Wikipedia

Alexander Halonen

suomalainen poliitikko

Alexander ”Alex” Halonen (14. helmikuuta 1878 Pietari – 7. tammikuuta 1948 Hämeenlinna)[1][2] oli suomalainen toimittaja ja runoilija, joka oli sosialidemokraattien kansanedustaja vuosina 1910–1911.[3] Hän asui kolmeen otteeseen siirtolaisena Yhdysvalloissa ja eli vuoden 1918 sisällissodan jälkeen maanpaossa Ruotsissa. Poliittisilta näkemyksiltään hänet tunnettiin sodan jälkeisinä vuosina kommunismin vastustajana.

Alex Halonen
Alex Halonen 1910-luvun alussa.
Alex Halonen 1910-luvun alussa.
Kansanedustaja
1.3.1910–31.1.1911
Ryhmä/puolue SDP
Vaalipiiri Hämeen läänin pohjoinen
Henkilötiedot
Syntynyt14. helmikuuta 1878
Pietari
Kuollut7. tammikuuta 1948 (69 vuotta)
Hämeenlinna
Ammatti toimittaja, runoilija

Elämäkerta muokkaa

Varhaiset vuodet ja siirtolaisena Pohjois-Amerikassa muokkaa

Alex Halonen syntyi varakkaaseen pietarinsuomalaiseen perheeseen. Käytyään koulua sekä Venäjällä että Suomessa, hän muutti 1800-luvun lopussa Yhdysvaltain itärannikolle. Halonen oli tutustunut työväenliikkeeseen jo Suomessa, mutta lähti varsinaisesti mukaan toimintaan vasta Yhdysvalloissa vuonna 1899. Tammikuussa 1900 hän oli perustamassa New Yorkin Harlemissa ilmestynyttä Amerikan Työmiestä yhdessä J. W. Lähteen, A. F. Tannerin ja Martin Hendricksonin kanssa, mutta henkilöristiriitojen vuoksi lehti jäi vain muutaman kuukauden ikäiseksi.[1][4][5] Halonen palasi jo keväällä lyhyeksi aikaa Suomeen, toimien sosialidemokraattisen puolueen kiertävänä puhujana. Matkustettuaan takaisin Yhdysvaltoihin, Halonen työskenteli aluksi toimittajana Michiganin Calumetissa ilmestyneissä Päivälehdessä ja Amerikan Uutisissa, jotka eivät kuitenkaan olleet työväenlehtiä.[4][6] Seuraavaksi Halonen oli Michiganin Hancockissa Työmiehen toimitussihteerinä ja Soihtu-kuukausilehden päätoimittajana, sekä vielä lyhyen aikaa Raivaajan toimittajana Massachusettsin Fitchburgissa, ennen paluutaan Suomeen talvella 1907.[7][8][9] Halonen julkaisi Yhdysvalloissa myös kaksi runokokoelmaa, joista ensimmäinen Kulkurin kujilla ilmestyi 1902.[5]

Paluu Suomeen muokkaa

Syksyllä 1907 hän aloitti Kansan Lehden toimittajana Tampereella.[10] Halonen valittiin eduskuntaan sosialidemokraattien listalta Hämeen läänin pohjoisesta vaalipiiristä vuoden 1910 eduskuntavaaleissa, mutta hänen kautensa jäi lyhyeksi, kun tsaari Nikolai II hajotti eduskunnan jo vajaan vuoden kuluttua.[3] Halonen toimi myös sosialidemokraattisen puolueen kiertävänä luennoitsijana ja hänellä oli myös Tampereella toiminut kirjankustantamo, joka kuitenkin meni konkurssiin talvella 1911.[11] Toukokuussa 1911 hän sai Turun hovioikeudelta kuuden kuukauden tuomion majesteettirikoksesta loukattuaan keisaria Turussa elokuussa 1909 pitämässään puheessa. Prokuraattori Aleksei Hosiainovin tekemän valituksen jälkeen senaatti korotti sen vuotta myöhemmin kahdeksaan kuukauteen.[12] Halonen suoritti rangaistuksensa Vaasan lääninvankilassa, jossa samaan aikaan olivat majesteettirikoksesta saamiaan tuomioita kärsimässä myös Ali Aaltonen ja Lauri Letonmäki.[13] Vankilan ala-arvoisissa oloissa sairastunut Halonen siirrettiin tuomionsa loppuvaiheessa Vaasan lääninsairaalaan, josta hän vapautui maaliskuussa 1913.[14]

