Alfred Griner "Alferd" Packer (21. tammikuuta 184223. huhtikuuta 1907)[2] oli yhdysvaltalainen kullankaivaja, joka oli syytettynä kannibalismista talvella 1873-1874. Ensimmäisenä syytettynä murhasta, Packer lopulta tuomittiin 40 vuodeksi vankilaan syytettynä taposta.

Alfred Packer
Alferd Packer vankilassa vuonna 1874
Alferd Packer vankilassa vuonna 1874
Henkilötiedot
Muut nimet John Schwartze
Syntynyt [1]
Kansalaisuus yhdysvaltalainen

Elämä muokkaa

Packer syntyi kolmen lapsen perheeseen. Hän palveli Yhdysvaltain sisällissodassa pohjoisvaltioiden puolella. Marraskuussa 1873 hän lähti 21 miehen joukossa Provosta Utahista kohti Coloradon Breckenridgessä sijaitsevia kultakaivoksia. 21.tammikuuta 1874 joukko tapasi intiaanipäällikkö Ourayn, joka kehotti heitä siirtämään retkeään kevääksi. Torjuen Ourayn kehotuksen Packer lähti 9. helmikuuta Gunnisonista Coloradosta Shannon Wilson Bellin, James Humphreyn, Frank Millerin, George Noonin ja Israel Swanin kanssa.

He eksyivät ja ruoka loppui. He olivat lumen saartamina Rocky Mountainsilla. Packer teki myöhemmin kolme tunnustusta, jotka poikkesivat toisistaan huomattavasti. Viimeisessä, hän väitti menneensä tiedustelemaan ja palatessaan löytänyt Bellin paistamassa ihmislihaa. Kun Bell oli tullut kohti kirveellä, Packer oli ampunut hänet. Packer väitti Bellin tulleen hulluksi ja tappaneen kaikki.

Packer saapui 16. huhtikuuta Los Pinos Indian Agencyyn Gunnisoniin. Hän vietti aikaa saluunassa Saguachessa, jossa hän tapasi joitakin alkuperäisiä joukkiolaisia. Packer väitti toimineensa itsepuolustuksena, mutta häntä ei uskottu. Hänet pidätettiin, ja tarinan mukaan hänet tuominnut tuomari M. B Gerry sanoi näin:

»Stand up yah voracious man-eatin' sonofabitch and receive yir sintince. When yah came to Hinsdale County, there was siven Dimmycrats. But you, yah et five of 'em, goddam yah. I sintince yah t' be hanged by th' neck ontil yer dead, dead, dead, as a warnin' ag'in reducin' th' Dimmycratic populayshun of this county. Packer, you Republican cannibal, I would sintince ya ta hell but the statutes forbid it.[3]»

.

Suomeksi:

»Nouse ylös sinä ahnas ihmissyöjä paskiainen ja vastaanota tuomiosi. Kun tulit Hinsdale Countyyn, oli seitsemän demokraattia. Mutta sinä, kyllä sinä söit viisi heistä, perkele. Minä tuomitsen sinut hirtettäväksi kaulasta kunnes olet kuollut, kuollut, kuollut, varoitukseksi maan demokraattisten ihmisten vähentämisestä. Packer, sinä republikaaninen kannibaali, tuomitsisin sinut helvettiin mutta status kieltää sen".»

Todellisuudessa tuomari Gerry sanoi hiemän sivistyneemmin:

»Close your ears to the blandishments of hope. Listen not to its fluttering promises of life. But prepare to meet the spirits of thy murdered victims. Prepare for the dread certainty of death.[4]»

Suomeksi:

»Sulje korvasi toivon imartelulta. Älä kuule elämän räpytteleviä lupauksia. Mutta valmistaudu tapaamaan murhattujen uhrien henget. Valmistaudu kauheaan varmuuteen kuolemasta.»

Packer kirjoitti tunnustuksen. Hän oli Saguachen vankilassa, mutta pakeni sieltä. Maaliskuussa 1883 Packer löydettiin Cheyennestä Wyomingista väärällä nimellä "John Schwartze". Hän kirjoitti toisen tunnustuksen. Oikeudenkäynti alkoi huhtikuussa Lake Cityssä, Coloradossa, ja hänet todettiin syylliseksi tappoon ja tuomittiin kuolemaan. Lokakuussa 1885 Coloradon korkein oikeus muutti tuomion vedoten ex post facto -lakiin. Kesäkuussa 1886 Packer tuomittiin toisessa oikeudenkäynnissä Gunnisonissa 40 vuodeksi vankeuteen, mikä oli siihen aikaan pisin vapausrangaistus Yhdysvaltojen historiassa.[5]

Coloradon korkein oikeus pani Packerin tuomion toimeen 19. kesäkuuta. Helmikuussa 1901 hän kuitenkin pääsi ehdonalaiseen ja meni töihin vartijaksi Denver Postiin. Hän kuoli Deer Creekissä Jeffersonin piirikunnassa Coloradossa 65-vuotiaana.

Lähteet muokkaa

  1. (en) SNAC  . Tieto on haettu Wikidatasta.
  2. Alferd/Alfred Packerin nimen kirjoitusmuoto on herättänyt vuosien mittaan keskustelua. Virallisissa asiakirjoissa nimi on Alfred Packer, joskin erään tarinan mukaan hän on voinut ottaa käyttöön etunimen Alferd sen jälkeen, kun se oli tässä väärässä muodossa tatuoitu hänen käsivarteensa. Packer itse kirjoitti nimensä vaihdellen "Alferd" tai "Alfred", ja hänestä käytetään molempia nimiä. Asiakirjoissa hänestä käytetään usein vain nimeä A. Packer tai Al Packer.
  3. Alfred "Alferd" Packer: The Cannibal of Lake City, Colorado [1] Retrieved May 22, 2008
  4. Mazulla, Fred and Mazulla, Jo. "The Sentence of Alfred Packer by Judge M. B. Gerry, Copied fromthe District Court Records" teoksessa Al Packer a Colorado Cannibal Denver? 1968 p. 20 (OCLC Malline:OCLC search link)
  5. Simpson, A. W. B.: Cannibalism and the Common Law: The Story of the Tragic Last Voyage of the Mignonette and the Strange Legal Proceedings to Which It Gave Rise, s. 273. Chicago: University of Chicago Press, 1984. ISBN 978-0-226-75942-5.