisia vastustajia ja marginalisoi riippumattomia ääniä. Maan voimakas salainen poliisi on nimeltään KGB. Se tarkkailee tiiviisti toisinajattelevia.[49]

Valkovenäjän kieli muokkaa

Lukašenka väheksyy valkovenäjän kieltä. Hän järjesti kansanäänestyksen, jonka tuloksena venäjästä tuli Valko-Venäjän toinen virallinen kieli. Hänen näkemyksensä mukaan "valkovenäjällä ei voi ilmaista mitään suurta". Hänen äitinsä on valkovenäläinen, ja hänen lapsuuden kotiseutunsa oli valkovenäläinen kylä.[50]

Kunnianosoituksia muokkaa

Kiovan kansallinen yliopisto myönsi Lukašenkalle kunniatohtorin arvon valtiovierailun yhteydessä vuonna 2009, mutta poisti sen vuonna 2021 Ryanairin lennon 4978 kaappauksen takia.[57]

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. ↑ a b Jacopo Barigazzi: EU doesn’t recognize Lukashenko as president of Belarus, says top diplomat POLITICO. 15.9.2020. Viitattu 16.9.2020. (englanniksi)
  2. ↑ a b U.S. no longer recognizes Lukashenko as president of Belarus after rigged election Axios. Viitattu 13.3.2021. (englanniksi)
  3. ↑ a b Valko-Venäjä | Ulkoministeri Haavisto Lukašenkan virkaanastujaisista: ”On ensisijaista, että siellä järjestetään uudet vaalit” Helsingin Sanomat. 24.9.2020. Viitattu 25.9.2020.
  4. ↑ Euroopan viimeinen diktaattori – mikä Aleksandr Lukashenko oikeastaan on miehiään? Aamulehti. 16.8.2020. Viitattu 2.1.2021.
  5. ↑ https://carnegie.ru/2018/04/12/house-that-lukashenko-built-foundation-evolution-and-future-of-belarusian-regime-pub-76059
  6. ↑ 'Europe's last dictator' Belarus' Lukashenko opens up BBC News. 22.10.2012. Viitattu 26.12.2023. (englanniksi)
  7. ↑ Lukašenka Venäjän medialle: Olen saattanut jatkaa presidenttinä hieman liian kauan, mutten eroa Yle Uutiset. Viitattu 25.9.2020.
  8. ↑ a b EU:n parlamentti ei tunnusta Aljaksandr Lukašenkaa Valko-Venäjän presidentiksi Yle Uutiset. Viitattu 17.9.2020.
  9. ↑ Кто есть кто в Республике Беларусь: ЛУКАШЕНКО Александр Григорьевич (Kuka kukin on Valko-Venäjällä: Lukašenko Aleksandr Grigorevitš) who.bdg.by. Arkistoitu 6.7.2011. Viitattu 10.7.2011. (venäjäksi)
  10. ↑ a b c d Who is Europe’s ‘last dictator’ Alexander Lukashenko? The Independent. 28.2.2022. Viitattu 26.6.2023. (englanniksi)
  11. ↑ a b c Lukashenko voitti kansanäänestyksen MTV.fi. 25.11.1996. Arkistoitu 8.5.2016. Viitattu 9.1.2016.
  12. ↑ a b CNN, 1996
  13. ↑ Lukashenko kiirehti valtioliittoa Verkkouutiset. Arkistoitu 26.3.2002. Viitattu 9.5.2009.
  14. ↑ Lukashenko: Venäjä hidastelee 08.09.2002. MTV3. Viitattu 9.5.2009.
  15. ↑ Russia-Belarus gas deal reached BBC. Viitattu 13.10.2008. (englanniksi)
  16. ↑ EU lifts Belarus travel ban Al Jazeera. Viitattu 13.10.2008.
  17. ↑ EU jatkaa Valko-Venäjän johtajien matkustuslupia 17.3.2009. TS.fi. Viitattu 13.6.2009. [vanhentunut linkki]
  18. ↑ Valko-Venäjän Lukashenko tapasi Paavin YLE. Viitattu 27.4.2009. [vanhentunut linkki]
  19. ↑ Valko-Venäjän Lukashenko haluaa ryhtyä EU:n kumppaniksi Kansan Uutiset.fi. Viitattu 13.6.2009.
  20. ↑ Lukashenko haukkui Putinin pataluhaksi - ja ruinasi heti miljardien lainan UusiSuomi.fi. Viitattu 13.6.2009.
  21. ↑ http://fi.yle.mobi/uutiset/yle24/ns-yduu-3-803793[vanhentunut linkki]
  22. ↑ Belarus calls deals at Moscow security summit 'illegitimate' Sputnik International. 20090614T1359+0000. Viitattu 26.12.2023. (englanniksi)
  23. ↑ http://www.telesurtv.net/noticias/secciones/nota/68599-NN/venezuela-y-bielorrusia-firman-nuevos-acuerdos-de-cooperacion/[vanhentunut linkki]
  24. ↑ https://archive.is/20120526051313/www.telesurtv.net/noticias/secciones/nota/68951/brasil-y-bielorrusia-acuerdan-intensificar-relaciones-bilaterales/
  25. ↑ http://rt.com/Business/2010-03-16/belarus-venezuela-oil-agreement.html
  26. ↑ http://www.rferl.org/content/Tankers_Of_Venezuelan_Oil_On_Way_To_Belarus/2061015.html
  27. ↑ http://en.rian.ru/analysis/20100401/158397493.html
  28. ↑ Valko-Venäjä odottaa yli 10 miljardin dollarin investointeja Kiinasta Yle Uutiset. 25.3.2010. Viitattu 26.12.2023.
  29. ↑ Lukashenka Slams 'Russian Smear' Radio Free Europe/Radio Liberty. 19.7.2010. Viitattu 26.12.2023. (englanniksi)