Halonen oli vankilasta päästyään muuttanut Haapamäelle, josta käsin hän jatkoi edelleen sosialidemokraattisen puolueen kiertävänä puhujana ja työskenteli myös Henkivakuutusyhtiö Suomen asiamiehenä.[15]. Syksyllä 1915 hänet valittiin sosialidemokraattien Vaasan läänin itäisen vaalipiirin puhujaksi.[16] Vuotta myöhemmin hän siirtyi SDP:n Mikkelin läänin piirisihteeriksi. Halonen oli muun muassa organisoimassa marraskuun 1917 yleislakkoa Mikkelissä ja tammikuun alussa 1918 hän oli osallisena Savonlinnassa puhjenneissa levottomuuksissa. Ne kuitenkin ratkesivat kaupungin, punakaartin ja suojeluskunnan välisissä neuvotteluissa, joihin Halonen osallistui puolueen edustajana.[17][18]

 
Alex Halonen puhuu Helsingin Työväenyhdistyksen pihalla Yrjönkatu 27:ssä vuonna 1900.

Sisällissota ja maanpako muokkaa

Sisällissodan käynnistyttyä 27. tammikuuta, valkoiset ottivat Mikkelin haltuunsa kaksi päivää myöhemmin, jolloin Halosen ja Anshelm Kanniston johtama Mikkelin punakaarti antautui taisteluitta.[19] Halonen oli vankina Savonlinnassa, kunnes elokuun lopussa 1918 Mikkelissä kokoontunut valtiorikosoikeus tuomitsi hänet 12 vuoden kuritushuonerangaistukseen. Halosen katsottiin joulukuussa 1917 vapauttaneen Mikkelin lääninvankilasta toimittaja K. H. Tiihosen murhasta syytetyn Antti Kolarin, agitoineen laillista järjestystä vastaan Savonlinnassa loppiaisena 1918 sekä toimineen Mikkelin punakaartin päällikkönä ja hankkineen sille aseita.[20]

Halonen siirrettiin Lahdessa toimineelle Hennalan vankileirille, jossa hän sairastui kulkutautiin, mutta onnistui kuitenkin pakenemaan lokakuussa 1918. Halonen yritti Vaasan kautta Ruotsiin, mutta joutui kaupungissa viranomaisten käsiin. Tällä kertaa hän pakeni poliisin kuulusteluhuoneesta ja pääsi Ruotsiin paikallisen kalastajan salakuljettamana. Ruotsissa Halonen yöskenteli kertomuksensa mukaan konetehtaan konttoristina.[21][22] Joulukuussa nostettiin Väinö Tanneria vastaan syyte, koska hän oli lähettänyt Ruotsin sosialidemokraattien puoluesihteerille Gustav Möllerille suosituskirjeen Halosen puolesta. Syyttäjä piti Tanneria kirjeen vuoksi yhteiskunnalle vaarallisena, mutta Helsingin raastuvaoikeus vapautti Tannerin kaikista syytteistä.[23]

Huhtikuussa 1919 ruotsalainen sanomalehti Folkets Dagblad Politiken paljasti, että Halonen oli lähettänyt Suomen lähetystösihteerinä Tukholmassa toimivalle Werner Cajanukselle kirjeen, jossa hän tunnusti hankkineensa aseita Suomessa maanalaisesti toimiville kommunisteille. Aseet oli kuljetettu Tornionjokilaaksoon maiden väliselle rajalle ja sieltä edelleen Suomen puolelle. Niitä oli myöhemmin tarkoitus toimittaa Suomeen myös meriteitse. Lehti väitti, että Ruotsissa salanimeä Dahlberg käyttänyt Halonen oli todellisuudessa vakoillut maahan paenneita entisiä punakaartilaisia Suomen hallitukselle lähetystösihteeri Cajanuksen toimeksiannosta. Lisäksi hänen väitettiin vakoilleen jonkin ulkovallan hyväksi 800 kruunun kuukausipalkkaa vastaan.[24] Halonen puolustautui väittämällä Cajanuksen käsiin joutuneen kirjeen olleen tarkoitettu suomalaisille sosialidemokraateille, joita hän halusi auttaa taistelussa bolševikkien maanalaista toimintaa vastaan. Lisäksi Halonen kielsi vakoilleensa minkään ulkovallan laskuun.[25] Syyskuussa 1919 hän palasi Suomeen ja ilmoittautui Etsivälle keskuspoliisille Helsingissä. Lehtitietojen mukaan hän ilmoitti olevansa valmis kärsimään vankeusrangaistuksensa loppuun.[22] Sosialidemokraattien piirissä häntä pidettiin kuitenkin edelleen urkkijana.[21]

Viimeiset vuodet muokkaa

Vapauduttuaan punakaartilaisten yleisen armahduksen myötä, Halonen muutti 1920-luvun alussa jälleen Yhdysvaltoihin.[26] Hän toimi muun muassa pappina, raittiustyöntekijänä sekä pelimerkkien laskijana pelihuoneistossa. Halonen kuului myös Duluthissa toimineen Työväen Opiston johtokuntaan. Vuosikymmenen puolivälin jälkeen Halonen palasi Suomeen ja työskenteli viimeiset 20 elinvuottaan suomentajana Hämeenlinnassa.[3] Tammikuussa 1948 kuollut Alex Halonen on haudattu Ahveniston hautausmaalle.[2]

Perhe muokkaa

Alex Halonen oli kahdesti naimisissa. Ensin vuodet 1901–1918 Hilja Leedi Komssin kanssa ja myöhemmin vuodet 1923–1926 Olga Johanna Mastolan kanssa.[3]

Tuotanto muokkaa

Alex Halonen julkaisi poliittisen kirjallisuuden lisäksi kaksi runokokoelmaa ja suomensi muun muassa Tom Mannin, Ivan Turgenevin ja Horace Annesley Vachellin teoksia. Hänen runojaan ilmestyi myös lukuisissa työväenliikkeen julkaisuissa.

Teokset muokkaa

  • Kulkurin kujilla : kokoelma runoja. Hancock, Michigan: Kansan Kuvalehden kustannusyhtiö, 1902.
  • Sikermä siirtokansalleni : runoja. Calumet, Michigan: Viljo Leikas, 1904.
  • Historian materialistinen käsitys. Hancock, Michigan: Työmiehen kustannusyhtiö, 1906.
  • Kansallisuuskysymys. Hancock, Michigan: Työmiehen kustannusyhtiö, 1906.
  • Omaisuuden kehitys : ulkomaalaisten lähteiden mukaan. Hancock, Michigan: Työmiehen kustannusyhtiö, 1906.
  • Sosialismin perusteet. Fitchburg, Massachusetts: tekijä, 1907.
  • Historiallinen materialismi : ulkomaalaisten lähteiden mukaan. Tampere: Kansan Lehti, 1908.
  • Omaisuuden kehitys : ulkomaalaisten lähteiden mukaan. Tampere: Kansan Lehti, 1908.
  • Työväen köyhyyden ja kapitalistien rikkauden tekijät : katsaus kapitalistisen riistojärjestelmän ilmiöihin. Jyväskylä: K-S. työv.sanomalehti osuuskunta, 1913.
  • Suomen työväki ja väkivaltaiset menettelytavat. Helsinki: Otava, 1923. (kirjan digitoitu versio Työväenliikkeen kirjastossa).