  30. ↑ Александр Лукашенко открыл второй грузинский kommersant.ru. 17.7.2010. Viitattu 26.12.2023. (venäjäksi)
  31. ↑ "Minskin suuri huijaus", Helsingin Sanomat 2.1.2011, sivu D7
  32. ↑ Valko-Venäjän Lukašenka valittiin viidennelle presidenttikaudelleen Yle Uutiset. 12.10.2015. Viitattu 1.1.2021.
  33. ↑ Flexible Stagnation: How Lukashenka Has Held On To Power For 25 Years In Belarus RadioFreeEurope/RadioLiberty. Viitattu 4.3.2020. (englanniksi)
  34. ↑ Deutsche Welle (www.dw.com): Belarus strongman Lukashenko marks 25 years in power | DW | 10.07.2019 DW.COM. Viitattu 4.3.2020. (englanniksi)
  35. ↑ Valko-Venäjällä äänestetään taas vaaleissa, joiden voittajat tiedetään etukäteen Yle Uutiset. Viitattu 4.3.2020.
  36. ↑ Valko-Venäjän vaaleissa murskavoitto Lukašenkalle virallisten lukujen mukaan – Opposition Tsihanouskaja ei hyväksy tulosta: "Pidän itseäni vaalivoittajana" Yle Uutiset. Viitattu 16.8.2020.
  37. ↑ Valko-Venäjällä oppositio protestoi itsevaltaisen presidentin uhkauksista huolimatta – Katso kuvat vuosikausiin suurimmasta mielenosoituksesta Yle Uutiset. Viitattu 16.8.2020.
  38. ↑ Poliisi ja mielenosoittajat ottaneet yhteen Valko-Venäjällä – itsevaltainen Lukašenka jatkamassa kuudennelle presidenttikaudelleen Yle Uutiset. Viitattu 16.8.2020.
  39. ↑ Mielenosoittajia kidutettu Valko-Venäjän pidätyskeskuksissa Amnesty. 14.8.2020. Viitattu 17.8.2020.
  40. ↑ Belarus Protests Continue As Authorities Release Some Jailed In Crackdown RadioFreeEurope/RadioLiberty. Viitattu 17.8.2020. (englanniksi)
  41. ↑ Minskissä käynnissä valtava Vapauden marssi – Lukašenka kannattajilleen: Naton tankkeja kerätään Valko-Venäjän rajalle Yle Uutiset. Viitattu 16.8.2020.
  42. ↑ Perttu Koistinen: Aleksander Lukashenko: Uudet vaalit toisivat tuhon verkkouutiset.fi. 16.8.2020. Viitattu 16.8.2020.
  43. ↑ Perttu Koistinen: Vladimir Putin vihjaa puolustussopimuksen käytöstä Valko-Venäjällä verkkouutiset.fi. 16.8.2020. Viitattu 16.8.2020.
  44. ↑ Hakkerit vuosivat tuhannen poliisin henkilötiedot julki Valko-Venäjällä, hallitus kiistää väkivaltaisuudet – jättimäiset mielenosoitukset jatkuvat kuudetta viikkoa www.aamulehti.fi. Arkistoitu 29.10.2020. Viitattu 26.10.2020.
  45. ↑ Jonathan Landay: Pompeo says U.S. supports international probe of Belarus election Reuters. 20.8.2020. Viitattu 16.9.2020. (englanniksi)
  46. ↑ Valko-Venäjän Lukašenkan virkaanastujaisista ilmoitettiin vasta niiden alettua – vaalitulos vilpillinen Kansan Uutiset. 23.9.2020. Viitattu 25.9.2020.
  47. ↑ Лукашенко заявил, что в 2025 году пойдёт на выборы Svoboda. 25.2.2024. Viitattu 25.2.2024. Malline:Bi
  48. ↑ Alyaksandr Hrygorevich Lukashenka, Encyclopaedia Britannica Online
  49. ↑ Belarus President Alexander Lukashenko under fire BBC News. 11.9.2020. Viitattu 16.9.2020. (englanniksi)
  50. ↑ Jussi Konttinen, Diktaattori halveksii omaa äidinkieltään, Helsingin Sanomat 14.5.2014 s. A 28
  51. ↑ Лукашенко награжден высшей наградой Венесуэлы - орденом Освободителя news.tut.by. 9.12.2007. Arkistoitu 2008. Viitattu 26.12.2023. (venäjäksi)
  52. ↑ Александр Лукашенко награжден орденом Святого Владимира I степени patriarchia.ru. 5.6.2007. Arkistoitu 2007. Viitattu 26.12.2023. (venäjäksi)
  53. ↑ Ukazi o odlikovanjima Generalni sekretarijat predsednika Republike. Arkistoitu 2013. Viitattu 24.12.2023. (serbiaksi)
  54. ↑ СПЦ: Орден Светог Саве за Александра Лукашенка ИН4С. 12.6.2014. Viitattu 26.12.2023. (serbiaksi)
  55. ↑ УКАЗ Nr. 2364 от 04.10.2016 о награждении Его Превосходительства господина Александра ЛУКАШЕНКО орденом „Ordinul Republicii” lex.justice.md. 4.10.2016. Viitattu 26.12.2023. (venäjäksi)
  56. ↑ А.Г. Лукашенко награжден орденом Хосе Марти Вечерний Минск. 5.9.2000. Arkistoitu 2007. (venäjäksi)
  57. ↑ Киевский вуз лишил Александра Лукашенко звания почётного доктора Радио Свобода. 7.6.2021. Viitattu 27.12.2023. (venäjäksi)

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Aljaksandr Lukašenka.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Aljaksandr_Lukašenka&oldid=22218417”