Lähteet muokkaa

  1. ↑ a b Vankilassa. Työväen kalenteri, 1913, nro 6, s. 211. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.10.2017.
  2. ↑ a b Alex Halonen 5.6.2011. Find A Grave. Viitattu 16.10.2017. (englanniksi)
  3. ↑ a b c d Alex. Halonen Kansanedustajamatrikkeli. Eduskunta. Viitattu 18.9.2008.
  4. ↑ a b Työmies kymmenvuotias 1903–1913, s. 7–8, 15, 18. Hancock, Michigan: Työmies kustannusyhtiö, 1913. Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. ↑ a b Holmio, Armas K. E.: History of the Finns in Michigan, s. 276, 379. Detroit, Michigan: Wayne State University Press, 2001. ISBN 978-081-43279-0-6.
  6. ↑ Amerikan suomalaiset. Wiipuri, 26.11.1903, nro 275, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 15.10.2017.
  7. ↑ Hoerder, Dirk (toim.): The Immigrant Labor Press in North America, 1840s–1970s: An Annotated Bibliography: Volume 2: Migrants from Eastern and Southeastern Europe, s. 227–228. Westport, Connecticut: Greenwood Press, 1987. ISBN 978-031-32607-7-3.
  8. ↑ Amerikan suomalaiset lehdet. Kansan Lehti, 11.11.1906, nro 259, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 15.10.2017.
  9. ↑ Pikku uutisia. Amerikan suomalaiset sanomalehdet. Turun Sanomat, 19.3.1907, nro 660, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 15.10.2017.
  10. ↑ Kansan Lehden toimituksesta. Kansan Lehti, 19.10.1907, nro 240, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.10.2017.
  11. ↑ Konkurs. Bokhandelstidning för Finland, 1911, nro 1-2, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.10.2017. (ruotsiksi)
  12. ↑ Majesteettijutut. Vapaus, 30.4.1912, nro 48, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.10.2017.
  13. ↑ Käynti eräässä ”korkeakoulussa”. Kansan Lehti, 8.8.1912, nro 181, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.10.2017.
  14. ↑ Wapaaksi wankilasta. Vapaus, 8.3.1913, nro 27, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.10.2017.
  15. ↑ Ilmoituksia. Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö Suomi. Keski-Suomi, 5.12.1914, nro 140, s. 1. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.10.2017.
  16. ↑ Puoluetietoja. Sosialidemokraatti, 27.11.1915, nro 135, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.10.2017.
  17. ↑ Piir.sihteeri Alex Halonen tuomiolla. Itä-Suomen Työmies, 20.8.1918, nro 109, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.10.2017.
  18. ↑ Punainen mielivalta Savonlinnassa. Keski-Savo, 8.1.1918, nro 3, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.10.2017.
  19. ↑ Myyryläinen, Heikki: Vuoden 1918 tapahtumat Mikkelissä Internetix. Otavan Opisto. Viitattu 16.10.2017.
  20. ↑ Alex Halonen saanut tuomionsa. Tampereen Sanomat, 24.8.1918, nro 140, s. 5. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.10.2017.
  21. ↑ a b Alex Halonen Helsingissä?. Työn Valta, 6.9.1919, nro 85, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.10.2017.
  22. ↑ a b Piirisihteeri Alex Halonen palannut kotimaahan karkumatkaltaan Ruotsista. Karjalainen, 11.9.1919, nro 134, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.10.2017.
  23. ↑ Syyte Wäinö Tanneria wastaan. Suomen Sosialidemokraatti, 24.12.1918, nro 67, s. 8. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.10.2017.
  24. ↑ Punaistemme puuhat Ruotsissa. Uusi Aura, 27.4.1919, nro 111, s. 6. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.10.2017.
  25. ↑ Piirisihteeri Alex Halonen puolustautuu. Demokraatti, 30.5.1919, nro 75, s. 5. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.10.2017.
  26. ↑ Dregni, Eric: Vikings in the Attic: In Search of Nordic America, s. 214. Minneapolis, Minnesota: University of Minnesota Press, 2014. ISBN 978-081-66674-4-4.

Aiheesta muualla muokkaa

Työväenliikkeen kirjasto. Halonen, Alex.

 
Wikiaineisto
Wikiaineistoon on tallennettu tekstiä aiheesta:
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Alexander_Halonen&oldid=21985597”